En kuule ääntäs sun, en kättäs saa, kun herään
syyskuisten punertavain aamuin koissa.
Koin liekki hulmahtaa leukoijan helmikerään
ja malvat puuntaa verikarpaloissa.
Oot poissa.
Mut kukan muistojen, niin suuret,vuoron perään
tajuntaan puhkeaa ja nousee silmän terään.
Pian nukkuu yrtit maan jo hangen palttinoissa,
mut veren purppuroissa
vain yhä loimuaa nuo kukat syksyn erään.
Kaarlo Sarkian runo
syyskuisten punertavain aamuin koissa.
Koin liekki hulmahtaa leukoijan helmikerään
ja malvat puuntaa verikarpaloissa.
Oot poissa.
Mut kukan muistojen, niin suuret,vuoron perään
tajuntaan puhkeaa ja nousee silmän terään.
Pian nukkuu yrtit maan jo hangen palttinoissa,
mut veren purppuroissa
vain yhä loimuaa nuo kukat syksyn erään.
Kaarlo Sarkian runo
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.