Väärä profeetta on

LLL on juuri näitä vääriä profeettoja, joista Jeesus meitä varoitti. Taitavasti hän kätkee omahyväiset ja ihmistä palvovat oppinsa Jumalan sanan asuun. Mutta se oppi on ulkokultainen ja harhaan johtava. Se ei kestä tarkempaa tutkiskelua totuuden tai raamatun sanan valossa. Se on selkeä valheoppi, joka on härskisti naamioitu Jumalan sanaksi. Kertokaa minulle, mikä on synti, jos ei tämä?

Ja ovatko vl:t niin ylpeitä, etteivät he voi myöntää erehtyneensä. Johan se on kiistatta täällä todistettu millaisia harhaoppeja vl pitää sisällään. Ylpein mielin muka vanhurskaina eletään hieman muiden yläpuolella. Mutta ylpeys käy lankeamuksen edellä. Kyllä tekin vielä opitte ja nöyrrytte. Nöyrrytte Jumalan, ettekä SRK:n edessä. Sillä turha on sitä(SRK) epäjumalan kuvaa kumartaa armon toivossa. Armo ei lähde ihmisestä tai seurakunnasta. Se saadaan lahjaksi Jumalalta, kun sydän uskoo lapsen lailla ja mieli on nöyrä.

Mikä on se seurakunta, joka hallitsee pelolla ja uhkailulla? Se on vl. Voiko tällainen seurakunta olla ainut oikea maanpäällä? Ei voi, se on yksi monista ihmisiä harhaan johtavista kadotuksen lahkoista. Luopukaa siitä ajoissa, sillä koskaan ette tiedä, mikä päivä on viimeisenne.
19681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

oikea profeetta. Onko esim. Raamatun Elia, jolla oli sama uskonymmärrys kuin LLL:llä.?

Äänestä
  • Luulet olevasi kovastikin nokkela, mutta tosiasiassa olet tavattoman yksinkertainen, laput silmillä kulkeva, mikä lie. Yrität esittää fiksua noilla typerillä lainauksilla, mutta voin kertoa, ettet siinä onnistu.

    Äänestä

Mitäs valheita Lestadius on suustaan päästänyt?

Äänestä

>> LLL on juuri näitä vääriä profeettoja, joista Jeesus meitä varoitti.

Äänestä
  • Admata, kun ihminen julistaa katuvalle synninpäästön, on siinä Pyhä Henki vaikuttamassa.

    Oletko koskaan tullut ajatelleeksi keskinäisen synninpäästön terapeuttista merkitystä?

    Ei vl ole lestadiolaisuuden irvikuva, joskin olosuhteet ovat erilaiset tänään kuin 200 vuotta sitten. Toisaalta juoppous ja turmelus ovat tänäänkin räikeästi olemassa, mutta näen herätyksen tänäpäivänä aika mahdottomaksi, onhan maallistuminen niin hyväksyttyä ja pitkälle mennyttä jo ns. hyväosaistenkin keskuudessa.

    Vl:den merkitys tänäpäivänä on pitää kiinni perinteisestä sananjulistuksesta, eikä mennä maailman mielen mukaan. Mikään muu herätysliike, saati kirkko ei ole tässä onnistunut. Eksyneiden ja osattomien saattaminen parannukseen on vaikea tehtävä, mutta se yhdenkin kadonneen lampaan löytyminen on kallista, eikä sen arvoa pidä vähätellä.

    LLL oli siis aikansa puolesta ankara herättäjä, ja hänen kaltaiselleen olisi tarvetta tänäänkin. Raattamaa taas lempeämpi armonjulistaja, ja sellaisena näen vl-liikkeen ehkä enemmin tänään.

    Admata, kysyisin vielä, onko synnin synniksi saarnaaminen ja avara synninpäästö sinusta huono asia?

    Äänestä

  • egeria2 kirjoitti:

    Admata, kun ihminen julistaa katuvalle synninpäästön, on siinä Pyhä Henki vaikuttamassa.

    >> Oletko koskaan tullut ajatelleeksi keskinäisen synninpäästön terapeuttista merkitystä? > Vl:den merkitys tänäpäivänä on pitää kiinni perinteisestä sananjulistuksesta, eikä mennä maailman mielen mukaan. > Admata, kysyisin vielä, onko synnin synniksi saarnaaminen ja avara synninpäästö sinusta huono asia?

    Äänestä

  • admata. kirjoitti:

    Admata, oletko ajatellut miten uskon järkeistäminen vaikuttaa? Kierkegaard puhui "uskonhypystä tuntemattomaan" - osa uskossa on salattua, eikä meidän tarvitse kaikkea järkeistää.

    Synninpäästö on siis mielestäsi hyvä asia, kunhan se ei ole autuuden ehto. Ei se varmaan olekaan ehtona autuudelle, mutta eikö siihenkin voisi suhtautua lapsenkaltaisesti - ajatella että se on hyväksi minulle, ja jos se auttaa minua säilymään uskomassa, ei minun tarvitse enempiä siitäkään järkeillä.

    Tuskinpa kukaan vl uskaltaa kenenkään sieluntilaa arvioida, mutta on ihan ymmärrettävää, että omasta opista halutaan pitää kiinni ainoana oikeana. Oma mielipiteeni on kuitenkin, että Jumalan valtakunta on näkymätön.

    Lueskelin juuri Wäinö Havaksen vanhoja saarnoja, ja kyllä se sama Henki välittyy tämän päivän vl-saarnoista. Mitä mieltä itse olet? Se luopumus, mikä esim. kirkossamme on tapahtunut, ei ole saanut sijaa vl-saarnoissa!

    Tuo sinun synnin perusteluvaatimus liittyy myös jotenkin tuohon uskon järkeistämiseen, missä on vaarana se, ettei lapsenkaltainen, kuuliainen usko olekaan enää ensimmäisellä sijalla elämässä, vaan se mitä maailman mukaan pitäisi uskoa. Silloin olemme orjia, emmekä vapaita, kuten Paavali meitä kehoitti: "...vaeltakaat Hengessä, niin ette lihan himoa täytä." (Gal.5:16) Eli esim. tv ja itsensä maailmallinen koristelu on orjuuttavaa, eikä kuulu vapaalle armolapselle. Nuo asiat voi tuntea sydämessään. Ei syntilistoja kukaan tarvitse, vaikka lakia tuleekin saarnata suruttomalle!

    Hyvä Admata, kiitos että jaksoit kirjoittaa vielä kerran tänne raikkaan ja viisaan kirjoituksen. Juuri minä, tänään heikon ja orvon tuntuisena, saan tällä hetkellä muistutuksen siitä että armo kuuluu minullekin ja saan uskoa. Sitä ei voi kukaan ihminen minulta kieltää. Saan elää vapaana synnin taakoista ja uskoa siihen että elämälläni on tarkoitus ja merkitys. Sinä et tiedä miten kalliita ovat tuon viestisi sanat. Ehkä joku toinenkin saa nääntyneelle sielulleen armonpisaroita tästä. Minä sain. Kiitos että olet jaksanut tehdä "sananjulistajan"työtä.

    Äänestä

  • egeria2 kirjoitti:

    Admata, oletko ajatellut miten uskon järkeistäminen vaikuttaa? Kierkegaard puhui "uskonhypystä tuntemattomaan" - osa uskossa on salattua, eikä meidän tarvitse kaikkea järkeistää.

    Synninpäästö on siis mielestäsi hyvä asia, kunhan se ei ole autuuden ehto. Ei se varmaan olekaan ehtona autuudelle, mutta eikö siihenkin voisi suhtautua lapsenkaltaisesti - ajatella että se on hyväksi minulle, ja jos se auttaa minua säilymään uskomassa, ei minun tarvitse enempiä siitäkään järkeillä.

    Tuskinpa kukaan vl uskaltaa kenenkään sieluntilaa arvioida, mutta on ihan ymmärrettävää, että omasta opista halutaan pitää kiinni ainoana oikeana. Oma mielipiteeni on kuitenkin, että Jumalan valtakunta on näkymätön.

    Lueskelin juuri Wäinö Havaksen vanhoja saarnoja, ja kyllä se sama Henki välittyy tämän päivän vl-saarnoista. Mitä mieltä itse olet? Se luopumus, mikä esim. kirkossamme on tapahtunut, ei ole saanut sijaa vl-saarnoissa!

    Tuo sinun synnin perusteluvaatimus liittyy myös jotenkin tuohon uskon järkeistämiseen, missä on vaarana se, ettei lapsenkaltainen, kuuliainen usko olekaan enää ensimmäisellä sijalla elämässä, vaan se mitä maailman mukaan pitäisi uskoa. Silloin olemme orjia, emmekä vapaita, kuten Paavali meitä kehoitti: "...vaeltakaat Hengessä, niin ette lihan himoa täytä." (Gal.5:16) Eli esim. tv ja itsensä maailmallinen koristelu on orjuuttavaa, eikä kuulu vapaalle armolapselle. Nuo asiat voi tuntea sydämessään. Ei syntilistoja kukaan tarvitse, vaikka lakia tuleekin saarnata suruttomalle!

    Kyllä tuo sinun tilityksesi on hieman säälittävää. Kyllä admata. vei tämän väittelyn 2-0. ollen täysin oikeassa ja sinun. egeria2, ollessa väärässä.

    Tsemppiä sinulle admata, olet yksi fiksuimmista täällä ja kirjoituksesi ovat ehdotonta kärkeä. Olet niitä harvoja, jotka pystyvät perustelemaan väitteensä. Vl:tkin sitä yrittävät, mutta he eivät pysty muuta kuin laittamaan pari asiaan liittymätöntä raamatunlausetta viestiinsä ja luulevat olevansa kovinkin nokkelia.

    Äänestä

  • Hyvä admata! kirjoitti:

    Sinä kasvoton, joka sanot minua säälittäväksi, osaatko ajatella itse?

    Harmi ettei Admata kerennyt vastaamaan sinua ennen. Siinä olet kyllä oikeassa, että hän on todennäköisesti, ainakin kirjoitusten perusteella minua älykkäämpi. Minäkin luen hänen tuotoksiaan mielenkiinnolla, joskin kriittisesti. Ahkera ja muutenkin hieno ihminen lienee, ja olisi mukava tavata kasvotustenkin.

    Yritin vain omalla vaatimattomalla sepustuksellani kertoa juuri sitä, ettei uskon asioissa aina auta järjelliset viisastelut ja perustelut, vaikka kuinka eteviä olisivat. Uskohan on yksin Jumalan työ ja ansio meissä. monet ovat kutsutut ja harvat valitut - siinä yksi suuria mysteerejä...

    Ehkä usko ja käytännön elämä tulisi erottaa toisistaan selkeämmin. Ei ole rakkaudetonta rukoilla läheiselle ensisijaisesti uskomisen lahjaa, ja sitten vasta maallista hyvää. Tarkoitan tässä sitä, että uskon kautta voi vasta ymmärtää jonkun verran, mitä käytännön ratkaisuja elämässään tekee - on sisimmässään aavistus oikeasta tiestä - kuinka riippua Hänessä. Jos ensisijaisesti miettii kuinka tulisi elää, ja siinä sivussa muistelee kymmentä käskyä, on elämä auttamatta kovin lakihenkistä.

    Eli tuntuu siltä, että osa täällä kirjoíttelevista näkee vain käskyjä ja kieltoja. Toiset vapauttavaa evankeliumia. Kovin on erilaiset näkemykset ja tuntemukset samasta asiasta. Miten on sinun laitasi Admata? Ymmärrän kyllä senkin, että haluat puolustaa heikompia. Toivottavasti et ole unohtanut sitäkään, että uskovia on aina ahdistettu maailman puolelta. Kummalle puolelle sinä kuulut?

    Korostan, että rakkaudella tämän kirjoitin.

    mutta ei sitä pitäisi kyllä missään asiassa ihan tyystin haudata. Esim teidän ehkäisykielto. Se on aivan järjetön, eikä sitä voi raamatulla perustella. Se uuvutta monia äitejä ja tuhoaa perheitä. Se pilaa niin äitien, isien kuin lastenkin elämiä koko ajan. Monet eivät haluaisi lapsia, mutta kauhuissaan joutuvat niitä pakon edessä tekemään. Pitääkö tässäkin asiassa sulkea järki pois? Koska ne, ketä suuren perheen haluavat, voisivat sellaisen hommata, vaikkei ehkäisy olisikaan kielletty. Vaiko onko nämä uupumiset, pilalle menneet elämät ja jopa itsemurhatkin niin pieni lukumäärä ihmisiä, ettei sillä ole väliä.

    Vaiko onko kysymys siitä, ettei SRK voi myöntää menneensä jossain kohtaa harhaan ehkäisykieltoineen. Siitä pidetään kiinni, vaikka tiedetään, että väärässä ollaan. Kävisikö virheen myöntäminen liikaa ylpeyden päälle? Erehtymättömyydestä pidetään kiinni, vaikka se tuottaa lisää tuskaa jatkuvasti.

    Kai sitä nyt sen verran saa järkeä käyttää tässä mystisessä maailmassa, ettei tuollaisilla ihmisten keksimillä turhilla säännöillä tuotettaisi surua, murhetta ja ahdistusta ihmisille.

    Ja tuohon alun kysymykseesi uskallan vastata, että varmasti osaan ajatella itse paremmin kuin sinä. Sinä olet luopunut itse ajattelusta, ainakin osittain, ja olet alkanut toistaa SRK:n valheoppeja. Ihmettelen sitä, että totuus kyllä kestää kriittisenkin tarkastelun ja keskustelun, mutta vl ei kestä kumpaakaan. Jos teillä ei olisi mitään salattavaa, niin ei teidän pitäisi olla niin huolissaan siitä, että ihmiset asioista keskustelevat.

    Äänestä

  • järjellä käsittää, kirjoitti:

    Voisitko ystävällisesti vastata viestiini? Olisin kiitollinen. Eikä sitten mitään turhanpäiväisiä raamatun lainauksia, vaan kuten itse sanoit, nyt ajatellaan itse ja muodostetaan se teksti ihan omassa päässä.

    Äänestä

  • Vastauksesta kiitollinen kirjoitti:

    Voisitko ystävällisesti vastata viestiini? Olisin kiitollinen. Eikä sitten mitään turhanpäiväisiä raamatun lainauksia, vaan kuten itse sanoit, nyt ajatellaan itse ja muodostetaan se teksti ihan omassa päässä.

    Mielestäni jo kirjoitin tuosta asiasta ed. viestissäni. Eli uskon kautta nämä asiat vasta voi ymmärtää. Jonkin verran olen myös kommentoinut tuota ehkäisyasiaa aikaisemmissa viesteissäni. Se on hyvin henkilökohtainen omantunnon asia, emmekä voi toistemme puolesta tehdä tulkintoja. Uskovainenkin käyttää järkeään, mutta hän on myös Pyhän Hengen ohjauksessa.

    Oletko siis sitä mieltä, että uskovaiseksi tullaan noudattamalla sääntöjä? Itse olen sitä mieltä, että ensin saamme uskon lahjan, ja sitten vasta hengen hedelmiä, eivätkä ne tule pakolla.

    Mielestäni Matt.6:33 sanotaan aika selvästi: "Vaan etsikäät ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttansa, ja niin kaikki nämät teille annetaan."

    Ehkäisyyn liittyy sellaisia asioita, jotka eivät kuulu uskovaiselle, mutta ajattelen myös, että aina pitäisi ymmärtää suojella elämää, myös omaansa. Kun teemme valintoja, tärkeintä on uskoa Jumalan johdatukseen, ja Hänen tahtoonsa meidän suhteemme. Kun kuljemme kohti ikuista rantaa, ei tarvitse pelätä kuolemaakaan.

    Kelvoton vastaus. Et vastannut oikeastaan mitään. Ja sen näkee sinusta, että kyllä on jäänyt hedelmät saamatta. Tai sitten on tullut melko mätiä yksilöitä.

    Minä en usko sääntöihin, sehän on teidän hommianne. Teillähän niitä sääntöjä on niin paljon, ettei kukaan voi niitä kaikkia muistaa. Älä sinä ala säännöistä kirjoittamaan.

    Ja tuo teidän Jumalan tahto ja johdatus on viety aivan liian pitkälle. Kyllähän ihminen voi hypätä pää edellä järveen ja todeta, ettei tarvitse uida. Jumala kasvattaa kidukset jos haluaa lapsensa elävän, muuten kuolkoon, sekin on Jumalan tahto. Aivan yhtä naurettavaa on tuo sinun tyhjä jankutus raamatusta ja Jumalasta.

    Et ole sydämessäsi uskovainen. Olet tyypillinen tapauskovainen vl. Kulissit kunnossa, riittävästi raamatulauseita muistissa ja SRK:hon on nuoltu hyvät välit. Eli kaikki kunnossa muuten, mutta kadotus kutsuu....

    Äänestä

  • Säälittävää kirjoitti:

    Rukoilen sinulle elävää uskoa, ja etten omastani kerskaisi.

    Äänestä

  • egeria2 kirjoitti:

    Rukoilen sinulle elävää uskoa, ja etten omastani kerskaisi.

    Olet ylimielinen. Syvällä sisälläsi pidät itseäsi huomattavasti muita parempana. Et ole edes kovin älykäs. Sen näkee viesteistäsi, joissa et pysty keskustelemaan ollenkaan. Jos esitän sinulle kysymyksen, et voi vastata siihen kunnolla, vaan hymiset SRK:n "totuuksia" ja raamatun lauseita, jotka todellisudessa saattavat olla jopa omaa kantaasi vastaan, mutta et sitä ylimielisyyttäsi tajua. Et pysty perustelemaan yhtään ainoaa väitettäsi kunnolla. Vain tyhjää sanahelinää, kuten edellä jo mainitsin. Ja kun esitän sinulle, millaisia raamatunvastaisia harhaoppeja opetatte siellä vl-lahkossa, niin et pysty niistä ainuttakaan kumoamaan. Täällä on totuuden ja raamatun valossa todistettu harhaoppejanne aukottomasti vääriksi. Siksi et tietysti edes yritä. Ymmärrän. Tekisit vain itsesi naurettavaksi, koska harhaoppinne ovat ihmisen keksimiä, eikä niitä löydy raamatusta. Esität Jumalan lasta, vaikka todellisuudessa opetat ja toimit Jumalaa vastaan.

    Tee minun puolestani silti mitä tykkäät, sillä itsepä olet vielä tekemisistäsi vastuussa.

    Äänestä

Vastaan laajemmin, sinulle ja samalla saa myös ne ”sekoittuneet” VL- ihmiset, joilla ei uskonsa kanssa ole juuri mitään yhteyttä alkuperäiseen herätykseen, muuta kun sen pilaajan.

LLL oli Jumalan vilpitön lapsi, tehtävän saaneena Pyhässä Hengessä. Hän saarnasi viinan kiroja vastaan, joka maallisti kaiken uskon silloin hänen aikanaan, se oli suoraan saatanasta.

Se, että nyt VL saarnaajat pääsääntöisesti ( ei uudet ja nuoret saarnamiehet) käyttävät synti sanaa useita kymmeniä kertoja saarnan aikana, kertoakseen, että elävän evankeliumin, siis Jeesuksen antaman tehtävän vienti on jäänyt aivan mitättömäksi, syyllistämistä vain haetaan, jotta ihminen olisi nöyrä, seurakunnalle?

Laestadius sitä vastoin ei syyllistänyt, ainoastaan kysyi, onko nyt hyvä olla kun on kohmelo ja saarnasi Jeesuksen evankeliumia, johon kuuluu synnin lounastus, joka nykyiseen muotoon väännettiin Raatamaan ainakaan, ei se ollut Lestadiusen idea.

Liike myös muodostui kultiksi, Laestadius henkilönä ylitti Jumalan ja Herra ei kirkastunut, kun seurakunta vaan. Tämä ei ollut alkuperäinen tarkoitus, vaan löytää Taivasten Valatkunta.

Tässä on hyviä esimerkkejä maallikosta, kuten ämmä, joka kysyy kysyjältä ja itse vastaa, että Heillä on sama uskonymmärrys kun Elialla, joka eli lain alla. Tässä näkyy todella se pimeys, joka siellä vallitsee. Laestadius oli ja eli, sekä levitti evankeliumia sydämestään ja Jumalan armoa Pojassaan ja Elia taas uskollisuutta lain alla ja vain Jumalalle. On sama kun Automies puhuu, kuinka hyvä hammaslääkäri hän on ja itsellä ikenet paistaa mädänneiden hampaiden välistä. Ollaan aivan eri planeetoilla.

Lestadiusen perustama seurakunta ei ole antikristuksesta, vaikka nämä maallikot sitä sinne koko ajan ovat hoitokokouksien jälkeen työntäneet, tekemällä saatanan kanssa liittoja, sitä ei LLL olisi ollenkaan hyväksynyt, vaan pyytänyt tyytymään vain Herraan.

On myös olemassa ”loivempia” VL-iä, joista alempana, He todella kokevat olevansa oikeassa seurakunnassa, se hyvä.

Siihen onko Pyhä Henki sitten kokonaisuudessaan seurakunnassa, voinemme todeta, että ei varmasti, siinä määrin paljon on luurankoja kaapissa, mutta tuollaista kuten sillä alempana on tarvitaan juuri pitämään joukot koossa ja Jeesuksessa.

Siunausta.

Äänestä
  • Jos kerran noin sanot, niin kai se sitten totta on. Eli LLL oli tosiuskova ja aivan eri linjoilla, kun nämä nykyiset perkeleen kätyrit, jotka sitä lahkoa johtavat. Aina oppii uutta. Vl-liikkeen sisällä tarvittaisiin jonkin sortin uskonpuhdistus. Alkaa nuo nykyiset opetukset olemaan niin räikeästi ristiriidassa raamatun kanssa, että ihmettelen, ettei kukkan tee mitään? Eikö ketään uskalla? En osaa edes kuvitella, mitä se on kun lapsesta asti peloteellaan ja aivopestään tottelemaan helvetillä ja saatanalla uhkailemalla. Ja kyllä siinä on mielenterveys vaarassa, jos sattuu olemaan vielä vähän herkempi lapsi.

    Tunnustan tyhmyyteni, enkä yleensä harrasta tuollaisia heittoja kuin tuo aloitukseni, mutta opinpahan ainakin jotain uuttaa....

    Äänestä

Olen pelännyt tuota kohtaa Raamatussa ja tiedän että moni on tullut Jeesuksen nimessä eksyttämään ja vielä on tuleva uusia eksyttäjiä. Yritän väistellä eksyttäjiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lars Leevi Lestadius. kirjoitti:

LLL on juuri näitä vääriä profeettoja, joista Jeesus meitä varoitti. Taitavasti hän kätkee omahyväiset ja ihmistä palvovat oppinsa Jumalan sanan asuun. Mutta se oppi on ulkokultainen ja harhaan johtava. Se ei kestä tarkempaa tutkiskelua totuuden tai raamatun sanan valossa. Se on selkeä valheoppi, joka on härskisti naamioitu Jumalan sanaksi. Kertokaa minulle, mikä on synti, jos ei tämä?

Ja ovatko vl:t niin ylpeitä, etteivät he voi myöntää erehtyneensä. Johan se on kiistatta täällä todistettu millaisia harhaoppeja vl pitää sisällään. Ylpein mielin muka vanhurskaina eletään hieman muiden yläpuolella. Mutta ylpeys käy lankeamuksen edellä. Kyllä tekin vielä opitte ja nöyrrytte. Nöyrrytte Jumalan, ettekä SRK:n edessä. Sillä turha on sitä(SRK) epäjumalan kuvaa kumartaa armon toivossa. Armo ei lähde ihmisestä tai seurakunnasta. Se saadaan lahjaksi Jumalalta, kun sydän uskoo lapsen lailla ja mieli on nöyrä.

Mikä on se seurakunta, joka hallitsee pelolla ja uhkailulla? Se on vl. Voiko tällainen seurakunta olla ainut oikea maanpäällä? Ei voi, se on yksi monista ihmisiä harhaan johtavista kadotuksen lahkoista. Luopukaa siitä ajoissa, sillä koskaan ette tiedä, mikä päivä on viimeisenne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu