Mieheni miettii rauhanturvaajaksi lähtöä. Voitteko kertoa kuinka usein on lomia? kuinka pitkiä ne lomat ovat? mitä miehenne ovat lomilla tehneet, ainako kotiin matkustaneet? voiko siellä missä he työskentelevät, käydä vierailulla?
Vastaukset 6
- kertyy noin
viikko kuukaudesta. Se on sitten kaverista kiinni miten niitä pitelee pois. Balkanilta auton tuovat eivät kaikkia vapaita voi suomessa viettää, tulee liikaa suomi-päiviä.
Tuota toimialueella vierailua kannattaa hieman pohtia tarkemmin. Vaikka Kosovo ei sotatoimialuetta olekaan, en suosittele sinne matkaamista ihan vielä. Ja toiseksi, faitteri ei toimialueella saa palvelusvapaata eli "lomaa" viettää, joten tapaaminen ei ehkä ole ihan sitä mitä ajattelet. Toki voitte matkustaa rantalomalle niin että sinä matkustat Helsingistä kohteeseen suoraan ja juippi saapuu sinne toisesta suunnasta. Mutta toimialueelle ei. Rauhanturvaaja on siellä tekemässä työtään ja tieto siitä että omainen on siinä lähellä mutta mahdollisuutta yhdessäoloon ei ole, saattaa vaikuttaa työntekoon. - ei se mee
saahan sitä miettiä.
- vaimoke
oli vuoden palveluksessa ja kävi 2viikon lomilla noin parin kk välein koska toi verovapaan auton.mielestäni aika meni nopeasti,koska itsellä oli työ,eikä sinänsä enempää märehtiny ikävää.toki tiettyina aikoina,esim merkkipäivät oli ikävä pinnassa mutta nykypäivänä on niin helppo pitää yhteyttä,on skypet,meset eikä soittaminenkaan silloin tällöin ajanut vararikkoon.yhden loman vietimme aurinkorannoilla.Lomilla mieheni teki tavallisia asioita.kävi urheilemassa,näki ystäviään,joskus biletettiin jne.ihan tavallista elämää.Reissu ainakin osoitti sen,että suhteemme kestää pitkätkin välimatkat ja erot.tue siis miehesi päätöstä,oli se lähdön kannalta mikä tahansa.ikävintä olisi se,että hän 50v. vielä murehtii ettei lähtenyt ja nyt on liian vanha.Ja vielä lopuksi.itse sain takaisin maailmalta miellyttävän,elämää nähneen,aikuistuneen mieheni:)
- syyhy
Itse sain kupan tuliaisina. Ole siis tarkkana!
On kuulema yleisin tuliainen mitä sieltä tuodaan. No, onhan kuppakin kokemus. - pientä pyysinkin
syyhy kirjoitti:
Itse sain kupan tuliaisina. Ole siis tarkkana!
On kuulema yleisin tuliainen mitä sieltä tuodaan. No, onhan kuppakin kokemus.sain satiaiset rauhanturvaajalta. Siis pientä vaan.
- aina mukana
rauhanturvaajan morsian on "NyrkkiKyllikki"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761530
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.96736En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58725Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203588- 48536
- 126536
- 37526
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50518Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15500- 25483