Stoner uusi kunkku

evoluutio toimii

Veikkaan, että tähän päättyy Rossin valtakausi. Kukaan ei ole ikuisesti huipulla. Nuoret nälkäiset tulevat aina takaa lujaa. Siksi Schumikin lopetti kun vielä jotenkin pärjäsi. Nykyään ei enää tulla näkemään Agon valtakausien pituisia uria. Kilpailu on niin paljon kovempaa.

Uskon, että Rossi ajaa enää enintään ensi kauden (sopimuksen lopun) ja keksii sitten muuta tekemistä. Eikä ihme olisi, jos lopettaisikin jo tähän kauteen.

6

901

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turo--Inkeri

      tosin juuri tämänhetkiseen tilanteeseen uskon itse, että syyt löytyvät aivan ensisijaisesti pyörien alla olevista mustista kumirinkuloista, sekä toissijaisesti myös kahden eri pyörämerkin voimasuhteista, kuin varsinaisesti Stonerin hyvyydestä, taikka Rossin huonoudesta.

      Edwards sen summasi aika hyvin - "koska viimeksi Valentino on jäänyt puoli minuuttia voittajasta??" Se on noin sekunti per kierros (ja Rossi oli paras Michelineillä ajanut kuski). Bridgestonella ajaneet olivat kuin aivan omassa kisassaan.

      Tilanne 2 johtavan rengasvalmistajan välillä on aika kummallinen - yhtenä viikonloppuna (Sachsenring) sinun pitää olla Michelineillä, mikäli mielit voitosta ajaa, ja toisena (Laguna) Bridgestoneilla voitetaan puolen minuutin marginaalilla. Michelinin kannalta todella hälyyttävää on se, että erot ovat näin huimia - JA heillä noita vahvoja viikonloppuja on ollut selvästi Bridgestonea harvemmassa.

      Rossin kannalta oli iso harmi, että meni kaatumaan, koska siinä olisi ollut yksi selkeä tilaisuus kaventaa Stonerin etumatkaa.

      Myös Yamaha mallia 07 vaikuttaa aika ailahtelevaiselta, toisin kuin Ducati, joka tunnutaan saavan iskuun melkein kisaan kuin kisaan.

      Onhan Rossi ajanut upeita voittoja tänäkin vuonna, mm. Assenissa yhdennestätoista ruudusta, eli kun kaikki vaan sattuu kohdilleen, kyllä sieltä vielä löytyy. Stonerin voitot on olleet Rossin voittoihin verrattuna enemmän sellaisia karkaa-startista-ja-kontrolloi-kärjessä tyyppisiä esityksiä, jotka on mahdollistanut muihin verrattuna kisapäivänä täysin ylivoimainen paketti. Esimerkiksi Lagunassa tämä teki kisasta todella tylsän.

      Sanaan "paketti" toki kuuluu mukaan myös kuski, joten en tarkoita tällä sinänsä ottaa Stonerilta mitään pois, se vaan on fakta, että Ducati/Bridgestone on ollut voittajapyörä tällä kaudella selvästi useammin kuin Yamaha/Michelin.

      Mestaruuksissa mitattuna tilanne on toistaiseksi 7-0 Rossin hyväksi, eikä tämäkään kausi ole vielä paketissa, joten on ennenaikaista julistaa mitään uusia kunkkuja.

      Rossi on mennyt perinteisesti hyvin loppukaudesta, ja varsinkin sinä aikana kun on ollut Yamaha-kuljettaja. Nimittäin kyseisen pyörän satulassa onkin alkukaudesta joutunut painiskelemaan pahojen vaikeuksien kanssa jo 2-3 vuonna peräkkäin. No, haastettahan hän lähti aikanaan hakemaan sillä merkinvaihdoksella, ja on sitä nyt näköjään myös saanut, ehkä jopa enempi kuin olisi toivonut..:)!

      • evoluutio toimii

        En mitenkään mollaa Rossia, hän on suuri kilpa-ajaja, yksi kaikkein suurimmista ja vaikuttaa tyyppinäkin tosi hyvältä hepulta.

        Ajatus oli, että olisiko kuitenkin Rossin nälkä kaiken menestyksen jälkeen enää samaa luokkaa kuin uusien tulokkaiden. Se yhdistettynä noihin mainitsemiisi ongelmiin paketin muilla osa-alueilla voisi syödä mestarinkin motivaatiota/suoritustasoa, varsinkin, jos haaste rupeaa olemaan liian haastava olosuhteisiin nähden jopa hänelle :)

      • Turo--Inkeri
        evoluutio toimii kirjoitti:

        ainakin vielä toistaiseksi huikeasti menestyneempi kuljettaja kuin Stoner. Varmaan Stoneristakin tulee vielä maailmanmestari, ehkäpä jo tänä vuonna - kyllä tuo Stoner/Ducati/Bridgestone vaikuttaa aika vaikeasti lyötävältä yhdistelmältä.

        Mutta jos sen joku pystyy lyömään, niin juuri Rossi. Hänhän OLI Haydenia vielä enemmän pisteissä jäljessä juuri tässä vaiheessa vuosi sitten, ja niin vain tuli sieltä vielä ohi, tosin mokasi sitten homman viimeisessä kisassa aivan itse. Esim. Pedrosan suorittama Haydenin "torpedointi" toki vaikutti asiaan, mutta menikös Rossilta myös v.2006 kolme vai peräti neljä kisaa kesken ilman omaa syytä, milloin paukkui etu- milloin takarenkaat, milloin kone, jne.

        Tänä vuonnahan vastus vaikuttaa kyllä selvästi kovemmalta kuin viime vuonna.. noo, minulla on kaljakeissi vetoa Rossin puolesta, joten on pakko jaksaa vielä uskoa, että Michelin ja Yamaha nousevat yöstä, ja kykenevät tarjoamaan Rossille kaluston, jolla voi ajaa voitoista:)!! Uskoisin, että harvempi haluaa katsella, kuinka Stoner kruisailee ylhäisessä yksinäisyydessään voittoihin kuten teki Lagunassa (vähän samaan tyyliin kuin Rossi aikanaan Hondalla!) joten siinäkin mielessä peukut pystyyn, ettei homma vielä ole selvää pässinlihaa.

      • Ducati
        Turo--Inkeri kirjoitti:

        On ollu parempi pyöränä tällä kaudella ja sen osaava kuski eli Stoner on käyttänyt hyväkseen. On se vaan kumma kun ei japsit ole saaneet koneisiin tehoa että suorillakin pääsis.. Se vaan turhauttaa kun Rossi painaa mutkat nopeiten ja sitten tulee yksi punainen ja menee suoralla ohi että heilahtaa. Se vaan on niin ettei kisoissa voi pärjätä jos suoranopeutta ei ole tarpeeksi ja siinä suurin syy tämän hetken tilanteeseen moto gp.ssä

      • Turo--Inkeri
        Ducati kirjoitti:

        oli vielä ehkä alkukaudesta Ducatin täysin suvereeni suoranopeus.

        Mutta se asia on jo ehtinyt muuttua, Ducati on ehkä vieläkin kaikista nopein suorilla, mutta ei enää sentään millään murhaavalla lähes 20km/h erolla.

        Rossihan voitti Mugellossa, mistä vitsailtiin ennen kisaa, että sarjan pisimmälle pääsuoralle tullaan tarvitsemaan Ducateille ihan oma kaista!

        Suurin syy juuri nyt on aivan selittämättömät heilahdukset rengasvalmistajien tuotteiden tasossa, siis Bridgestonen ja Michelinin välillä. Lagunassahan ei suoria juuri ole, mutta Bridget osoittautuivat
        olevan ihan omassa kisassaan, Rossikin 30 sekuntia voittajaa perässä. Se on hei yli sekunti per kierros!

        Toisaalta Sachsenringillä vain viikko aikaisemmin Michelinit olivat Bridgestonea paremmat gummit.. Rossia varmaan harmittaa yli kaiken, että meni siinä kisassa kaatumaan.

        Bridgestone on kuitenkin kokonaisuutta ajatellen Micheliniä edellä, kun ovat vieläpä sadekelillä täysin suvereeneja.

        Täytyy toivoa, että "rengassota" hieman tasoittuisi, niin saataisiin nähdä taas ihan oikeaa kilvanajoa.
        Sillä jos tämä näin jatkuu, saamme nähdä lisää sellaista, että jollain tietyllä rengasmerkillä ajellaan täysin murskaavaan voittoon, ja sitten tämän
        rengasmerkin edustajat ovat sitä mieltä, että olipa TOSI UPEA kisa - ja he ovat varmastikin ainoat, jotka ovat sitä mieltä! Esimerkiksi tuo Lagunan kisa oli aivan saakelin tylsä.

        Elikkä, nyt Michelinillä kesälomat peruuttaen, ja kunnon gummit Rossille alle, niin tästä saadaan vielä hieno loppukausi.

        spekulointia: Lorenzon palkkaaminen 08-kaudelle Yamahan Motogp-talliin on vahvistettu. Mutta sitä, MIHIN talliin, tai mikä Yamahan kilpatoiminnan
        rakenne/tiimijako tulee olemaan, taas EI ole vahvistettu, mikä on suoraan sanottuna hieman outoa. Rossilla on soppari-08, Edwardsilla ei.

        Ilmaan heitetty ajatus oli, että Rossi ajaisikin ensi kaudella 1 miehen tiimissä, BRIDGESTONE-renkailla! Ei ehkä niin kaukaa haettua kuin olisi voinut
        vielä muutama kuukausi sitten voinut sanoa.

        Yksi Stonerin "eduista" on tällä kaudella ollut juurikin nuo B-merkkiset renkaat, ja vaikka Rossi on ollut iät ja ajat Misukka-kuski, jos ei ko. merkin suoritustaso
        ala nousemaan verivihollisen tasolle hyvin pian - ja VARSINKIN tuo suoritustason raju heilahtelu on pakko saada pois ja heti - niin itse en pidä tätä järjestelyä
        sittenkään aivan mahdottomana. Voisi jotenkin luulla, että Rossikin haluaisi ajaa Stonerin kanssa kilpaa samoilla renkailla.

        Tällaisen mahdollisuuden auki oleminen voisi selittää, miksei Lorenzon tallia vielä julkistettu.. muu kuin tehdastallipaikka se tuskin voi kuitenkaan olla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      3
      2718
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1351
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1028
    5. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      1026
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1010
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      909
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      299
      908
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe