Olenko

vai muuten vaan vanhanaikainen ???

Mutta musta on melko outoa, et palstalla nimeltä "äitien jutut" tuntuu suurimmat ongelmat aina säännöllisesti olevan ihokarvojen poistot ja liikakilot.

Ei sillä etteikö niistä sopisi täällä jutella, mutta eikö äideillä nyt mielenkiintosempia juttuja ole.

Samaten kun se, että kauhea meuhaaminen aina siitä, että kun äidit on niin äitien näkösiä. Tukka roikkuu ja on painoa. MITÄ SITTEN kysyn vaan.

Mä en ainakaan haluakaan olla mikään barbie-emo, joka tyydyttää ensin miehen ja jos aikaa jää niin hoitaa sitten lapsetkin.

Jos mun tukka hapsottaa tai on vähä painoa jääny lapsen tulon jälkeen, niin mitäs sitten. Sille on todennäköisesti joku hyvä syy.

Välillä on tosin musta ihan mielenkiintoasiakin juttuja täällä - ainakin ne, jotka liittyy jotenkin lapsiin tai perhe-elämään. Mutta noi ainaiset ihokarvaongelmat alkaa kieltämättä jo ihmetyttämään.

Onko kukaan muu ihmetellyt samaa ?

Ps. Jottei nyt sitten tulisi kauheaa määrää kaiken maailman haukkuja, niin sanottakoon että siitä vaan saa niitä ihokarvojakin täällä ihmetellä. Minusta se vain tuntuu oudon asian nostatukselta.
261631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

itsekin perin kyllästyneenä ainaisiin kauhisteluihin kun ei ole juuri kampaamo-kosmetologin käsittelystä tulleen näköinen kun lähtee hakemaan lähikaupasta purkin maitoa.

eli et ole ainoa. miksi pitäisi olla viimeisen päälle? itsellä lähinnä herää aina kysymys että mitä kaikkea ne lapset on vaille jääneet kaikkina niinä tunteina kun äiti vaan puunaa itseään miellyttääkseen muita jollain yhdentekevällä maidonhakureissulla.

en puunaa minäkään itseäni, toki huolehdin aina päivittäin normaalista hygieniastani, kuljen puhtaissa vaatteissa ja yritä muistaa harjallakin vetäistä tukkaani muutoinkin päivän mittaan kuin vain aamulla. mut mielestäni sen kuuluu riittää. en minä lähde sinne kauppaan ketään iskemään enkä juhlimaan, miksi siis pitäisi näyttää siltä? eikö pääasia ole kuitenkin että lapseni, mieheni ja minä voimme hyvin ja kun on sen juhlan ja tuulettumisen aika niin sitten näytetään siltä?

joo, taas joku sanoo miten mun kamala 10 vuotta vanha adidaksen paita laittaa silmään kassajonossa mut ei kiinnosta. ainakin se on puhdas. onpa niitä nähty niitäkin, et turpavärkki on viimeisen päälle mut läheisyys haisee niin likaiselle että oksettaa.

mikä se sit kenenkin mielestä paras, tiedä häntä.

Äänestä
  • usein ulkonäöstä kun puhutaan on olemassa vaan ne ääripäät a) tukka hapsottaa ja liikakiloja mutta puhdas vs. b) viimisen päälle. Melko monella äidillä tuntuu kiinnostus omaan ulkonäköönsä lähtevän kun lapsia tulee. No onhan se ihan luonnollista, arjessa ei kerkeä kynsiä viilaamaan ja muutoinkin, elämässä tosiaan on muutakin tärkeämpää kuin ulkonäkö. Siltikin kummastelin lievästi, kun tuttavani ekan lapsen saatuaan iloisesti retosteli, kuinka ei enää jaksa värjätä tukkaansa tms. kun ennen nuorena tyttönä niin teki. Katselin häntä ja itsekseni mietin, että toden totta huomaa, että hiirulaiseksi on muututtu vaikka puhtaita ollaankin :).

    Älkää pahastuko, tää on vaan mun mielipide. Lisäksi mua kahdesta lapsesta huolimatta kiinnostaa kovin oman itseni hoito. En ole viimisenpäälle, tuskin koskaan siis, mutta tukassa on muodikas leikkaus ja väri, kosteutan kasvoja ja vartaloa, ajelen turhat karvat ja nypin kulmat, käyn kasvohoidossa ja jalkahoidossa, hoidan käsiäni, töihin meikkaan kevyesti jne. Ja heleältä näyttää :D

    Äänestä

  • "mitä kaikkea ne lapset on vaille jääneet kaikkina niinä tunteina kun äiti vaan puunaa itseään miellyttääkseen muita jollain yhdentekevällä maidonhakureissulla."

    Todella typerää ja yksipiippuista syyllistämistä.

    Meillä lapsi ei mahdu kahteen syliin yhtä aikaa, ja mielestäni 9 kk vanha lapsi voi olla lattialla itsekseenkään. Jos aamulla käytän laittautumiseen 30-45 minuuttia aikaa, niin sen ajan lapsi on meillä yleensä pienillä aamupäiväunilla. Olisinko jotenkin uskottavampi äiti, jos käyttäisin tuon ajan vaikkapa eilispäivän Salkkareiden katsomiseen nauhalta?

    365 * 45 min. Montako lapsen kannalta kiduttavaa tuntia tuosta laskutoimituksesta tulee? Mielestäni saan sellaisen tuntimäärän aikaiseksi, jonka jokaisen lapsen VÄHINTÄÄN tulisi viettää vuodessa jonkun muun kuin äitinsä kanssa.

    Iltaisin puolestaan teen kauneudenhoitorituaaleja siinä vaiheessa, kun lapsi on unilla. Esimerkiksi kun laitan kasvonaamion ja jalkavoiteen, ei minun tarvitse olla ihmettelemässä voiteen imeytymistä peilin edessä. Naamion naamassa on hyvää aika tutustua päivän lehteen. Ja ihokarvat voi poistaa normaalin saunakäynnin yhteydessä.

    Ja miksi tosiaan rinnastat noin ronskisti hyvännäköisen naisen paskanhajuisten tyyppien joukkoon?

    Ei hyvä tyttö, ole sinä rauhassa näköisesi. En varmasti tulisi leikkikentällä nyrpistelemään nokkaani eteesi. Minä käytän yleensä leikkikenttäajat lapseni keinuttamiseen. Mutta älä nyt sinäkään noin kovin sanoin meitä laittautujia arvostele.

    (Heh, näistä mun teksteistä saa sellaisen kuvan, että olisin joku Miss Maailma. Siitä ei ole kyse. Mitä nyt vähän meikkailen, sheivailen, käyn joskus kosmetologilla ja tykkään vaatteista.)

    Äänestä

  • Mieleen heräsi kysymys näitä kaikkia viestejä lukiessani.. Eli, mistä johtuu sellainen käsitys, että itsestään huolehtiva äiti (tukka hyvin,kevyt meikki,kainalot ajettu yms) mielletään jotenkin "huonoksi äidiksi" ? Sitten taas jos on äiti joka ei piittaa ulkonäöstään yhtään, niin kas, siinäpä vasta täydellinen äitihahmo!

    Olen aina suoraan sanoen inhonnut niitä naisia, jotka lapsen saannin jälkeen eivät piittaa itsestään. Ollaan vaan periaatteella: "Mulla on jo mies ja lapsi, ei mun tarvi laittautua". Minä käyn säännöllisesti kampaajalla leikkauttamassa ja värjäämässä hiuksia, huolehdin että sääret ja kainalot on ajeltu, ja meikkiäkin käytän joka päivä. SILTI minulla on täysin terve, ihana ja hyväntuulinen 2-vuotias poika. Ja tietty haluan miehenikin silmissä näyttää kauniilta, vaikka hän on minut täysin räjähtäneenäkin nähnyt.

    Eipä tässä sen kummempaa.

    Äänestä

  • Ihmettelijä vaan kirjoitti:

    Mieleen heräsi kysymys näitä kaikkia viestejä lukiessani.. Eli, mistä johtuu sellainen käsitys, että itsestään huolehtiva äiti (tukka hyvin,kevyt meikki,kainalot ajettu yms) mielletään jotenkin "huonoksi äidiksi" ? Sitten taas jos on äiti joka ei piittaa ulkonäöstään yhtään, niin kas, siinäpä vasta täydellinen äitihahmo!

    Olen aina suoraan sanoen inhonnut niitä naisia, jotka lapsen saannin jälkeen eivät piittaa itsestään. Ollaan vaan periaatteella: "Mulla on jo mies ja lapsi, ei mun tarvi laittautua". Minä käyn säännöllisesti kampaajalla leikkauttamassa ja värjäämässä hiuksia, huolehdin että sääret ja kainalot on ajeltu, ja meikkiäkin käytän joka päivä. SILTI minulla on täysin terve, ihana ja hyväntuulinen 2-vuotias poika. Ja tietty haluan miehenikin silmissä näyttää kauniilta, vaikka hän on minut täysin räjähtäneenäkin nähnyt.

    Eipä tässä sen kummempaa.

    että et voi tietää miksi joku 'ei piittaa itsestään'.

    Esimerkiksi ihminen, joka on väsynyt ja masentunut, ei jaksa huolehtia ulkonäöstään. On aika uskaliasta olettaa, että ulkonäöstä piittaamattomuus johtuu periaatteesta: Mulla on jo mies ja lapsi, ei mun tarvi laittautua".

    Miksi ajatella negatiivisesti toisista ihmisistä, joista ei tosiasiassa tiedä mitään?

    Äänestä

  • Panacea kirjoitti:

    En voikaan tietää miksi joku "ei piittaa itsestään", kirjoituksessa olikin kyse ÄIDEISTÄ jotka eivät piittaa itsestään!

    Ja kun kerta aletaan piikittelemään, niin väitätkö sinä kirjoituksessasi nyt, että KAIKKI äidit jotka eivät laittaudu ovat masentuneita??

    Muistaakseni en masentuneista äideistä kirjoittanut yhtään mitään! Perheessäni on kaksi vaikeasti masentunutta äitiä (oma äitini ja puolisoni äiti), joten tiedän kyllä mitä oikea masennus on. JA KYSE EI OLLUT SIITÄ!

    Raivostuttavaa! Oliskiko aika opetella lukemaan!?

    Äänestä

  • kuinkas muutenkaan! kirjoitti:

    kirjoitin. En ymmärtänyt, että palstalla 'Äitien jutut' ketjussa, jonka aiheena on äitien ulkonäkö, pitää erikseen korostaa sitä, että kirjoittaa äitien ulkonäöstä, jos käyttää sanaa 'ihminen'.

    Minä en väittänyt, että kaikki äidit. jotka eivät laittaudu, ovat masentuneita. Kirjoitin, että se on yksi mahdollinen syy laittautumattomuuteen. Minä en ylipäätään tee ihmisistä niin voimakkaita oletuksia heidän ulkonäkönsä pohjalta, että inhoaisin heitä.

    Sinä kirjoitit: "Olen aina suoraan sanoen inhonnut niitä naisia, jotka lapsen saannin jälkeen eivät piittaa itsestään. Ollaan vaan periaatteella: "Mulla on jo mies ja lapsi, ei mun tarvi laittautua"."

    Minä ihmettelin, kuinka voit tietää, mikä näiden naisten piittaamattomuuden syy on. Ilmeisesti sitten tarkoitit kommenttisi koskemaan vain sellaisia äitejä, jotka tunnet henkilökohtaisesti? Minä en tätä ymmärtänyt ja olen pahoillani väärinkäsityksestäni.

    'Mistä johtuu sellainen käsitys, että itsestään huolehtiva äiti (tukka hyvin, kevyt meikki,kainalot ajettu yms) mielletään jotenkin "huonoksi äidiksi"? Sitten taas jos on äiti joka ei piittaa ulkonäöstään yhtään, niin kas, siinäpä vasta täydellinen äitihahmo!'

    Tuossa oli kirjoitus johon alunperin hain vastausta. Loppu viestistä oli omaa mielipidettäni. Sinulla on eri mielipide - sille asialle emme kumpikaan voi mitään, eikä siitä voi sen enempää kiistellä.

    Se vain täällä kummastuttaa, että ns. oikea kysymys jätetään oman onnen nojaan, ja viilataan pilkkua pikkuasioista, että jos VAIN saisin jostain, EDES JOSTAIN nipottaa jollekin.

    Minä olen pienen lapsen äiti. Pidän laittautumisesta, ihan vain lähtiessäni sinne maitokauppaan. Pidän siitä. En kuitenkaan puunaa naamaani ja hiuksiani monta tuntia peilin edessä, vaan tarkistan että näytän huolitellulta. Jos se tekee minusta jonkun mielestä huonon äidin, niin voi damn.

    Äänestä

  • enää totta! kirjoitti:

    sellaista yleistä käsitystä ei minun mielestäni ole, että

    itsestään huolehtiva äiti (tukka hyvin, kevyt meikki,kainalot ajettu yms) mielletään jotenkin "huonoksi äidiksi"? Sitten taas jos on äiti joka ei piittaa ulkonäöstään yhtään, niin kas, siinäpä vasta täydellinen äitihahmo!'

    En ole koko elämäni aikana törmännyt yhteenkään mieheen tai naiseen, joka ajattelisi noin. Olet minun mielestäni tuohtunut asiasta, jota ei ole.

    Vastaisitko nyt minun jo kahdesti kysymääni asiaan: kuinka voit tietää, mikä syy on ulkonäöstä piittaamattomuuden taustalla, jos et tunne henkilökohtaisesti k.o. äitiä?

    Äänestä

  • pohdiskelija2 kirjoitti:

    usein ulkonäöstä kun puhutaan on olemassa vaan ne ääripäät a) tukka hapsottaa ja liikakiloja mutta puhdas vs. b) viimisen päälle. Melko monella äidillä tuntuu kiinnostus omaan ulkonäköönsä lähtevän kun lapsia tulee. No onhan se ihan luonnollista, arjessa ei kerkeä kynsiä viilaamaan ja muutoinkin, elämässä tosiaan on muutakin tärkeämpää kuin ulkonäkö. Siltikin kummastelin lievästi, kun tuttavani ekan lapsen saatuaan iloisesti retosteli, kuinka ei enää jaksa värjätä tukkaansa tms. kun ennen nuorena tyttönä niin teki. Katselin häntä ja itsekseni mietin, että toden totta huomaa, että hiirulaiseksi on muututtu vaikka puhtaita ollaankin :).

    Älkää pahastuko, tää on vaan mun mielipide. Lisäksi mua kahdesta lapsesta huolimatta kiinnostaa kovin oman itseni hoito. En ole viimisenpäälle, tuskin koskaan siis, mutta tukassa on muodikas leikkaus ja väri, kosteutan kasvoja ja vartaloa, ajelen turhat karvat ja nypin kulmat, käyn kasvohoidossa ja jalkahoidossa, hoidan käsiäni, töihin meikkaan kevyesti jne. Ja heleältä näyttää :D

    Sehän piristää jo omaa mieltäkin kun saa välil käydä laittaa kynnet tai tukan, tai saa uudet housut jalkaan. On se kumma jos ei enää lasten syntymän jälkeen saa itseään ilahduttaa, ei se lapsi koko maailma todellakaan ole. Minä ainakin myös 2 lapsen äitinä edelleen hankin vaatteita, tuoksuja, koruja sen minkä varanto sallii, kun minä olen pirteä nii muksutkin voi paremmin.

    Äänestä

  • Panacea kirjoitti:

    sellaista yleistä käsitystä ei minun mielestäni ole, että

    itsestään huolehtiva äiti (tukka hyvin, kevyt meikki,kainalot ajettu yms) mielletään jotenkin "huonoksi äidiksi"? Sitten taas jos on äiti joka ei piittaa ulkonäöstään yhtään, niin kas, siinäpä vasta täydellinen äitihahmo!'

    En ole koko elämäni aikana törmännyt yhteenkään mieheen tai naiseen, joka ajattelisi noin. Olet minun mielestäni tuohtunut asiasta, jota ei ole.

    Vastaisitko nyt minun jo kahdesti kysymääni asiaan: kuinka voit tietää, mikä syy on ulkonäöstä piittaamattomuuden taustalla, jos et tunne henkilökohtaisesti k.o. äitiä?

    Esim. keskustelun aloittaja ajattelee juuri noin. Kuten varmasti luit hänen "barbie-emo"-ilmaisunsa. Hänen mielestään kaunis äiti joka huolehtii ulkonäöstään ajattelee vain miehensä tyydyttämistä ja viimeisenä vasta lapsiaan jos aikaa jää. Hänen ei tarvitse itse välittää ulkonäöstään jos häntä ei kiinnosta, mutta voisi olla haukkumatta niitä ,jotka eivät halua näyttää muumioilta ja haista vauvan oksennukselle. Minä ainakin tuohduin hänen kommentistaan, se oli ilkeästi sanottu. Piste.

    Äänestä

Mä en ole tippaakaan häiriintynyt noista ulkonäköjutuista, vaikka onhan täällä kauneuspalstat vielä erikseen.

Minäkään en miellä itseäni ensisijaisesti miestä mielisteleväksi barbinukeksi. Toisaalta en miellä itseäni myöskään ensisijaisesti äidiksi. Olen oma persoonani ja itsenäinen nainen: äitiys, vaimous, ammatti ja muut ovat vain osa kokonaisuutta.

Se, että olen äiti, ei sulje millään tavalla pois sitä, ettenkö voisi painaa yhtä vähän kuin painoin ennen lasta (tai ainakin yrittää sitä). En myöskään koe, että olisin yhtä äkkiä "oikeutettu" kulkemaan hiukset pörrössä yli-isoissa vaatteissa sen vuoksi, että olen äiti.

Minun tyylini on ollut laittautua ja huolehtia itsestäni ennen lasta, ja sama linja pätee ainakin nyt yhden lapsen kanssa. Nautin siitä ja sillä siisti. Toisaalta minua ei myöskään haittaa tippaakaan nk. verkkarimammat, jotka käyttävät samanlaista kampausta ja yhtä värikkäitä sukkia kuin heidän kerhoikäisensä lapset. Jokainen tyylillään.

Oletko miettinyt, mikä noissa kauneusjutuissa sinua loppupeleissä risoo? Miksei äiti saa puhua "pinnallisista" saioista?

Äänestä
  • tohon kysymykseesi et miksi pinnallisuus risoo.

    Siksi että koen itse olevani arvojeni suhteen valtavassa vastuussa kasvattaessani lastani: Tiedän, että kaikki omat arvoni heijastuvat suoraan lapseni arvomaailmaan. Mielestäni ainut todellinen tie siihen, että lapsesta tulee itsensä ja toiset hyväksyvä yksilö, on se että lapsi näkee ensin että äiti hyväksyy itsensä sellaisena kuin on kuten myöskin hänet (siis lapsen). Ja mielellään myös sen naapurin lihavan hapsutukan :)...

    (Tää nyt on vähän kärjistetty juttu ja tästä saa joku kiihkoilija varmaan oivaa kimmoketta, mutta yritä ymmärtää mitä tarkoitan.)

    Jos siis äidillä menee jatkuvasti valtava energia itsensä puunaamiseen, ( jotta tulisi hyväksytyksi), niin onhan se lapselle selvä viesti.

    Ja tässä ei nyt sit pidä sekoittaa normaalia itsestään huolehtimista ja sitä "hyväksynnän hakemis puunaamista".

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    tohon kysymykseesi et miksi pinnallisuus risoo.

    eron näiden kahden välillä:
    "Ja tässä ei nyt sit pidä sekoittaa normaalia itsestään huolehtimista ja sitä "hyväksynnän hakemis puunaamista"."
    Onko normaalia se, että itseään saa laittaa ja puunata, mutta missään nimessä ei saa näyttää hyvältä? Sitten kun vähän itseään laitettuaan näyttääkin hyvältä niin onko se sitten hyväksynnän hakemista? ;-D Kun en oikein ymmärrä...

    Äänestä

  • selvittää kirjoitti:

    Tiedät mitä tarkoitan. Myönnät sen vaan itselles.... ;)

    Ei vaan. Nätteyden/kauneuden kaa sillä ei juurikaan ole tekemistä.
    Itsestänikin voin jopa sanoa että kaunis olen ihmiseksi. Tämä ei siis ole mikään rumien puolustuspuhe.

    Äänestä

  • selvittää kirjoitti:

    eron näiden kahden välillä:
    "Ja tässä ei nyt sit pidä sekoittaa normaalia itsestään huolehtimista ja sitä "hyväksynnän hakemis puunaamista"."
    Onko normaalia se, että itseään saa laittaa ja puunata, mutta missään nimessä ei saa näyttää hyvältä? Sitten kun vähän itseään laitettuaan näyttääkin hyvältä niin onko se sitten hyväksynnän hakemista? ;-D Kun en oikein ymmärrä...

    Mä mietin tuota ihan samaa, mutta en jaksanut heti alkaa kyselemään. Itseään saa ehostaa tasan siihen pisteeseen saakka, ettei ala näyttää liian hyvältä. Missä raja menee? Onko silloin jo liian nätti (vrt. itsetuntovammainen), jos lapsen kaverin äiti huomaa uuden hiusvärin.

    Ja toinen juttu on se, että onko elämä todella noin suoraviivaista, että itsensä laittanut ihminen ei hyväksy itseään. Minä ajattelen sen ennemminkin niin päin, että itseään rakastava ihminen haluaa huolehtia itsestään kaikin tavoin. Jos lopettaisin yhtä äkkiä itsestäni välittämisen, enkä soisi itselleni pieniä hemmotteluhetkiä kauneudenhoidon parissa, olisin varmasti todella masentunut.

    Tyttäreni ja mieheni ovat sukulaisissa tämän illan. Olen tässä nukkunut 1,5 h unet, käynyt lenkillä, mutustanut kahvia ja pullaa DVD:n edessä ja tehnyt pieniä siivouksia. Ehkä nyt voisi olla kynsihoidon ja sheivauksen paikka. :)

    Äänestä

  • annette27 kirjoitti:

    Minulla ainakin tulee HYVÄ olo kun aamulla meikkaan ja laitan tukan ojennukseen. Olkoon sitten niin etten hyväksy itseäni mustine silmänalusine tai couperosa/maksaläiskäihoineni... aivan sama...nyt lähdenkin viilaamaan kynteni ja raspaamaan jalkapohjani, kun mies nukuttaa esikoista ja lähtö synnyttämäänkin voi tulla vaikka ensi yönä! Mutta antaa kaikkien kukkien kukkia, minä taaplaan tähän tapaan, enkä lakkaa huolehtimasta itsestäni koskaan! ;-D

    Äänestä

vaan "sekä että" -äiti, mitä tulee itsensä laittamiseen.

Työssä joudun olemaan edustava eli jonkunlainen puku päällä ja meikit naamassa ja tukka laitettuna. Vastapainoksi nautin siitä, että en vapaa-ajallani laittaudu kuin juhliin.

Tällainen minä olen kyllä ollut aina, eikä äitiys ole tapoihini vaikuttanut lainkaan.

Äänestä

Minusta taas aikas yleinen keskustelunaihe tällä palstalla on lapset, vaikka nimenomaan tuolla alussa on teksti "tämä on äitien, ei miesten/isien eikä lasten"-palsta.

Mutta mitäpä sen on väliä, eiköhän tänne mahdu niin sheivailuvinkit kuin 3-kuisten kuulumisetkin jos ne kerta ovat naisia/äitejä kiinnostavia asioita :D

Mistähän muuten sitten PITÄISI keskustella, jos omat mielenkiinnon/elämäntilanteen aiheet olisi pannassa?

Äänestä

musta tää osio on sikäli kiva, että täällä on vaikka mitä. Tänne kai jää vähän kaikki sellainen joka ei kuulu muualle..

Vaikka otsikossa taitaa lukea että täällä pääosassa on lapsi niin kyllä äitien palstalla pääosassa taitaa olla äiti? Ja hyvä niin kun ei näille jorinoille todella oikeampaa osoitetta ole.

jollekin toisten näkö ja ihokarvat on kuuma aihe ja niistäkin vilkas keskustelu syntyy joten puolustavat paikkaansa sikäli.

Äänestä
  • "Vaikka otsikossa taitaa lukea että täällä pääosassa on lapsi niin kyllä äitien palstalla pääosassa taitaa olla äiti? "

    Ei, kun otsikossa nimenomaan lukee, että pääosassa tällä palstalla on äiti, ei mies eikä lapset.

    Äänestä

Kyllä äitien elämään kulu (ja pitääkin kuulua) muutakin kuin perhe.

Tällä palstalla on just hyvä keskustella sheivaamisesta ja ulkonäöstä ja muista "tyhjänpäiväsistä aiheista", sillä täällä äiteillä on sama elämäntilanne kuin itsellä.

Itse kyllä tykkään laitaa tukaa ja maalata naamaa ennekuin ihmisten ilmoille menen. En tarkoita parin tunnin laittautumista. Minusta lapsille on hyvä opettaa pienestä pitäen, ettei kylille lähdetä minkä näköisenä sattuu: vaatteet ehjät ja puhtaat ja tukka harjattu. Kotona ollaan minkä näköisiä vaan. =)

Äänestä

"Välillä on tosin musta ihan mielenkiintoasiakin juttuja täällä - ainakin ne, jotka liittyy jotenkin lapsiin tai perhe-elämään."
Ei tällä palstalla nimenomaan tarvitse kaiken liittyä lapsiin ja perhe-elämään. Mielestäni muitakin asioita saa pyöriä äitien päässä...
Itse en kylläkään jaksa ihokarvoista täällä jauhaa, saan niiden suuresta määrästä johtuen niistä ihan tarpeekseni muutenkin niitä poistellessa... Joskus olen tarkka niiden suhteen, joskus en jaksa. Ja tiedän, että ne ovat ainainen riesa.
Luulen, että myös ennen äitiyttä olemme suhtautuneet hyvin eritavalla kauneusasioihin, ja niin se saa olla myös äitinä ollessa.

Äänestä

VAIKKA olenkin tälläinen nuori, blondi, hyvävartaloinen äiti (vai sanoako suoraan BARBIE-EMO) niin kyllä minä huolehdin lapsistani yhtä hyvin kuin tollaset haahkat! Et älä valita! =)

Äänestä
  • uuh.. johan pahan pistit.. on tainnu pissis blondille nousta kusi päähän... :) hahahahahahahaaaa

    Äänestä

ulkonäöstäni huolehdin yhtä paljon kuin ennen lapsia. Mutta en minä silti ketään arvostele vaikka olisikin kuinka "äidin" näköinen, jos nyt sellaista "lajia" edes on.
Mutta tuskinpa kuule se sitä tarkoittaa että jos haluaa näyttää nätiltä niin ei huolehdi lapsista. Huh huh taas mitä juttua! Ihan alko taas naurattaa kun noin tyhmän jutun luin... Ensin valitat kun jotkut ihmettelevät miksi jotkut äidit eivät enää katso peiliin, mutta itse haukut niitä jotka huolehtivat ulkonäöstään, siis nämä "barbie-emot, joille oma ulkonäkö on tärkeämpää kuin lapset". HERÄTYS! Kai nyt itsestään saa pitää huolta vaikka lapsia onkin! Vai pitäisikö lapsensaannin jälkeen lopettaa karvojenpoisto, hiustenlaitto, meikkaus, päivittäinen suihkussakäynti... Myös äiti on nainen, ei mikään luolamies.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ainoo ---- kirjoitti:

vai muuten vaan vanhanaikainen ???

Mutta musta on melko outoa, et palstalla nimeltä "äitien jutut" tuntuu suurimmat ongelmat aina säännöllisesti olevan ihokarvojen poistot ja liikakilot.

Ei sillä etteikö niistä sopisi täällä jutella, mutta eikö äideillä nyt mielenkiintosempia juttuja ole.

Samaten kun se, että kauhea meuhaaminen aina siitä, että kun äidit on niin äitien näkösiä. Tukka roikkuu ja on painoa. MITÄ SITTEN kysyn vaan.

Mä en ainakaan haluakaan olla mikään barbie-emo, joka tyydyttää ensin miehen ja jos aikaa jää niin hoitaa sitten lapsetkin.

Jos mun tukka hapsottaa tai on vähä painoa jääny lapsen tulon jälkeen, niin mitäs sitten. Sille on todennäköisesti joku hyvä syy.

Välillä on tosin musta ihan mielenkiintoasiakin juttuja täällä - ainakin ne, jotka liittyy jotenkin lapsiin tai perhe-elämään. Mutta noi ainaiset ihokarvaongelmat alkaa kieltämättä jo ihmetyttämään.

Onko kukaan muu ihmetellyt samaa ?

Ps. Jottei nyt sitten tulisi kauheaa määrää kaiken maailman haukkuja, niin sanottakoon että siitä vaan saa niitä ihokarvojakin täällä ihmetellä. Minusta se vain tuntuu oudon asian nostatukselta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu