brevoxyl

Terve. Olen jo muutaman vuoden lukenut tätä palstaa, kun on tuo akne itseänikin vaivannut 17v asti. Lopulta niin pahasti että päätin testata antibiotteja vuosi sitte. Tulehduksellisempi akne lähti kokonaan ja valkopäätkin kuurin ajaksi, mutta valkopäät palasivat myöhemmin etenkin tänä keväänä uudestaan, niin pahasti että otin uuden kuurin antibiotteja. Valitettavasti omalla kohdalla olivat vain hyvin tilapäinen apu ja heinäkuun alussa kun kuuri loppui pamahti yli 10 valkopäätä heti poskiin ja poskipäihin.
Siinä vaiheessa meinasi mennä hermot ja menikin, kun luuli saavansa naaman kuntoon ja parin päivän sisällä kasvot olivat samanlaiset kuin ennenkin.
Luin kuitenkin netistä http://www.acne.org/ sivustoa ja päätin kokeilla tuota hoitoa. Itse käytän brevoxyliä (5%), en tuota 2,5% bentsoyyliperoksidia, mitä tuolla korostetaan. Kosteusvoiteena käytän humektania. nyt 8 päivää takana ja korkeintaan 1 valkopää naamassa ja iho sileä kuin mikä.
Kasvotkaan eivät ole kauhean kuivat kun laittaa aamun illoin eka tuota brevoxyliä ja kun se on kuivunut niin reilun kerroksen humektania. Laitan suunnilleen samoja määriä, kuitenkin hieman vähemmän, koska on ytympää tavaraa, mitä tuolla nettisivustolla hyvin selvästi ohjeistetaan.
Saa nähdä miltä kasvot näyttävät 7 viikon kuluttua, toivottavasti yhtä hyviltä kuin nyt :)!

Kehoitan testaamaan ainakin lievemmän aknen kanssa kamppailevien, itselläni auttanut vaikka muutamia finnejä välillä tuleekin, mut kokonaisuudessaan ihan mieletön ero! Toivottavasti toimii teilläkin!
6870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Moi,

Itsekkin olen nyt kaksi viikkoa käyttänyt tuota Brevoxyliä. Ekaviikossa iho tuli paljon parempaan kuntoon. Ei ainoastaan siten että finnit lähti, vaan myös ihosta tuli sileämpi jne.

Toisella viikolla tuli taas jokunen finni takaisin ja olen jo alkanut epäillä koko tököttiä. No, pitää olla kärsivällinen ja odottaa jos se tästä lähtis taas paranee.

Äänestä
  • Toisella viikolla saattaa tullakkin finnejä, ainakin ton acne.orgin mukaan: "what to expect? Week 2
    (using a bit more bp) Further clearing, followed perhaps by a breakout. The breakout clears more quickly than usual. Skin is slightly less red and irritated. Red spots from old acne linger. "

    Itse käyttänyt päivän vajaan 2 viikkoa ja iho tosi hyväs kunnossa, 1 valkopää naamassa, ja sekään ei mikään iso..

    Uskon et tää tehoo hyvin :)..

    Äänestä

  • Toivo kirjoitti:

    Toisella viikolla saattaa tullakkin finnejä, ainakin ton acne.orgin mukaan: "what to expect? Week 2
    (using a bit more bp) Further clearing, followed perhaps by a breakout. The breakout clears more quickly than usual. Skin is slightly less red and irritated. Red spots from old acne linger. "

    Itse käyttänyt päivän vajaan 2 viikkoa ja iho tosi hyväs kunnossa, 1 valkopää naamassa, ja sekään ei mikään iso..

    Uskon et tää tehoo hyvin :)..

    vai pelkästään finnien päälle?

    Äänestä

  • koko iholle kirjoitti:

    vai pelkästään finnien päälle?

    Eli levitän sitä ongelma-alueille (nyk. entisille, mis oli finnei ja välil yks saattaa tulla ja tulevaisuudessa toivottavasti olemattomille :) ) eli suun ympäristö ja poskipäät lähinnä.
    Itse levitän aika hellevaroen, jotenkuten niin et nopeasti saippua naamaan (annan vaikuttaa max 5sek) sit huuhtelen pois. Silleen taputtelen tosi kevyesti pyyhkellä, ja jätän ihon kuivumaan. 10 min päästä brevoxyl naamaa PUHTAIN sormin hellävaroen. 10 min päästä tästä kosteusvoidekerros naamaan (humektan) ja ainakin itsellä toiminut mielettömän hyvin!
    todellakin suosittelen. 2 viikkoa ja päivä takana.

    Äänestä

kun on päässyt tuo ennklanti ruostumaan, niin voisiko joku suomeksi kertoa, mitä tuolla sivuilla lukee??? ja miten itse teette. ilmeisesti kyse on tästä Brevoxyl_nimisestä geelistä, mitä saa ilman reseptiä apteekista.

Äänestä
  • Kutakuinkin se ohje menee näin:
    1. Pese hellävaraisesti kasvosi: pesu auttaa bentsooliberoxidia läpäisemään ihon, poistamalla öljyisyydyn ym. Hellävarainen pesu auttaa ihoärsytykseen. Tiedemiehet ja tohtorit eivät tarkalleen tiedä, mikä aiheuttaa aknea, mutta me tiedämme että ihoärsytys yksin voi tehdä siitä pahemman.

    2.Paljon bentsooliperoxidia (Ohje neuvoo 2,5%, mut itsellä ainakin toi 4% Brevoxyl toiminu täydellisesti!) Bentsooliperoxidi hapettaa sun ihoa. Aknebakteerit eivät voi elää hapetetuissa ympäristöissä. BP:llä on myös mieto kuoriva ja kuivattava vaikutus joka auttaa huokosten tukkeutumisissa. 2,5% olis parasta mut mikä tahansa 2,5-5% on hyvää (Eli siis Brevoxyl tai basiron ok), mut mitä ytympää sitä kuivattavampaa.. Annostuksessa on aamunilloin ekalla viikolla vaan tollanen sormen nivelestä niveleen pituinen viiva BP:tä. sit tokalla viikolla suunnillee 2 ja sen jälkee melkein koko sormen mittanen matka. (Ohjeistettu 2,5% BPlle et ite laitoin vähän vähemmä ku on ytympää tavaraa.)

    Kosteutus
    BP kuivattaa ihoa joten hyvä kosteusvoide auttaa asiaan...

    Itse käytän:
    Saippua: Widmer - Lipo Sol
    Brevoxyl
    Kosteusvoide: Humektan

    Eka pese kasvot nopeesti sillä saippualla, sit 5-10 min laita hellävaroen toi Bentsooliberoxidi, sit 10-15 min kosteusvoidetta reilu kerros. Ja kantsii pestä kädet aina saippualla ennen ku koskee ihoon!!! ite huomannut sil vaikutusta..

    Tsemppiä kokeiluun, itselläni ainakin toiminut hienosti enkä ole edes auringos palanut!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toivo kirjoitti:

Terve. Olen jo muutaman vuoden lukenut tätä palstaa, kun on tuo akne itseänikin vaivannut 17v asti. Lopulta niin pahasti että päätin testata antibiotteja vuosi sitte. Tulehduksellisempi akne lähti kokonaan ja valkopäätkin kuurin ajaksi, mutta valkopäät palasivat myöhemmin etenkin tänä keväänä uudestaan, niin pahasti että otin uuden kuurin antibiotteja. Valitettavasti omalla kohdalla olivat vain hyvin tilapäinen apu ja heinäkuun alussa kun kuuri loppui pamahti yli 10 valkopäätä heti poskiin ja poskipäihin.
Siinä vaiheessa meinasi mennä hermot ja menikin, kun luuli saavansa naaman kuntoon ja parin päivän sisällä kasvot olivat samanlaiset kuin ennenkin.
Luin kuitenkin netistä http://www.acne.org/ sivustoa ja päätin kokeilla tuota hoitoa. Itse käytän brevoxyliä (5%), en tuota 2,5% bentsoyyliperoksidia, mitä tuolla korostetaan. Kosteusvoiteena käytän humektania. nyt 8 päivää takana ja korkeintaan 1 valkopää naamassa ja iho sileä kuin mikä.
Kasvotkaan eivät ole kauhean kuivat kun laittaa aamun illoin eka tuota brevoxyliä ja kun se on kuivunut niin reilun kerroksen humektania. Laitan suunnilleen samoja määriä, kuitenkin hieman vähemmän, koska on ytympää tavaraa, mitä tuolla nettisivustolla hyvin selvästi ohjeistetaan.
Saa nähdä miltä kasvot näyttävät 7 viikon kuluttua, toivottavasti yhtä hyviltä kuin nyt :)!

Kehoitan testaamaan ainakin lievemmän aknen kanssa kamppailevien, itselläni auttanut vaikka muutamia finnejä välillä tuleekin, mut kokonaisuudessaan ihan mieletön ero! Toivottavasti toimii teilläkin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu