en löytänyt palstaa muille neurologisille sairauksille joten kysytään täällä. jouduin tasan viikko sitten tekemisiin lepakoiden kanssa vintillä (ne lenteli yläpuolella mutta kontaktia en ainakaan huomannut), se vintin lattia on ihan täynnä lepakonpaskaa (oon kuullut että vesikauhu voisi tarttua hengitysteitsekin esim. ulosteesta). lisäksi se talo on aika lähellä venäjää (joensuun tienoolla). nyt olen alkanut tuntea yleistä sairauden tunnetta (lähinnä lihas/selkäkipua ja hikoilu) ja aamulla niska oli mennyt niin jumiin etten voinut kunnolla päätä kääntää! voisiko nämä olla vesikauhun oireita ja pystyykö tautia tunnistamaan mitenkään "hyvissä ajoin"? onkohan mahdollista että suomessa on sittenkin vesikauhua mutta tutkijat ei sitä vain ole löytäneet?
vesikauhu
oireita?
41531
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
niin kyllä henki lähtee.
Tai olisiko käynti lääkärillä ihan ok.
lääkärillä, täältä et voi millään saada vastausta kysymykseesi. Kyllähän Suomessakin on ollut rabiesta, viimeksi taisi 80-luvulla siihen joku menehtyä. Pikainen hoito on kaiken A ja O.
Siinä vaiheessa kun vesikauhun oireet ilmenevät on myöhäistä tehdä mitään. Rokotekin on mutta saatava tarpeeksi ajoissa.
Rabies on harvinainen eläimilläkin Suomessa, vaikka olisikin itärajan tuntumassa. Suomalaisilla lepakoilla ei ole koskaan todettu rabiesta. Yksi suomalainen lepakkotutkija kuoli rabiekseen 80-luvulla, silloinkin tartunnan alkuperä jäi mysteeriksi koska silloinkaan ei rabiesta yhdeltäkään lepakolta löydetty. Lisäksi vielä oireiden tyypillinen alkamisajankohta on 20-90 päivää, aikaisimmillaan kymmenen päivää. Viikon kohdalla ei mitään oireita vielä pitäisi tulla.
Oireista rabiesta ei voida mitenkään hoitaa, vaan siihen kuolee muutamassa päivässä. Lääkäriin meno on siis rabieksen suhteen aivan sama. Mahtaneeko sinulla olla vain kesäflunssa ehkä alkamassa.