Olen ihastunut yhteen ihmiseen korviani myöten jos rupeaan kertomaan tästä ihimsestä jotain lisää hän luullakseni tunnistaa minut mutta sinuun olen tosi kovaa ihastunut, mutta oletko sinä minuun, jollain tapaa ehkä, mut en tiedä onko ihastuominen samanlaista kuin mitä minä tunnen sinua kohtaan, mut toivottavasti on, sen ehkä vain aika näyttää. Sanomisesi ja tekemisesi ovat niin ihania ja niin kauniita, mutta kun ottasisi nyt selvän, kysyisin jos uskaltaisin, jos kysyisin voisit ehkä lähteä karkuun tai muuten vaan säikähtää minua tai sitten kertosit kanssa tunteistasi sitä ku en tiedä. Aamulla aina kun herään ja illalla kun suljen silmäni sinä ja vain sinä olet aina mielessäni.ihastuminen on kuitenkin ihanaa ja jos saa sitä takaisin ni vielä ihanempaa vaikka välillä se sattuisikin, joten ihastukaa ihmiset ja rakastakaa toisianne ja paljon. tää viesti saatto olla hieman epäselvä ja jaarittelua, mutta se helpotti minua, kun saan jollekin kertoa jotain, enkä odota keltäkään mitään vastausta, mutta jos joku haluaa kertoa ihastumisestaan tai ihastuksestaan niin antakaa tulla puidaan vaikka asioita sitten yhdessä, nytkin kiertää mahassa kun odottelen taas milloin nään ihastukseni jälleen, mutta hyvää rakkauden täyteistä kevättä ja ihastukaa ihmiset ihan kehen tahansa ei sillä oo väliä, kuhan se tuntuu oikealta ja ihanalta:)
ihastunut..ja paljon:)
ronja
0429
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.