miestä kohtaan ja hän on kyrsiintynyt välillä (näen ilmeistä) ja sitten hän alkaa kostamaan jollakin pienellä tavalla. Molemmat seurustellaan, joten ei pitäisi olla mitään valittamista, mutta minkäs tunteille voi.
Mä en oikein tiedä, miten mä suhtautuisin siihen. Mä haluaisin olla kiva, mutta mä en välillä pysty. Olen varmaan ihan tosi viileä. Minua ottaa päähän, kun se loukkaantuu. Tottakai se loukkaantuu, mutta miksi sen pitää kostaa mulle. Eikö se vois antaa olla rauhassa et ihan kuin ei olisi mitään? No, eihän se tietenkään pysty aina näyttelemäänkään.
Tää ei nyt ole tällä hetkellä akuutti ongelma, mutta kuitenkin. Olen ihan liian tunneihminen ja en kestä tällaista ylimääräistä stressiä yhtään. Onko kenelläkään samanlaista kokemusta?
En ymmärrä, että miten mä voin olla mustis ihmisestä, jonka kanssa mä en edes ole. Tää on todella huolestuttavaa. En ole edes mustis seurustelukumppanista. No, meillä nyt on mennyt alamäkeä tässä viimeisen vuoden verran. En jaksa ajatella koko asiaa. Itsepähän olen soppani keittänyt.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Eli itse olet ilkeä jollekin ja sitten ihmettelet kun se maksaa samalla mitalla takaisin? Ei ole tullut mieleen, että kannattas kohdella ihmisiä niinkun haluaa heidän kohtelevan itseään.
Täytyy yrittää olla vähän reilumpi. En ole ollut ilkeä. Hieman töykeä....Se on se asenne...
Millä tavoin olet töykeä? Tervehditkö jurosti vai et kenties ollenkaan?
että tervehdin jurosti, vetäydyn kuoreen tai sanon torjuvasti tyyliin "eipä kiinnosta yhtään sun jutut". Tämä on tätä pakenemista. Kun syntyy tunteita, ahdistuu ja tekee mieli torjua tilanne ettei vaan olisi hölmö. En ymmärrä, että mistä on syntynyt sellainen kuva, että on jotenkin "väärin" näyttää tunteita. Nuorena olin tosi iloinen ja seurallinen, annoin ihmisille lahjoja ja halasin kaikkia kun aina näin. Nykyään elämä on mennyt hieman vakavaksi ja raskaaksi.