Kipu alkoi tuossa 4 päivää sitten kumartuessani. Vihlaisi selkää niin pirusti ja sen jälkeen oli tuskaa/lähes mahdoton taivuttaa ylävartaloa eteen tai taakse. Kävin hoitajalla, joka käski mennä seuraavana päivänä lääkäriin, jos ei iltaan mennessä helpota. No ei helpottanu ei, kipeetä oli, ainoastaan kävely ja makailu onnistu, istuminen tosi hankalaa ja edelleen taivuttelu mahdotonta. Vähän alkoi hellittää seuraavana päivänä..kävin kuitenkin lääkärissä, joka tutki ja antoi diagnoosiksi noidannuoli, koska refleksit toimivat ja kipu ei tuntunut jaloissa. Mutta voiko olla, että kipu alkaa myöhemmin vasta säteillä jalkoihin? Saatan kuvitella vainoharhaisuuttani kaikki oireet ( paitsi selän). Selkäkipu on helpottanut siinä määrin, että pystyn suht normaalisti liikkumaan ja pukemaan ym. mutta kipu tuntuu kyllä istuessa ja taivutellessa, mutta ei ollenkaan niin kovana. Olen vaan tosi huolissani, että voiko olla pullistuma kuitenkin, kun VÄLILLÄ, ei koko ajan, tuntuu reisissä ihmetuntemuksia, ei suoranaista kipua, eikä puutumista..ehkä pistelyä tms. Välillä myös pohkeissa ja jalkaterissä..Voi olla ihan normaalia...?? Kuinka tuskaista muilla on? Jos on pullistuma, pystyykö elämään normaalia elämää? Kuinka vaarallinen tila se cauda equina on? Huomaako ihan selvästi, että NYT on mentävä lääkäriin? Kiitos jos joku viitsii vastata..Olen kyllä koittanut lukea aiempia kirjoituksia ko. aiheesta, mutta ei oikein sopivia vastauksia tunnu löytyvän =)
välilevy vai
noidannuoli.
171903
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
No minulla on kahdessa perättäisessä välilevyssä pullistumat. Ja silloin akuuttina aikoina tosiaan elämä oli kaukana normaalista, ei missän hyvä olla, ei maaten, ei istuen eikä seisten.
Suunnilleen puolet vuodesta meni aina tämän kanssa taistellessa sängyn pohjalla. Pissatkin meni alle pahimpina päivinä, kun kipu oli niin mieletön.
Sitten eräs lääkäri tuli näyttämään mulle hoitomagneetteja. Olen aina ollut avoin kokeilemaan kaikkea, josko jostain apua tulisi.
Illalla laitettiin hoitomagneetit sänkyyni, patja magneettityyny peitto.
Ja mitä aamulla tapahtuikaan, tai yöllä? En ollut pitkiin aikoihin kovalta selkäkivulta saanut nukutuksi. Nyt nukuin koko yön heräämättä kertaakaan, ja kun aamulla yritin nousta sängystä, missä kipu? Sitä ei ollutkaan.
Nousin ihan normaalisti ylös ongelmitta. Pientä arkuutta vain tuntui, mutta kipu oli poissa.
Koska näin valtavan hyvät tulokset tuli, hankinpa kotiin hoitomagneetit. Nyt makoilen magnetisoidun patjan päällä, enkä ole enää välilevyjen pullistumien aiheuttamista ongelmista tarvinnut kärsiä.
Hankin toisenkin patjan, retkipatjan, joka sekin on magnetisoitu. Sitä pidän mukanani, jos joudun nukkumaan muualla kuin kotona. Lisäksi auton istuin on magnetisoitu myös.
Niin paljon kuin noi välilevyn pullistumat aiheuttivat sairaana olemista, työtulojen vähentymistä ja hoitokustannuksia. Kolmasti vuodessa meni a. 250 euroa fysikaaliseen hoitoon, ja se vei aina 2 kk ennekuin työkunto oli taas käytettävissä.
Ja se kivun tuhoama elämänlaatu... voi miten tätä olotilaa osaakaan arvostaa kaikkien noiden vuosien jälkeen.
huoleti? Miten sulla kipu alkoi? Minkälaisessa tilanteessa? Äkkiä, vähitellen? Oliko alussa pahempi? Lievempi? Minua kiinnostaa se, että voiko tämä tästään paheta, vai onko ihan tavallinen noidannuoli ja nuo ihmepistelyt jaloissa vaan omaa kuvitelmaa?
Kyllä mulla tuli äksti. Olin tehnyt vähän kumarassa, ja sivuliikeitä, ja siitä kun nousin, tai yritin nousta, niin vihlasi niin riivatusti, ja jalat melkein alta meni, ja sit ei kärsiny kävellää ei sit metriäkään.
Mut kun se ekakerran oli tullu, sit kun se uusi ja uusi ja uusi, niin ne uusimiset tuli välillä vain pelkkänä arkuutena. Saato, et selkää aristi ja aristi alkuun, ja sit muutaman päivän päästä se kertalaakista löi jumiin
Nyt on kipu siirtyny pakaraan..toiseen pakaraan VÄLILLÄ jomottaa niin pirusti, välillä ei tiiä mitään. Jäljempään viestiin viitaten, ei ne lääkäritkään joka kohta tiedä, jos kipu on jatkunut vasta yhen päivän ja sitä ei tunnu muualla kuin selässä, ei siitä voi paljo muuta päätellä, kun noidannuolen..nyt on vaan viikon jälkeen tilanne toinen, elän suht normaalisti ( tosin sairaslomalla), mutta persaukseen koskee. Oon vaan aina ajatellu, että välilevyn pullistuma on aika vakava juttu, ja pelottaa koko ajan, että halvaannun tai kuolen. En tiiä...miks lääkärit ei voi tutkia kunnolla..
Itse olen kärsinyt välilevynpullistumasta jo 1v ja 5kk.Jumppaa,jumppaa ja jumppaa ja sitten hyötyliikunta,särkylääkettä,venytystä ja taas jumppaa...aika-ajoin muistuttaa välilevy vihlaisemalla ikävästi.
"kävin kuitenkin lääkärissä, joka tutki ja antoi diagnoosiksi noidannuoli"
No kai lääkäri kertoi, että mikä se noidannuoli on ja mistä se tuli? Kuka sen ampui?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Noidannuoli
idiootti xD....Et tainnu oikein tajuta Hoidetun viestin sisältöä....
Kysymys oli: "No kai lääkäri kertoi, että mikä se noidannuoli on ja mistä se tuli? Kuka sen ampui?"
Ja vastaukset löytyivät linkistä. Mikä siis oli ongelma?
Jos minä laitan tänne linkin Wikiin, niin johan siitä nauru nousee. Se on täällä asiantuntijavastauksia esittävien mukaan kuulemma ihan huuhaalähde. Se on mulle sanottu moneen kertaan...
Linkkisi: "jonka aiheuttaa esimerkiksi painavan esineen väärin nostaminen tai selän äkillinen kiertoliike."
Jos se johtuu tuosta, niin miksi se vain joskus tulee, mutta ei aina? Riippuuko se vain siitä, että sattuuko joku ilkeä noita paikalle?
Linkkisi: "Noidannuolen uskotaan tunkeutuvan ihmiseen tai eläimeen näkymättömänä. Noidannuolesta ei usein jää jälkeä ihoon, mutta nuoli jää ihmiseen ja voi aiheuttaa kipua tai sairautta pitkäänkin."
Eli lääkärit käskevät potilaiden uskoa noitiin ja näkymättömiin nuoliin?? Eikö niillä parempaa selitystä ole?
Miksi oivallus tulee joskus, joskus taas ei?
(Joillekin kaken lisäksi harvemmin kuin toisille.)
Miksi päätä särkee joskus, joskus sitten taas ei - sama pää?
Miksi joskus pierettää, joskus taas ei?
Miksi joskus väsyttää, mutta vain joskus?
Joskus tulen kananlihalle, miksi kananlihalle enhän ole kana?
Jos olen sydän syrjällään, kummalle syrjälle sydän on kallistunut?
Miksi ukilla on viherkaihi, kun ei sen silmät ole vihreät? Hullu silmälääkäri kun käskee uskomaan vihreisiin.
Jep, olipa kerrassan loistava päätelmä tehty kansanomaisesta taudin nimityksestä. Onnitelen tätä kotitohtoria, mikä lie noiduttu.
Kun ukkostaa meteorologit ja fyysikot ajattelevet, että siellä se ukko ylijumala ajelee rautapyöräisillä vaunuillaan taivaan kivimäkiä. Revontulten loistaessa he ajattelevat, että taivaisen repolaisen häntä heilahtelee komeasti.
Ja tietotekniikkainsinöörin hiiri on sileäkarvainen ja pitkähäntäinen.
Noin taisi olla satukirjassa. Jo yläasteella asiat opetettiin hieman toisin. Huomaat sen, kun sinne saakka koulussa etenet...
"Ja tietotekniikkainsinöörin hiiri on sileäkarvainen ja pitkähäntäinen. "
Voi olla. Itse en ole insinööri ja hiirikin on hännätön...
Viksumpi ymmärtäisi - sinä et.
Oli se nin päätön juttu toi noidannuolijuttusi.
Hiastasi repeää ihan mitä kaikkia vaan.
Surkeista surkein vastaus.
taitaa olla häntä koipien välissä.
Et sitten ymmärtänyt YHTÄÄN MITÄÄN.
san tarkoittanee sitä että todellsita syytä ei tiedetä. venähdys nyrjähdys. mutta monet sanovat sen johtuvan nikaman lukosta jolloin veri ei kierrä ja hermo puristulsessa. laukeaa siteen itsestää jonkin ajan päästä, ehkäsiy keinot venyttelyt ja jos on kumarassa pitempään aikaan niin muistaa aina välillä oikoa paikkoja ettei niven ole liikaa hapettomassa tilassa. näin luulen.
Voittajan on helppo hymyillä. Minä voitin. Taas.
:)