Kateellinen

"Olen parikymppinen opiskelija. Luen ahkeraan, paino on ihanteessa sekä kunto on hyvä. Harrastan tätä,tätä,tätä ja tätä. Kavereita on reilu kaksikymmentä, sydänystäviä on kolme. Välit vanhempiin ovat erinomaiset. Miesystävä löytyy. Asun hänen kanssaan yhteisessä vuokrakaksiossa. Työpaikka on kesäisin minulle taattu. Syksyllä keskityn enemmän opiskeluun. Ai niin, olen rakkaani kanssa jo kihloissa. Olemme olleet yhdessä jo kokonaiset kaksi vuotta. Noiden kavereiden, sydänystävien ja elämänkumppanin lisäksi minulla on kosolti moi-tuttuja. Sellaisia mukavia opiskelukavereita, jotka kertovat minulle koulujuttuja, jos esim. olen ollut poissa joltakin luennolta."

Kateellinen olen tällaisille.
nainen 20v., aika yksinäinen opiskelija
5570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse hieman alle 30-vuotiaana miehenä en osaa olla
kateellinen jos jollain pariskunnalla pyyhkii hyvin. Vaan
ajattelen, että se on hyvä asia heille kun ovat asiansa
saaneet hyvin järjestettyä. Vaikkei tuollaset kirjotukset
saa mua moksiskaan,
niin itsekin hieman yksinäisen puoleisena sinun tilannettasi ymmärtävänä sanosin,
olet oikeassa ettei se niin kivalta tunnu jos asiat
esitetään noin kehumis/leveilymielessä. Tiedä
sitten onko tuo teksti lähtöisin joltain palstalta
missä kehutaan omaa parisuhdetta. On paljon
pariskuntia joilla menee ihan hyvin ja ovat tosi
huomaavaisia eikä ne esitä asioita noin leveillen
jos vaikka illanistujaisseurueessa on joku yksinäinen
jolla ei menekään yhtä hyvin sillä hetkellä, koska
asiathan voi aina muuttua. Niin kauan kuin on elämää,
on toivoa = mottoni.

Äänestä

tehopakkausten elämänlaatu on hyvin pinnallista. Kaverit vaihtuvat vuosien varrella ja selkään puukotetaan. Kumppani on vain esiliina ja seuran pitäjä. Todellisuudessa ihmissuhteet ovat läpimätiä.
Ole vain oma itsesi äläkä esitä mitään teennäistä kanaa.

Äänestä

..tuosta voi päätellä onko kyseisen ihmisen elämä onnellinen vai ei... Hänen elämänsä voi olla hyvinkin epämukava. Ei kannatta olla kateellinen tuollaisen tekstin pätkän perusteella... :)

Äänestä

meikä taas on kade sellaisille, jotka ovat kuin misssejä, malleja, joiden silmiä voidaan kehua, jotka ovat hyviä, ellei peräti parempia kaikessa, jotka saavat kenet tahanasa muitta mutkitta vaikka osaisivatkin olla ilkeitä jopa parhaimmalle kaverilleen, sellaisille, jotka ovat kauniisti meikattuja ja laitettuja, urheilevia, joita näkee isoissa laumakaveriporukoissa, kateellinen niille, joilla on ystäviä paljon joille järkätä bibbalot, kade niille, joille vanhat koulukaverit tulevat juttelemaan jopa tervehtivät hmm.. sun kanssas täysin samaa mieltä. niin ja kde niille joiden EI tartte miettiä sanomisiaan ja tekemisiään!olen mustis rakastuneille pareille!

Äänestä
  • Itsekin tutustuin kerran sellaiseen naapurintyttöön joka oli tavallisen kaunis ja rauhallinen. Mutta ongelma oli se ettei tämä tyttö halunut olla rauhallinen ja koti-ihminen vaan halus löytää sellaisen poikakaverin joka bilettää ja on ns. menevä. Jokainen tietysti päättää itse millaisen kumppanin vierelleen etsii. Mutta mun mielestä tuo tyttö olisi ollut parhaimmillaan juuri sellaisena rauhallisena keskustelevana ja ei menevänä. Jotkut haluaa siis muuttaa luonnettaan ihan toisenlaiseksi eikä ollakaan siinä roolissa missä ehkä ulkopuolinen hänet mieluiten näkisi. Tommosena rauhallisena keskustelevana tuo tyttö olisi ollut juuri se mitä etsin Mutta bilettäjänä ja menevänä...millaiseksi muuttui luonteeltaan samalla kun tavoitteli toisenlaista, uudellaista tyyliä...taas ei. Eli kaikki ei välttämättä olekaan juuri sellaisena onnellisia kuin ehkä ulkopuolinen saattaa virheellisesti käsittää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


olen tällaisille kirjoitti:

"Olen parikymppinen opiskelija. Luen ahkeraan, paino on ihanteessa sekä kunto on hyvä. Harrastan tätä,tätä,tätä ja tätä. Kavereita on reilu kaksikymmentä, sydänystäviä on kolme. Välit vanhempiin ovat erinomaiset. Miesystävä löytyy. Asun hänen kanssaan yhteisessä vuokrakaksiossa. Työpaikka on kesäisin minulle taattu. Syksyllä keskityn enemmän opiskeluun. Ai niin, olen rakkaani kanssa jo kihloissa. Olemme olleet yhdessä jo kokonaiset kaksi vuotta. Noiden kavereiden, sydänystävien ja elämänkumppanin lisäksi minulla on kosolti moi-tuttuja. Sellaisia mukavia opiskelukavereita, jotka kertovat minulle koulujuttuja, jos esim. olen ollut poissa joltakin luennolta."

Kateellinen olen tällaisille.
nainen 20v., aika yksinäinen opiskelija

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu