Onko kellään kokemuksia finasteridi Revivogen -kombosta, saattaisiko olla hiustenlähdön pysähtymisen lisäksi myös uutta kasvustoa edistävää yhteisvaikutusta? Olen juuri aloittamassa omaa testaustani, raportoin asiasta, jos/kun aihetta ilmenee.
Finasteridi + Revivogen
Cocktailman
61672
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Olen juuri aloittamassa omaa testaustani, raportoin asiasta, jos/kun aihetta ilmenee."
Mutta muista että mahdolliset tulokset alkavat näkymään vasta aikaisintaan kuuden kuukauden jälkeen.
Terve, olen käyttänyt kyseistä yhdistelmää nyt noin 6 kuukautta, hyvillä tuloksilla. Propecian aloitin jo noin 7 kk sitten, Revivogenin noin 6 kk sitten. Otin kuvat päästä alussa ja aivan äskettäin, tulokset ovat kerrassaan loistavat. Alkutilanteessa ei ollut kiiltävää kaljua, vain harventuneita alueita. Laitoin alussa Revivogenin ruskeaa nestettä runsaasti iltaisin ja pesin aamulla pois. Pakkauksen pipetti nimittäin katosi matkalla alussa joten kaadoin miehekkäästi pullosta suoraan eli sitä tuli todella paljon. Mutta jo noin 3 viikossa huomasin että hiukset paksuuntuivat ja korjaantuminen alkoi selvästi. Ohimoille on vasta nyt alkanut tulla uusia haituvia, eli ne kestää varmaan kauimmin. Aion nyt jättää tuon finasteridin pois jos vaikka potenssi nousisi uusille tasoille...
Kiitokset rohkaisevista kommenteista, otetaan kärsivällinen vuoden testijakso yhteiskäyttöä ja katsotaan, miltä alkaa näyttää.
Itselläni on melko samanlainen tilanne kuin edellisellä kirjoittajalla, hiukset ovat harventuneet muttei mitään varsinaisia kaljuja kohtia ole vielä näkyvissä. Gefinaa olen popsinut vuoden päivät, joka on tod. näk. vakiinnuttanut tilanteen melko hyväksi, mutta nyt käydään etsimään sitten mahdollista uutta hiuskasvustoa Revivogenin avulla (jää nähtäväksi...) Ideaalitilanne itsellänikin olisi, että uskaltaisin jossain vaiheessa jättää finasteridituotteet kokonaan pois, koska kuulun itse myös niihin onnettomiin, joilla ikäviä sivuvaikutuksia (rintojen kasvu, lievät erektio-ongelmat) esiintyy.
Olen itsekin Revivogenin käyttäjä ja pessimismistä huolimatta tietenkin toivoo rahoilleen jotain vastinetta. Ikävä kuulla, että teillä molemmilla kokemuksia finan negatiivisista sivuvaikutuksista...miten paljon ajatukset arjessa harhautuvat niihin ja onko vastakkaiselta sukupuolelta tullut myös feed Back:iä?
Thumbs up!
Tuleehan sitä välillä peilin edessä katseltua, että kieltämättä nuo tissit ovat hiukan enemmän "tötteröllä" kuin ennen finan aloittamista, en tiedä sitten palautuvatko ne siitä mihinkään vaikka aineen jättää pois. Onneksi olen harrastanut kuntosalia jo kymmenen vuoden ajan ja siellä asiaan pystyy jonkin verran vaikuttamaan oikeaoppisilla rintalihasliikkeillä, joilla saa sentään jotain pelastettua.
Erektio-ongelmat taas ovat onneksi sen verran lievää mallia, että niiden kanssa pystyy elämään ja tarvittaessa selittämään myös "vastapuolelle" jollain muulla verukkeella. Tosiasia on, että en kehtaisi edes varmasti väittää finasteridin olevan niihin yksinomaan syypää, mutta mielelläni testaisin jälleen elämää ja mieskuntoa ilman kyseistä ainetta.
Eli kumpaankaan kohtaan ei ole tullut vastakkaisen sukupuolen kommenttia tyyliin "Haahaa, törrötissi impotentti" eikä onneksi mitään lievempääkään vihjailua - onneksi näin, koska kyseisessä tapauksessa mieli voisi olla todella maassa...
Joo samoja haittavaikutuksia noista pillereistä, tissit kasvoi selvästi, se kyllä tasaantuu kun lopettaa pillereiden käytön. Vastaavanlainen tissien kasvu tuli muuten sahapalmukapseleista, söin niitä 4-5 kk ennen tota finasteridia. Kävin kuntosalilla samaan aikaan ja huomasin että keskivartalon rasva alkoi lisääntymään vaikka kuinka tein vatsalihaksia. Täällä on jollain muullakin ollut samoja kokemuksia. Sperman määrä kutistui ensin pariin tippaan, se oli aika huolestuttavaa...mutta se tasaantui kun jatkoi pillereiden syömistä...että sellaisia kokemuksia. Jos siirtyisi kokonaan ulkoisesti käytettäviin.