voiko kunnolla

Mulla oli usean vuoden ajan bulimia. Teini-iässä alkoi. Koskaan bulimia ei äitynyt kauhean pahaksi ( ei ahmimiskohtauksia, ei paastoa, ei jokapäiväistä, hampaat eivät kärsineet, eikä iho ym...).Bulimia ei päälle päin näkynyt mitenkään, vaikka oksensin muutaman kerran viikossa monen monta vuotta. Söin normaalisti muuten, mutta ns. ylimääräiset herkut oksensin pois. Nyt olen jo pitkän aikaa ollut oksentamatta ( pari vuotta) sekä syön normaalisti ja kohtuudella kaikkea. Kuitenkin mietin usein oksentamista esimerkiksi jos syön liikaa jäätelöä tai suklaata kuitenkaan oksentamatta. Ajatus vain pyörii päässä hetken aikaa. Tarkkailen vartaloani liiaksi sekä yritän laihduttaa ( nykyään pari ylimääräistä kiloa löytyy). En koskaan ole ollutkaan laiha, lähinnä normaalipainoinen tai ajoittain lievästi ylipainoinen kuten tällä hetkellä.

Tuntuu että fyysinen parantuminen on tapahtunut, mutta henkisellä kantilla on jotain selvitettävää vielä. Ainakin itsetunnon kannalta. Fyysisellä terveydellä en enää leiki. Kuinka muilla parantuneilla? Onko samankaltaisia ajatuksia? Kuinka kauan oksentaminen ja herkkujen syöminen pyörii mielessä? Miten olette hyväksyneet itsenne?
4438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen sirastanut satunnaista bulimiaa jo 6 vuotta, sitä ennnen oli anoreksia ja välissä olin kasvissyöjä. Oma käsitys vartalostani romuttui jo nuorena, enkä tosiaan keksi, miten saisin mieleni korjattua. Nuorisopsykologista ei ole mitään apua. Tahdon parantua!

Äänestä
  • Itselläni on ollut bulimia n. 2 vuotta. Ensimmäisen vuoden ahmin ja oksentelin usein mutta viimeisen vuoden aikana oksentelua on ollut enään muutaman kerran kuukaudessa.. Sillä lailla oon alottanu parantumisen, pikku hiljaa vähentämällä. Parantuminen alkoi siitä kun kerroin asiasta läheiselleni, joka tuki mua ja tako mun päähän vähä järkeä. Sitä ennen yritin parantaa itsetuntoa yhden illan jutuilla...Ne ei kuitenkaan ollenkaan auttanut asiaa...(big surprise) kuitenkin aloin miettiä asioita ja mietin kuinka ulkonäkö ei oikeesti ole niin tärkeä että sen takia pitäis oksennella. Itsetunto on parantunu huimasti siitä mitä se vielä viime kesänä oli, koska en ajattele sitä enään niin paljoa. Tykkään mun vatsamakkaroista, ja jos joku mies ei niistä tykkää, ei se oo ollenkaa mun arvonen.
    Mulle parantuminen alkoi pikku hiljaa, en ooo vieläkään täysin päässyt oksentelusta, mutta nyt se ei oo enään niinkään henkistä vaan se on vaa tottumus enemmänki. Joskus tekee mieli hirveesti kaikkea hyvää ja sit rutiinilla meen vessaan saman tien. mut en oikeestaan ajattele sitä sen enempää. seuraavana päivänä taas syön ihan normaalisti jne. Puhuminen auttaa ja oikeesti kannattaa kattoo itteensä peiliin ni kyllä sieltä VARMASTI löytyy monia asioita mistä tykkää. Ei missään nimessä kannata sulkeutua omiin oloihinsa niinku mä sillon tein. Menetin kavereita koska en välittäny mistään. Mut ku sain kerrottua asiasta, aloin taas avautua ja nyt mulla on kavereita ja elämä alkaa vihdoinki näyttää paremmalta ku aikoihin. Yritän olla positiivinen ja aktiivinen: Käydä ulkona ja muutenki elää vähän. Käykää kampaajalla, ostakaa uusia vaatteita, tehkää asioita jotka nostattaa itsetuntoa!!!:D ONNEA!!!KYLLÄ SE ONNISTUU!!!
    Vielä vuosi sitte luin täällä "parantumis" viestjä ja ajattelin et se ei vois IKINÄ tapahtua mulle....Mutta miten kävikään...tai on käymässä..;)

    Äänestä

että ei tästä kokonaan koskaan täysin parane. Olen toki oppinut välttämään tilanteita jotka johtavat oksentamiseen. Osaan myös purkaa ahdistuneisuuteni muulla tavalla kuin oksentamalla. En edes muista, milloin olen viimeksi oksentanut, mutta silti sairaus käy joskus mielessä ja tunnustan, että edelleenkin tarkkailen painoani jnkv. ja minulla on päiviä jolloin peilistä katsoo lihava akka ja seuraavana päivänä saattaakin peilistä katsoa ikäisekseen timmissä kunnossa oleva nainen. Bulimian olen kuitenkin hyväksynyt osaksi itseäni ja oppinut sen kanssa elämään. Mutta varuillaan saa kuitenkin olla ettei se ala uudestaan... se kun on niin helppoa oksentaa.

Äänestä
  • että minulla on jollain tavalla häiriintynyt tuo nälkä ja kylläisyydentunne... Eli en pysty tuntemaan normaalia nälkää vieläkään, vaan saatan olla syömättä koko päivän ja vasta sitten kun alkaa päätä särkeä, muistan etten olekaan syönyt koko päivänä mitään. Vastaavasti en tunne kylläisyydentunnetta ennen kuin vatsani on ihan repeämispisteessä. Onneksi minulla on mies joka pitää huolen tasaisesta syömisrytmistäni, jos söisin epäsäännöllisesti, olen varma että pian taas olisin oksennuskierteessä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koskaan parantua? kirjoitti:

Mulla oli usean vuoden ajan bulimia. Teini-iässä alkoi. Koskaan bulimia ei äitynyt kauhean pahaksi ( ei ahmimiskohtauksia, ei paastoa, ei jokapäiväistä, hampaat eivät kärsineet, eikä iho ym...).Bulimia ei päälle päin näkynyt mitenkään, vaikka oksensin muutaman kerran viikossa monen monta vuotta. Söin normaalisti muuten, mutta ns. ylimääräiset herkut oksensin pois. Nyt olen jo pitkän aikaa ollut oksentamatta ( pari vuotta) sekä syön normaalisti ja kohtuudella kaikkea. Kuitenkin mietin usein oksentamista esimerkiksi jos syön liikaa jäätelöä tai suklaata kuitenkaan oksentamatta. Ajatus vain pyörii päässä hetken aikaa. Tarkkailen vartaloani liiaksi sekä yritän laihduttaa ( nykyään pari ylimääräistä kiloa löytyy). En koskaan ole ollutkaan laiha, lähinnä normaalipainoinen tai ajoittain lievästi ylipainoinen kuten tällä hetkellä.

Tuntuu että fyysinen parantuminen on tapahtunut, mutta henkisellä kantilla on jotain selvitettävää vielä. Ainakin itsetunnon kannalta. Fyysisellä terveydellä en enää leiki. Kuinka muilla parantuneilla? Onko samankaltaisia ajatuksia? Kuinka kauan oksentaminen ja herkkujen syöminen pyörii mielessä? Miten olette hyväksyneet itsenne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu