Lahjalista morsmaikun äidille

toimisikohan näin

Meille lahjat eivät ole tärkeitä. Eikä haittaa vaikka tulisi kahdeksan leivänpaahdinta, vaikkei siinä tietysti järkeä ole :) Mutta oman sukuni seurassa ripille ja ylioppilaaksi päässeenä tiedän, että heille se on ongelma ellei selkeitä toiveita ole. Lahjalistan koen (omassa lähipiirissäni) hieman teennäiseksi ja ahneeksi, joten se ei onnistu... siispä.

Olisiko ihan hullu ajatus lykätä pieni lista jonkinlaisista ajatuksista äidilleni, joka ottaa vastaan ilmoittautumiset siitä, ketkä ovat häihin tulossa? Voisi kuvitella, että osaisivat sieltä kysyä, jos oma pää meinaa räjähtää pohtimisesta?

5

1028

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lahjaongelmainen

      Häät ensi talvena ja lahjalistan tai -listattomuuden kanssa myös vähän ongelmaa. Itsessään listan teko tuntuu ajatuksena jotenkin, no, ahneelta ja ei kovin meille ominaiselta. Toisaalta taas emme totisesti tarvitse mitään erityistä valmiiseen kotiimme, joten suuret pussilakanakasat tai paistinpannuvuoret ajatuksen tasolla kauhistuttavat.

      Koska siis tavara ei ole kovin tervetullutta ja rahan pyytäminen tuntuu myös vähän hassulta, ajattelin muotoilla kutsuun jotenkin ajatuksen siitä, että mieluiten saisimme lahjaksi kavereidemme seuraa. Jokainen porukka voisi tahoillaan antaa meille jonkun "tapahtuman", oli kyse sitten piknikistä, elokuvaillasta, sulkapalloturnauksesta, mummon laittamasta lihapulla-ateriasta tai baarikierroksesta.

      Mitä enemmän asiaa mietin, sitä paremmalta vaihtoehdolta tuo kuulostaa verrattuna siihen, että jokainen vieras tahollaan tuskailee lahjan ostamisen kanssa ja päätyy ostamaan meille Marimekko-pyyhkeitä... =o/

    • eräs vaan

      Laita kutsuun teksti, jossa kerrotaan että lahjavinkkejä saa äidiltäsi. esim. ilmoittautumiset ja lahjavinkin XXXX/morsiamen äiti puh.1234567

      • alkup.

        Niinhän se kuuluisi tehdä, mutta jotenkin tuntuu, että siitä tulee taas sellainen mielikuva joillekin että niitä lahjavinkkejä pitää kysyä ja noudattaa ja että meille olisi jotain merkitystä sillä mitä saamme - ja näin ei ole.

        Ovat aina ennenkin osanneet ajaa äidin hulluuden partaalle niillä kyselyillään, eiköhän se onnistu nytkin. Ja kuulemma toimii myös sulhasen suvun puolella ilman erillistä ilmoitusta, anoppi ottaa sen puolen ilmoittautumiset vastaan.

        Mutta siis "ilmoittautumisosoite" laitetaan tietysti kutsuun.


    • *******

      Voisiko kutsussa ilmaista jotenkin nätisti, että jos vieraat välttämättä haluavat jollain tavoin muistaa, mutta eivät itse keksi, niin vinkkejä voi sitten kysellä morsiamen äidiltä.

      • ....

        Lahjan kanssa ei
        tarvitse huokailla, sillä
        säästöpossumme tahtoisi
        ruokailla, mutta jos et
        tiedä mitä pakettiin kääriä
        kannattaa ottaa yhteyttä tulevaan anoppiin...

        Tuo on hyvin ilmaistu runon muodossa ja jos joku ei ymmärrä niin jo on iso aukko sivistyksessä


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe