Persiljan

Pitääkö persiljan antaa siementää vai talvehtiiko sen juuristo. Osassa persiljapehkoa on nyt kukkavarsi kasvamassa niin ajattelin että pitääkö sen antaa siementää jotta saisin ensi vuonna persiljaa kylvämättä sitä itse.
174227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

ota siemenet talteen hengittävään pussiiin, esim. paperpussiin, ei lasitölkkiiin eikä muovipussiiin. Kuivata ensin huoneenlämmössä. Jos jätät ne maahan, niin todennäköisesti syyssateiden aikana vain alkavat itämään ja mätänevät. Keväällä kannattaa ne istuttaa ja jos haluat aikaista persiljaa, niin istuta ensin kananmunapakkaukseen, josta ne on helppo siirtää avomaalle, kun ilmat ovat lämmenneeet. Persiljan juuri, joka muistuttaa porkkanaa, on myös herkullinen lisäke vaikkapa keittoihin. Se on hyvä myös kaivaa maasta esiin, sillä jäätyessään menettää elinvoimansa.

Äänestä
  • Kiitos neuvoista. Entäs jos ottaa persiljapehkon talvehtimaan vaikka kellariin ja istuttaa keväällä maahan niinkuin esim joidenkin kukkien kanssa tehdään. Saisi silleen sen kasvaman aikaisemmin kuin siemenistä. Siis jos se kerran ei kunnolla talvehdi maassa.

    Viihtyykö persilja talvella sisällä ruukussa? Ei taida valo riittää pimeimpään aikaan.

    Äänestä

  • utelen kirjoitti:

    Kiitos neuvoista. Entäs jos ottaa persiljapehkon talvehtimaan vaikka kellariin ja istuttaa keväällä maahan niinkuin esim joidenkin kukkien kanssa tehdään. Saisi silleen sen kasvaman aikaisemmin kuin siemenistä. Siis jos se kerran ei kunnolla talvehdi maassa.

    suosittelisin kuitenkin siemenien kylvämistä vaikkapa helmi-maaliskuussa kananmunien koteloon ja sitten kun ilmat ovat lämmenneet, niin istutusta avomaalle. Ne voi istuttaa pahvimukeineen, sillä se mätänee sopivasti maassa ja juuret menevät sen läpi.

    Äänestä

  • utelen kirjoitti:

    Kiitos neuvoista. Entäs jos ottaa persiljapehkon talvehtimaan vaikka kellariin ja istuttaa keväällä maahan niinkuin esim joidenkin kukkien kanssa tehdään. Saisi silleen sen kasvaman aikaisemmin kuin siemenistä. Siis jos se kerran ei kunnolla talvehdi maassa.

    Viihtyykö persilja talvella sisällä ruukussa? Ei taida valo riittää pimeimpään aikaan.

    Pari kertaa olen yrittänyt, mutta persilja ei ole talvehtinut kunnolla kellarissakaan.

    Äänestä

  • T.epi kirjoitti:

    eihän Tepillä voi olla kellaria, kun elelee asunnottomana ja työttömänä Tammerkosken puistossa aina kännissä pakkasnesteistä. Vai tarkoitatko jotakin puiston sadevesiviemäriä ? ?

    Äänestä

  • rotissööri kirjoitti:

    Mikä teitä vaivaa,kun joka hetki vittuilette toisillenne??

    Persilja on itelläni jäänyt kukkapenkkiin kasvelemaan ja eleli parin kesän(ehkä jopa 3) ajan, sitten taantui tai ehkä riuhdoin sen rikkaruohojen kanssa pois...

    Äänestä

  • lukija ruokapalstalta kirjoitti:

    Mikä teitä vaivaa,kun joka hetki vittuilette toisillenne??

    Persilja on itelläni jäänyt kukkapenkkiin kasvelemaan ja eleli parin kesän(ehkä jopa 3) ajan, sitten taantui tai ehkä riuhdoin sen rikkaruohojen kanssa pois...

    Jos minä kirjoitan asiallisen mielipiteen, niin heti toi T.epi väittää minun olevan humalassa. Kun aikoinani ehdotin ajan säästämiseksi kutsuilla käyttämään valmiita edullisia lihapullia Lidlista, niiin eikös toi T.epi heti kommentoinut, että niin ei saa tehdä. Minä kuitenkin confrerie de chaine des rotisseursin (paistinkääntäjien) veljeskunnan jäsenenä olen vannonut valan, että kunnioitan ruokakulttuuria ja hyviä pöytätapoja. T.epi ei toistaiseksi ole saanut minua rikkomaan tätä vannomaani valaa. Kun lisäksi jossain vaiheessa kerroin, että laadin maailman suurimman matkustajalaivan keittiömestarina sen ruokalistat ja ohjekansiot kokeille ja tarjoilijoille, niin T.epi katsoi asiakseen nimittää minut soutuveneen kokiksi. Työprojekti oli ennalta sovittu määräaikaiseksi, josta kuittasin yli 90.000 euron palkkion ja sitten T.epi katsoo asiakseen väittää, että minut erotettiin siitä "jollakokin" tehtävästä ja muka olisin nyt työtön. Olen vilpittömästi loukkaantunut hänen törttöilystään ja olisin heti valmis lopettamaan hänen arvostelunsa, jos hän vastavuoroisesti tekisi niin. Henkilöt, jotka minut tuntevat, ovat vain puhuneet kauniita sanoja kulinaarisista taidoistani, eikä T.epin viisastelut saa minua muuttamaan mielipiteitäni. Minulla on myös yli 200 nidettä käsittävä kulinarismin kirjasto, johon kuuluu muutama keräilyhelmi. Olen myös kirjoitellut eräisiin kansainvälisiin kulinarismin lehtiin vierailla kielillä artikkeleita, johon on apua antanut lääkärivaimoni nimenomaan terveellisten ruoka-ainesten osalta. En ymmärrä, miksi lihan paistossa ei saisi käyttää rasvaa, ja rasvattomuus on jonkinlainen T.epin uskonkappale. Minulle T.epin totuudenvastaiset nimittelyt "työttömäksi entiseksi jollakokiksi ja juopoksi" aiheuttaa mielipahaa ja olen niistä loukkaantunut, minkä nyt julkisesti tiedoksi ilmoitan.

    Jään odottamaan, minkätasoisia loukkaavia vastineita nyt T.epi katsoo asiakseen kirjoittaa. Sodat kun loppuvat sotimalla.

    Olen mielenkiinnolla lueskellut ruokaohjeita ja minusta sinulla "rotissööri" on ollut aivan hyviä neuvoja ja ohjeita, enkä moiti tuota tepiäkään.

    Mutta suuresti ihmettelin kun n.kuukausi sitten ensimmäistä kertaa osuin palstalle(ruoka)ja luin viestejä...vähän väliä törmäsi viesteihin, joissa nimenomaan tepi poikanen turhankin äksysti ja rumaan sävyyn kuittaili tyhjäksi muitten kokkien lauselmia.

    Tietenkään en tiedä mistä moinen tyyli on syntyjään, mutta ikävällä tavalla pisti silmään.Te, rötissööri olette kaiken lisäksi sen verran vanhempi ihminen, että luulisi erivää mieltäkin olevan nuoremman henkilön vähän siivommin puheissaan.

    Uskalsin jopa häntä pojatella, olenhan huikeat 4 vuotta vanhempi naisihminen.

    Ja nyt jään odottamaan lynkataanko minutkin näine mielipiteineni.:/

    Äänestä

  • Lukija ruoka palstalta........ kirjoitti:

    kiitos ja suukko sulle

    No, itse kommentoin tuohon rotissöörin ohjeeseen, jossa kysyttiin kylmänä tarjoiltavien lihapullien ohjetta, ja hän tarjosi Lidlin einespullia lämpöisinä. Tämän jälkeen hän on sanonut, että kaupan einekset maistuu samalle kuin kotonatehdyt, kyseenalaistan väitteen...

    Ja kun olen kommentoinut hänen kirjoituksiaan, olen saanut Lasolia juovan pultsarin maineen, jota levittänyt joka kirjoituspalstalleni. No, hänellä ne ongelmat on. Ilmeisesti kyseessä joku kenkää saanut suurtalouspuolen kokki??

    Äänestä

  • rotissööri kirjoitti:

    kiitos ja suukko sulle

    kukaan lasol-huuruista ihmistä, toiveajattelua....

    Äänestä

  • T.epi kirjoitti:

    kukaan lasol-huuruista ihmistä, toiveajattelua....

    no sitten on parasta, että sinä Tepi pysyt kaukana Lasol-höyryinesi ja palaat takaisin pultsariporukkaasi Tammerkosken puistoon. Siellä voit sitten yhtyä porukkalauluun:

    Mä olen vanttera voimapussi, kuin vanha Jukolan Jussi oon ... ja kehuskella, kuinka osaat olla syömättä rasvaa. Lasol- ryyppy liuottaa tehokkaasti kaikki Sinun kehosi rasvat.

    Äänestä

  • T.epi kirjoitti:

    No, itse kommentoin tuohon rotissöörin ohjeeseen, jossa kysyttiin kylmänä tarjoiltavien lihapullien ohjetta, ja hän tarjosi Lidlin einespullia lämpöisinä. Tämän jälkeen hän on sanonut, että kaupan einekset maistuu samalle kuin kotonatehdyt, kyseenalaistan väitteen...

    Ja kun olen kommentoinut hänen kirjoituksiaan, olen saanut Lasolia juovan pultsarin maineen, jota levittänyt joka kirjoituspalstalleni. No, hänellä ne ongelmat on. Ilmeisesti kyseessä joku kenkää saanut suurtalouspuolen kokki??

    En ole koskaan mistään työstä elämässäni "saanut kenkää" Tepin on tarpeetonta samaistaa muita omaan työhistoriaansa.

    Isolle ihmismäärälle tarjottaessa, on paljon muutakin tekemistä kuin ruoanvalmistus. Siksi on hyväksi saada tarjottavat ainekset mahdollisimman pitkälle jalostettuna: näin mm. tarjotaan Tasavallan Presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla tehtaalla paistettuja lihapullia, vaikka sinne olisi mahdollista palkata suuri armeija lihapullien pyörittäjiä, ei kuitenkaan missään tapauksessa harjoittelijoita, kuten Tepi.

    Äänestä

  • T.epi kirjoitti:

    No, itse kommentoin tuohon rotissöörin ohjeeseen, jossa kysyttiin kylmänä tarjoiltavien lihapullien ohjetta, ja hän tarjosi Lidlin einespullia lämpöisinä. Tämän jälkeen hän on sanonut, että kaupan einekset maistuu samalle kuin kotonatehdyt, kyseenalaistan väitteen...

    Ja kun olen kommentoinut hänen kirjoituksiaan, olen saanut Lasolia juovan pultsarin maineen, jota levittänyt joka kirjoituspalstalleni. No, hänellä ne ongelmat on. Ilmeisesti kyseessä joku kenkää saanut suurtalouspuolen kokki??

    "kyseenalaistan väitteen"

    lausahduksesi on pötypuhettta. Et suinkaan kyseenalaistanut väitettä, vaan totuudenvastaisesti väität jatkuvasti minun olevan humalassa ja saaneeni töistä potkut, jonka seurauksena muka olen työtön. Pysyisit ruoanvalmistuksessa, etkä harjoittaisi kirjoittajan loukkausta, mutta tuskin noviisin taitosi riittävät siihen. Sinä kun ymmärrät ruoasta vain rasvan vihaamisen, mikä ei ole oikein. Rasva on eräs ravintoaine ja sen poisjättäminen vaikkapa paistettaessa aiheuttaa kylläkin muuta kuin mielihyvää. Ihmettelen suuresti, osaatko edes keittää kahvia, niin onnettomia ovat menettelytapasi. Eikä eineksissä ole mitään vikaa, niissä vain jalostusaste on korkeampi kuin raa'assa raaka-aineessa ja einestehtaalla ainekset valmistetaan yleensä koneilla kun kotona kaikki on tehtävä käsin. Minun puolestani voit syödä lihapullasi vaikka pakastettuna raakana jauhelihana ja tapojesi mukaisesti humalassa.

    Äänestä

  • T.epi kirjoitti:

    kukaan lasol-huuruista ihmistä, toiveajattelua....

    no etpä ole halukas vähäisenkään kohteliaaseen käyttäytymistapaan. Jatketaan sitten sotia, sodat loppuu sotimalla, ja sinun ainoa aseesi on lihapullat ja väitös jatkuvasti humalatilasta ja työttömyydestä, jotka minun mielestäni eivät kuulu ruokakeskustelun piiriin. Mutta minä olen tottunut voittamaan erilaiset piruilut ja haastankin sinun, Tepin, korkea-arvoisen typeryytesi kaksintaisteluun. Katsotaan, voitatko sen vain kylmiä lihapullia heittelemällä. Minä en esiinny täällä pyytämässä mitään arvonimiä tai kunniamitaleita, joten pysy asiassa, älä keskitä huomiota ihmisten arvosteluun.

    Äänestä

  • T.epi kirjoitti:

    No, itse kommentoin tuohon rotissöörin ohjeeseen, jossa kysyttiin kylmänä tarjoiltavien lihapullien ohjetta, ja hän tarjosi Lidlin einespullia lämpöisinä. Tämän jälkeen hän on sanonut, että kaupan einekset maistuu samalle kuin kotonatehdyt, kyseenalaistan väitteen...

    Ja kun olen kommentoinut hänen kirjoituksiaan, olen saanut Lasolia juovan pultsarin maineen, jota levittänyt joka kirjoituspalstalleni. No, hänellä ne ongelmat on. Ilmeisesti kyseessä joku kenkää saanut suurtalouspuolen kokki??

    olisiko syytä palata persiljan kasvattamiseen, sen sijaan, että moitit lihapullien valmistamisen ohjeiden kirjoittajaa ? ?

    Äänestä

Riippuu talvesta; lämpimillä talvilla huono talvehtiminen kun ei ole lunta suojanaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

talvehtiminen kirjoitti:

Pitääkö persiljan antaa siementää vai talvehtiiko sen juuristo. Osassa persiljapehkoa on nyt kukkavarsi kasvamassa niin ajattelin että pitääkö sen antaa siementää jotta saisin ensi vuonna persiljaa kylvämättä sitä itse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu