. On ne päätohtorit vaan eri ovelia setiä....Olen 20-v ikäinen mieshenkilö. Olen n. vuoden ollut sairaslomalla opiskelusta. Kaikki alkoi kun minulle tuli paniikkihäiriö, en voinut (enkä vieläkään voi) mennä kouluuni. Olen vieläkin siellä kirjoilla, koska en voi edes soittaa sanoutuvani irti, toivon vaan, että minut kohta sieltä erotettaisiin. Minulle todettiin lievä paniikkihäiriö, vakavaa masennusta ja jonkinasteisia psykoottisia oireita. Tämä siis kesän alulla. Kesän jouduin asumaan vanhempieni luona ja isäni joutui ottamaan virkavapaata jotta pystyi vahtimaan minua. Menin usein piiloon sängyn alle tai pimeään kaappiin. Kesän lopulla minut sitten pistettiin laitoshoitoon, jonka koin niin ahdistavaksi, että minun oli jo parin päivän jälkeen lähdettävä sieltä pois. Nyt olen noin puoli vuotta käynyt puhelemassa psykologille kuulumisiani kerran viikossa, mikä ei tunnu auttavan. Eihän se ole kuin ns. supportiivista terapiaa. Kerroin vain miten on mennyt ja hän sitten kuuntelee...Äskettäin vaihdoin sen yksityiseen kognitiiviseen terapiaan. Terapeutti oli kuitenkin jokseenkin...no...hänellä ei tuntunut olevan kaikki kivet samassa kasassa (vaikka onhan se hulluuden ja nerouden raja aina häilyvä) Lopetin siis tämänkin...kevät on ollut...raskas. Pahin aika tähänastisista. Olen todella loppu ja kärsin. Olen alkanut viillellä itseäni, vaikka olenkin aina sanonut sen olevan "teineilyä" En halua kuolla, mutta en voi sille mitään, että itsetuhoiset ajatukset ovat koko ajan mielessäni. En halua mennä nukkumaan, koska minua masentaa niin paljon...valvon niin kauan kunnes väkisin nukahdan...nukun yössä 3-5h Lääkärin "nukahduslääkkeet" eivät auta mitään. Nyt kävin kysymässä psykiatrilta mitä pitäisi tehdä ja mikä olisi hyvää tapauksessani..Hän sanoi minulla olevan persoonallisuushäiriö tms. Eli kierrellen sanoen minulla olevan TEINIANGSTIA. On ne päätohtorit vaan eri ovelia setiä...
Miksi kirjoitan tämän? Jaa-a. Jos joku edes kommentoisi jotain..
Miksi kirjoitan tämän? Jaa-a. Jos joku edes kommentoisi jotain..
Vastaukset 3
Vanhimmat
kovasti kuulostaa persoonallisuushäiriöltä. ehkä sekamuotoinen tai sitten rajatila. eikä ne ole mitään teiniangstia vaan ihan parantumattomia tiloja joista ihmiset kärsii. niihin ei ole lääkitystä. iän myötä helpottaa mutta vaatii itseltään paljon. voimia.
...tai sitten se on jotain ihan muuta.
Kun oikein menee alamäkee ja elämä päin helvettiä... monet hakee apua uskonnosta, ryhmistä, raamatusta yms.
Käy kurkkaa vaikka raamattupiiri sivuilla ja pyydä esim. rukous puolestasi.
Jos tilanne on toivoton ihmisten avulla, Jumalan apu voi auttaa! Onhan noita tarinoita paljon. Älä luovuta vaan etsi!
Otsikolla "oiskos" oli tarkoitus tulla sinulle vastaukseksi..