deelit

Mitä psykedeelejä olette kokeilleet? Mitä fiiliksiä on jäänyt mieleen? Kertokaa trippikertomuksia/kokemuksia!

Oma psykedeelilistani:
amt
5-meO-DiPT
5-meO-DMT
lsa
dxm
kannabis
silokit
punakärpässieni
371970
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Mikä pistää ihmisen vetämään sisälleen kaikenlaisia myrkkyjä. Onko sinulla jotenkin paha taikka tyhjä olo, minkä vuoksi käytät listan aineita. Eiköhän parempi apu löytyisi ihan ammattiauttajalta, tiedän kyllä että julkinen mielenterveystyö on mitä sattuu Suomessa, mutta luulisi että huumeisiin menevillä rahoilla saisi jo ihan yksityistäkin apua?

Äänestä
  • Noista ainoa jota olen ottanut useammin kuin kerran, on kannabis.

    En mä mitään "tyhjiötä" yritä peittää. Jos et ole ikinä tuntenut tarvetta toisinaan muunnella tajunnantilaasi ihan vaan ielenkiinnosta, sulle voi olla aika turhaa selittää miksi. Alkoholikin muuntaa tajunnantilaa, mutta se ei ole oikeastaan ollenkaan mielenkiintoista muutoin kun ihan ensimmäisillä kerroilla.

    Esimerkiksi amt oli jännä kokemus: ajattelu muuttui ihan erilaiseksi kuin yleensä. Sitä ei oikeen osaa kuvailla sellaiselle, jolla ei ole mitään kokemusta deeleistä.

    Äänestä

  • Siis välttämättä. Elämän tarkoitus taitaa olla hankkia kokemuksia. Esimerkiksi lapsen saaminen voi olla joillekin todella hieno kokemus. Toinen taas voi tuntea tarvetta vaikuttaa tajuntaansa tajusteilla. (Tai sitten joku voi sekakäyttää ja haluta kokemuksia kummastakin em. asiasta...) Silti kumpikin edellämainittu henkilö voi olla aivan normaalissa elämässä kiinni ilman, että heistä näkyy ulospäin mitään kummallista.

    Äänestä

  • Tapsa kirjoitti:

    Siis välttämättä. Elämän tarkoitus taitaa olla hankkia kokemuksia. Esimerkiksi lapsen saaminen voi olla joillekin todella hieno kokemus. Toinen taas voi tuntea tarvetta vaikuttaa tajuntaansa tajusteilla. (Tai sitten joku voi sekakäyttää ja haluta kokemuksia kummastakin em. asiasta...) Silti kumpikin edellämainittu henkilö voi olla aivan normaalissa elämässä kiinni ilman, että heistä näkyy ulospäin mitään kummallista.

    "Toinen taas voi tuntea tarvetta vaikuttaa tajuntaansa tajusteilla."
    Mistä tuollainen tarve sitten ihmiselle muodostuu? Tuskin se mikään luontainen nälkään tai seksin puutteeseen (suvun jatkaminen) verrattava tarve on? Ehkä kuitenkin kannattaa joskus istua alas ja miettiä mitä oikeasti hakee noista tajusteista, eikä kieltää asiaa puolustelemalla itseään että muutkin hakee tyydytystä esim. lapsen saamisesta tai alkoholista. Sinänsä lapsen saaminen on hieno juttu ja alkoholikin voi olla hyvä asia kohtuukäytössä aikuisella ihmisellä, mutta huumeet eivät ole mitään muuta kuin myrkkyä ihmisen sielulle!

    Äänestä

  • kyösti kirjoitti:

    Tuo tarve on varmaan jokaisella ainakin piilevänä... Tutkia itseään ja maailmaa. Ja jos luonto tarjoaa mahdollisuuden muuntaa tajunnan tilaa esim kannabis... niin mikäs siinä.
    En ymmärrä teitä vastustajia? Luulisi, että "noita" vainot on jo ohi.

    Itse ainakin käytän psykedeelejä ja tutkin maailmaa niin henkisellä kuin fyysisellä tasolla. Pelkkä normaali oleminen ei ole kaikkien elämän tarkoitus.

    Jos tajusteiden käyttö ei muka olisi luontainen tarve, miksi sitten 95% ihmisistä ja eläimistä niin tekee?

    Täällä kotosuomessa suosituimpana alkoholi.
    Tilhet tulevat känniin käyneistä pihlajanmarjoista.
    Kissat haistelevat ja syövät kissanminttua.

    KAIKISSA kulttuureissa on AINA käytetty päihteitä. Eri kulttuureissa eri aineita. Muunmuassa sienten käyttö on ollut aikojen saatossa erittäin yleistä.

    Nyt sinä sitten väität ettei se ole luotainen tarve?

    Äänestä

  • Mandarian kirjoitti:

    Okei, sä siis käytät deelejä? Haluisitko vastata alkuperäiseen aiheeseen?

    Kukaan muu ei sitä oo vielä tehnyt :)

    Äänestä

  • Miffy kirjoitti:

    Jos tajusteiden käyttö ei muka olisi luontainen tarve, miksi sitten 95% ihmisistä ja eläimistä niin tekee?

    Täällä kotosuomessa suosituimpana alkoholi.
    Tilhet tulevat känniin käyneistä pihlajanmarjoista.
    Kissat haistelevat ja syövät kissanminttua.

    KAIKISSA kulttuureissa on AINA käytetty päihteitä. Eri kulttuureissa eri aineita. Muunmuassa sienten käyttö on ollut aikojen saatossa erittäin yleistä.

    Nyt sinä sitten väität ettei se ole luotainen tarve?

    Jos ihmiset ja kissat käyttävät tajusteita niin se ei vielä kata 95 prosenttia koko eläinkunnasta. Mm. tilhet eivät tule pihlajan marjoista känniin vaikka niitä popsivatkin! Ja taitaa tuo kisanmintun tarjoaminen kissalle olla ihmisen keksintöä (niinkuin koko luonnoton kotikissa rotukin), vai käyttävätkö kaikki luonnossa olevat kissalajit ko. tajustetta?

    Ottaisit sinäkin asioista selvää ennenkuin alat puolustelemaan huumeidenkäyttöäsi viattomien luojan luomien luontokappaleiden kustannuksella. Häpeäisit edes!

    Hassu väite, etteivät tilhet tule känniin käyneistä marjoista. Sen kokoinen lintu taitaa syödä kokolailla itsensä painon verran marjoja päivässä. Kyllä siinä on promille tai toinen veressä. Muuten vain lentelevät liiallisen tilannenopeuden takia ikkunoihin...

    Hirvet muuten tykkäävät kanssa tajunnan laajentamisesta. Käyneet omenat ovat rappio-alkoholisti-hirvien suosiossa, mutta alkoholin haittoihin perehtyneet hirvet nauttivat ennemmin luonnossa kasvavaa (jonkun istuttamaa) hamppua. Hirvet eivät polta hamppuaan, vaan nauttivat sen syötynä, mikä terveellistä onkin.

    Tilhillä nyt sattuu olemaan maksa ja muu elimistö sen verran erilainen kuin ihmisellä, etteivät ne niistä marjoista känniin tule sanan varsinaisessa merkityksessä. Käyneet marjat ovat osa tilhen luontaista ruokavaliota, ja niiden avulla se selviää paremmin kylmästä talvesta.

    Hirven alkoholin käyttöön en ota muuten kantaa kuin että eipä noita omenoita tai hamppua kauheasti kasvaisi hirven luontaisissa elinympäristöissä, ellei ihminen niitä olisi sinne suuressa tyhmyydessään istuttanut.

    Muuten en ota kantaa hirven alkoholin käyttöön, koska en ole tarkemmin ko. eläimen tapoihin perehtynyt, ja minulla ei ole tapana laukoa mitään mutu tietoa tai kuulo puheita totena toisin kuin eräillä näyttää olevan.

    Hirvi pitää kannabiksesta. Näyttää siltä, että hirvi syö aina hamppukasvin kun sellaisen näkee. Ja kun puska on kadonnut, paikalla on hirven jälkiä, on maattu paikalla, simahdettu siihen filosofoimaan ja väännetty vielä armoton kökkö sitä itseään ennen kuin on paikalta poistuttu, ei tarvitse olla ruudinkeksijä pystyäkseen jäljistä päättelemään tapahtuneen. Näin se on; hirvet ovat selvästi riippuvaisia kannabiksesta, sillä käyttävät sitä aina tilaisuuden tullen. Varmaan kokevat vielä armottomia flashbackeja ja luulevat itsään appelsiiniksi ja alkavat kuorimaan karvoitustaan....jepjep. (Tämä muuten oli huumoria, eikä mitään vakavastiotettavaa. Mutta se on fakta, että hirvi tykkää pössytellä.)

    Äänestä

  • kyösti kirjoitti:

    Tilhillä nyt sattuu olemaan maksa ja muu elimistö sen verran erilainen kuin ihmisellä, etteivät ne niistä marjoista känniin tule sanan varsinaisessa merkityksessä. Käyneet marjat ovat osa tilhen luontaista ruokavaliota, ja niiden avulla se selviää paremmin kylmästä talvesta.

    Hirven alkoholin käyttöön en ota muuten kantaa kuin että eipä noita omenoita tai hamppua kauheasti kasvaisi hirven luontaisissa elinympäristöissä, ellei ihminen niitä olisi sinne suuressa tyhmyydessään istuttanut.

    Muuten en ota kantaa hirven alkoholin käyttöön, koska en ole tarkemmin ko. eläimen tapoihin perehtynyt, ja minulla ei ole tapana laukoa mitään mutu tietoa tai kuulo puheita totena toisin kuin eräillä näyttää olevan.

    Ei kovin kauas tarvitse Suomen historiassa mennä, kun vielä lukuisat hamppupellot lainehtivat maassamme. Hirvetkin pääsivät sitten napostelemaan. Luontaista tai ei.

    Äänestä

  • Mikke kirjoitti:

    Niin en tiedä pitäisikö tälläistä kirjoittaa, mutta kuitenkin. Jos olet yhtään perillä rikollisesta kannabiksen kasvatuksesta, tiedät varmasti myös sen tosiasian että Suomen luonnossa pelloilla kasvatettu hamppu ei tuota nimeksikkään huumaavaa THC:tä eikä hamppupeltoja THC:n takia täällä kasvatettu eikä kasvateta. Sitä miksi THC:tä ei muodostu Suomessa ulkokasvatuksella tai että miten THC:ta saa Suomessakin tuotettua, saat kysellä muilta, minä en ala laittomuuksia neuvomaan!

    Nykyiset, lailliset lajikkeet eivät tuotakaan. Ennenvanhaan ei vaan ollut tällaisia erityisiä lajikkeita, vaan hamppu tuotti sille ominaisen määrän THC:tä. Lajikkeesta riippuen. Kyllä sillä efektit aikaan sai, määrä oli ehkä vähän suurempi kuin nykyisillä päihdelajikkeilla. Sitä, kuinka yleistä hampun käyttö nautintoaineena oli tai ei ollut, en ole vielä kyennyt ratkaisemaan. Mutta sen mahdollinen olemattomuus ei johtunut siitä, etteikö hampussa olisi puhti riittänyt.

    Enkä ole väittänytkään, että hamppua olisi kasvatettu THC:n takia. Ei ainoastaan, eikä vain. Se tulee vain siinä mukana samassa paketissa.

    Ei pitäisi jatkaa tätä kirjoittelua, mutta luulen että aika moni kuitenkin tietää sen tosiasian jo valmiiksi, että Suomen luonnossa on sellaiset olosuhteet valaistuksen kannalta, ettei siellä mitään THC:tä merkittävissä määrin pääse syntymään, toisin kuin jossain lähempänä päiväntasaajaa.

    THC:tä muodostuu koko kasvin kasvuajan. Jos kasvi kykenee ja on kyennyt tuottamaan tämänkin maan valaistusolosuhteissa siemeniä ja kasvamaan yleensäkin, se on ollut kykenevä tuottamaan myös THC:tä.

    Mikä sitten on tämä mystinen "merkittävissä määrin", on tuntematon ja jääkin tuntemattomaksi, koska maatiaishampun kantaa ei enää ole jäljellä, ei edes kansanvälisissä siemenpankeissa.

    Kannabikselle tyypillisiin vaikutuksiin se kuitenkin on riittänyt, koska 1800 -luvulla ei vielä tullut kenellekään mieleen, että "pitänee jalostaa joku sellainen laji, mistä ei päihdy, etteivät siellä Suomessa joudu rappiolle", joten ilmeisesti voidaan ajatella, että määrä on ollut "merkittävä", ei kuitenkaan sitä luokkaa mihin nykyiset jalostetut päihdelajikkeet kykenevät.

    Äänestä

  • Tapsa kirjoitti:

    Hassu väite, etteivät tilhet tule känniin käyneistä marjoista. Sen kokoinen lintu taitaa syödä kokolailla itsensä painon verran marjoja päivässä. Kyllä siinä on promille tai toinen veressä. Muuten vain lentelevät liiallisen tilannenopeuden takia ikkunoihin...

    Hirvet muuten tykkäävät kanssa tajunnan laajentamisesta. Käyneet omenat ovat rappio-alkoholisti-hirvien suosiossa, mutta alkoholin haittoihin perehtyneet hirvet nauttivat ennemmin luonnossa kasvavaa (jonkun istuttamaa) hamppua. Hirvet eivät polta hamppuaan, vaan nauttivat sen syötynä, mikä terveellistä onkin.

    Eläimet kyllä syövät käyneitä hedelmiä ja marjoja, eivät ainoastaan tilhet ja hirvet vaan ties mitkä muutkin ampiaisista norsuihin. Eläimet käyttävät myös psykoaktiivisia sieniä ja kasveja kuten hamppua. Kissat ihan luonnostaan tykkäävät kissanmintusta, ei ihmisen ole sitä niille tarvinut alunperin antaa.

    Hassu juttu kyllä että _luonnossa_ kaikkein päihdehakuisimmat suvut, niin ihmisten kuin muidenkin eläinten, eivät jatku lähellekään niin pitkälle kuin raittiimmat. Tästä voi päätellä ettei liika päihteily ole kumminkaan hyväksi, mutta kohtuullisista määristä ei ole mitään haittaa.

    Äänestä

  • kyösti kirjoitti:

    Niin en tiedä pitäisikö tälläistä kirjoittaa, mutta kuitenkin. Jos olet yhtään perillä rikollisesta kannabiksen kasvatuksesta, tiedät varmasti myös sen tosiasian että Suomen luonnossa pelloilla kasvatettu hamppu ei tuota nimeksikkään huumaavaa THC:tä eikä hamppupeltoja THC:n takia täällä kasvatettu eikä kasvateta. Sitä miksi THC:tä ei muodostu Suomessa ulkokasvatuksella tai että miten THC:ta saa Suomessakin tuotettua, saat kysellä muilta, minä en ala laittomuuksia neuvomaan!

    Taas tätä samaa sontaa.
    Joka ikinen luonnonvarainen tai kasvatettu hamppu tuottaa THCtä, mutta nykyiset kuituhamppulajikkeet hyvin vähän koska ne on jalostettu sellaisiksi.

    THC on hampun ainoa puolustusmekanismi. Se suojautuu sillä tuhohyönteisiä vastaan. Tämä jalostettu hamppu tarvitsee pärjätäkseen enemmän kasvinsuojelumyrkkyjä kuin normaali, vanhvemmin THC-pitoinen hamppu.

    Ei vaikuta kovin uskottavalta että Suomessa olisi kasvanut joku itsestään jalostautunut lajike...

    Niin, kerro nyt sitten miten se THC toimii puolustuksena hyönteisiä vastaan. Vaikeaa uskoa kun vähänaikaa sitten kerroit että 95 prosentilla eläinkunnasta on tarve etsiä päihteitä, eikö tämä nyt sitten koskekkaan hyönteisiä. Voin kertoa että hyönteisiin kuuluu "hieman" suurempi osa eläinkunnasta kuin 5 prosenttia. Kumosit siis äsken itse alkuperäisen väittämäsi.

    Ihminen ei päihdy esimerkiksi kissanmintusta, ja ne tuhohyönteiset eivät sitten ehkäpä päihdy thc:stä. Joka tapauksessa tämä suoja-aine estää jossain määrin hyönteisiä syömästä kasvia kuoliaaksi.

    Äänestä

  • kyösti kirjoitti:

    "Toinen taas voi tuntea tarvetta vaikuttaa tajuntaansa tajusteilla."
    Mistä tuollainen tarve sitten ihmiselle muodostuu? Tuskin se mikään luontainen nälkään tai seksin puutteeseen (suvun jatkaminen) verrattava tarve on? Ehkä kuitenkin kannattaa joskus istua alas ja miettiä mitä oikeasti hakee noista tajusteista, eikä kieltää asiaa puolustelemalla itseään että muutkin hakee tyydytystä esim. lapsen saamisesta tai alkoholista. Sinänsä lapsen saaminen on hieno juttu ja alkoholikin voi olla hyvä asia kohtuukäytössä aikuisella ihmisellä, mutta huumeet eivät ole mitään muuta kuin myrkkyä ihmisen sielulle!

    Kun kerran kysyit.

    Tajusteita - alkoholi mukaanlukien - käytetään, koska ne muuttavat tapaa, jolla ihmisen mieli toimii. Tätä ovat kautta aikojen käyttäneet hyväksi shamaanit ja taiteilijat, eri syistä. Ja myös ihan tavalliset tappiset.

    Shamaani tarvitsee tietyn tajunnantilan päästäkseen yhteyteen "henkimaailman" kanssa. Erilaiset psykoaktiivit kuten sienet, ayahuasca tai peyote avaavat shamaanille tämän yhteyden. On kuitenkin huomattava, etteivät psykoaktiivit ole kaikille shamaaneille välttämättömiä, toiset kykenevät siirtymään muihin tajunnantiloihin luonnostaan tai elävät kahdella tasolla. Meidän yhteiskunnassamme tällaiset tapaukset suljetaan laitoksiin.

    Länsimainen musiikki on kautta aikojen ollut hyvin kaavoihin sidottua. Meidän oktaavissamme on tasan 12 säveltä kun esim. itämaisessa musiikissa hyvin usein käytetään neljäsosasävelaskelia tai vielä pienempiä. Minä muusikkona haluan musiikissani murtaa länsimaisen tonaliikan ja harmonian asettamia rajoja ja yleisesti musiikin teorian sääntöjä, jotka on vuosien varrella tehokkaasti selkäytimeeni sorvattu. Sääntöjä kuten jännitteisten sointujen purkaminen tiettyihin leposointuihin jne. Tähän tarkoitukseen käytän kannabista, koska se auttaa minua murtamaan länsimaisen musiikkikäsityksen mukanaan tuomat rajat.

    Näiden kieltämättä suppeiden piirien ulkopuolellakin on ollut tapana käyttää juhlatilanteissa jonkinlaisia päihdyttäviä juomia. Maailman sivu ja kaikissa kulttuureissa.

    Etelä-Amerikan intiaanijuoksijoilla oli tapana pureskella kokanlehtiä, koska niiden avulla juoksijan ei tarvinnut pysähtyä syömään eikä juuri nukkumaankaan. Mikä on hyvinkin tärkeää yhteiskunnassa, jossa kommunikaatio joudutaan hoitamaan henkilökohtaisesti.

    USA:n armeija on ainakin Vietnamista lähtien jakanut sotilaille ja lentäjille piristeitä, jotta kaverit jaksavat painaa. Viimeisin tuli ilmi Irakin toisen sodan yhteydessä, ainetta en muista mutta "se ei ole vaarallista eikä aiheuta riippuvuutta". Eli samaa paskaa mitä spiidistä aikanaan sanottiin.

    Pointti: On mahdotonta etsiä tästä sen enempää kuin muistakaan asioista yhtä yhteistä nimittäjää.

    Mitä taas tulee niihin närhiin... kyllä minusta on näyttänyt, että siinä ne humaltuvat missä ihminenkin, ainakin käytöksen muuttuminen viittaisi siihen.

    Miffylle alkuperäiseen kysymykseen:

    Itselläni ainoat kokemukset deeleistä on hankittu psiloista. Kokemus oli sen verran ... noh, en sano vastenmielinen, mutta outo, etten ole vielä saanut itsestäni irti sitä että lähtisin smartshoppeihin sen lähemmin tutustumaan. LSD:tä ja muita kemikaaleja en ihan äkkiä lähde kokeilemaan.

    Lasketaanko muskotti psykedeeleihin? Jos, kokemukset siitä löytyvät jostain aiemmista viesteistä.

    Asian vierestä... IMHO on mielenkiintoista, että on olemassa erilaisia taiteilijoita joiden taiteen suuruutta ei kukaan kiistä. Kuitenkin se tapa millä monet näistä taiteilijoista ovat inspiraationsa etsineet on hyvinkin voimakkaasti kritisoitu.

    Kukas se sanoikaan, että jos ihmiset tietäisivät ja ymmärtäisivät mistä taiteilija innoituksensa hakee, ei kukaan kuuntelisi musiikkia, ostaisi tauluja jne...

    Äänestä

  • Miffy kirjoitti:

    Ihminen ei päihdy esimerkiksi kissanmintusta, ja ne tuhohyönteiset eivät sitten ehkäpä päihdy thc:stä. Joka tapauksessa tämä suoja-aine estää jossain määrin hyönteisiä syömästä kasvia kuoliaaksi.

    Miksi se THC sitten suojaa kasvia, johtuisiko ehkä siitä että THC on yksi pahimmanluokan MYRKRYISTÄ joka saastuttaa sekä sielun että ruumiin! THC:ta voidaan verrata jopa DDT:hen, kumpikin ainehan varastoituu pitkiksi ajoiksi ihmisen rasvakerroksiin (no DDT kyllä varastoituu pidemmäksi aikaa). THC:kin voi yhden käyttökerran jälkeen tuhota käyttäjänsä elämän vielä viikkojenkin päästä, eipä ole ihme jos ei ko. aine maita heinäsirkoille jotka tarvitsevat täysiä aisteja joka päiväisissä lentotoimissaan!

    THC ei ole myrkyllistä. Ihmisaivoissa on kannabinoidireseptoreita, CB(1) ja CB(2), miksiköhän ne siellä ovat ellei sen takia että johonkin hyödylliseen niitä, sekä kannabista tarvitaan?

    Sitä paitsi THC ei sitoudu rasvakerroksiin, vaan THC:n hajoamistuotteet, jotka ovat terveellisiä kuten monet rasvaliukoiset proteiinit ja vitamiinit.

    Äänestä

  • thc kirjoitti:

    Niin no miksi THC sitten toimii hyönteismyrrkynä jos se on niin terveellistä, hah. Koittakaa nyt jo päättää että onko se myrkkrä vai lääkettä ja ottakaa asioista muutenkin selvää kuin lukemalla joitan höpöhöpö hippimiesten sepittelemiä pilviveikkojen iltasatuja. HERÄTKÄÄ jo tähän maailmaan, ja kavahtakaa moisia päänsekoittajia!

    Äänestä

  • Kyösti kirjoitti:

    ..ja mikään ei ole myrkkyä. Kaiken ratkaisee annoksen suuruus.

    Onko joku jossain täällä väittänyt thc:tä myrkyksi, muu kuin sinä?

    Mä en enää tämän jälkeen alennu keskustelemaan sun kanssa.

    "Mä en enää tämän jälkeen alennu keskustelemaan sun kanssa."

    Niin kyllä minä tiedän että totuuden kuuleminen voi joskus tuntua rankalta, varsinkin jos on itse tuonut sen vahingossa julki. Tuollainen kommentti kertoo kyllä siitä että sinulla on pakonomainen tarve paeta totuutta, vähän niinkuin johonkin uskonlahkoon pahasti hurahtaneelaa ihmisellä.

    "Onko joku jossain täällä väittänyt thc:tä myrkyksi, muu kuin sinä?"

    No tässä lainaus SINUN tekstistäsi muistin virkistämiseksi:

    "THC on hampun ainoa puolustusmekanismi. Se suojautuu sillä tuhohyönteisiä vastaan. Tämä jalostettu hamppu tarvitsee pärjätäkseen enemmän kasvinsuojelumyrkkyjä kuin normaali, vanhvemmin THC-pitoinen hamppu. "

    Miffy ilmeisesti tarkoitti, että se että THC on myrkky hyönteisille, ei välttämättä tarkoita, että se olisi myrkky ihmiselle. Onhan hyönteiset kuitenkin _hieman_ ihmisiä pienempiä ja muutenkin niiden elimistö taitaa olla aika erilainen kuin ihmisillä.

    Äänestä

  • Kyösti kirjoitti:

    Niin no miksi THC sitten toimii hyönteismyrrkynä jos se on niin terveellistä, hah. Koittakaa nyt jo päättää että onko se myrkkrä vai lääkettä ja ottakaa asioista muutenkin selvää kuin lukemalla joitan höpöhöpö hippimiesten sepittelemiä pilviveikkojen iltasatuja. HERÄTKÄÄ jo tähän maailmaan, ja kavahtakaa moisia päänsekoittajia!

    On se kyllä ihmeen tehoton _!MYRKKY!_, jos sen yliannostukseen ei ole ihmistä (ja tuskin eläintäkään, ainakaan nisäkästä) kuollut.

    Äänestä

  • Keskustelija kirjoitti:

    On se kyllä ihmeen tehoton _!MYRKKY!_, jos sen yliannostukseen ei ole ihmistä (ja tuskin eläintäkään, ainakaan nisäkästä) kuollut.

    " On se kyllä ihmeen tehoton _!MYRKKY!_, jos sen yliannostukseen ei ole ihmistä (ja tuskin eläintäkään, ainakaan nisäkästä) kuollut."

    Mutta kuinka moni onkaan pehmentänyt sillä aivonsa?

    Äänestä

  • kyösti kirjoitti:

    " On se kyllä ihmeen tehoton _!MYRKKY!_, jos sen yliannostukseen ei ole ihmistä (ja tuskin eläintäkään, ainakaan nisäkästä) kuollut."

    Mutta kuinka moni onkaan pehmentänyt sillä aivonsa?

    "Mutta kuinka moni onkaan pehmentänyt sillä aivonsa?"

    lähdetään sitten sanaleikkiin. Nolla eliötä on pehmentänyt aivonsa kannabiksella. Mikään tutkimus ei viittaa siihen, että kannabis pehmentäisi aivokudosta(niin aivokudoksen pehmenemisestä puhutaan silloin kun puhutaan aivojen pehmenemisestä).

    Äänestä

  • kyösti kirjoitti:

    " On se kyllä ihmeen tehoton _!MYRKKY!_, jos sen yliannostukseen ei ole ihmistä (ja tuskin eläintäkään, ainakaan nisäkästä) kuollut."

    Mutta kuinka moni onkaan pehmentänyt sillä aivonsa?

    Sinun päätäsi ei käännä kumminkaan mikään :)

    Äänestä

Eli tuohon alkuperäiseen juttuun vastailen, joka nyt on aikalailla käsistä lähteny :)

Kannabis on tällä hetkellä ainoa psykedeeli, jota olen koittanut enemmän kuin kerran.

Muihin olen tutustunut vasta tutkimalla eri psykedeeleihin perustuvaa tietoa.

Äänestä
  • Jos jotain psykedeeliä pitäisi kokeilla, niin suosittelen mimosa-teetä (Ayahuasca/DMT). Visuaaleja, positiivista fiilistä, luovaa ajatuksenkulkua on aivan eri malliin kuin tutkimuskemikaaleilla tai muotipsykedeeleillä.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Jos jotain psykedeeliä pitäisi kokeilla, niin suosittelen mimosa-teetä (Ayahuasca/DMT). Visuaaleja, positiivista fiilistä, luovaa ajatuksenkulkua on aivan eri malliin kuin tutkimuskemikaaleilla tai muotipsykedeeleillä.

    DMT on siitäpä vielä mielenkiintoinen aine, että jokainen meistä sattuu sitä sisältämään. Uusimpien tutkimuksien mukaan DMT:llä olisi suuri vaikutus ihmisen oppimiseen. Sikiöllä DMT pitoisuudet aivoissa ovat korkeat ja alkavat vähitellen laskemaan ihmisen varttuessa. Samaten ns. near death experiencet näyttäisivät johtuvan DMT:stä

    Äänestä

  • Ernesto Balsalm kirjoitti:

    "Uusimpien tutkimuksien mukaan DMT:llä olisi suuri vaikutus ihmisen oppimiseen."

    Löytyisikö referenssiä ko. tutkimukseen?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    "Uusimpien tutkimuksien mukaan DMT:llä olisi suuri vaikutus ihmisen oppimiseen."

    Löytyisikö referenssiä ko. tutkimukseen?

    3kk sitten taisin tuota lukea. Ei ole niin kauheasti oma kiinnostuksen ala niin en bookmarkannut. Koitan kaivella...

    Äänestä

  • Ernesto Balsalm kirjoitti:

    DMT on siitäpä vielä mielenkiintoinen aine, että jokainen meistä sattuu sitä sisältämään. Uusimpien tutkimuksien mukaan DMT:llä olisi suuri vaikutus ihmisen oppimiseen. Sikiöllä DMT pitoisuudet aivoissa ovat korkeat ja alkavat vähitellen laskemaan ihmisen varttuessa. Samaten ns. near death experiencet näyttäisivät johtuvan DMT:stä

    Tehän teette siis lääketieteellisiä kokeita itsellänne.. tosta voisi saada rahaakin, jos pääsisi hakeutumaan alalle (pitäis olla lääketieteellinen koulutus varmaan, että vois tutkijana toimia). No niin, samaahan se oli jenkeissä 70-luvulla, nyt ne silloin käytetyt ja tutkitut aineet vaan on niin tutkittuja, ettei niiden tutkimusta varmaan kukaan rahottais (mutta tietysti porukka testailee silti, että miten ne just muhun vaikuttaa).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miffy kirjoitti:

Mitä psykedeelejä olette kokeilleet? Mitä fiiliksiä on jäänyt mieleen? Kertokaa trippikertomuksia/kokemuksia!

Oma psykedeelilistani:
amt
5-meO-DiPT
5-meO-DMT
lsa
dxm
kannabis
silokit
punakärpässieni

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu