Vain alkoholi auttaa elämääni!

Se, että koet itsesi sellaiseksi kuin haluaisit olla ei välttämättä tarkoita sitä että olet sellainen.

Vasta edistynyt alkoholisti ymmärtää, että humalan tuoma on illuusiota.

Ei se ole alkoholi joka on se hauska ja rohkea, se olet sinä! Osaat kyllä olla samanlainen ilmankin alkoholia, kunhan vain luotat itseesi, ja harjoitus tekee mestarin! Teeskentele alussa rohkeaa niin pikkuhiljaa muutut siksi.

Tarinasi kuulosti tutulta. Olen perusluonteeltani ujo, hiljainen ja syrjäänvetäytyväinen ihminen. En pidä huomiosta tai hälinästä ympärilläni.

Olen kuitenkin prepannut omaa luonnettani rohkeampaan suuntaan, siinä myös hyvin onnistunut, kunnes nyt. Jostain on alkanut nousta todella negatiivisia ajatuksia itsestäni ja kyvyistäni. Usko hiipui, jota sain vaivalla kerättyä.

Toivon usein, että voisin olla rento ja huoleton, kuten humalassa. Alkoholin kanssa joutuu ikävään kierteeseen, kun sitä sitten 'pitäisi' aina juoda, että pääsee tiettyyn tunnelmaan. Alkoholi sumentaa sen itsekritiikin, jota kuulee selvänä. Kun olen humalassa, olen seurallisempi, rohkeampi ja jopa jonkinlainen vitsiniekka.

Tiedostan kyllä, että alkoholin sijasta minun täytyisi alkaa vahvistamaan itsetuntoani. Pitäisi perin pohjin selvittää mikä ihmeen olento oikein olen. No sitä vartenhan on tämä elämä.

Yritetään kuitenkin selvitä ilman alkoholia. Ne piirteet, joita humalassa saa, eivät ole mitenkään sattumanvaraisia. Ne todellakin ovat luonteenpiirteitä, joita jokin ihme itsepiru pitää aisoissa.

Tsemppiä jatkoon!

Pyydä lääkärin kirjoittamaan reseptin Beetasalpaajia,vai mitä ne nyt oli??
Ne ei ole mitään psyykelääkkeitä,vaan artistit ja muut julkisuuden henkilöt käyttää niitä.Jännitystiloihin.

terveellisempää ku alkomahooli ja auttaa vielä paremmin!!

Tässä eräs kokemuksiini perustuva mielipide alkoholista ujouden aiheuttamien sosiaalisten pulmapaikkojen lievittäjänä.

Itse olin nyt hyvää vauhtia etenemässä kohti kolmatta kymmentä ja koko ikäni olen ollut melkolailla ujo pojannulikka. Jo päiväkotiaikoja koskevat varhaiset muistoni pitivät sisällään leikkimistä itseäni surkeampien rääpäleiden kanssa, kun isot pojat eivät kelpuuttaneet mukaan omiin rajumpiin leikkeihinsä.
Sama meno tottakai jatkui kouluiässä, ensin ala-asteella, jossa suurimman osan ajasta olin todella yksinäinen. Yläasteella sentään sain pari kaveria, joiden kanssa kuluikin huomattava aika. Kuten jo päiväkodissa, seurassani viihtyivät kaltaiseni reppanat ja nörtit, onnettomat tietokoneen räplääjät.

Lukiossa tilanne hieman helpotti, vaikkei kaveripiiri sen laajempi juuri ollutkaan. Niihin aikoihin opettelin myös kaljanjuontia, kilttinä poikana vasta täysi-ikäisenä. Myös paineet päästä tyttöjen kanssa lähempään tuttavuuteen kuin silmiin katsomiseen kasvoivat lähes sietämättömiksi. Kyllä rohkeilla ja kovilla urheilijapojilla riitti tyttöjä, ei vaan minulla ja parilla muulla, sanotaanko nyt vaikka että runkkarilla. Satunnaisia tapauksia sattui sitten ajan myötä lukiossa ollessakin pari, eli sinällään hyvin, mutta molemmissa oli kyse ihan tuurista ja ainakin toisella kerralla myös aikamoisesta humalatilasta. Silloin ei vielä ollut merkkejä alkoholismista tiedossa.

No, lukion jälkeen yliopistoon toiselle paikkakunnalle, ja kuvittelin tietenkin, että nyt alkaa jatkuva pailaaminen ja naisia riittää joka sormelle. No ei riittänyt, vaikka pailaaminen alkoikin. Viinaa alkoi mennä aina vaan rivakampaan tahtiin, ihan yleisessä hulinassa ja opiskelijaporukan touhuissa kun niin tuntui olevan tapana. Pian kuitenkin alkoi hahmottua syy, miksi ylipäätään roikuin "porukoissa" ja kittasin keppanaa ja teräviäkin viinaksia niin rivakasta, että sanomistakin alkoi tulla. Pimpsaa li saatava ja tyttökaveri löydettävä, kun USEIMMILLA muillakin, siis melkein kaikilla NORMAALEILLA kundeilla sellainen oli. Tuossa vaiheessa olin jo hyväksynyt sen, ettei minusta ikinä ole normaaliksi ujosteluni ja sosiaalisen kömpelöiyteni takia.

Vuosia kului ja nyt viimeiset kolmisen vuotta ovat pitäneet sisällään enemmän tai vähemmän noloja ja hankaliakin tilanteita, kun sen yhden asian perässä olen laukkonut pitkin maita ja mantuja, heilunut hulluna humalassa. Turpaan on tullut ja vissiin annettukin, mutta tulosta ei ole näkynyt. Niin monta asiaa olen sotkenut kännissä ja kärsinyt niin monet kankkuset, kun naisen kaipuussani olen yrittänyt rohkaistua viinaksilla, ja alkoholistina kun en kohtuudessa osaa pysyä, niin vaikutus on kaikin puolin huono. En oikeastaan edes muuten varmaan paljon ottaisikaan, mutta kun tuntuu, että se on ainut keino edes jollain tavalla saada suuta auki kiinnostavan tytön/naisen (tai edes vähääkään potentiaalisen synnyttäjän) edessä. Ilman viinaa ei suuta saa auki vaan tuskastuu ja jos ottaa vähän, ei oikein osaa olla ottamatta enempää, kun vähällä se suu ei vielä aukea. Ja kun ottaa riittävästi, onkin jo ottanut liikaa, ja yleensä tulee sanomista. Sitten jälkikäteen, ja harvemmin kovin mieluisaa kuultavaa.

Tähänmennessä itsetuntoni ja -luottamukseni ovat menneet aivan pohjalukemiin, muidenkin asioiden kuin oman naisen löytämisen suhteen. Asiaa ei tietenkään yhtään helpota se, kun päivittäin näkee monta vuotta nuorempia pariskuntia ja muutenkin menestyneitä ikäisiänikin ihmisiä, etenkin, kun itse en ole saanut oikeastaan mitään aikaiseksi elämässäni. Opinnotkin jäivät osin samoista syistä kesken.

Meni vähän jahkaamiseksi, mutta pääasiallisena sanomanani on, ettei alkoholi todellakaan ole mikään autuaaksitekevä apukeino ujoille ihmisille, mikäli mielivät pariaan löytää. Siitä on vaan haittaa, etenkin, jos yhtään on taipumusta mopon karkaamiselle käsistä.