Minun elämäni on mennyt pilalle toisten takia. Synnyin vähin eväin maailmaan ja noilla sitten jatkoin. Eipä ollut kun päähänpotkijoita ja yksinäisyys tuli ainoaksi ystäväksi, joskin huonoksi sellaiseksi.
Tuon kanssa kun muutoin vilkas ja lahjakas luonne kulkee on törmäyskurssi valmis. Niimpä aika pian löysin itseni Keravan nuorisovankilasta. Olisin silloisen käytännön mukaan päässyt ihan tuomion lopussa Järvempään sosiaalisairaalaan päihdeongelmaisena. En mennyt.
Yksinäisyys paheni ja minusta tuli neuroottinen. Noissa suruissa ja tipallisissa iloissa huomasin taas olevani Keravalla. Pääsin onneksi taas pois ja sama tilanne jatkui. Yksinäisyydessä oli ollut sentään joitain koulukavereita, nyt ei niitäkään. Nääs linnakundin kanssa on mukamas vaarallista seurustelle. Oikeita naisia en saanut vaan sellaisia joita en pitänyt minään. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi ollut hyviäkin mutta aina joku sen pilasi. Niinpä ajauduin roskasakkiin, itseäni tyhmempien pariin. Nuo rikolliseen elämäntapaan tottuneet paaduttivat minutkin ja loput hoiti tehokkaasti poliisi. Kohta jouduin taas vankilaan ja nyt oli vuorossa keskusvankilat. Nyt oli tuomio jo liki 8 vuotta.
Minulla ei ole tapana alistua kun tehdään vääryyttä niin minusta tulikin vankiloiden heittopussi. Sellainen jota ei otettu kaikkiin vankiloihin vastaan ja nakeltiin toisiin.
Psykiatrille menin ja hän toljotti minua eikä määrännyt mitään lääkettä. En kuulemma tarvinnut. Sen opin noissa vankilasiirroissa että kannattaa pitää pienistä epäkohdista turpa kiinni. Eristyselli on huono seuralainen.
Nyt olen yhtä yksin mutta saan kuitenkin huonosta kohtelusta vaivanpalkkaa eläkkeen muodossa. Diagnoosilla sekamuotoinen persoonallisuushäiriö, vallitsevana epävakaa ja epäsosiaalisuus. En täytä muka kriteerejä sosiaalisissa normeissa ja ihmissuhteissa.
En oikein enää jaksa innostua mistään. Ystäviä ei ole ja elämä on valunut täysin hukkaan. Mennyt pilalle toisten takia.
Voi venäjä sanon minä!
Tuon kanssa kun muutoin vilkas ja lahjakas luonne kulkee on törmäyskurssi valmis. Niimpä aika pian löysin itseni Keravan nuorisovankilasta. Olisin silloisen käytännön mukaan päässyt ihan tuomion lopussa Järvempään sosiaalisairaalaan päihdeongelmaisena. En mennyt.
Yksinäisyys paheni ja minusta tuli neuroottinen. Noissa suruissa ja tipallisissa iloissa huomasin taas olevani Keravalla. Pääsin onneksi taas pois ja sama tilanne jatkui. Yksinäisyydessä oli ollut sentään joitain koulukavereita, nyt ei niitäkään. Nääs linnakundin kanssa on mukamas vaarallista seurustelle. Oikeita naisia en saanut vaan sellaisia joita en pitänyt minään. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi ollut hyviäkin mutta aina joku sen pilasi. Niinpä ajauduin roskasakkiin, itseäni tyhmempien pariin. Nuo rikolliseen elämäntapaan tottuneet paaduttivat minutkin ja loput hoiti tehokkaasti poliisi. Kohta jouduin taas vankilaan ja nyt oli vuorossa keskusvankilat. Nyt oli tuomio jo liki 8 vuotta.
Minulla ei ole tapana alistua kun tehdään vääryyttä niin minusta tulikin vankiloiden heittopussi. Sellainen jota ei otettu kaikkiin vankiloihin vastaan ja nakeltiin toisiin.
Psykiatrille menin ja hän toljotti minua eikä määrännyt mitään lääkettä. En kuulemma tarvinnut. Sen opin noissa vankilasiirroissa että kannattaa pitää pienistä epäkohdista turpa kiinni. Eristyselli on huono seuralainen.
Nyt olen yhtä yksin mutta saan kuitenkin huonosta kohtelusta vaivanpalkkaa eläkkeen muodossa. Diagnoosilla sekamuotoinen persoonallisuushäiriö, vallitsevana epävakaa ja epäsosiaalisuus. En täytä muka kriteerejä sosiaalisissa normeissa ja ihmissuhteissa.
En oikein enää jaksa innostua mistään. Ystäviä ei ole ja elämä on valunut täysin hukkaan. Mennyt pilalle toisten takia.
Voi venäjä sanon minä!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Haluan antaa sinulle toivoa. Elämäsi ei suinkaan ole pilalla. Omakin elämäni on ollut alusta alkaen surkeaa eikä vieläkään ihan kunnossa, mutta häviäjien ja voittajien ero on siinä että periksi antajat eivät voi voittaa! En ole antanut periksi koskaan enkä vastaisuudessa teekään sitä!
Toivon että tarkastelet elämääsi ja katsot sen hyviä asioita. Kauniina päivänä, käy vaikka puistossa kävelyllä ja istahda hetkeksi puiston penkille tai kalliolle ja seuraa elämänmenoa.
Älä unohda vankilavuosiasi, mutta älä myöskään muistele niitä jatkuvasti. Menneisyys vaikuttaa siihen minkälainen ihminen on nykyhetkellä on, mutta se ei tarkoita etteikö voisi muuttua.
Ensimmäiseksi sinun pitää alkaa pitää huolta itsestäsi ja terveydestäsi. Mieti jos voisit innostua jostakin harrastuksesta vaikka taiteen parissa. Ei innostusta asioihin välttämättä heti tule, mutta tee asioita jotka ovat itsellesi hyväksi.
Entäpä opistojen kurssit? Itselläni ei ole niistä kokemusta, mutta niissä käy kuitenkin ihmisiä ja semmoisilla on mahdollisuus tutustua muihin hyvissä merkeissä. Jos elämäsi on ollut monta vuotta pielessä niin sinulla ei ole mitään menetettävääkään.
Muista se että pohjalta pääsee vain ylöspäin, aina vain ylöspäin! Notkahduksia voi tulla että hetkeksi tippuu jälleen maahan, mutta muista että jos ei ole mitään hävittävää voi vain voittaa!
Tuli vedet silmiin kun luin sinun kauniin kirjoituksen. Siinä ei ollut moitetta, ei moraalia, vaan sitä mikä minuun tehoaa. Otan opiksi noista sanoista. Vaikea uskoa mutta en pelleile. Tuossa oli pieniä yksityiskohtia, jotka sopivat minulle. Epäilin että jopa joku tuttu olisi kirjoittanut, mutta ei varmaankaan. Meinaan kun olen taiteellinen. En tosin ole maalannut kohta 15. vuoteen. Taulujani on myyty joskus paljon.
Kiitos sinulle ja hyvää loppukesää!
nehän teit vain koska jouduit muiden tekemän vääryden uhriksi. Vankila on väärä paikka syyttömälle.
Vastaappa!
sit tiedä ei kukaaaan,
onks joku väittäny että on sanottu syyttömäksi?
Ymmärrän kyllä tuon tunteen, elämä pilalla toisten takia. Mutta tiedätkös, että se myös pysyy pilalla, jos et katso itseäsi peiliin. Olipa lähtökohdat mitä tahansa, sinä olet ainoa, joka pystyy elämäsi muuttamaan. Toiset eivät tule sitä koskaan tekemään. Siispä ensimmäiseksi heität toisten syyttelyn ja itsesäälin nurkkaan. Mitä teet niillä, miten ne vie sinut eteenpäin ?? Mietipä mihin tarvitset tuota ajatteluasi. Mitä hyötyä siitä on.
Ei yhtään mitään, niin se vain on.
Tunnelissa on aina valoa, aina.. jo se, että tänne kirjoitat,tarkoittaa sitä, että olet miettinyt. Liian raskasta reppua ei kannata raahata, itsesääli, itsesyytökset tai muiden syyttely ovat raskaita taakkoja ja niitä ei voi käyttää elämässä mihinkään.
Keksit taatusti mielekästä tekemistä, olitpa missä tahansa. Se on sinusta kiinni, vain sinusta !
Hyvää jatkoa !
Tuonkaltainen mies on saanut niin paljon moitteita elämässään että moraalisaarna on myrkkyä. Vaikka totta osittain puhutkin. Lempeä myötäeläminen ja oikea asenne neuvojalla auttaa, kuten ensimmäisellä kommentoijalla.
Siis katse peiliin!
Oliko se moraalisaarna ? Minusta oikeastaan ei, paremminkin herätystä. Olen samaa mieltä, jossain vaiheessa on itsesäälistä päästävä. No hänen olosuhteissaan on varmasti saatavilla kuulijoita ja terapeutteja. Toivottavasti hän osaa käyttää niitä hyväkseen ja ottaa vastuun elämästään.
Mikään ei ole helpompaaa, kuin etsiä muista ja ympäristöstä, syitä omiin ongelmiinsa !
Sinulta puuttuu oma tahto ja siksi olet muiden johdettavissa.
Ikävintä koko jutussa on, että haluat uskotella itsellesi, että et kykene itse mihinkään positiiviseen tai rakentavaan toimintaan itsesi suhteen.
Jotenkin selvitäksesi siitä hakeudut seuraan jota voit omasta mielestäsi ylenkatsoa, jossa voit tuntea ylemmyyden tunnetta.
Pitkät linnareissut eivät ole tietenkään eduksi työpaikkaa tai ihmissuhteita solmittaessa. Jos ne (linnareissut) katsotaan eduksi, ainakin minua epäilyttäisi suunnattomasti työnantaja tai tyttöystävä jotka katsoisivat ne eduksi.
Uskomus, että sinut on tuomittu vankilaan vain onnettomien olosuhteiden takia tai/ja että vankila on kohtalosi, vaikeuttaa ennestäänkin jo hankalaa tilannettasi.
Sanot että, mikään ei kiinnosta sinua, että et innostu oikein mistään. Tämä on aika tyypillinen pitkän masennus-sairuden oire.
Positiivista on että, olet kuitenkin 'herännyt' miettimään asioita. Siksi ei olekkaan mitenkään ihmeellistä siinä, että juuri nyt 'mikään ei kiinnosta'. Pelkästään omaan itseensä tutstuminen voi viedä todella paljon energiaa. Voi tuntua että ei ole oikein mitään, mihin tarttua, tuntuu että olo on irrallinen.
Vaikeaahan tuohon tilaan on neuvoja antaa. Tietysti olisi hyvä jos löytäisit jonkun aikuisen ja kypsän ihmisen, jonka kanssa voisi turvallisin mielin miettiä, niin tulevia, kuin menneitä ja tätäkin hetkee.
Ammattiapukin voisi olla hyväksi jos löytää hyvän terapeutin.