Tulin kerran kotiin töistä. Olin juuri alkamassa syömään kun vaimoni aloitti sen lähes päivittäisen puheensa siitä kuinka "meillä" on huono perhe. Ei mitään harrastuksia, ei milloinkaan käydä ulkomailla. jne..
Päätin että tänään en kuuntele tätä juttua ainakaan syödessäni, vaan päätin lähteä jatkamaan päivällistäni ulos.
Laitoin "työkalut" lautasellwe muusin päälle ns. klo 4.n asentoon merkiksi että ruokailuni on päättynyt.
Pesin käteni ja sanoin että lähden pizzalle viereiseen kauppakeskukseen.
Emäntä* alkoi RAIVOTA SILMITTÖMÄSTI KUN EN KUULEMMA ARVOSTA HÄNEN TEKEMÄÄ RUOKAA vaan tekosyyllä lähden pizzalle.
Kerroin syyksi tämän ruokapuheen jonka hän aina aloittaa kun minä ruokailen. "Tekosyy!" sanoi hän.
Aloin vetää sukkia takas jalkaan ja etsimään ulkoiluvaatteita, että tekisin samalla pienen kävelylenkin. Päätin että otan 4v tyttäremme mukaan, ja kun aloin jutella tytöllemme että lähdetääs isin kanssa ulos, niin mitäs tapahtuikaan???
"Sitä sinä et kyllä ota mukaan!" Pillastui vaimo*... otti tytön syliinsä, kantoi tämän kylppäriin, ja alkoi suorittamaan iltapesua??? klo 18 iltapesua 4, pian 5v tytölle?
Kuulin kuinka vaimoni tiuski tytöllemme kylppärissä että "etkä mene!" Tyttäremme olisi siis halunut lähteä minun matkaan ostarille.
No, nuo *-merkit on sitten syytä paljastaa... nimittäin nykyään vaimoni on x-vaimo, ja vei lapsen mennessään. Ja sukulaisten silmissä minä olin se paha piru joka sai aikaan eron.
Millainen ihminen tekee lapsesta riidankappaleen???
Päätin että tänään en kuuntele tätä juttua ainakaan syödessäni, vaan päätin lähteä jatkamaan päivällistäni ulos.
Laitoin "työkalut" lautasellwe muusin päälle ns. klo 4.n asentoon merkiksi että ruokailuni on päättynyt.
Pesin käteni ja sanoin että lähden pizzalle viereiseen kauppakeskukseen.
Emäntä* alkoi RAIVOTA SILMITTÖMÄSTI KUN EN KUULEMMA ARVOSTA HÄNEN TEKEMÄÄ RUOKAA vaan tekosyyllä lähden pizzalle.
Kerroin syyksi tämän ruokapuheen jonka hän aina aloittaa kun minä ruokailen. "Tekosyy!" sanoi hän.
Aloin vetää sukkia takas jalkaan ja etsimään ulkoiluvaatteita, että tekisin samalla pienen kävelylenkin. Päätin että otan 4v tyttäremme mukaan, ja kun aloin jutella tytöllemme että lähdetääs isin kanssa ulos, niin mitäs tapahtuikaan???
"Sitä sinä et kyllä ota mukaan!" Pillastui vaimo*... otti tytön syliinsä, kantoi tämän kylppäriin, ja alkoi suorittamaan iltapesua??? klo 18 iltapesua 4, pian 5v tytölle?
Kuulin kuinka vaimoni tiuski tytöllemme kylppärissä että "etkä mene!" Tyttäremme olisi siis halunut lähteä minun matkaan ostarille.
No, nuo *-merkit on sitten syytä paljastaa... nimittäin nykyään vaimoni on x-vaimo, ja vei lapsen mennessään. Ja sukulaisten silmissä minä olin se paha piru joka sai aikaan eron.
Millainen ihminen tekee lapsesta riidankappaleen???
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tulee sitä itsekkin riidellessä välillä tehtyä lapsista niitä välikappaleita ja suoja muureja, huonoksi tuntee itsensä jälkeenpäin, mutta siinä tilanteessa ei aina kykene ajattelemaan selvästi. Jos ex:säsi oli ihan kotona niin tavallaan ymmärrän häntä siis siinä valitus suhteessa, koitappa itse olla vaikka kuukaus vaan kotona kun ei ole mitään pakollista menoa ja odottaa vaan et toinen tulee kotiin ja siinä yrittää hoitaa kodin ja lapsen. Varsinkin jos rahat ovat vielä tiukilla tai asuu niin ettei aikuista seuraa ole lähellä. Ikävää kun onnistui mustamaalaamaan sut sukulaisille,luulis ettei sukulaiset arvosta tätä sun ex puolisoakaan kovin korkeelle. Mä en ainakaan ymmärrä että puhutaan henkilöstä pahaa joka ei ole paikalla. (Syyllistyn kyllä itsekkin siihen aina joskus)
tuli kyllä mieleen, että oletkohan sä oikeasti edes kuunnellut sitä vaimoasi. Siis sitä että mitä se on sulle oikeasti yrittänyt kertoa.
Jos mun mies lähtisi samanlailla pitsalle ruokapöydästä, kun yrittäisin siltä pyytää apua meidän perhe-elämän virkistämiseen, niin mun reaktio olisi kyllä varmasti ihan samanlainen.
Onneks mun mies ei lähde pitsalla. Vaan hän kuuntelee mua. Sit me yhdessä mietitään, et kuinka me saatais muokattua elämäämme niin et molempien olis hyvä olla mutta et kumpikaan ei joudu mahdottomia joustamaankaan. Joskus keskustelut saattaa olla äänekkäitäkin, mut siitä on aina apua.
Eilenkin tultiin just kylpylästä, kun tuntu et meidän perhe-elämä on vähän yksitoikkoista. Keskusteltiin siitä ja porukalla keksittiin jotain extra-piristyksiä. Kaikilla oli siellä tosi kivaa. Vaikuttaa pitkään meidän yleisvireyteen.
- niin: En tosiaan tiedä tilannettanne todellisuudessa. Kerroin tämän vain vinkiksi sen perusteellä, minkä kuvan tekstisi perusteella sain.
...että miks ihmeessä sä et ottanut sitä vaimoa mukaan sinne pitsalle ???!!! Sitähän se juuri pyysi et veisit sen johonkin !!!
stressi, epävarmuus, luonnehäiriö tai ihan vain vittumainen ihminen, syitä on monia.
Hyvä että pääsit nalkuttajasta eroon, mutta toivottavasti voit pitää yhteyttä ja olla lastesi kanssa edelleenkin.
Yksi ääliömäisimmistä asioista joita ihminen voi tehdä, on laittaa lapset riidan välikappaleeksi.
Ja tiedoksi, en ole sovinisti vaan nalkutusta karsastava äiti ihminen.
kuin edellinen kirjoittaja. Kuuntelitko oikeasti vaimoasi? Jos vaimo 'taas kerran' nalkuttaa samasta asiasta, olikohan kenties syytäkin? Asioille pitää tehdä jotakin, eikä käyttäytyä tyhmästi. Sinä ajattelit OMAA syömistäsi ja sitä, kuinka SINUA aina häiritään. On niin peruskamaa tuo, että nainen muka nalkuttaa vaikka kyse on oikeasti jostakin ongelmasta, keskustelemattomuudesta sekä siitä, että ongelmaa ei kumpikaan yritä ratkaista. Toivon, että pelkästään tuollaisen takia ette eronneet. Tokikaan vaimosi ei käyttäytynyt fiksusti. Lapsen pitäminen kiistakapulana, järkytävää! Ja pienempänä murheena, että jos hän halusi enemmän äksöniä, olisi varannut kylpylämatkaa tms. tai laittanut sinut oikeasti asialle. Monesti miehet eivät tajua sanomalla vaan rautalangasta pitää vääntää. Ja siksi se 'turha sanominen' menee nalkuttamiseksi.
No, te olette eronneet joten homma on osittain finito. Se toki, että vaimosi panttaa edelleen lastaan on väärin. Step 1: Keskustele hänen kanssaan AVOIMESTI ja unohda entinen käyttäytymismallisi (jossa mm. halveksivasti lähdit valmiista ruokapöydästä muualle). Ole sinä se fiksumpi. Jos vaimosi ei tähän suostu, step 2: ota yhteyttä lastenvalvojaan. Sinulla on oikeus lapseesi ja sitäpaitsi 'muiden' mielipiteet, että sinä olisit se syypää, eihän sellaisilla ole väliä.
Toivon että molemmat kasvaisitte aikuisiksi ja saisitten jonkinsortin rauhan.
Jokaisessa parisuhteessa on kaksi ihmistä jotka siihen vaikuttavat, tavalla tai toisella. Kerroit oman näkemyksesi tapahtuneesta, mikä lie vaimosi* näkemys - olisi mielenkiintoista kuulla ;o)
Tein tuon kyseisen tempun miehelleni kun olin aika huonossa kunnossa.
Elin vain ja ainoastaan "lapsellni" ja mieheni toimi vain rahoittajana tässä kaikessa. En antanut miehelleni yhtään arvoa ja siitä siten mieheni otti ja lähti.
halusin avata tämän keskustelun siksi että nyt kahden vuoden erillänasumisen jälkeen olen jo täysin sitä mieltä että kohtelinmiestäni väärin. Olen koittanut jopa sivullisia auttajia välittämään anteeksipyyntöäni tuollaisen jo pidemmän ajan jatkuneen käytökseni johdosta.
Mieheni on erittäin ihana ihminen ja oli aikoinaan paras ystäväni. jaoimme kaikki surut ja ilot aina keskenämme. Kunnes siten huomasin eräänä päivänä että olin alkanut elää perheessä johon hyväksyin vain minut itseni ja "lapseni".
Miehelleni asia oli erittäin raskasta ja hänen elämänsä oli suistua raiteiltaan. Kunnes eräänä pävänä hänen silloinen ystävättärensä tuli ovelleni jA KERTOI AIKA PAINAVIN SANOIN, MITÄ OLIN SAANUT AIKAAN.
Aloin pikkuhiljaa heräämään asioihin ja huomasin olleeni todella ilkeä sekä iestäni, lastani ja sukulaisiani kohtaan.
Olen keräämässä voimia saadakseni päätökseen tämän tapahtumaketjun ollakseni tarpeeksi vahva pyytää anteeksi jokaiselta osapuolelta. Vaikeinta lienee saada tyttäreni ymmärtämään että isä ei olekaan semoinen joka ei välitä hänestä.
Kerroin tämän kaiken siksi että TE muut ette te samanlaista virhettä.
Mieheni elätti perheemme, koitti parhaan kykynsä mukaan järjestellä kaikenlaista kivaa koska rakasti minua ja lastani. Ymmärrän että hän meni normaalin miehen rajan yli koska pelkäsi menettänsä minut ja lapsensa. Minulla vain kasvoi nälkä syödessä. Loppujen lopuksi ei riittänyt auto, oma mökki jonne kuljettiin lähes joku kuukausi ja kikki muu mihin mieheni voima antoi mahdollisuuden.
Ensimmäinen mieheni oli semmoinen repana ongelmatapaus, jonka elämän koitin saada raiteilleni... miksi en silloin valittanut mitään vaikka vain minä kävin töissä ja elätin minut ja mieheni.
Sinäpä se...
Olen itse tällä hetkellä juuri tuossa hornan kattilassa ja tajuamassa, kuinka itsekäs olen ollut.
Tällä hetkellä mies ei suostu antamaan anteeksi, ja pitää mykkäkoulua.
En suostunut lähtemään perheen kanssa kylä reissuun, jonne hän olisi halunnut minut mukaan. Koko viikko riideltiin ja sanoin että en lähde.
otti sitten lapsen ja tavarat ja meni itsekseen viettämään viikonloppua tuttujensa tykö.
eilen vielä sanoin, että jos se on niin tärkeää niin kai minä sitten tulen. Siihen hän vain tiuskaisi, että sähän et sinne tule.
olemme olleet vasta reilut 3 vuotta yhdessä ja riitelemme jatkuvasti. Itse olen ollut tyytymätön siihen, ettei miehellä ole antaa huomiota ja läheisyyttä, silloin kun sitä tarvitsen. Yritän ehkä proivosoida siksi riitaa, keinolla millä hyvänsä. Ei vain tee mieli miellyttää häntä tippaakaan.
Tästäkö se alamäki alkaa? Pelottaa...
Tekstissäsi oli virhe. Aterimia ei laiteta kello neljän asentoon, kun ollaan syöty vaan kello viiden asentoon.
Muuten en sinua osaa auttaa sillä en tunne teidän perhettä, enkä tiedä teidän arjesta mitään.
Paras neuvo tuntemattomalle tuossa tilanteessa on "puhukaa".
Tekstissäsi oli virhe. Aterimia ei laiteta kello neljän asentoon, kun ollaan syöty vaan kello viiden asentoon.
Kyllä se ihan kello viiteen laitetaan ja kello viidestä tarjoillessa puhutaan. Ei kello neljästä- vaan viidestä.
Etiketti on tällainen. Ei kello neljä vaan VIISI.
...jos siis väität että VAIN klo 5 on ollut käytäntönä. Ikää löytyy jo 65vuotta joten kyllä muisti pelaa vielä.
laitetaan kello viiteen. Se on oikea käytäntö.