Pidä usko

puhutaan Tornion seuroissa. Ja korostetaan tässä järjestyksessä. Vain Jeesuksen sovitustyö pelastaa, ei mikään muu. Ei mikään ihmisen oma ansio. Ristin ryövärikin sai ristillä syntinsä anteeksi, vaikka olikin suuri rikollinen, mutta kun uskoi Jeesuksen sovituksen päälle, sai syntinsä anteeksi. Ei hän enää ehtinyt käydä ihmisten edessä sovittamassa tekosiaan, mutta Jeesus sanoi hänelle kuitenkin:"Tänä päivänä olet kanssani paratiisiissa."
Me olemme viinipuun oksat ja yhä uudestaan ammennamme vettä rungosta, elämän vettä.
Miksi on tärkeää hyvä omatunto? Omatunto on Jumalan ääni meissä. Se on Pyhän Hengen ääni sydämessä. Jumalan sanassa on sanottu, mikä on oikein ja väärin ja siitä tulee omatunto.
Ei meillä ole muuta turvaa, kuin kirjoitetussa Jumalan sanassa.
Kun on saatu synnit anteeksi, ne on silloin upotettu armon pohjattomaan mereen. Sielunvihollinen muistuttaa synneistä, onkohan ne varmasti anteeksi. Eikö sinun pitäisi tehdä vielä parannusta siitä ja siitä synnistä. Ja ne voivat tulla uskomisen esteeksi.
Ei maailmassa ole sellaista syntiä, mitä ei olisi Jumalan poika sovittanut.
"Tyydy minun armooni, sillä Jumalan voima on heikoissa väkevä.
Ei me Jumalan edessä olisi täydellisiä, ellei Jumala olisi turvanamme.
Jumalan armo on terveellinen ja se armo opettaa meitä.
Saat sinäkin uskoa kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja hänen sovintoveressäään."

Tämä oli vähän lyhennetty referaatti, mutta kirjoitin ne mitä ehdin, ei ihan sanasta sanaan kuitenkaan.
3293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen samaa mieltä kanssasi siitä, ettei pelastusta ansaita mitenkään muuten kuin noudattamalla SRK:n valvomia "rakkauden neuvoja". Itse en hyväksy edes tv-uutisia, vaikka muutamat synnin luvallisuuteen antautuneet näin tekevät. Onneksi minulla on varmempi taivaspaikka!

Äänestä

Se on täysin tosi, että vain Jeesus pelastaa, ei kukaan muu, vaikka luulee saaneensa valtuuksia keneltä hyvänsä.

Ristin ryövärin lunasti vain Jeesus.

>> Me olemme viinipuun oksat ja yhä uudestaan ammennamme vettä rungosta, elämän vettä.
Miksi on tärkeää hyvä omatunto? Omatunto on Jumalan ääni meissä. Se on Pyhän Hengen ääni sydämessä. Jumalan sanassa on sanottu, mikä on oikein ja väärin ja siitä tulee omatunto.
Ei meillä ole muuta turvaa, kuin kirjoitetussa Jumalan sanassa. > Kun on saatu synnit anteeksi, ne on silloin upotettu armon pohjattomaan mereen.

Äänestä

oheisessa:

"puhutaan Tornion seuroissa. Ja korostetaan tässä järjestyksessä. Vain Jeesuksen sovitustyö pelastaa, ei mikään muu. Ei mikään ihmisen oma ansio. Ristin ryövärikin sai ristillä syntinsä anteeksi, vaikka olikin suuri rikollinen, mutta kun uskoi Jeesuksen sovituksen päälle, sai syntinsä anteeksi. Ei hän enää ehtinyt käydä ihmisten edessä sovittamassa tekosiaan, mutta Jeesus sanoi hänelle kuitenkin:"Tänä päivänä olet kanssani paratiisiissa."

