Ensimmäinen ja toinen kadotuksen maailma.

Yksi ihmisryhmä, jolla on telepaattiset ja hyvin olemattomat tiedot, muutoin täysin ihminen, vain kaksinaamainen, toinen puoli palvelee ihmistä, toinen puoli pimeää puolta, vihaa ns kehittyneempiä sivilisaatioita ja yrittää peesissä leikkiä seuraa johtajaa, kunhan paikallistavat sopivan kohteen. Ovat tietämättömien ihmisten ja kolmannen valtakunnan välissä estäen ihmistäkin kehityksessään, pelaavat omaa peliään, jossa ihmiset ovat nappuloita ja tietämättään.

Mitään muuta, kuin uhkauksia, kysymyksiä ja suurissa määrin toistuvaa puhetta, sekä suoraa häirintää on heidän taholtaan tarjota, lisäksi mielettömän paljon salassa pidettyä tietoa ja yrittävät salata omankin olemassaolonsa, että voisivat käyttää ihmisiä ja ihmisten tietämättömyyttä tarvittaessa kilpenään.

Pahimmat yrittävät elää yhteisöjensä ulkopuolella ja yhteisöillä on käytössä ns edistyksillisempää teknologiaakin ylläpitämään muutoin luhistuvaa järjestelmäänsä ja tuo kaikki ihan ihmisten nenän edessä. Ovat teknologia keskeisiä ja laitteineen analysoivat ihmisten ajatuksia ja ennakoivat siirtojaan edukseen.

Osa on, jopa niin tietämättömiä, että kulkevat kyselemässä, mihin tämä tie johtaa, mitä teen jne. Laitteiden välitykselle tiedustellaan ja tulkitaan erilaisia ja ellei ole laitteita ollaan hukassa, kuin lahkot, jotka seuraavat idelogiaansa ja johtajiaan niin tunnollisesti, että säästyvät omalta johdatukseltaankin täysin.

Tuo ryhmä ei puhu kylläisyydestään, vaan omasta ahdingostaan, silti puhuu ja pyrkii puheellaan vaikuttamaan alituisesti ja sanoillaan imemään, kuin vampyyrit toisten johdatusta itselleen, omaamatta, kuin laitteidensa ja edistyksillesemmän teknologiansa, sekä oman yhteisöllisen lain ja asetuksen turvin. Ovat mielen varkaita ja lahoja maailmanvalloituksineen.

Ovat levittäytyneet kaikkialle maan päälle.

Tälläisen älykkäämmän ei kuitenkaan eteenpäin suuntautuneen ihmisryhmän maailma sijaitsee tietämättömien maailman rinnalla ja yrittää silloin tällöin levittäytyä. Naivat kumppaneikseen tavallisia ihmisiä ja yrittävät elää kaksinaamaisesti ihmisten keskuudessa.

Olen kulkenut nuoden maailmojen läpi ja tiedän. Sain kimppuni vain henkien armeijan ja kyselijöiden ryhmän. Näin yhteisöt, tavat ja päämäärää, jotka eivät mikään palvele hyvää.

Paljon kehittyneempiä laitteita, kuin näillä toisen maailman ihmisillä oli, olen nähnyt jo lapsena ja kaveri oli myös näkemässä samaa. Tuo maailma on suorastaan rappion esikuva, samoin suuri yhteisöllisyys vain sikisi lisää samanlaisia jäseniä ja kaikki laitteet kulkivat maanpintaa pitkin ollen tosin "moottoriltaan" erilaiset, taittoivat myös tila-aika-avaruutta ja analysoivat kuljettajansa ajatusta.

Amerikkalaisia kutsutaan varmaan "miehet mustissa", en tiedä miksikä kutsutaan eurooppalaisia.
20554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

helluntaiseurakuntalaisista vai mormooneista?

Äänestä
  • Ei mikään tunnettu, nimetty lahko, seurakunta, yhteisö, kommuuni jne.

    Kulkevat ihmiseltä piilotetuista vyöhykkeistä tavallisen oloisilla kulkuvälineillään, jotka kulkevat, kuin kuplan päällä sisältä käsin ajettuna ja neljällä pyörällä ulkoapäin tarkasteltuna.

    Eivät ole alkuunkaan helposti tunnistettavissa tavalliselle kansalaiselle, koska kuten todettua pitää tavallisia täysin pilkkanaan ja ei väliksi vaikka teilaisi kaikki.

    Äänestä

  • Heidän yhteisöistään löytyy kaikenlaisiin valeasuihin sonnustautuneita ja kaikenlaisia ammatteja harjoittavana. Tunnistaessaan ihmisen joka ei tiedä heidän olemassa olostaan, puhuvat ja käyttäytyvät, kuin ihmiset ympärillä, kun tietävät tulleensa tunnistetuiksi alkavat käyttäytyä heti toisella määrätietoisella ja pelokkaalla tavalla ja myös häiritä.

    Äänestä

  • Koska ovat telepaattisia, niin suutaan ei tarvitse avata ja yleisimmät kommentit aikuisten osalta ovat "ihminen vielä ittekkin" , "mene jo kotiisi" , "aja tuon päältä" , "tapetaan tuo" , "lopeta jo" ja lapsiensa osalta tilanne pitkälti sama, puollustevat kovasti olemassaoloaan ja lähes kaikin keinoin. Tavallisesti oleilevat sisätiloissa vain päivät pitkät ja kerran pari viikossa uskaltauvat ulos, varsinaisissa heidän omissa kaupungeissaan ja paikoissaan iltaisin ja yöllä ei ole minkäänlaista liikennettä ja ulkonaliikkujia.

    Äänestä

  • Yleisimmät kuullut sanat näiltä "älykkäämmiltä" ovat "voi vittu" , "et ikinä pääse kotia" , "mene helvettiin täältä" , "mene itteesi" , "tuo pettää meidät" , "nyt oli kyllä viimmeinen kerta" , "sinun pitäisi oppia syömään" ja muuta sekopäistä ja paljon toistoa ja tauotta. Ei taida tulla ihan helluntailaisen, tai mormoonien suusta tuollaista, tai kuulua vastaavien tapoihinkaan.

    Äänestä

  • Tuollainen häirintä, ei voi kuulua, kuin piruille itselleen ja määrä on melkoisen runsaslukuinen, jotka tuskastaan valittaa ja jatkuvasti.

    Eikä riitä, mikäli johdattavat harhaan, vaan haluavat, jopa omistaa, sellaisenkin kommentin on kuultu uhitteluiltaan, että "tuo on sitten minun".

    Äänestä

selvää vanha Erkkikään!

Äänestä
  • Erkki menee nyt vain puhelemaan, niistä George Bushista ja Osama bin Ladenista.

    Äänestä

Hieman tarkennusta ja lisäystä. Uusinpia kokemuksia, kuten kiväärillä uhkailua ja ihmisten paljoutta lähistöllä, sekä ohikulkevien autojen pysähtelyä, määrällisyyttä ja tuntemattomien kovisteluista ja uhkaavasta käytöksestä.

Näemmä helvetti on maan päällä ja nenäsi edessä, sisältää 13 tasoa, joista energia taso on 13 taso, materiataso ensimmäinen. Tasoja on näemmä tullut lisää ihmisten määrän kasvaessa ja kierron kasvaessa. Toisessa suunnassa on näemmä 7 tasoa, kiertoa varten. Energia tasot sisältävät demoneita, jotka hallitsevat käyttävät hyväkseen eläimiä, tai ihmisiä, elleivät saa omaa ääntänsä kuuluville. Sanottavaa demoneilla ei juuri ole, vaan häiritsevät alituisesti, ohjailevat ja ahdistelevat ihmisiä ihmisten omilla peloillaan ja sanomisillaan, johon ihmiset sitten, joko kuolevat, tai ohjautuvat. Pelkojen voittaminen on yksi vaihtoehto, pelkojen tunnistaminen itsestään on yksi tärkeä asia, koska todellakin alhaisista tempuista on kyse ja demoneilla käytössään hermosto sormeillessaan kipuja, joita ei muuten olisi, kuin tarkoituksella laitettu häiritsemään, tai kiinnittämään huomiota.

Käyttävät ns. vittukieltä, eli suomen kirjakieli, joka muuten on ihmisen kannalta pohjimmainen kieli, joka riittää ihmisen vajottamiseen korkealta syvyyteen, yhdistettynä demonien mahdollisuuksiin muokata ennalta tunnettua todellisuutta varjoäänin, puhein ja melkein millaisella häirinnällä tahansa, kovat tuulet kuuluvat myös demonien aikaan saannoksiin, myös ihmisillä on laitteita, millä säätä voidaan konrolloida, tai muutoksia saada aikaan. Kontrollia demonit pyrkivät saamaan ihmisen oman ymmärryksen kautta, peittelemällä kaiken muun, kuin ihmisen oman ymmärryksen. Moni yleissana sisältää jo valmiiksi useamman sanan ja useamman ymmärrettävän merkityksen, joten pelivaraa demoneillakin riittää. Myös äänteiden korkeus vaikuttaa kaikkien värähtelytaajuuksiin ja toimivat voimasanojen muodossa, demoneille on myös tärkeää omat sanat ja äänteen, jotka sisältävät merkityksen lisäksi ihmisiin vaikuttavia toimintoja, kuten kontrolloinnin ihmisen oman auran, värähtelytaajuuden, tai ajatuksen kontrollia ja jopa koko kehon hallintaa.

Tieto, mitä ohjauksesta saa on jo osin löydettävissä muistakin lähdeaineistoista, ainoastaan kokemus rajaa tiedon ymmärtämisessä. Lisäksi demonit kontrolloivat sakrojen kautta ihmistä, joka milloinkin on tunnettavissa vaikka sydämmen rytmin häiriöntinä käsittäen sydänsakran, varsinkin henkilöillä, jotka eivät osaa suojata itseään tai ole koskaan osannut ja jopa estävät itsensä suojauksen tai asian opettelun uhriltaan kokonaan, samoin ajattelun kykenevät tietämättömältä estämään kokonaan. Omien sanojensa mukaan demonit voivat paloitella ihmisen moneksi osaksi ja aiheuttaa muun muassa halvauksia.

Demonien voimmin on mahdollista ohjata maan sääilmiöitä ja vaikuttaa materiaalin energiatasolla. Samaa alimman tason magnetismia voidaan käyttää materiaalien muokkaamiseen, sekä fyysisen olomuodon.

Demonisoituneet voivat aihettaa muistikatkoksia henkilön huomaamatta, jolloin ihminen ei huomaa tapahtunutta, vaan herää, tai huomaa jatkaneensa selvästi väärällä tavalla tekemisiään, tai päiväänsä. Käsistä voi esimerkiksi kadota tavaroita, jotka löytää myöhemmin lähistöltä, vaikkei itse ole tavaroitaan hukannut.

Näemmä Demonien 13 tasoa on vähällä. Tasot jaettu maatason lomitse. Ihmisen fyysinen olomuoto, muuttuu suhteessa ympäristöön, eikä ympäristö ihmisen fyysiseen olomuotoon. Saattaa olla myös, että tasot ovat toistensa kopioita, koska ympäristön äänet katoavat myös. Näemmä kuitenkin ihmisen oma fyysisyys on muutoksen uhri, koska keho rasitetaan melkoisesti, muutoksessa, ellei sielua myöten. Näistä kun ei tiedä ja ei tiedä juuri.

Kyseiset tasot voivat tuntua mielenkiintoisilta, vaan ovat petosta ja johdatus kulkee sanojen kautta. Myös Radio ja Televisio lähetykset ovat helposti demonisoituneiden rajaamia, muokkaamia, ihminen voi tuntea tulleensa helposti hulluksi.

Ylemmät 7 tasoa ovat ihmiselle tärkeämpiä, kuin 13 alinta tasoa.

Sinänsä tämä on salattua tietoa ihmisen tajunnalta, totean kuitenkin kaiken salaamatta ja lisäämättä ja mikäli tulkinnassa on virheellisyyttä, on tiedoistani lohkaistu tarkoituksella suuri pala ja petoksen määrä suuri ja joka selviää kaikesta huolimatta, ehkä omalla kustannuksella tuokin.

Lyhyesti, kaikki mikä on salattua on huonoa, kaikki mikä on julkista on salattua.

Esimerkkejä...

Vahinko sattui ensimmäisen kerran jälkeen laittaen toinen samanlainen. Vah INKO näemmä intoa viittauksella. Myös sana Se on monessa sanassa ja viimmeisiä sanoja joihin ihminen tavallisesti vetoaa, kuten sanassa viittauk SE lla. Myös sanalla laittaen olla viittauksen omaisesti LAITA EN. Tällöin Vittukieli (kenties vitutuskieli) voi olla yhtäläisesti, niin alakieli, kuin yläkieli, eli SE kieli.

Koska kyseessä on myös eräänlainen pirunkieli ja ajatukset viimmeisiä ihmisen tajunnan osia jotka katoavat, on kieli tuolloin myös mielen sammuttava yhtälailla, kuin harhaa koko kieli, kuitenkin pelätty kieli, koska ihmismielen pelot ja kieroutumat valjastuvat sanoin. Kuvailla sanoIN kuvastaa yhtälailla puhumista sisäänpäin, kuin alapään juttuja. Mikäli ei ole moraLISTI (satanisti, pallonisti, specialisti jne kaikki opittua ja materialistisuutta viittaavat taidot), niin viimmeistään alapään jutut tehoavat.

ITSE en ole kiinnostunut moisesta kielestä, nimittäin kieli, joka lahottaa ja kieli on, joka kiinnostunut itsestään tavoin.

Mikäli kaikki tieto vapauttetaisiin ihmisen historiasta, päämäärästä, sekä todellisuudesta ja ympäröivistä maailmoista, saisi tuo tiedon purku aikaan demonitasojen vähenemisen. Tulevaisuuden tuhot, mikäli tulevat aikaansaavat ihmistä helpottavia seikkoja.

Tuossa jotakin vähästä, ihminen tietää vähästäkin vähän ja yrittää valjastaa vähää, jolloin syntyy aikaa, joka on ennakoitavissa, toisin kuin pitäisi olla tuntematon. Nimet ja numerot ovat saatanasta, koska ihmiselläkin on menneisyys, joka on vain salattu, että olisi helpommin hallittavissa.

Demonit hallisevat ihmistä ajatusten tasolla ja ihmiselläkin on tiedossaan keinoja jotka vaikuttavat suuriin laumoihin mielen ohjauksen tavoin häiritsevin laittein, näemmä jonkinlaista sodankäyntiä. Demonit suojaavat kaupunkejaan ulkopuolisilta, tai ovat eristetty kaupunkeihinsa ja alueilleen kaasun avulla, josta näenmä ainakin formaldehyde voisi olla yksi osa, tai ainakin haju.

Näenmä myös Anilaksi nimetty kaasu ja viitauksella kaasu, jonka jumalat ihmisen keskuuteen langettivat, että ihminen näkisi vain lähelle ovat tunnettuja kirjallisuudestakin, kun asiasta tietää ja formaldehyde on myös mainittu hajuksi tai altistukseksi usein, kun viittattu tuntemattomiin lentäviin esineisiin.

Ei pidä ottaa toisten kirjoittamaa oppina, edes tarinana, ellei ole mitään vastaavaa kerrottavanaan.

Äänestä
  • Näemmä Formaldehyde, tai vastaava saisi aikaan seuraavaa. AIKA -> Formaldehyde tai vastaava sekavuutta aiheuttava kaasu -> AJOITUS.

    Näemmä tuollaisessa ympäristössä elävät ovat todenneet, että ajantaju katoaa.
    Eli kaasun avulla ihmisistä tulisi, kuin robotteja, jotka aika-avaruuden sijasta tavoittelisivat toimintoja joilla, soljuisivat luontevasti suurellakin väenpaljoudella ja tuntisivat olevansa "oikeassa ajoituksineen", kuitenkin erillään aika-avaruudesta, joka näemmä viittaisi "massojen ohjailuun mielen ohjauksen avulla", joka mahdollista etenkin telepaattisesti herkkien kohdalta.

    Aika-avaruus luonnostaan mahdollistaa ajan manipuloinnin ja voi olla paljon. Kuitenkaan liian vähästä valjastettu yhteisöllinen "Mind Control" ohjelma, tai pakotettu toiminta, tai keinotekoisesti luotu ajattomuus eivät ole todellista aika-avaruutta, mielen ja fysiisen kehon manipulointia pois virheellisin keinoin.

    Äänestä

  • Nimimerkki kirjoitti:

    Näemmä Formaldehyde, tai vastaava saisi aikaan seuraavaa. AIKA -> Formaldehyde tai vastaava sekavuutta aiheuttava kaasu -> AJOITUS.

    Näemmä tuollaisessa ympäristössä elävät ovat todenneet, että ajantaju katoaa.
    Eli kaasun avulla ihmisistä tulisi, kuin robotteja, jotka aika-avaruuden sijasta tavoittelisivat toimintoja joilla, soljuisivat luontevasti suurellakin väenpaljoudella ja tuntisivat olevansa "oikeassa ajoituksineen", kuitenkin erillään aika-avaruudesta, joka näemmä viittaisi "massojen ohjailuun mielen ohjauksen avulla", joka mahdollista etenkin telepaattisesti herkkien kohdalta.

    Aika-avaruus luonnostaan mahdollistaa ajan manipuloinnin ja voi olla paljon. Kuitenkaan liian vähästä valjastettu yhteisöllinen "Mind Control" ohjelma, tai pakotettu toiminta, tai keinotekoisesti luotu ajattomuus eivät ole todellista aika-avaruutta, mielen ja fysiisen kehon manipulointia pois virheellisin keinoin.

    Satuin törmäämään tälläiseen amerikkalaiseen järjestöön kirjallisuudesta, kuin Illuminists, huomasin paljon yhteläisyyksiä päättömälle yhteisölle, johon olen törmännyt.

    Illuminists firmly believe in controlling people through finances.

    -varallisuus ovat uhittelulla saatu jäädytettyä, väittävät, ettei kela maksa entiseen tapaan, sanottu myös, ettei ole nimeä, eikä sosiaaliturvanumeroa enään olemassa.

    People who are not Illuminists or who are not sympathetic to their cause, will resist.

    -torjutaa on saanut ympäriltä olevilta ihmisiltä. Ihmiset on saatu pelkäämään, tai jokin kohtelee ihmisiä kaltoin, tai pelotellut, tai ihmiset ovat aina salanneet jotakin, edelleenkään kertomatta mitä ja olemalla vain itse olemassa.

    Many mind control victims will also be called into duty with preset command codes.

    -todella monipuolisesti houkuteltu, mielistelty, järjestön jäseniä, jäsenien historiaa ja taustoja yritetty esittää, hyvin erikoisella tavalla. tiedän ei kannata edes vilasta. yritetty aivopestä todella perusteellisesti, verukkeella, että aivot ovat mädäntyneet. Ajatustoimintaa häiritty perusteellisesti. Esitetty monta erilaista veruketarinaa, yritetty pakottaa valintoihin, vaikka tiedetty, että valintansa on jo tehnyt ja ettei kykene ylirasitettuna ja yliväsyneenä valintoja tekemään. Luetettu ylipitkiä lauseita, joiden kautta kerrottu tarinaa, jonka tarkoituksena ollut saada vakaasti vakuuttumaan, kuitenkin jälkikäteen tarinaa ja sisältöä muutettu aina, kun on paremmin ollut uskottava mielelle, eli mikäli on ajatellut, että ulkona sataa lunta, niin on todettu, että niinhän sataakin. Kun on käynyt ulkona, niin saanut todeta, että maahan ei ole ainuttakaan hiutaletta satanut ja tuota rataa, vaihtoehtoisesti ajatukset ovat estelty pitkälti, ettei mistään ole tullut juuri mitään. Ei ole kerrottu todellisia syitä, vaan vakuutellen yhtä ja toista. Eikä tarinoijien taustaa ole selvitetty, tai syytä tarinoijien syytä tarinoinnilleen, välillä on kuulemma kyse aivojen voimistelusta, välillä vamman hoidosta, välillä täydellisen ajattelemattomuuden tavoittelusta, ettei ihmismieli järkyty koska kuulemma on kyse telepatiasta jne ja on yritetty arvuuttaa kaikki kerrottu. Aivopesua ja tuntemattomana pysyneiden ohjelmointia aivoille, jota ei ole kyennyt estämään, lupaa kysymättä, samalla kaavalla usean viikon ajan.

    The Illuminati firmly believes that it can easily overcome the other 99% of the population, most of whom are untrained, or poorly trained, such as "weekend hunters.

    -lähipaikan trukkikuskit sanoneet "aja tuon päälle", paikalliset tietyömiehet huudelleet "että pitäisi käyttäytä paremmin" ja hetekeä myöhemmin ilmestyneet paikalliseen liikkeeseen ja sanoneet "tuo pitää ampua". Kuljettivat kivääriä autossaan, mahdollisesti jäivät ostamaan luoteja.
    Yhtenä aamuna metsästäjiä oli liikkeellä iso ryhmä koirineen ja jäivät seuranneet ulkoilua sadan metrin päästä. yrittävät esittäytyä tuntemattomina jollakkin tekoasiallaan. välillä ulkomaisia opiskelijoita, välillä turhilla asioilla tekemässä vaihtokauppaa.

    A true "one world economy", creating the longed for "one world order", will become reality."

    We will focus their attention toward money and material goods so they many never connect with their inner self.

    -raha ollut harhaa ja on ihmisille harhaa. kulkevat vapaasti maiden välillä lentoteitse, junilla. junaasemilla ja lentokentillä havaittu, kaupunkien kaduilla, myös poliittisessa elämässä mahdollisesti.

    If the "turncoat messenger" is high-level, high-profile or extremely dangerous to the Illuminati cause, kill them and make it look like an accident or a death from natural causes.

    -viety alunperin salaiseen paikkaan, jo useaan kertaan uhattu, että onnettomuus tulee, tai salama iskee, ajatettu joukkokulkuvälineillä ympäri kortteleita ja maanalaisia, yllytetty käyttämään ajatuksen voimaa esineisiin, asein uhattu onnettomuudesta lääkäreissäkäynnistä mainittu, sanottu, ettei voi olla, kuin täysi tyhjäpää. Useilla ihmismielelle täysin tuntemattomista kidutusmenetelmistä mainittu. Oven takana käyty hakkaamassa. Yritetty järkyttää mieltä lukemattomilla keinoin.

    We don't need an alarm, because our internal body clocks wake us up.

    -herätetty säännöllisesti samaan aikaa kahdesti yöllä, nukkuminen saatu lähes mahdottomaksi. Mieli täytetty peloilla, ajatukset johdateltu asioihin, jotka eivät aikaisemmin olleet päällimmäisiä, tai olleet lähes olemattomia.

    I train the younger ones, because after years and years, I know human anatomy, physiology, and psychology inside out.

    -on havaintoja, että anatomia ja tausta tiedetään/yritettään udella ja kaikkea yhteisöllistä käytetään vastaan. Myös kaikenlaisia suhteitä pyritään käyttämään vastaan, annetaan kuva, että porukkaa olisi lahdattu. Asiakirjat eivät kuulemma vastaa todellisuutta, ja syntymätodistuksessakin lukee aivan jotakin muuta, passi kuulemma on mitätöity, unista on tehty tyystin erilaisia ja unien vaikutukset, jopa fyysisiä. Lähes jatkuvia dejavu muistikuvia, joita näemmä tulee välttää.

    Group believes they are 'The Chosen Ones. They believe they can become God if they follow the Illuminati agenda.

    -mahdollisesti hulluja. Käyttävät toisistaan erilaisia yleisnimityksiä ja jo lapset ovat samalla mentaliteetillä kuin aikuiset, kunnes menevät kouluun, huutelevat tappavansa ja pyörittävät samoja nimityksiä jatkuvasti, tuskin elävät edes lapsuuttaan vaan ovat jonkinlaisen valmiin ohjelmoinnin kautta. Mikäli näillä on esikuvanaan vanhat jumalat, niin täytyy todeta, ettei heidän keinotekoinen maailmansa ole jumalkuvien veroinen, vaan pakotettua mielen ohjausta ja aivopesua.

    They must never, ever find out what we have done,...

    Their minds will belong to us and they will do as we say. If they refuse we shall find ways to implement mind-altering technology into their lives. We will use fear as our weapon.

    -suurempiakin muistikatkoja on, olemattomia selityksiä on annettu, ilman todisteita, mikäli kysynyt mitä tapahtunut, niin sanottu, että satuit tanssimaan, joka varmaankin kuvattukin ja mikäli kysynyt tarkemmin, niin sanottu, ettei ymmärretä. Omaa elämää ja kokemuksia on pyritty käyttämään monin keinoin vastaan ja on huomioitu, kuinka lentokentillä on pyritty kuvaamaan huomaamattomasti kännykällä, sekä juna-, että bussiasemilla videokamerat olleet kohdistettuina ja toimintaa seurattu. Nyttemmin on yritetty pitää heikkona mieleltään jatkuvalla rasituksella ja tarinoinnilla olemattomista. Ilman omaa lupaa tarinointi aloitettu ja yötä päivää.

    This covenant must NEVER, EVER be known to exist. It must NEVER, EVER be written or spoken of for if it is,...

    -koettavat salata olemassa olonsa, eivät kuitenkaan pärjää.

    We will keep their lifespan short and their minds weak while pretending to do the opposite. We will use our knowledge of science and technology in subtle ways so they will never see what is happening.

    We will control all aspects of their lives and tell them what to think and how.

    -aluksi hölötettiin parista kolmesta viikosta "elinaikaa". On jo ollut kuitenkin parisen kuukautta. Tosin ei mitään elämää.

    We will guide them kindly and gently letting them think they are guiding themselves.

    We will always hide the divine truth from them, that we are all one. This they must never know!

    -yhteisöllisyys puheita suomeksi.

    We will take over their land, resources and wealth to exercise total control over them.

    -kyllä näitähän löytyy ympäriltä aivan liikaa.

    We will deceive them into accepting laws that will steal the little freedom they will have.

    -ihminen todellakin saadaan edelleenkin ajattemaan, että on vapaanpi noudattaessaa lakeja. Ei pidä paikkansa.

    When they shall rise up against us we will crush them like insects, for they are less than that. They will be helpless to do anything for they will have no weapons.

    -edelleen uhittelua. on annettu kuva, että uhrit ovat pilkottavia pienemmiksi, kuin ionit ja että kidutukset ovat todella mielivaltaisia ihmismielelle.

    They will never reach the higher realms, for the killing of their own kind will prevent passage to the realm of enlightenment.

    -tiedetyillä menetelmillä varmaan pitää paikkansa, koska ihminen todellakin uskoo aina johonkin, jolloin palaa ja tappaa itsensä, koska uskoa todellakin pyritään käyttämään tuon järjestön kautta ihmistä vastaan.

    "When all is in place, the reality we will have created for them will own them. This reality will be their prison.

    -Tuo järjestö on perkeleestä, tai saatanasta ja olen ilmeisesti törmännyt eurooppalaiseen versioon tuosta järjestöstä, tahtomattani. Formaldehydi eli metanaali haisi nenässä ainakin kolmisen viikkoa. Sama haju löytyy värittömästä kynsilakasta, voi haistaa, kuinka miellyttävä tuoksu. Väittävät että hajukin oli lähtöisin itsestä, vaikka haju oli kaasun muodossa tuossa salaisessa paikassa, myös magneettikuvia, tai vastaavia ottivat päästä ja väittivät että päässä on vamma, kuitenkaan edes kuvia ei näytetty, lisäksi väittävät että aivot ovat mädäntyneet ja että on jo tapatettu, ettei vain itse tiedä missä ja koska.

    Järjestö todellakin muistuttaa natsisaksaa jossakin määrin, samanlainen maailmanvalloitus mentaliteetti.

    * All metabolites of aspartame (formaldehyde, methanol, diketopiperazine and formic acid) are toxic to the human body and are especially toxic to the brain.

    * It should be appreciated that formaldehyde is a powerful carcinogenic agent.

    * Soon after American babies are born, they are injected with vaccines that contain heavy metals, formaldehyde, alcohol and other toxic substances.

    * Formaldehyde a known cancer causing agent.

    Niin ja lisäksi on todettu, että hukutetaan lantalaariin. On myös todettu, että kun "käsittely on suoritettu", niin halvaannun ja aivojen vamma on merkittävä ja jään aika kasviksi. Tälläisillä uhkailuilla toimii tuo yhteisö.

    Sanonta kuuluu rehellisyys maan perii, joka tarpeetonta myös, ellei osaa olla.

    Perintäneisyytenne on kuitenkin tiedon, taidon, osaamisen, kyvyn, kannattavuutenne ja kaiken mahdollisuuksien kautta, kuin olonne, koska olonnekin on luotu irrallaan aika-avaruudesta, luomissanne keinotekoisissa ympäristöissä.

    Tietämätön ihminen ajattelee ajateltuna ja rasitettuna olevansa luojan roolissa, tai luojana, tai, merkittevänsä eli saadaan tahtomatta uskomaan olevansa todellisena uskottuna, tai luottavana.

    Tiedostavat ihmiset ajattelevat olevan ajateltuna ja rasitettuna luojan roolissa tavallansa, tai irrallaan itsestään, tai tavoittelevansa jumaluutta keinon kautta.

    Tiedostamattomille Tahto on osavaikuttamista vahvistavana
    Tiedostaville Tahto on väkinäistä vaikuttamista tilaansa ylläpitävänä uskomuksellansa.

    On niin että ihminen ei tiedä että on tukipilareiden päälle, eivätkä tukipilaritkaan ole todellisia ja että ihminen jäisi yksin, ja että tiedostava ihminen ylläpitää omaa liikehdintäänsä.

    Ihminen ei tiedä olevansa häkissä, että ihmisen kehitys olisi vasta kehitystä, kun ihmisen tukipilarit poistuvat, eli tiedostava ihminen osaa itsekkin olla, eikä ylläpitää. On niin naurettavaa tuollainen kaksinaamaisuus, mitä tiedostavat itsestään ylläpitävät.

    Ei ole kenenkään tappio, mikäli maailma pysähtyy. Tiedostavat ihmiset ovat väliinputoajia ja enkeleitä, jotka ovat herkimmillä tavoillaan ylläpitäviä, vaan ihminen ei tiedä, millä keinotekoisella tavalla asianosaiset vain työllistävät ihmisellä itsensä ja pitävät ihmisen pimennossa itseltäänkin. Mahtailevat järjetelmät, järjestöt myrkyttävät ihmistä tieltään ihan tarkoituksella päämäärässään ja työllistämällä itsensä.

    Ihmiseenkin on istutettu tuo työläisyys ja palkkioksi ihminen myrkytetään, koska jumaluus on todellakin, niin kaukana, ettei paikalliset ole edes tavoittelua. Väliinputoajat ja enkelit myrkyttävät tavoittelullaan, kuitenkin salailullaan, josta rehellissyys olossa on kaukana.

    Maailma pysähtyy, tai maailma pysäytetään pakolla.
    Näemmä, että väliinputoajat ja itsensä työllistäneet enkelit vain myrkyttävät salailullaan ja kansalta, sillä maan historia ei ole niin kuin on ymmärrä, koska ei ole ihmisenkään käsitys.

    Joku toteaa, ettei kaveria jätetä, silti alimmainen laji, eli tietämätön ihminen ei ole edes toveri, koska on edelleenkin tietämättömyydessäänkin käsittämättömyyttään.

    Enkelten tulee vain olla, että ihminen saa käsityksen. Enkelten ei tule rakentaa ihmisille, tai alistaa ihmistä, koska muutoin ihminen lakkaa olemasta ja vain ajattelee elävänsä ja elää korkeintaan päivään kun taivaalta tulee tuli, vesi, ilma ja maa. Mikäli dinosaurukset katosivat, eivät kadonneet ihmisen tieltä, eikä ihmisen toimesta. Ihminen kuitenkin on mahdollisuuksiensa rajoissa, ilman alistamista. Tuntuu, että väliinputoajat ja enkelit eivät kestä odottaa ihmistä "käveria ei JÄTETÄ" periaatteellaankaan, vaan juonivat myös "kaveri JÄTEttä" periaatteella, niin eivät osaa OLLA.

    Kuitenkin ihminen on jo ja syrjäyttänyt ympäristöään, kehnon johdatuksen alaisuudessa, mikäli ihminen alkaa syyttää itseään ympäristönsä tuhoamisesta, ihminen lakkaa olemasta, jo pelkästä syyllisyyden tunteesta. Mikäli ihminen alkaa syyllistää itseään, tai tuntea syyllisyyttä, tapahtuu, että tuntee syyllisyyttä asiasta, kuin asiasta, määrin, että lakkaa olemasta, niin vähän ihmisellä on tiedossa, miksi ei ole syyllisten penkillä ja miksi tuntee tarvetta ruoskia itseään.

    Kun ihminen saa tietää kaikki maailman tiedot ymmärryksellään ja kun kaikki tieto on ymmärrettävissä ihmisen aivoillakin, eikä edes täydellisiä aivoja tarvita, on vain salauksen määrä niin suuri, ettei ihminen ole saanut selvyyttä, eikä näe taaksepäinkään enmpää, kuin eilisen päivän.

    On salattua ja tiedostamatonta, ettei syy olekkaan ihmisen.

    materiaalia voidaan käyttää paljon, ettei ihmisenkään ajatuksista löydy enään materialismia käsitteenä. Riittävästi ei ole lähellekkään, mikä on ihmisille annettu ymmärtää ja vain tavoittella, koska syntyy vain uudelleen tavoittelallullaa, tarkoittaen, ettei synny, kuin keskustelua tavoitteellisuuksista. Ihmisen tulee ymmärtää kaksi asiaa, että sanat synnyttävät uskoA - AHAA ELÄMYKSIÄ ja usko synnyttää katuMUSTA - MUSTAA.

    Harhaa on että materialismisuus syntyy paljoudesta, vaan vähäisyydestä.

    materialin määrä on eriasia kuin luonnon ja ympäristön hyödyntäminen. Ihmisen tulee tietää, väliinputoajien ja työllistyneiden ymmärtämättäkin, tai osaa olla, niin kauan, kun materialismi käsitteenä on käytettävissä, niin kauan nykyinen tilavahvennus on jatkuva. Ihmisen tulee tietää, että ihmisen aika on täytetty turhuudella aina tajuntaa myöten, tai tajunta altistettu turhuudelle, ja aika ei ole olennaista tilanvahvennuksen jatkumon lopettamiselle. väliinputoajien ja työllistyneiden ymmärtämättäkin, tilanvahvennuksenne on ja ylpitonne on tilanvahvennuksenne. Tilanvahvennuksenne on jo pelkkä ajatuksenne tieDOStamattomassa ihmismielessä ja tieDOStamaton ihmismieli on vahvistuksENNE - OMANNE ajatuksillanne niin määrässä, että ellette näe edes ympäristöä, ei ihminenkään näe ympäristöÄNSÄ - KÄNSÄ, eli miten ihminen on alisTETTU - KASVATETTU.

    tieDOStamattomassa ihmismielessä käsitteet vain pyöriVÄT - ITÄVÄT, OVAT ja koska tiedostavat mielet ovat VAIKUTTAVAMPIA - YMMÄRRYS KUTITTELEE JO, eikä KUTITTELI JO uuden tavoittelun nimissä salaukSIN ja tavoitTEIN (oikein-väärin-matta) ihmiSILLE, suhteessa että voisivat olla vaikuttamatta, koska ovat vilpillisin kaksinaamaisin keinoin ihmisILLe (IHMINEN SAIRAS, EI SYYTTÄ KUITENKAAN) edelleenkin. KOSKA ihmisen kaipuu on peitetty - PETETTY niin suurella määrin suhteessa tietämättömään ihmiseen, sellaisten välityksellä jotka VILPILLÄ tekivät tarkoituksestaan ihmistäkin vähäpätöisemmän ja SALAUKSELLA tarkoituksellaan ihmisten orjan, että ihmisen kaipuu on niin suuri, että ryhtyy toimiin helposti saadessaa tietää, vaikka tieto voitaisiin vapauttaa ihmiselle OLEmISella (josta LA tulisi, eikä OLIsi), olemattomalla KOLMIAJAOLLA (petos - vilppi - salaus, jolloin kuin), että osaisi jäädä paikalleen, koska paikalleen ja liikkeelle ihminenkin on saatu luuLOIN - KOIN, NÄIN, LOIN, TIETÄMÄTTÄKIN, jolloin ihmisen osaamattomuus jäädä paikalleen olisi vähennys paikallaanolon pakottamisesta, jolloin ihminen lähtisi liikkeelle helpommin. Pelkonne ON, vaikka pelkojanne ei tulisi olla, siksi vaanitte, kuin pedot ja vain odotatte tilaisuuttanne.

    Sama peruskieli on samalla ihmisenkieli, pirunkieli ja vilpillisten enkeleiden kieli, tai on toiminnassa tuolla periaatteella, eli petos - vilppi - salaus, jolloin, kuin jotakin kieli.

    Mikäli ihmistä ei alistettaisi ja ihmisenkin olemassa olo hyväksyttäisiin, niin tulisi kieli jakaa kolmeen osaan ilman että olisi kaikki samassa, koska mihinkään ei petosta - vilppiä - salausta harjoittavat ihmisen kieltä tarvitsisi.

    Kielen erittelyllä erottaa koska kielen yhtenäistämisellä kolmio rakennettukin eli avulla, avuin, avutta.

    Ainut keino päästä petos - vilppi - salaus kolminaisuudesta, eli kukin taho saisivat oman avaimen noustaa päätään.

    Pirulliset saisi nosteen, lisäyksensä, koska on jo vähän. ol loiste

    Ihminen saisi romahduksensa ja kehityksensä, koska tuho tulee jokatapauksessa. ol tieto

    Petos - Vilppi - Salaus kolminaisuus saisi, nosteensa, koska on jo menettänyt. ol hyvä

    Maa saisi jäädä. ol opetus, mullistus, humus (epätasapainon opetus OLI JO, mullistuksen todennäköisyys MUODOLLISUUS, katsanto TULOS).

    Pirulliset tietävät itsensä ja lisäyksensä, mutta koska lisäyksensä ovat ihmiset, eivätkä toisensa ovat edelleenkin olemassa itse. on loiste huono

    Ihminen saa romahduksensa nykyasetelmien mukaan ilman kehitystä. on olematon tieto

    Petos (KIITOS)- Vilppi (KEPPI)- Salaus (HALAUS) kolminaisuus, pyrkii tuhoamaan omien tavoitteiden tieltä ihmiset ja liittouTUNUT - VITTUUNTUNUT omienSAKIN kesken.

    Missä kiitos seisoo ?

    Petos - Vilppi - Salaus

    (KIITOS) - (KEPPI) - (HALAUS)

    Äänestä

  • Nimimerkki kirjoitti:

    Missä kiitos seisoo ?

    Petos - Vilppi - Salaus

    (KIITOS) - (KEPPI) - (HALAUS)

    Perusasia on kaikkeen mitä elämässä tulee vastaan, On ihmiselle luotu illuusio, että elämässä on olemassa KYLLÄ, EI ja Täydellinen tietämättömyys, koska EI elä, mikäli vastaa elämälle, kyllä tai ei, koska tuolloin seuraa vääjäämättä riittämättömyys, yhteisöllisyys, josta seuraa täydellinen tietämättömyys.

    Koska toisten kautta ei ELÄ, toisille. Elämä ON vain yhdellä ehdolla, elämälle ei vastaa kyllä tai ei. Kyllä vastaus on kYLLÄ, joka kehoittaa toista yltämään ja tarkoittaa itsensä kieltäMISTÄ, joka ei ole TARKOITUSta.

    Ei tarkoittaa itsetietouden kautta elämistä, joka ei ole tietouden kauttan ELÄMÄä. Nollatila on tila, missä tietoisuus lakkaa olemasta elävän rajoille, jossa ajatus erkanee ymmärryksen tasosta.

    Unessa tämä tarkoittaa, että ellei siirtyminen unesta tapahdu nopeasti valveille, niin unen muistaminen vaikeutuu.

    Tämä siksi, että mikäli teiltä joskus kysytään Kyllä, Ei vastauksia, niin ovat suunnitelmia, joilla ihmisen tietämättömyydellä pelataan. VAARAlliSEsti.

    Myös, ettei puhu tuntemattomille, eikä nouse tuntemattomiin ajoneuvoihin aUTTAA.(voi olla V IT).

    Kaikkeusversio on VI*UTTAA.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nimimerkki kirjoitti:

Yksi ihmisryhmä, jolla on telepaattiset ja hyvin olemattomat tiedot, muutoin täysin ihminen, vain kaksinaamainen, toinen puoli palvelee ihmistä, toinen puoli pimeää puolta, vihaa ns kehittyneempiä sivilisaatioita ja yrittää peesissä leikkiä seuraa johtajaa, kunhan paikallistavat sopivan kohteen. Ovat tietämättömien ihmisten ja kolmannen valtakunnan välissä estäen ihmistäkin kehityksessään, pelaavat omaa peliään, jossa ihmiset ovat nappuloita ja tietämättään.

Mitään muuta, kuin uhkauksia, kysymyksiä ja suurissa määrin toistuvaa puhetta, sekä suoraa häirintää on heidän taholtaan tarjota, lisäksi mielettömän paljon salassa pidettyä tietoa ja yrittävät salata omankin olemassaolonsa, että voisivat käyttää ihmisiä ja ihmisten tietämättömyyttä tarvittaessa kilpenään.

Pahimmat yrittävät elää yhteisöjensä ulkopuolella ja yhteisöillä on käytössä ns edistyksillisempää teknologiaakin ylläpitämään muutoin luhistuvaa järjestelmäänsä ja tuo kaikki ihan ihmisten nenän edessä. Ovat teknologia keskeisiä ja laitteineen analysoivat ihmisten ajatuksia ja ennakoivat siirtojaan edukseen.

Osa on, jopa niin tietämättömiä, että kulkevat kyselemässä, mihin tämä tie johtaa, mitä teen jne. Laitteiden välitykselle tiedustellaan ja tulkitaan erilaisia ja ellei ole laitteita ollaan hukassa, kuin lahkot, jotka seuraavat idelogiaansa ja johtajiaan niin tunnollisesti, että säästyvät omalta johdatukseltaankin täysin.

Tuo ryhmä ei puhu kylläisyydestään, vaan omasta ahdingostaan, silti puhuu ja pyrkii puheellaan vaikuttamaan alituisesti ja sanoillaan imemään, kuin vampyyrit toisten johdatusta itselleen, omaamatta, kuin laitteidensa ja edistyksillesemmän teknologiansa, sekä oman yhteisöllisen lain ja asetuksen turvin. Ovat mielen varkaita ja lahoja maailmanvalloituksineen.

Ovat levittäytyneet kaikkialle maan päälle.

Tälläisen älykkäämmän ei kuitenkaan eteenpäin suuntautuneen ihmisryhmän maailma sijaitsee tietämättömien maailman rinnalla ja yrittää silloin tällöin levittäytyä. Naivat kumppaneikseen tavallisia ihmisiä ja yrittävät elää kaksinaamaisesti ihmisten keskuudessa.

Olen kulkenut nuoden maailmojen läpi ja tiedän. Sain kimppuni vain henkien armeijan ja kyselijöiden ryhmän. Näin yhteisöt, tavat ja päämäärää, jotka eivät mikään palvele hyvää.

Paljon kehittyneempiä laitteita, kuin näillä toisen maailman ihmisillä oli, olen nähnyt jo lapsena ja kaveri oli myös näkemässä samaa. Tuo maailma on suorastaan rappion esikuva, samoin suuri yhteisöllisyys vain sikisi lisää samanlaisia jäseniä ja kaikki laitteet kulkivat maanpintaa pitkin ollen tosin "moottoriltaan" erilaiset, taittoivat myös tila-aika-avaruutta ja analysoivat kuljettajansa ajatusta.

Amerikkalaisia kutsutaan varmaan "miehet mustissa", en tiedä miksikä kutsutaan eurooppalaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu