Näin ei unohdu mitään

Matkamimmi

Kun lähden matkalle, jo viikkoa ennen alan kirjoittaa listaa kaikesta mukaan otettavasta ja piirrän tyhjän neliön joka rivin alkuun. Kerään kaikki tarvittavat tavarat ja paperit eteeni niin että näen ne ja ruksaan neliöt sitä mukaa. Kun kaikki neliöt on ruksattu, pakkaan laukut. Mitään ei ole jäänyt matkasta pois tähän mennessä.

4

2592

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ylikuormaa

      Omalla kohdallani olen todennut, että lista tulis pohtia uudestaan, sitten kun reissulta on kotiuduttu, ja että seuraavalla matkalla vältytään ylikuormasta.

      Monilla seuramatkoilla olen merkille pannut, kuinka matkatovereilta puuttuu hyvinkin tärkeitä juttuja, kuten passi, joka on joko vanhentunut, unehtunut kotiin tai jonkin toisen perheenjäsenen passi.
      Rahattomiakin on mukana ollut, kun kortit on jäänyt kotiin.

      Hammasharjoja voi ostaa matkalla, se ei ole se tärkein.

      Huolellinen ennakkovalmistelu varmistaa onnistuneen lomareissun..tässä olen kanssasi samaa mieltä.

    • versioni

      Käytän samaa menetelmää. Paitsi että listani on tietsikan tekstinkäsittelyohjelmassa, josta voi tarkistaa, mitä oli reissulla edellisellä kerralla mukana. Samalla näkee aika näppärästi, pitäisikö jotain ottaa lisää tai poistaa matkalaukusta, kun muistelee, miten reissu sujui. Kun pakkaaminen on edessä, printtaan listan ja alan ruksailla.

    • GOOGLE kautta
    • salamanteri88

      tuollaista listaa jo silloin kun olin 9-vuotias ja oltii menossa viikonlopuksi kylpylään:

      MUISTA OTTAA MUKAAN:


      2 BARBIA
      LOMPAKKO
      REPPU
      HAMMASHARJA
      PIIRRUSTUSVUHKO JNE.


      :D Naurattaa vielki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      315
      3694
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2038
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      45
      1664
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      92
      1584
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      101
      1344
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      145
      1205
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1084
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      100
      1080
    9. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      87
      814
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      787
    Aihe