Tämän kesän maakunnallisissa seuroissa on korostettu, että "Omatunto" tarkoittaa myös "yhteistuntoa".
Mitä tämä merkitsee?
Tuleeko SRK yhdistyksenä omantunnon tilalle?
Onko Jumalan ääni muutettu SRK:n ääneksi?
Onko Jumalan sana muutettu politiikan välineeksi?
Määritteleekö tästä lähtien SRK sen, millaisista asioista omantunnon kuuluu varoittaa/sairastaa?
Miten käy ulkomailla olevien uskovaisten, sillä SRK on suomalainen yhhdistys?
Tarkoittaako, "että yksimielisiä olisitte.." sitä, että uskovaisten kuuluu olla yksimielisiä SRK:n päätösten kanssa?
Mitä tämä merkitsee?
Tuleeko SRK yhdistyksenä omantunnon tilalle?
Onko Jumalan ääni muutettu SRK:n ääneksi?
Onko Jumalan sana muutettu politiikan välineeksi?
Määritteleekö tästä lähtien SRK sen, millaisista asioista omantunnon kuuluu varoittaa/sairastaa?
Miten käy ulkomailla olevien uskovaisten, sillä SRK on suomalainen yhhdistys?
Tarkoittaako, "että yksimielisiä olisitte.." sitä, että uskovaisten kuuluu olla yksimielisiä SRK:n päätösten kanssa?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Nyt ollaan siis kieltämässä oma ajattelu ja kyseenalaistaminen.
Saatanan palveluksessa ovat SRK juntit.
>>>>Tuleeko SRK yhdistyksenä omantunnon tilalle? >>>
Ainakin yrittää koska on huomannut että heidän ottensa alkaa lipsua kun ihmiset fiksuuntuvat.
>>>Onko Jumalan ääni muutettu SRK:n ääneksi? >>>
SRK itse väittää olevansa Jumalan ääni, mutta todellisuudessa on sen vastakohdan ääni.
>>>Onko Jumalan sana muutettu politiikan välineeksi? >>>
On on ja on. Ja tät on tapahtunut niin kauan kun uskontoja on ollut.
>>Määritteleekö tästä lähtien SRK sen, millaisista asioista omantunnon kuuluu varoittaa/sairastaa?>>>
Toinen ihminen ei voi koskaan sanoa mitä toisen pitäisi ajatella. Jokaisella on omat ajatuksensa ja myös oikeus siihen.
>>Miten käy ulkomailla olevien uskovaisten, sillä SRK on suomalainen yhhdistys? >>>
Ehkäpä jopa paremmin kuin Suomalaisten koska heitä ei syyllistetä omasta ajattelusta.
>>>Tarkoittaako, "että yksimielisiä olisitte.." sitä, että uskovaisten kuuluu olla yksimielisiä SRK:n päätösten kanssa? >>>
Ilmeisesti. Mutta se sotii ihmisoikeuksia vastaan.
Kaikilla on oikeus ajatella niin kuin haluavat, Kukaan ei saa määrätä mitä toisen tulisi ajatella.
Yhteisestä omatunnosta on ollut paljonkin puhetta tällä palstalla. Tässä uusin linkki:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000027957132
Linkki vie keskusteluun mm.ehkäisystä. Jos ehkäisy on mielestäsi sama kuin omatunto, niin miksi sitten yksinäisellä ihmisellä on omatunto, vaikka ehkäisy ei olisikaan ajankohtainen?
Aloituksen tarkoitus oli herättää keskustelua omantunnon käsitteeseen liitettyä yhteistuntoa, eli yksilön omaatuntoa ja yhteisön yhteistuntoa.
Onko ns. yhteistunto Raamatun mukainen?
Jos on, niin missä kohtaa se on mainittu?
Jumala puhalsi ihmiseen elävän hengen, omantunnon, mutta
miten yhteistunto on syntynyt / luotu ? Vai onko se uusi "korvasyyhyn mukainen oppi?"
Omatunto, ev.-lut. kirkon määrrittely:
Omatunto (kr. syneidesis, lat. conscientia) tarkoittaa ihmisen sisäistä moraalitajua ja kaikille yhteistä käsitystä hyvästä ja oikeasta. Omatunto on hieman harhaanjohtava käännös latinan sanasta ”yhteistieto”. Klassisessa teologiassa ja moraalifilosofiassa hyvän ja oikean tavoittamisessa oli ennen kaikkea kyse niiden tietämisestä.
Vanhassa testamentissa sanaa omatunto ei käytetä, vaan sen korvaa sana sydän. Uudessa testamentissa omatunto-sanaa käyttää apostoli Paavali (1. Kor. 10:25, 2. Kor. 1:12).
Luterilaisen ja roomalaiskatolisen moraaliteologian mukaan jokaisella ihmisellä on omatunto, jonka kehitykseen vaikuttavat kasvatus, kulttuuri ja ympäristö. Omantunnon sisältö voi kulttuureittain vaihdella, mutta sen ajatellaan toimivan karkeasti ottaen samansuuntaisesti inhimillisen elämän peruskysymyksissä.
Omatunto on Jumalan moraalijärjestyksen ilmentymä ihmisessä. Raamatun ja muun kristillisen tradition merkitystä korostetaan niin, että kristityn omatunto on ”sidoksissa Jumalan sanaan”. Kristityn omatunto saa sisältöä esim. kymmenestä käskystä sekä Jeesuksen opetuksista ja esimerkistä (mm. Vuorisaarna, rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö).
Aamenesta öylättiin, kirkollinen sanasto
Mielenkiintoinen tieto tämä.."Omatunto on hieman harhaanjohtava käännös latinan sanasta ”yhteistieto”.
Samoin tämä.."Vanhassa testamentissa sanaa omatunto ei käytetä, vaan sen korvaa sana sydän."
Tässä valossa kyllä tulee kysymys, miten vt:n nimitys "sydän", ut:n "omatunto", latinakielinen ”yhteistieto” sanat merkitsevät nyt SRK:n mielestä "yhteistuntoa"?
Tuo vanhan testamaentin "sydän"-kuvaa hyvin sitä omaatuntoa. Maria tutkiskeli (jouluna)asioita sydämessaan, eli Jumalan sanan valossa, omassatunnossa. Hän ei varmaan ollut kuullutkaan vielä SRK:n "yhteistunnosta" mitään?
Kun kertomasi latinankielinen sana kuvaa "yhteistä tietämistä", niin sehän selventää myös tuota Marian tutkimusta, eli hän tutkiskeli asioita uskon lisäksi myös tiedon pohjalta. Hänellähän oli tietoa senajan tapahtumista, jotka meillä ovat tänä päivänä uskottavana, mm. Jeesuksen syntymästä.
Mutta miten se SRK:n "yhteistunto" sopii kuvaan?
Esim. televisiokiellosta ei taida löytyä sitä "yhteistä tietoa", eli Raamattuun tukeutuvaa tietoa kiellosta. Marialla oli tieto, että Jeesus syntyy, mutta onko SRK:lla tieto, että Raamatussa kielletään TV.
Onko siis tämä uusi "yhteistieto" otettu SRK:ssa väärään käyttöön?
Täällä on ennenkin verrattu kieliä keskenään:
- samvete
- consciense
- Gewissenschaft
= tillsammans, co- (=together), gemeinsam (=yhteinen)
Yhdessätietämisestä lienee kysymys.
Mutta kenen?
- yksilö ja Herra samanmielisinä?
- uskovaiset ja herra samanmielisinä?
Ideaalissa maailmassa yksilön ja muiden uskovaisten tietäminen on varmasti yhteistä ja Herran mielen mukaista.
Muttamutta:
Ihmisyhteisöt ajautuvat usein syntiin. Silloin vallan anastaa se kaikkein raakalaismaisin ja ahnein. Ja alkaa määrittää ja vetää suuntaviivoja yhteiselle tietämiselle. Näissä tapauksissa yhteistietäminen usein erkanee Raamatusta.
Tuskin kukaan uskovainen haluaa tehdä taivasmatkaansa yksin. Jokainen toivoo itselleen saattomiehiä ja hakee yhteistietoa heidän kanssaan. Tästä vain tälläkin palstalla on väännetty ajatus, että kaikki muut kuin vl-kristityt kulkisivat omia himojaan (lue: itsekästä ja ahnasta omaatuntoaan)seuraten.
Kyseessä lienee myös ongelma seurakunnan käsitteestä. Yhdessätietämistä koen jokasunnuntaisissa jumalanpalveluksissa. Yhdessätietämisen tulee myös koskea vain uskonasioita, ei höperöitä hiustenvärjäysvitsejä. Nämä höpöhöpöjutut kertovat selvää kieltä siitä, että yhteistietämisestä on tehty mantra, joka elää aivan omaa elämäänsä irrallaan Sanasta.
Meitä ei yhdistä yksi tieto eivätkä saammiehet, vaan yksi USKO. Usko Jeesukseen Kristukseen. Yksi Pyhä Kaste, Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, jossa ihminen liitetään Jumalan toimesta Jeesuksen Kristuksen lunastustyön tähden Jumalan lapseksi, Jumalan perilliseksi.
Ef. 4:1 Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii,
Ef. 4:2 kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa
Ef. 4:3 ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä:
Ef. 4:4 yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;
Ef. 4:5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
Ef. 4:6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
Ef. 4:7 Mutta itsekullekin meistä on armo annettu *) Kristuksen lahjan mitan mukaan.
En löytänyt ristiriitaa viesteistämme.
Ehkä käytin muista uskovaisista kaanaankielistä versiota saattomies, joka antoi sitten väärän vaikutelman.
Kun meillä on yksi usko, se yhdistää muihin uskovaisiin. Itse kukin hakee itselleen samanmielsitä seuraa. Sitä löytyy helpoiten ihmisistä, joilla on samanlainen usko. On helppo puhua vaikeuksistaan ihmisille, jotka käsittävät myös viitekehyksen.
"Yhteinen tieto" = omatunto puolestaan liittyy Jumalan ilmoitukseen ja yhteen uskoon. Tässäkään en näe ristiriitaa. Korostan edelleen, ettei omaatuntoa pidä antaa yhteisön haltuun. Yritin omassa puheenvuorossani päästä vl-seurakuntakäsityksen juurille ja hakea johtoa sen kieroutumiin esim. hoitokokouksissa.
Tämä vain tarkentavana. Muutoin allekirjoitan kantasi.
Kun meillä on esillä käsite "yksi usko", sehän merkitsee mielestäni pääasiaa koko keskustelussa.
Jatkokysymys kuuluukin seuraavasti: Voitko sinä ylistää Kristusta helluntaiseurakuntalaisen kanssa yhdessä, ja iloita siitä JUMALAN vanhurskaudesta jonka Kristus on lahjoittanut sinulle ja tuolle helluntaiveljelle tai sisarelle?
Mehän tiedämme sen, että lestadiolaisuudessa melko laajasti uskotaan Raamatun vastainen ekslusiivinen seurakuntaoppi, joka sulkee taivaan muilta Jeesukseen uskovilta, paitsi omaan yhteisöön kuuluvilta.
Lestadiolaisessa teologiassa on muutamia muitakin kristinopillisia perusvirheitä, kuten esimerkiksi vaikuttavan Pyhän Hengen pois riistäminen Jumalan Sanasta ja Hänen sitomisensa "asuvaisen pyhän hengen omaavaan seurakuntaan, ja sen luotetun jäsenistön omaisuudeksi. Mikä on seurausta vakavista hajaannuksista joihin johti aikanaan sanan Jumalan sanan tuntemattomuus ja hengellinen ylpeys. Suomeksi sanottuna omavanhurskaus.
Minulle riittää, kun ihminen sanoo uskovansa Kristukseen. Silloin pidän häntä veljenä tai sisarena.
Henkilökohtaisesti pelkään ihmisyhteisöjen vallankäyttöä, koska kokemukseni mukaan me ihmiset alamme aina jossakin vaiheessa riidellä siitä, kuka on suurin ja kaunein.
Tämä ongelma koskee yhtä lailla vl-seurakuntaa ja helluntaisia - kokemukseni mukaan.
Eri kristillisillä yhteisöillä on omat eronsa, toisinaan tärkeissäkin asioissa. Helluntailaisilla sellainen on kaste, joka minulle perusluterilaisena tuntuu vieraalta. Uskon, että olivat asiat niin tai näin, meidän Herramme näkee puutteellisuutemme ihmisinä, eikä pienistä hätkähdä. Raamatussa sanotaan: "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu." Tämä riittää minulle.
Jeesus Kristus Jumalan Poika Vapahtaja, hän on suurin ja kaunein. Lihaksi tullut Jumala jonka nimen ja Pyhän Sovintoveren voimasta avautuu taivaan valtakunta, JOS SEN USKOT, - jos sen uskot.
En ehdottanutkaan että sinusta, tai minusta, pitäisi tulla helluntailaisia, tai sinusta tulla lestadiolainen ellet sitä vielä ole. Kysyin voitko sinä yhdessä kiittää Kristusta jossa meillä ja helluntailaisella ja kaikilla muilla Kristukseen Kastetuilla uskovilla on ainoa autuus ja pelastus.
Siitä oli kysymys.
Kristinopin keskeisin teksti Raamatun jälkeen, Augsburgin tunnustus, toteaa kirkosta (seurakunnasta):
Edelleen seurakuntamme opettavat, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti. Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset. Paavali näet sanoo: "Yksi usko, (Ef. 4:5--6) yksi kaste, yksi Jumala, joka on kaikkien Isä jne."
Siten ei tämä SRK:n nykyisin korostama ulkonainen yhtenäisyys ja tapojen samanlaisuus ole mitenkään välttämätön elävän sydämen uskon kannalta. Me olemme pyhien yhteisö, kirkko, erilaisina, Jumalan edessä yhtäläisesti armahdettuina!
Kuten tuo Pönttöpää täällä julisti, SRK ei tosiaankaan ole "pyhien yhteisö" vaan yksittäinen ajallinen organisaatio jonka tulisi tukea evankeliumin levittämistä ja lähimmäisenrakkauden toteuttamista.
Käsittääkseni termiä "Jumalan valtakunta" kuuluisi käyttää tuossa merkityksessä oikein. Mutta miten monesti rintaan tulee ummehtunut tunne, kun joku seuraisäntä tai puhuja nykyään käyttää sitä hiukkasen omahyväisesti niin, että se, mitä ihminen ei voi nähdä ja hallita, ja josta voi vain olla armosta osallinen, tarkoittaakin Rauhanyhdistystä ja sellaista, minkä rajat voi kuka tahansa osoittaa: Tuo ihminen, tuo, ei tuo, tuo... Se vallantunne ei ole oikein. Ja vielä pahemmin: Jumalan valtakunnan työ -käsitettä käytetään usein silloin, kun halutaan rekrytoida enemmän ihmisiä esim. keittiövuoroihin, joihin halukkuus ei ole aina suuri. Minulla nousee silloin niskakarvat pystyyn, se tuntuu pyhän häpäisyltä, tarkoitushakuisuudelta. Aavistuksen verran, että "Joka keittövuoroon tulee, sen sielu taivaaseen vilahtaa"
Sinulla on sydän paikallaan ja vielä ihan aito herkä omatunto sydämessäsi jos minulta kysyt!
"Jumalan valtakunnan työ -käsitettä käytetään usein silloin, kun halutaan rekrytoida enemmän ihmisiä esim. keittiövuoroihin, joihin halukkuus ei ole aina suuri. Minulla nousee silloin niskakarvat pystyyn, se tuntuu pyhän häpäisyltä, tarkoitushakuisuudelta. Aavistuksen verran, että "Joka keittövuoroon tulee, sen sielu taivaaseen vilahtaa"
Tämä kalskahtaa juuri siltä katolilaisuudelta (aneet)jota vl-liikkeessä on.
On ilo havaita, että aloitusesta on löydetty se asia, josta oli keskustelua tarkoituskin saada aikaan.
Esilleottamasi "keittiövuorot" ovat varmaan yksi asia, johon kerätään ryhmiä "Jumalanvaltakunnan työ" -nimikkeen alle. Sitähän työ onkin, mutta työ on niin välillistä, ettei sitä pitäisi liittää uskomiseen samassa lauseessa. Jos vuoroista kieltäytyy, niin varmaan tulee tunne, että seuravanana saa kuulla lauseen, "et ole oikein uskomassa"?
Jos SRK: saa "ujutettua" viimeaikoina esilletulleen käsityksen, että omatunto tarkoittaa yhteistuntoa, niin silloinhan omantunnon varjolla voidaan ohjata ihmistä vaikka mihin.
Onko SRK: ottamassa omantunnon haltuunsa?
Onko SRK:lla taka-ajatuksena se, että hoitokokouskeskustelut, joista nuorilla ei ole edes kokemusta, saadaan loppumaan, kun SRK sanoo, ettei hyvällä (SRK:n määrittelemällä) omallatunnolla asiasta voi keskustella?
Minusta tämä "armoneuvo" on kiinnostava käsite. Olen tällä palstalla oppinut, että se on alunperin tarkoittanut autuudenapuja, esim. ehtoollista ja rippiä, jotka auttavat meitä taivasmatkalla.
SRK käyttää käsitettä merkityksessä: "älä käytä korvakoruja".
Koko termi on siis saanut negatiivisen merkityksen. Estetään ei-toivottua käytöstä, jolla ei ole mitään yhtymäkohtaa autuuteen. Tässä toimitaan toden totta lihan käsivarrella. Ei edistetä, vaan hidastetaan.
Lihaa fixataan eli yhteisössä määriteltyjä ja havaittuja pukeutumis- ja käyttäytymisvirheitä paikataan Jumalan sanalla ja Jumalan armolla.
Synti onkin vallan muuta, kun käyttäytymisvirheitä ja tehtyjä syntejä.
Nämä edellä mainitut ovat seurausta PERISYNNISTÄ joka ASUU MEISSÄ JOKAISESSA, aina kuolemaan asti.
Kun omantuntonsa luovuttaa yhteisön taskuun, se saattaa ajan oloon paatua. Luulen, että hoitokokoushirveydet johtuivat osin tästä. Yksittäiset uskovaiset olivat vieroittuneet omastatunnostaan. Suviseura-alustajan opetuksen mukaisesti he eivät enää luottaneet omantuntonsa ääneen, vaan harhautuneen seurakuntansa mukana alkoivat raadella toinen toistansa.
Luultavasti perheenjäsenistä kantelu tuntui pahalta, mutta sen pystyi oikeuttamaan sillä perusteella, että omatunto ei olekaan oikeassa, koska ns. Saara-äiti toisin lausuu. Ihminen kykenee hirvittävään julmuuteen, kun kieltää inhimillisyytensä.
Seurakunnan erehtymättömyys on paha erhetys ja vaarallista. Raamatussa kokonaiset seurakunnat menivät harhaan ja niitä piti nuhdella. Elleivät ne synnistään kääntyisi, ne paatuisivat. Minusta on hämmästyttävää, ettei SRK ota onkeensa. Vaikka miksi toisaalta ihmetellä: vanhan sotaratsun alustus suviseuroissa vahvisti juuri tätä raatelun oikeuttavaa trendiä.
Siitä vain ei pääse yli eikä ympäri, että jokainen vastaa loppupeleissä vain oamsta kohdastaan. Vanhoillislestadiolainen oppi raiskasi 1970-luvulal Saara-äidin vallankäytön käsikassaraksi. Raamatullisena tuota seurakuntaäititulkintaa ei voi mitenkään pitää.
Uskovainen ihminen tuntee omantunnon arkuutta usein. Siksi on hyvä muiden matkatoverien kanssa pohtia asioita Raamatun valossa. Tämä raamatullinen periaate on alistettu valtapeleihin ja politiikan teon välineeksi vl-liikkeessä. Ikävää vain, ettei yksittäinen seurakuntalainenkaan voi paeta vastuutaan.
Kukaan meistä ei ole synnitön. Kun omatunto puhuttelee synnistä, on vielä mahdollisuus sopia asioita. Sitähän tämä kilvoittelu tarkoittaa konkreettisesti.
Jännä juttu että mitään uskonpuhdistusta tai herätystä ei olisi syntynyt, jos etenkin Martti Luther ja myös Lars Levi Laestadius olisivat tiukasti pitäneet kiinni oman aikansa 'yhteistunnosta'. Monen mielestä heidän toimintansa lienee ollut todella röyhkeää, jopa jumalatonta.
(Paavalikin oli aika radikaali jos ajatellaan hänen lähtökohtiaan, Johannes Kastajasta ja Jeesuksesta nyt puhumattakaan.)
Omalla omallatunnolla ei ainakaan hoitokokousten aikoihin ollutkaan enää merkitystä, se tuntui todellakin olevan toisen taskussa. Myös Raamattu tuntui menettäneen merkityksensä, koska seurakunta nostettiin kaiken yläpuolelle.
Omiakaan asioita ei muka itse huomannut, aina löytyi joku toinen, joka "näki toisen sydämen tilan". Eipä siis ihme, että monen pää sekosi jopa lopullisesti.
>>Kukaan meistä ei ole synnitön
Luther nousi vastustamaan väärää vallankäyttöä katolilaisessa kirkossa. Hän kritisoi sisältäpäin, kunnes hänet ajettiin ulos. En usko, että senaikaisessa korruptiossa oli kyse yhteistiedosta. Oli ajauduttu julkisyntiinkin. Tilanne olisi myös voinut kääntyä toisinpäin. Jos Luther olisi saanut tuulta ajatustensa alle valtaapitävistä, asioita olisi ehkä voitu korjata sisältä käsin, ja mekin kuuluisimme edelleen katolilaiseen kirkkoon.
Tätä Lutherin rohkeutta toivoisi myös nille vanhoillisille, jotka haluavat olla uskollisempia Jumalan sanalle kuin joidenkin vallanhimoisten johtomiestensä vaatimuksille.
Yksimielisyys (alamaisuus) SRK:n kanssa on autuuden ehto. Jokainen, joka ei SRK:ta tunne ei Jumalaakaan tunne, eikä taivaaseen pääse.
Mistä olet tullut tuollaiseen johtopäätökseen?
Entä jos se ei pidäkään paikkaansa ja sinä joudut vastamaan muiden Jumalan lasten pois sysäämisestä kaikkivaltiaan edessä, mitä sanot silloin puolustukseksesi?
1. Joh. 3:18 Lapsukaiseni, älkäämme rakastako sanalla eli kielellä, vaan työllä ja totuudella.
1. Joh. 3:19 Siitä me tiedämme, että me totuudesta olemme ja taidamme hänen edessänsä meidän sydämemme hillitä,
1. Joh. 3:20 Että jos meidän sydämemme tuomitsee meitä, niin on Jumala suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.
1. Joh. 3:21 Te rakkahimmat! jos ei meidän sydämemme tuomitse meitä, niin meillä on turva Jumalaan.
1. Joh. 3:22 Ja mitä me anomme, niin me saamme häneltä, että me hänen käskynsä pidämme ja teemme, mitä hänelle kelpaa.
1. Joh. 3:23 Ja tämä on hänen käskynsä,
että me hänen Poikansa Jesuksen Kristuksen nimen päälle uskoisimme,
ja rakastaisimme toinen toistamme, niinkuin hän käskyn meille antoi.
1. Joh. 3:24 Ja joka hänen käskynsä pitää, se pysyy hänessä ja hän siinä, ja siitä me tiedämme, että hän meissä pysyy, siitä Hengestä, jonka hän meille antoi.
Jos tuossa lainaamassasi tekstissä oli vastaus, niin voisitko ystävällisesti selittää sitä pienemmällä mitalla saaneelle..?