Olin Kuopiossa kesälomalla tässä taannoin muutaman päivän ja hieman kaupunkiakin tuli kierettyä. Mutta näin herkkusuun näkökulmasta silmään pisti sellainen ihmetys, että keskustan aluella ei ollut ainoatakaan karkkikauppaa (jos kauppahallin myymälää ei lasketa). Tarkoitan nyt sellaisia myymälöitä, joissa on isot rivit irtokarkkeja ja kenties muita erikoisuuksia. Esimerkiksi Jyväskylästä ja Turusta mielestäni vastaavan kokoiselta alueelta löytyy jo kaksikin tuollaista herkkumyymälää (Jkl:ssä ainakin Kalpis).
Mainittakoon vielä, että olen alipainoinen.
Mainittakoon vielä, että olen alipainoinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sinällään mielenkiintoista että joku karkkifanaatikko on alipainoinen... yleensähän karkkia mässyttävät kaupungilla pullukat lapset ja teini-ikäiset sekä sitten jo reilusti tynnyrin kokoiset keski-ikäiset naiset.
Enpä itse ole erillisen karkkikaupan puuttumista koskaan negatiivisena kokenut. Karkkia kun nykyään tuputetaan joka paikassa mm. videovuokraamoissa ja huoltoasemilla. Jälkimmäisistä ei paljon muuta saakaan.
Ehkä joudut tyytymään kauppahalliin yms kiskoihin. Apua?
Kalpis oli mutta se lopetti joku 6kk sitten.
Mene Filmtowniin tai Makuuniin. Niissä on eniten karkkeja. Anttilan K-supermarketissä myös melko paljon.
Tosiaan Film Townissa on varmaan kaupungin monipuolisin karkkitiski. H-talossa tais olla ennen joku karkkikauppa, sais tulla joku taas vastaava tilalle. Välillä muutakin kuin Candy Kingiä, jotka maistuu liiaksi samalta kaikki ja niitä saa melkein joka kaupasta. Kuopiossa ei yleensäkkään ole mitään erikoiskauppoja, kuten muualla.
H-talossa ei ollut ennen karkkikauppaa, vaan Minnassa oli Kalpis melkein heti sen oviaukon jälkeen oikealla (vastapäätä Suomalaista). 6kk-1v. sitten.
H-talossa oli kauan aikaa sitten Karkkipussi. Suunnilleen siinä kohdalla, missä oli ennen se kännykauppa.