Tuossa kappaleessa sanotaan, että ryöväri ei ehtinyt käydä ihmisten edessä sovittamassa tekosiaan, mutta Jeesus sanoi hänelle kuitenkin:" Tänä päivänä olet kanssani paratiisissa."

TUOHON lauseeseen sisältyy ajatus, että muussa tapauksessa ryövärin olsi pitänyt käydä sovittamassa ihmisten edessä tekosiaan.

Otteen alussa kuitenkin sanotaan, ettei mikään ihmisen oma ansio pelasta. Lisäksi näidenkin kirjoittelujen perusteella käy ilmi, että jopa julkiripin vaatimusta uskon ehtona vaaditaan.
Näyttää siis, että on asioita, joita ei henkilökohtaisessa ripissä saisi uskoa anteeksiannetuiksi, vaan pitää mennä ihmisten eteen sovittamaan syntejään.

Ymmärrän sen, että on tapauksia, joissa herännyt omatunto vaatii näin tekemään ja se on silloin ihan oikein, ellei se vahingoita kolmansia osapuolia. Se on silloin hyvinkin vapauttava kokemus. Jeesus jätti kuitenkin henkilökohtaisen ripin mahdollisuuden siksi, että syntimme, joita siinä tunnustamme, eivät vahingoittaisi niitä, jotka muuten jäisivät niistä tietämättömiksi.

Ihmisellä on valtava halu nostaa eri asioita autuuden perusteeksi, kuten em. julkirippiä, yms.
Eräs asia on esim. varkauden, tms. epärehellisyyden syntiin jouduttaessa vaatia, että, kyllä se varastettu tavara pitää ensin palauttaa ja sitten saa vasta uskoa. Raamattu kyllä opettaa toisin päin. Ensin uskotaan ja sitten uskon hedelmänä korjataan siinä määrin, kun Jumala uskoa ja mahdollisuuksia antaa.

"Joka varastanut on, älköön silleen varastako, vaan paremmin tehköön työtä, että hänellä olisi tarvitsevalle jakamista."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja hyvä omatunto kirjoitti:

puhutaan Tornion seuroissa. Ja korostetaan tässä järjestyksessä. Vain Jeesuksen sovitustyö pelastaa, ei mikään muu. Ei mikään ihmisen oma ansio. Ristin ryövärikin sai ristillä syntinsä anteeksi, vaikka olikin suuri rikollinen, mutta kun uskoi Jeesuksen sovituksen päälle, sai syntinsä anteeksi. Ei hän enää ehtinyt käydä ihmisten edessä sovittamassa tekosiaan, mutta Jeesus sanoi hänelle kuitenkin:"Tänä päivänä olet kanssani paratiisiissa."
Me olemme viinipuun oksat ja yhä uudestaan ammennamme vettä rungosta, elämän vettä.
Miksi on tärkeää hyvä omatunto? Omatunto on Jumalan ääni meissä. Se on Pyhän Hengen ääni sydämessä. Jumalan sanassa on sanottu, mikä on oikein ja väärin ja siitä tulee omatunto.
Ei meillä ole muuta turvaa, kuin kirjoitetussa Jumalan sanassa.
Kun on saatu synnit anteeksi, ne on silloin upotettu armon pohjattomaan mereen. Sielunvihollinen muistuttaa synneistä, onkohan ne varmasti anteeksi. Eikö sinun pitäisi tehdä vielä parannusta siitä ja siitä synnistä. Ja ne voivat tulla uskomisen esteeksi.
Ei maailmassa ole sellaista syntiä, mitä ei olisi Jumalan poika sovittanut.
"Tyydy minun armooni, sillä Jumalan voima on heikoissa väkevä.
Ei me Jumalan edessä olisi täydellisiä, ellei Jumala olisi turvanamme.
Jumalan armo on terveellinen ja se armo opettaa meitä.
Saat sinäkin uskoa kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja hänen sovintoveressäään."

Tämä oli vähän lyhennetty referaatti, mutta kirjoitin ne mitä ehdin, ei ihan sanasta sanaan kuitenkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu