lapinporokoira nautapaimenena

Hei,
onko kellään kokemusta lapinporokoirasta nautapaimenena? Toimiiko? Linjoissa on varmaan eroja, mitä linjoja on paimenkäytössä?

t.Liisa
3520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on joskus ihan itse kokeillut paimentamista ja eikä mitään paniikkia syntynyt eläimissä....

Porokoira paimentaa vain isoja eläimiä, eli lampaat ei onnistu, mutta nautojen paimennus pitäisi toimia. Ilmeisesti kukaan ei ole vain tosissan kokeillut. Porokoira ei myöskään käy paimennettavaan kiinni hampaillaan - asia jota pidän hyvänä.

Meillä koirat ovat pihavahteja ja seurakoiria, joten emme ole niitä tietoisesti kokeilleet yhteen nautojen kanssa. Olisiko vähän myös uskalluksen puutetta, mutta meidän laidunsiirrot ovat lyhyitä ja periaatteessa helppoja, joten koiraa emme ole innostuneet ottamaan mukaan. Yksi syy on myös se, että koirat olivat ennen nautoja. Onnistumisprosentti kasvanee, jos koiran voi ottaa mukaan nautojen luokse jo pienestä pitäen.

Äänestä

Tutullani oli Porokoiran ja Rotwailerin risteytys, toimi ihan hyvin ja ilman mitään sen kummempaa koulutusta, oppi ihan itsestään.

Äänestä
  • taustalla on karjan paimennustyö, aika jännä tuo yhdistelmä ja toimiva. Meillä on Sao miguelinfila ja se on nautapaimen. Kerroppa joskus miten porokoira toimii naudoilla jos sellaisen hankit? (kysymys osoitettu aloittajalle)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Hei,
onko kellään kokemusta lapinporokoirasta nautapaimenena? Toimiiko? Linjoissa on varmaan eroja, mitä linjoja on paimenkäytössä?

t.Liisa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu