hyvä alku

Onpa hyvä, että tällainenkin keskustelualue on hoksattu laittaa. Olen välillä tuntenut itseni näissä puutarhakeskusteluissa oudoksi linnuksi, kun kuoputettavana on vain pari aaria vuokrapalstaa. Onneksi tosin monivuotisena, niin voi kasvattaa perennoita ja marjapensaitakin. Jo talvella on mukava käydä iltalenkillä kurkistelemassa, kuinka jouluruusu kukkii...
Vaikka asun isossa kunnassa (noin 25 000 asukasta), ei täällä ole kuin yksi vuokrapalsta-alue ja yksi ryhmäpuutarha (siis mökkejä varten) ja palstoillakin viljelijöiden määrä on aika vähäinen. Vieressä olevilla urheilu- ja koirakentillä kunta hoitaa hyvin alueita, palstojen ympäriltä ei juuri muisteta pujoja niitellä - osoittaako se jotakin arvostuksesta?
51002
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sen niittely?

Äänestä
  • Ehkä usean aarin niittely on kohtuuton vaatimus, kun ympärillä on hehtaarin verran viljelemätöntä aluetta pujoa kasvamassa. Onneksi viljelyssä olevat palstat ovat aika lähekkäin, mutta silti olen yrittänyt pitää omien kahden aarin lähellä olevia viljelemättömiä alueita (noin neljää aaria ja käytäviä lisäksi) pujoista ja koivunvesoista vapaina. On siinä hennolla naisella kuntoilemista, kun se viljeltävä aluekin pitäisi hoitaa... Moni viljelijöistä on jo aika iäkkäitäkin.

    Äänestä

Niitä pujoja kai pitäisi palstalaisten itsensä nypiskellä, kun ovat ahkeria puutarhaihmisiä?? Kai se niin noteerataan. Pujo sinänsä allergisoi pahasti, et oman etunne nimis, repikää ja hukatkaa.

Äänestä

Minulla on vähän sattuman kauppaa melkoinen plantaasi, yli 2000 neliötä, suurin osa tosin ihan pelkkää nurmi- ja metsäaluetta, muutama kukkapenkki.. Todella kauniita "isoäidin" semmoisia, jotka on aikanaan tehty huolella ja joiden hoitaminen on melko helppoa. Nyt kiinnostaa hyötykasvit, ryytimaa, perunat jne., joten kaikki palstalta saatu tieto on kullan arvoista.

Ongelmana, kuten tuolla todettiin, on ne kelmit, jotka käyvät pihistämässä marjoja ja juureksia.

Äänestä
  • koska ovat niin syvässä. Balsami on pirullistä leviämään. Naapuri sitä istutti ihan tarkoituksella ja nyt valtaa kaikki paikat. Kiskon sitä aina juurineen. Vattupuskat ovat myös pienellä palstalla hankala "paimennettava". Juurivesoja nousee mistä sattuu.
    Mustaherukkaan iski äkämä. Pitäis kiskoo ylös koko pensas, mutta se on sitten ongelmajäte. Meillä polttaminen on kiellettyä. Ei kai muuta kuin pieniksi palasiksi jätesäkkiin ja kannat omaan roskikseesi? Mohöjuuri kulkeutuu alueelta toiselle saappaissa ja multaisissa työkaluissa.
    Kultapalloista,malvasta ja kultapiiskuista tuli ihana kimppu maljakkoon.Tilliä tulee,laitan juuri tillilihaa siiklin kanssa.Nam nam!
    Jos on murhetta ja vaivaa niin on sitten mielihyvääkin meidän vähän yli aarin palstasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


palstailija kirjoitti:

Onpa hyvä, että tällainenkin keskustelualue on hoksattu laittaa. Olen välillä tuntenut itseni näissä puutarhakeskusteluissa oudoksi linnuksi, kun kuoputettavana on vain pari aaria vuokrapalstaa. Onneksi tosin monivuotisena, niin voi kasvattaa perennoita ja marjapensaitakin. Jo talvella on mukava käydä iltalenkillä kurkistelemassa, kuinka jouluruusu kukkii...
Vaikka asun isossa kunnassa (noin 25 000 asukasta), ei täällä ole kuin yksi vuokrapalsta-alue ja yksi ryhmäpuutarha (siis mökkejä varten) ja palstoillakin viljelijöiden määrä on aika vähäinen. Vieressä olevilla urheilu- ja koirakentillä kunta hoitaa hyvin alueita, palstojen ympäriltä ei juuri muisteta pujoja niitellä - osoittaako se jotakin arvostuksesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu