Nuorta tyttöä toimistossa

Jani 75

Kesätyötä

Ensimmäinen päivä uudessa työpaikassa. Olin päässyt harjoittelijaksi pieneen IT-taloon ja olin nyt istumassa uudessa toimistossa koneen ääressä. Toimisto oli siisti ja olin jopa saanut käyttöön oman työhuoneen. Työnantaja oli antanut tehtäväksi tutustua aiempien projektien papereihin ja varsinainen työ alkaisi vasta seuraavalla viikolla. Olin jo lukenut läpi kaikki pomon lähettämät dokumentit ja alkuiltapäivä menikin mukavasti surffaillessa netin pornosivuilla. Tyttöystäväni oli lähtenyt kolmeksi viikoksi Espanjaan ystävänsä luo ja kaluni tuntui olevan puoliseisokissa kokoajan kun en ollut saanut kolmeen viikkoon. Katselin netistä nuoria tyttöjä eri asennoissa ja heidän paljaaksi ajeltuja pillujaan. Erityisesti pidin kuvista, joissa oli nuoria pienirintaisia ja piukkapakaraisia tyttöjä. Kaluni oli housuissa jo kivikovana, mutta en uskaltanut avata housujani vaan runkkasin sitä kevyesti housujen läpi. Yhtäkkiä ovelle koputettiin ja se avautui saman tien. Ovella seisoi nuori tyttö vaaleassa topissa ja matalavyötäröisissä farkuissa. Tytöllä oli vaaleat hiukset poninhännällä ja siniset kauniit silmät. Tyttö hymyili minulle ja mielikuvituksessani jo melkein näin tytön vaatteiden läpi.

”Moi, Mä oon Jenni! Sä oot kuulemma se kesäharjoittelija, joka aloitti tänään?”

Katsoin tyttöä hämilläni ja havahduin edelleen auki oleviin sivuihin näytölläni. Toivottavasti tyttö ei tule lähemmäs ajattelin ja yritin kääntyä hiukan sivuttain ovelle, ettei seisokkini paljastuisi.

”Joo, Mä oon Jani, hauska tutustua!! Mikäs sun homma täällä on?”

Tyttö astui hiukan lähemmäs ja en voinut vastustaa kiusausta olla katsomatta tytön pieniä terhakoita rintoja.

”No, mun tehtävänä on niinku huolehtia, että sulla on kaikki mitä sä työssäs tarviit. Paperit, vihkot ja sen sellaiset. Isä hankki mulle tälläisen kesätyön niin en kokoaikaa kerjää siltä rahaa!” Jenni jatkoi hymyillen ja tuli entistä lähemmäs.

Hitto, kohta se näkee mitä olin tekemässä, ajattelin. Pitäisikö nousta ylös? Kumpi on pahempi, se, että se huomaa mun seisokin vai noi kuvat, mietin itsekseni.

”Niin, olisko sulla jotain tyydyttämättömiä tarpeita?” Jenni kysyi ja katsoi mua silmiin.

Hmm… tyttöhän tuntuis flirttaavan. Kun vain tietäis mitä tarpeita, ajattelin.

”No, eiköhän mulla kaikki toimistotarvikkeet ole! Mitäs muuta sun toimenkuvaan kuuluu?”

Tyttö astui taas lähemmäs, katsoi mua hiukan ihmetellen, vilkaisi mun koneen näytölle ja punastui.

”hmmh, mitäs sä oikein täällä olit tekemässä? En mä tienny, että täällä tollaisia tehdään!” Jenni sanoi!

Hemmetti, kohta se lähtee pois, mietin mielessäni.

”No, oikeastaan mulla oli vähän tekemisen puutetta kun se projekti ei ole vielä ehtiny alkaa”

”Mistä sä noita kuvia löysit? Aika nuoren näköisiä tyttöjä, varmaan vaan vähän mua vanhempia… Olisko siellä miehistäkin kuvia?” Jenni sanoi innoissaan ja tuli ihan mun viereen seisomaan.

”No kyllä täältä kaikkea löytyy, millaisia sä haluisit nähdä? Minkäikäinen sä muuten oot?”

”No sellaisia urheilullisia miehiä, alasti! Joo, tai sitten sellaisten mun ikäisten tyttöjen kanssa! Oon 17!”

”Ootas!”

Otin Jennille tuolin mun viereen ja aloin etsimään netistä Jennille kuvia. Hetken päästä näytölle avautui kuvasarja, jossa hiukan Jenniä muistuttava nuori tyttö touhusi eri asennoissa hiukan itseäni muistuttavan lihaksikkaan miehen kanssa.

”Wau! Näytä toi isompana!” Jenni sanoi ja osoitti kuvaa jossa tyttö imi polvillaan miehen isoa kalua.

Tein työtä käskettyä ja klikkasin kuvaa. Huomasin samalla kuinka kaluni seisoi jo täydessä mitassaan. Jenni tuijotti kuvaa haltioituneena ja mun katse vaelteli Jennin vartalolla.

”Näytä vielä niitä muita! Näytä tuo missä toi mies panee takaapäin!”

”Sähän oot innokas, etkö sä ole muka ikinä nähny ennen … mitään tälläistä” kysyin ja klikkasin suuremmaksi kuvan, jossa se nuori tyttö pyllistää miehellä ja mies painaa kaluaan syvälle tytön pilluun.

”No, en oo nähny! Hirmuisen kiihottavaa, tekeeks ihmiset oikeasti noin? Ei mun poikakaveri suostu kun pimeässä ja vaan yhdessä asennossa!” Jenni kysyi ja katsoi mua silmiin. Samalla sen katse harhautui hetkeks mun etumuksen kohdalle ja se taas hiukan punastui.

”No, tietysti ja vielä paljon enemmänkin… Outo poikakaveri sulla! Mitä sä haluisit sitten tehdä?”

”No ainakin kokeilla imeä noin ja että mua nuoltais!! Joo, ja noita eri asentoja! Mut ei Jussi taida suostua, se ei oo kovin innokas.” Jenni sanoi ja sen katse harhaili taas mun etumuksen kohdalle… Nyt se vaan ei saanu katsettaan irti! ”Toi on valtava, saisinko mä kokeilla ottaa sen suuhuni, noin niin kuin noissa kuvissa” Jenni kysyi ja katsoi mua taas sinisillä silmillään.

”No, en todellakaan vastusta, jos sä haluat niin tehdä” sanoin ja avasin housuni.

Vedin alushousuni tieltä pois ja täydessä mitassa seisova kalu ponnahti vapauteen. Jenni nousi omalta tuoliltaan tuijottaen mun kalua ja polvistui mun tuolin eteen lattialle. Tytön hentoinen käsi kosketti varovasti mun kalun vartta ja se kumartui suutelemaan varovasti kalun päätä.

”Ompa se kuuma ja iso! Mitenhän se mahtuu mun suuhun” Jenni ihmetteli ja katsoi vielä kuvaa näytöltä ikään kuin malliksi.

Hetken kuluttua tunsin Jennin kuumat huulet mun kalua vasten ja kuinka tyttö alkoi hitaasti runkkaamaan kalun vartta. Pikkuhiljaa Jenni alkoi ottamaan kalun päätä syvemmälle huuliensa väliin ja huomasin kuinka tyttö tunnusteli varovasti kielellään kalun pintaa.

”Se maistuu hyvälle” Jenni sanoi ja painoi taas kalun pään suuhunsa.

Pikkuhiljaa tyttö alkoi imemään nopeammin ja upotti kaluani kerta kerralta syvemmälle suuhunsa. Tunsin jo kuinka palleissani kihelmöi kun tyttö imi nautinnollisesti.

”Jos sä jatkat tota kovin kauan mä laukeen sun suuhun” varoitin Jenniä

”Ei se mitään, Mä haluan tietää miltä se tuntuu” Jenni sanoi ja katsoi mua silmiin.

Tyttö jatkoi imemistä ja runkkasi samalla kevyesti kalun vartta ja välillä hyväili palleja toisella kädellä. Jenni upotti välillä kalun niin syvälle kun pystyi ja välillä taas pyöritteli kieltään kalun päässä. Pikkuhiljaa aloin tuntea kuinka laukeamiseni lähestyi kun katsoin tuota nuorta kaunista tyttöä imemässä kaluani. Jenni katsoi mua silmiin ja alkoi kiihdyttää imemistahtiaan… En pystynyt enää pidättelemään hetkeäkään ja lasti lähti liikkeelle. Huomasin kuinka ensimmäinen spermaryöppy sinkosi syvälle Jennin suuhun ja tyttö nieli kaiken minkä pystyi. Purin koko parin viikon lastini Jennin suuhun ja osa spermasta valui tytön kaulalle…

”Wau, tätä on saatava lisää” Jenni sanoi.

”Mun pitää varmaan mennä välillä kattoo, ettei keltään puutu mitään? Lupaatko näyttää mulle myöhemmin lisää noita kuvia ja opettaa mulle ihan kaiken mahdollisen??”

Katsoin tyttöä hölmistyneenä ja vastasin hymyillen!

”Tottakai, milloin vain”

Tarina jatkuu….

Kommentteja, palautusta ja ehdotuksia jatkolle kiitos!!

7

18235

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Make

      ei hassumpi

      • pasi

        hyvä! hieman lisää detaljia niin hyvä tulee!


    • mimmi

      JATKA JATKA JATKA JATKA!!!!!
      VITTU IHAN MÄRÄKS MENIN!!

    • Prelude To Tragedy

      HETI!!!

    • Timo

      ihan hyvä, siis latauksellinen;) Luen kyllä jatkot jos tulee?

      • Jani 75

        Joo, jatkoa on tulossa. Ikävää kun joutuu vaan välillä tekemään töitäkin niin kirjoittaminen edistyy hiukan hitaasti...


    • Helen

      Jani, sait mut ihan kuumaks.. Jatka ihmeessä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2072
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      167
      1599
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1547
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1348
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1290
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      286
      1158
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      133
      1044
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1022
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1003
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      54
      872
    Aihe