Minulla on sisko jolla on anoreksia ja minusta tuntuu että hän on "kateellinen" minulle kun käyn lenkillä ja syön vähemmän (varsinkin ns.herkkuja) Myönnän että pudotan painoani, vaikka en olekkaan mikään läski tai edes pöyreä vaan sopiva ehkä hieman hoikkakin. Ymmärrättehän?? Tiedän ettei minun kuuluisi olla tällä palstalla ollenkaan koska aihe ei ole minun. Mutta kertokaa oletteko te samanlaisia? Seuraatteko toisten syömisiä? Oletteko kateellisia toisille, jotka käyvät kovastikkin lenkillä tai syövät vähän tai ovat laihtuneet? Ymmärrättekö mihin kysymykseen pyrin? On todella vaikea selittää tätä... Toivon että vastaisitte ja antaisitte minulle neuvoja mitä minun pitäisi tehdä vai teenkö yhtikäs mitään... Onko minun siskoni täysin terve tuon ajatusmaailman kannalta??? KIITOS KAIKILLE VASTAAJILLE JA HYVÄÄ KESÄN JATKOA!!!
Kertoisitteko?
Melissa
5755
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ovat mielenterveydeltään sairaita!
Ei siis ole mitenkään ihmeellistä jos heissä on havaittavissa kummallista käyttäytymistä, erikoisia tuntemuksia jne.
Tue iskoasi terveempiin elämäntottumuksiin ja lisää hänen elämänlaatuaan olemalla tukena niin huonoissa kuin hyvissäkin hetkissä. Siten sairaudelle jää vähemmän tilaa ja normaalimpi käyttäytyminen palaa kuvioihin.
Mä sairastan ite anoreksiaa ja mua kiinnostaa hirveesti toisten tekemiset ja syömiset. Tai oikeestaan se on mulle nykyään pakkomielle. Seuraan just mitä kaikkee mun sisko syö päivän aikana ja mua häiritsee jos se sattuu syömään vähemmän tai jos se kysyy jostain et onko jossain ruuassa paljon rasvaa tai jotain tällästä ni mua häiritsee ihan sairaasti ja alkaa hadistaa. ja sitten se mun sisko käy harkoissa ja sekin mua häiritsee koska itse en saa harrastaa liikuntaa tällähetkellä kovinkaan paljon (vanhemmat vahtii)
Ymmärrän mihin pyrit. Olen ainoa syömishäirikkö perheessäni, mutta mua 13 vuotta vanhempi siskoni (olen 20-vuotias) on ruumiinrakenneltaan sairaalloisen pikkuruinen ja laiha, ja lisäksi hän harrastaa todella paljon liikuntaa, mm. lenkkeilyä ja punttiksella käyntiä, ja punttitreeni on muokanneet hänestä todella kiinteän ja laihan.
Sisko syö tosi terveellisesti, vähärasvaisesti ja runsasproteiinisesti, ja itse sairaana olen siitä kateellinen. Koska se on MUN juttu.
Ja kyllä. Mä seuraan jatkuvasti toisten syömisiä. Mua 6 v. nuorempi pikkusisko on mun pituinen (159 cm, ellei jo pidempi ja painaa 10 kg enemmän) ja on kasvissyöjä. Seuraan hänen syömistään, pikkuveljeni syömistä, toisen pikkusiskoni syömisiä, täysin tuntemattomien syömisiä.. eli ihan kaikkien ruokailua ja vertaan sitä omaani.
Ja kyllä. Olen todella kateellinen ja mustasukkainen niille, jotka käyvät mua useammin lenkillä tai syövät vähemmän.
Ainoa neuvo jonka sulle voin antaa on, että keskustele siskosi kanssa. Sano, ette kilpaile hänen kanssaan. Syömishäiriöisten kanssa on erittäin vaikeaa yrittää keskustella järkevästi, mä tiedän sen, koska yksi mun kavereista on sairastanut bulimareksiaa.
Kerro siskollesi, että pidät vain huolta terveydestäsi. Se, että käyt lenkillä, osoittaa sen, että pidät huolta kunnostasi, ja ennen kaikkea sydämestäsi ja keuhkoistasi.
En usko täysin sinua, että syöt herkkuja siskoasi vähemmän, jos siskosi todella sairastaa anoreksiaa, ellei sitten pitkän syömättömyyskauden jälkeen tule ahmimista, kuten minulla.
Yrittää osoittaa siskollesi, että välität hänestä. En tiedä ikääsi enkä siskosi ikää enkä hänen tilastaan mitään. Kerro, että et kilpaile hänen kanssaan, pidät vain itsestäsi huolta ja toivot siskosikin pitävän itsestään hyvää huolta.
Minua kiinnostaa varsinkin kavereiden syömiset, ja joskus tuntuu, että ne tahallaan kiusaavat minua sillä, että ne syövät vähemmän. Vaikka näin ei tuskin ole, ja kukaan ei tiedä syömishäiriöstäni, ja näin eivät tiedä, että minua ärsyttää tämä juttu. Sairasta, eikö.
Tuttua on minullekin tuo muiden ruokamäärän tarkkailu ja kateellisuus laihuudesta.Oma siskoni on luonnostaan erittäin laiha ja olen ollut siitä kateellinen varmaan koko elämäni.Ana-aikanani minä ja hän painoimme saman verran ja olimme melko saman pituisia.Ero oli vain siinä,että hän söi normaalisti ja minä en.Pahimpaan ana-aikaan minulla oli tapana vahtia todella tarkkaan,mitä siskoni söi,koska pelkäsin,että hän uhkaisi "yksityisoikeuttani" anoreksiaan,sairasta.Nyt osaan jo suhtautua vähän normaalimmin,mutta olen edelleen kiinnostunut muiden ruokamääristä,liikunnasta,painosta jne.Anoreksia vain saa ajattelemaan näin järjettömästi,eli en usko,että pystyt muuttamaan siskosi käytöstä.Kannattaa vain odottaa,että hän paranisi ja olla välittämättä ennen sitä.