dementiahoitaja

Voin yrittää vastata;
hoitajilta toivotaan empaattisuutta mutta ei liikaa "lällytystä" ovathan sairastuneet aikuisia ihmisiä, eivät lapsia joille täytyy leperrellä.
Eikä myös pidä " mammatella ja papatella" kaikilla ihmisillä on nimi.
Että ei puhuttaisi pään yli, ei väheksytä eikä arvostella eikä suututa, jos sairas ei ymmärrä/osaa heti tehdä mitä toivotaan.

Omaiset arvostavat, jos näkevät että sairaasta pidetään hyvää huolta, että hoitajat oikeasti välittävät eivätkä ole vain kiireessä ohi vilahtavia takkeja.
Minulla todettiin etenevä, dementoiva sairaus muutama vuosi sitten, elän kuitenkin vielä kotona ja tulen hyvin toimeen - mutta tiedän, että häviän tämän taistelun.
Periksi en ole antanut, enkä helpolla anna.
Haluan elää täysipainoista elämää johon ei kuulu se, että minut joskus tainnutetaan vahvoilla lääkkeillä.
Haluaisin myös pitää ihmisarvoni,ettei pidettäisi täysin vihanneksena - silloinkaan kun ehkä sitä olen.

Vastaanpa sinullekin, kun juuri äskettäin esitin listaa erään laitoksen johtajalle, koska sattuneista syistä emme ole tyytyväisiä hoitoon.

Älä ole "hoitaja", vaan ihminen toiselle ihmiselle. Mene vieraaksi laitoksen asukkaan huoneeseen. Kohtele ja puhuttele häntä kuin hän olisi tätisi, setäsi, naapurisi ... eli kuten ketä tahansa aikuista ja ikääntynyttä ihmistä.

Suurimmat ongelmat tulevat siitä, että hoitajat asettavat itsensä hoidettavien yläpuolelle. Se on niin helppoa, kun dementoituvat taantuvat henkisesti ja menevät ikään kuin alaspäin. Asiallinen ja kunnioittava suhtautuminen pitää heidän toimintakykyään parempana kuin ylihoitaminen.

Ammattitaito on tietenkin tarpeen. On surullista nähdä parastaan yrittäviä hoitajia, jotka eivät todellakaan tiedä dementiahoidosta edes alkeita. Osaston kansliaan koko henkilökunnan luettavaksi voisi viedä jotain hyviä kirjoja ja oppaita.

Hyvä hoitaja on luonteeltaan yhteistyökykyinen kaikissa olosuhteissa eikä suhtaudu ylimielisesti keneenkään. Kaikkea muuta voi sitten oppia vaikka kirjoista lukemalla.

Hei! Ensinnäkin tahdon sanoa, että Te hoitajat teette todella arvokasta työtä.

Toivon hoitajilta kärsivällisyyttä niin dementoituneelle, kuin omaisillekin. Ja yhteistyötä puolin ja toisin.

Ja vaikkei omaiset puhuisi tuskastaan, jota kokevat kun sairastunut huononee vähän kerrassaan, hoitajat voisi vaihtaa vaikka sanasen kiireiden keskellä omaisten kanssa - vaikka tiedän Teillä olevan kiirettä. Kysymys " kuinka voitte? Mitä kuuluu? " voi merkitä paljon ja kenties avata tunteiden lukot - ja havahduttaa huomaamaan, että hoitaja välittää omaisestani ja minusta, meidän kummankin voinnista! Kädestä kiinni ottaminen... voi tuoda turvaa ja lohtua.

Tämä oli omaisen näkökulmaa, mutta sitten jos sairastuneesta puhutaan, niin kärsivällisyys, ymmärtäväisyys ja lähimmäisen rakkauden osoittaminen, eli koskettaminen, yhteiseen puuhaan mukaan ottaminen, muistojen kuunteleminen - jos dementoitunut pystyy niitä kertomaan. Ja kiireettömyys.

Tiedän, että on valitettavasti kiireitä Teillä. Mutta tässä olisi muutamia ajatuksia omaisen näkökulmasta.

Tahdon Teitä kiittää arvokkaasta työstänne ja toivotan jaksamista ja oikein hyvää loppukesää!

Kuunnelkaa myös omia voimavarojanne ja jaksamistanne. Arvostakaa työtänne, vaikka pientäkin askaretta!

Suzyanne.

Tässä ketjussa on tullut jo hyviä vastauksia, eikä niihin paljoakaan ole lisättävää. Äitini on tällä hetkellä kotisairaanhoidon piirissä ja monissa arkipäivän tilanteissa huomaan, miten tärkeää olisi, että hoitajalla on tarpeeksi "tilannesilmää". Siis ei tuijoteta mitään kaavaa vaan autetaan siinä, missä apua tarvitaan.