Ristiallergia

Minulla on todettu koivuallergia ja olen kuullut näistä ristiallergioista, joita koivuallergikoilla voi ilmetä. Oireeni ovat jatkuva nuha ja silmien kutina sekä välillä tuntuu, että nieleminen on vaikeaa, ikäänkuin kurkku olisi turvonnut. Voiko ruoka-aineallergia aiheuttaa näitä oireita? Sillä koivuhan on kukkinut jo ja nuhani on jatkunut vuoden verran, niin epäilen että olisin jollekkin muullekkin allerginen, tosin en osaa sanoa mille... Pitääkö ruoka-aineiden allergiatutkimusta pyytää erikseen?
41183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ristikkäisallergia, googlaa, tietoa löytyy.
No kyllä pitää pyytää erikseen, ei allergiatesteissä automaattisesti kaikkia testata, siis eläimet, kasvit jne.

Äänestä

lapseni, joka on koivun siitepölylle allerginen, ei voi syödä esim. omenaa. Harvoin tulee ajatelleeksi, että niillä olisi jotain tekemistä toistensa kanssa. Meillä meni kauan ennenkuin fiksu ravitsemuster. äkkäsi asian. Oireet helpottivat, vaikkei lapsi jatkuvasti omenia syönytköön, mutta nekin syödyt omenat pitivät oireita yllä.
Allergiatesteissä on se huono puoli, että niitä saisi tehdä jatkuvasti, että saisi kiinni kaikki aiheuttajat.
Lääkärimme sanoi että tänään otetut testit voivat antaa erilaisia tuloksia kuin viikon päästä otetut. Allergiat kyllä näkyvät, mutta niitten voimakkuus vaihtelee. Talvella eri tuloksia kuin kesällä.

Äänestä

aiheuttaa koivun lisäksi samoja oireita mm. omena, päärynä, porkkana, lanttu, selleri, paprika, pähkinät ja outona listalla tilli. Hänellä onkin kyllä todella paha allergia, johon ei juurikaan lääkkeet edes lievitä oireita.

Äänestä

itse olen koivyallergikko ja reagon kaikenlaisille yrteille, omenalle, tomaatille jne. kannattaa olla varovainen ja kokeilla mistä ruoka-aineesta allergiaa tulee. itse kokeilen ja jätän pois jos tulee oireita. allergiatestit eivät kaikkea näytä, joten oma kokemus paras. koivun aikaan sain kortisooni tabletteja, koska muuten en pärhännyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pullapiika kirjoitti:

Minulla on todettu koivuallergia ja olen kuullut näistä ristiallergioista, joita koivuallergikoilla voi ilmetä. Oireeni ovat jatkuva nuha ja silmien kutina sekä välillä tuntuu, että nieleminen on vaikeaa, ikäänkuin kurkku olisi turvonnut. Voiko ruoka-aineallergia aiheuttaa näitä oireita? Sillä koivuhan on kukkinut jo ja nuhani on jatkunut vuoden verran, niin epäilen että olisin jollekkin muullekkin allerginen, tosin en osaa sanoa mille... Pitääkö ruoka-aineiden allergiatutkimusta pyytää erikseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu