Isäni sairastaa/sairasti myeloomaa. Ensinäkin sairaus huomattiin lopputalvesta, kun hän katkaisi kätensä laittaessa pipoa päähän. Noin kuukausi myöhemmin todettiin myelooma. Tämän jälkeen useita kylkiluita, solisluut, lonkat murskana ja oliko vielä molemmat käsivarretkin ollut poikki sairauden takija. Hoitona on ollut laser ja sytöstaattihoidot yms. Keväällä ruettiin etsimään selkäydintä, joka ei kuitenkaan todennäköisesti olisi häntä parantanut, tai niin ainakin lääkärit väittivät. Ydintä ei koskaan löytynyt. noin 1,5 kuukautta sitten lääkärit alkoivat valmistella häntä kantasoluhoitoon, mutta yhtään tervettä kantasolua ei löytynyt, mutta pariviikkoa myöhemmin muutama löytyi ja niitä mielestäni kasvatettiin/ viljeltiin lisää. Nyt, noin viikko sitten kanta solut laitettiin takas hänen vereen, josta ne jossain vaiheessa päätyvät selkäytimeen. Toissapäivänä sain sitten puhelun ja isä kertoi, että kaikki arvot on ok ja kaikki syöpäsolut on hävinnyt kropasta, vaikka tässä vaiheessa hoitoja hänen "kuuluisi" olla korkeassa kuumeessa sängyn pohjalla, lääkäritkin ihmettelivät kuinka parantuminen voi olla mahdollista jo tässävaiheessa hoitoja, mutta totta se oli. Eilen sitten kotiin ja kunto on todella hyvä :) 3 kertaa viikossa verikokeissa, jossa tarkkaillaan mahdollista uusiutumista. Lääkitystä ei tarvitse, paitsi antibiotti tulehdusriskin takia. tässä kertomus lyhykäisyydessään.....
Millaisia kokemuksia muilla ko hoidosta?? mielestäni aika tuore hoitomuoto???
Mukava aloittaa kesäloma tälläisten uutisten jälkeen:D Koska vielä pari kuukautta sitten arvuuteltiin isän elinikää.
Voimia kaikelle jotka joutuvat elämään sairautensa kanssa, tai katsomaan vierestä. Kaikkein tärkeintä on potilaan oma suhtautuminen sairauteensa, tai niin ainakin itse luulen isäni kohdalla, sillä hän jaksoi vitsiä heittää vaikka ennusteet oli kuin pahat.
Oikein hyvää kesää kaikille!!! :)
Kantasoluhoidot
7
3055
Vastaukset
- juttu `
isäsi toipuminen,antaa toivoa muillekkin sairastuneille.Toivoa ei kannata menettää.Kaikkea hyvää teille.
- vain.......
Nyt kun saisi multakin kokemuksia tästä hoidosta. Olisi hyvää tietää, että onko hoito todella näin hyvä, vai onko paraneminen ihme muiden joukossa. Mikäpä olisi sen parempaa kun se, että hoito toimisi aina näin hyvin.
- myelooma
Onpa todella hyvä kuulla noin pahoista luuvaurioista selviytyneen. Ja muutamalla solulla kantasolusiirteeseen. Sekin hieno asia.
Onko isäsi minkä ikäinen, kun tuo kantasolusiirto tehtiin?
Tämä tauti ei parane koskaan, vaan pysyy remissiossa parhaimmillaan joitakin vuosia.
Laser hoidosta en ole koskaan kuullut? Miten sitä annettiin?
Tosi hienoa, että hoito tepsinyt.
Sairastan itse ko. syöpää.- Hei.............
Joo laser:D tarkoitin sädehoitoa... Isä on yli 55:n ikänsä takia luut ei kovin kummoiseti nähtävästi ala uusiutua. Kädet on rempattu ydin nauloilla ja lankatkin jotenkin, en muista miten. Jokatapauksessa hyvälle näyttää. Miten sinun sairaus on edennyt? millaisia hoitoja ja miltä yleensä tulevaisuus näyttää?
- myelooma
Hei............. kirjoitti:
Joo laser:D tarkoitin sädehoitoa... Isä on yli 55:n ikänsä takia luut ei kovin kummoiseti nähtävästi ala uusiutua. Kädet on rempattu ydin nauloilla ja lankatkin jotenkin, en muista miten. Jokatapauksessa hyvälle näyttää. Miten sinun sairaus on edennyt? millaisia hoitoja ja miltä yleensä tulevaisuus näyttää?
Sairaus paljastui normaalissa röntgen kuvassa, luu vikoja ja niitä on paljon. Ensin sytostaatit, sitten kantasolusiirto ja nyt luuta vahvistavaa lääkettä päivittäin. Tauti remissiossa. Tulevaisuus näyttää hyvälle. Ollaan samoja ikiä isäsi kanssa.
- kuulla......
myelooma kirjoitti:
Sairaus paljastui normaalissa röntgen kuvassa, luu vikoja ja niitä on paljon. Ensin sytostaatit, sitten kantasolusiirto ja nyt luuta vahvistavaa lääkettä päivittäin. Tauti remissiossa. Tulevaisuus näyttää hyvälle. Ollaan samoja ikiä isäsi kanssa.
että sairaus on sinullakin noin "hyvällä" mallilla. Kun isä sairastui luin netistä ko sairaudesta ja siellä jo luettiin suurinpiirtein kuolinpäivä, mutta ei se nyt ihan niinkään ole. Vielä on paljon aikaa.
Hyvää kesää ja kaikkea hyvää tulevaisuudessa!!!
- rohkaisee ja
antaa toivoa näissä tilanteissa, missä itsekukin omissa tilanteissamme ollaan.
Tuo asenne on tärkee, tärkeempi kuin luullaan. Kunpa aina jaksais muistaa sen.
Kiitos kirjoituksestasi.
Ja kaikkea hyvää isällesi ja koko perheellenne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1445720
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k253566Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1172789- 472488
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2631851- 291839
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt491790Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201616- 321587
- 281530