Kuten otsikkokin jo toteaa.
Onko tämä muka niin kummallista?
Onko tämä muka niin kummallista?
16-vuotiaat kihloissa ja asumassa yhdessä.
käpy
323991
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Ööö jos molemmista tuntuu, että tässä on nyt elämäni mies/nainen, häät ja yhteinen tupa ja perunamaa siintää haaveissa, niin ei kai siinä mitään vikaa ole, että aloitetaan jo nuorena?
Tutustuin nykyisen avomieheni kanssa 17-vuotiaina, muutimme muutaman kuukauden seurustelun jälkeen yhteen ja menimme kihloihin. Nyt olemme onnellisesti asuneet kohta muutaman vuoden yhdessä, vaikkakaan nykyään emme vain kahdestaan, sillä joukkoon iloiseen on liittynyt pikkutuhisija=). Naimisiinmeno on ajankohtaista muutaman vuoden sisällä, kun taloudellinen tilanne on parempi. Menen vain kerran naimisiin, joten tahdon hoitaa sen kunnolla;). Omistusasunto haaveissa, eikä ainakaan tähän mennessä ole kaduttanut kertaakaan, että on sitoutunut jo nuorena.
Toisaalta, lyhyestä tekstistäsi en saanut kunnolla tolkkua, oletko itse tällaisessa tilanteessa vai kauhisteletko nykymaailmaa, mut höpisinpä nyt aikani kuluksi niitä näitä=)
Jep, olen 1990-syntynyt naisen alku ja muutamme kihlattuni kanssa viikon päästä ensimmäiseen yhteiseen kotiimme (näätien kera...).
Olen vain huomannut että monia moinen ihmetyttää, olemme olevinaan niin nuoria..
Yhteistä taivalta on takana jo 2-vuotta ja olemme varmoja että haluamme tähdätä&panostaa yhteiseen elämäämme.
jälkeen huomaatte vieläkö rakastatte toisianne. Se on melkoinen koettelemus suhteille. Varsinkin kun toinen on opiskelemassa tai töissä ja toinen viikkoja poissa kotoa. Tuolloin molemmilla on oma arkensa ja jos tuolloin jaksaa pitkiäkin aikoja olla erossa toisesta ja luottaa yhä... sitten on asiat mallillaan suhteen puolesta.
Itse ihmettelen ensimmäiseksi, mistä saatte rahat asumiseen ja elämiseen. Eli kuinka itsenäisiä olette oikeasti.
Toisekseen olette kyllä mielestäni hyvin nuoria, olipa talouspuoli hallinnassa miten tahansa. Totta on, että elämänkokemusta saa elämällä eikä sivusta seuraamalla, mutta ihmettelen sitäkin, miksi kaikkia aikuiselämän vastuita ja velvoitteita haluaa ottaa kantaakseen ennen kuin on "pakko" ja ennen kuin hiukan enemmän tietää, miten itse toimii vaikeissa tilanteissa. Silloin on paremmin mahdollista hyväksyä, että toinen voi toimia niissä kovin erilailla. Enkä puhu nyt tosiaankaan siitä, mistä päästä hammastahnatuubia puristetaan...
Mutta, menestystä teille kummallekin valitsemallanne tiellä. Tulevaisuus kertoo, jatkuvatko tienne samaan suuntaan.
Opiskelemme eri paikkakunnalla kuin missä vanhempamme asuvat, rahat elämiseen tulevat kelalta&vanhemmiltamme.
Ja hammastahnalla ei ole mitään tekemistä tosielämän kanssa, ei tosiaankaan.
Mutta kuten molemmat aina toteamme; ei kummallakaan ole hyvä ilman toista.
Minulla ja poikaystävälläni on sama tilanne juuri. Olemme muuttamassa yhteen ja olemme olleet yhdessä kohta 2 vuotta ja suhteellamme on ystäväpohja. No kihloissa emme suoraa vielä ole, mutta menemme muuttaessa. :) Ollaan siis keskusteltu siitä jne. Minä ainakin yritän etsiä töitä opiskelun ajaksi ja poikaystäväni saa jotain ihme maksua kaksisataa jotain euroa tilille joka kuukausi ja minä alan saamaan lapsilisää, niin kaippa me pärjätään. Ja minulla ei olisi mahdollista omalla paikkakunnalla opiskella kuin yhdessä pienessä lukiossa, eikä lukio ole todellakaan sitä mitä haen, joten vaihtoehtojakaan ei ole. Todella hyvä kämppä ollaan kuitenkin löydetty ja muutetaan siihen sitten 1. ens kuuta. :) Onnea teille tosi paljon! :)
jokainen päättää itse.
ns. teinirakkauskin voi kestää, ei sitä aina tarvitse olla 40 vuotias kun kihlautuu :)
En minä ainakaan halua siirtää kaikkea niin myöhään. :) Pitää sitä osata nauttia elämästä ja ottaa riskejäkin jo nuorenpanakin.
sitä vähän minäkin (:
Ootteko te muuttamassa jonnekkin etelään, vai asutteko pohjosessa? Me ollaan menossa Ouluun. :)
pysyn vielä toistaiseksi kotona vanhempien kanssa.
onnea teille (:
Joo, minä en oikein vois. :D Ku en voi kulkea bussilla meiltä, metsästä, Ouluun. :D Ja tuskin kukaan lähtis viemään joka ikinen aamu mut jonnekkin, mistä sinne pääsisin. Eiku no joo.. 30 kilometriä tarttis joka aamu viedä ja joskus hakea, että voisin kulkea kotoa. Mutta se ei oikein onnistu. :)
Kuopion seutuvilla muutamme. :)
Mikä jengii vaivaa, että pitää heti sitoutua?! Ja tietääkseni tuo kihloihin meno on lupaus naimisiin menosta? Vittu toi on tyhmää..ite oon 16 ja ei oo minkälaista suunnitelmaa pilaa omaa tulevaisuutta tollasilla tyhmyyksillä...
ekaks ollaan pari kk yhdessä..sen jälkeen on jo niin ''vakavaa'' sitten aletaan puhua sormuksista ja siitä muusta shitistä..ja sen jälkeen tottakai pitää asua yhdessä, että näkee oman ''rakkaan'' 24/7..ja hupsista..sitten saadaan 18 vuotiaana oma ihka oma lapsi! Ja ollaan niin onnellisia ja muka tyytyväisiä? Toi on niin naurettavaa, mutta eihän se minun asiani ole miten jotku haluavat elämänsä pilata. Tiedänpähän vain itse, että kun olen yli parikymppinen ja LAPSETON niin voin pitää vielä hauskaa ja on omaa aikaakin.
Kannattaa miettiä tulevaisuuden kannalta mitä oikeen meinaa...
Teiniraskaus ei kyllä meidän suunnitelmiimme mahdu.
Haluamme taata tulevalle jälkikasvullemme turvallisen pohjan, johon työttömät&koulunsa keskeyttäneet vanhemmat eivät kuulu.
Naimisiin kyllä haluamme joskus 10 vuoden päästä, mutta lapsiin menee ainakin 15 ja kihloihin menimme 1,5-vuoden seurustelun jälkeen...ei siis ihan parissa kuukaudessa tapahtunut.
Ja jos suoraan sanotaan, en näe mitään mikä pilaisi elämääni tässä suhteessa.
Saan olla nuori siinä missä kihlattunikin.
Jos joku pitää vapautena irtosuhteita, humalaista örvellystä, 4 aikaan kotiin tuloa baarista ja täydellistä vastuun tunnottomuutta, se on minulle ok.
Minulle kumminkin on vapauttava tunne kun kultani odottaa minua kotona, kun aamulla herään turvallisesta kainalosta ja kun tiedän että minulla on silti ne kaameat ihmismielen halajamat vapaudet joita en kylläkään elämääni kaipaa.
Tokihan meitä mahtuu moneen junaan ja joillakin onnistuu ja joillakin ei tuo nuorena kihloihin meno. Itse olin 19v kun menin kihloihin n. 1,5 vuoden seurustelun jälkeen, mutta yllättäen vapauden kaipuu iski ja oli pakko päästä pois. Kyllähän minäkin luulin, että tässä se on se elämäni mies ja tuleva lasteni isä, mutta toisin kävi.
Pidin sitten kunnon sinkkuelämää ja rehellisesti sanottuna se kannatti. Olisin jäänyt monta kokemusta köyhemmäksi ja varmasti viimeistään tässä vaiheessa miettisin mistä olisin jäänyt paitsi. Nyt olen 26 ja takana 4 vuotta seurustelua. Talo on, mutta muuten en tunne tarvetta sitoutua. Naimisiin meno, lapset ja kihlat kuuluvat sitten joskus hamaan tulevaisuuteen.
Itse uskon varauksella kun noin nuorena mennään kihloihin, mutta kukin menkööt tyylillään! :)
... kun olet 30-vuotias, lapseton ja kaiken lisäksi miehetön ja huomaat, että olet kuluttanut nuoruutesi juhlimiseen ja siihen, että pidät miehiä/naisia luonasi vain yksiä öitä? Ja miten sä sitten aattelit perustaa perheen ja etsiä sen miehen? Hmm. Mielummin elän jonku kanssa, jota rakastan, kuin seikkailen yli kymmenen vuotta ja sen jälkeen olen yksin.
Minä löysin ukkoni 16-vuotiaana ja naimisiin mentiin heti kun ikä vaan salli, eli muiden mielestä pentuina. Vaan vapauden kaipuu ei ole koskaan minua vaivannut. Mikä siinä kukasta kukaan lentelemisessa on muka niin mahtavaa, että jos sitä ei ole kokenut, katsotaan jääneen paljosta paitsi? Niitä kokemuksia, mitä sellainen elämäntyyli tuo mukanaan, en todellakaan kaipaa elämääni. Mikään suhteiden määrä ei korvaa pitkäaikaista, turvallista ja luotettavaa ihmissuhdetta.
Olen tyytyväinen valintaani; takana 20 vuotta yhteiseloa ja aikuisuuden kynnyksellä oleva lapsi. Muut ikäiseni kun vielä tappelevat uhmaikäistensä kanssa, minä pidän hauskaa yhdessä mieheni kanssa, kun ei tarvi enää olla sidoksissa pieniin, jatkuvaa hoivaa ja huolenpitoa tarvitseviin lapsiin. Eli koittaa se vapaus minullekin, tosin vietän sen yhdessä mieheni kanssa...
Näen, että minä olen saanut erikoisen edun verrattuna myöhemmällä iällä pariutuneisiin: kasvaa yhdessä mieheni kanssa aikuiseksi. Se jos mikä on hitsannut meidät yhä lujemmin ja lujemmin yhteen. Toki meidän suhteeseen on mahtunut vaikeuksiakin, vaan sanotaanhan, että "se mikä ei tapa, vahvistaa".
Minä taas uskon siihen, että ikä ei vaikuta siihen, kestääkö suhde vai ei. Vaan ihmiset itse...
Jotenkin tuntuu että nykyään ei edes haluta yhteistä tulevaisuutta.
Pitäisi olla aina vaan viinaa ja villiä seksiä.
Mitä sellainen nuoruus antaa?
Minusta muisto siitä että on ollut rakastettu ja onnellinen jo nuorena on paljon enemmän kuin hämärät muistikuvat baari-illoista ja aamujen susikrapulasta...
No se on sun valintas. Mun valinta on se, että en aio koskaan mennä naimisiin taikka hankkia lapsia. Tottakai mulla tulee olemaan vakavia suhteita..mut ei sen enempää..ei mitään naimisiin menoa taikka lapsia. Ainoastaan yhteinen asunto that's it.
Vaikka se kuulostaakin jo varhaiselta sanoa kaikki tuo, mutta tiedän, että en halua elää niin. En kyllä tarkoita sitäkään, että joka yö olisi eri petikumppani..ei todellakaan. Vaan aion olla sinkku tai sitten tapailen jtn mukavaa tyyppiä..mutta en mene naimisiin enkä todellakaan halua lapsia.
Itsekkäästi ajateltu, mutta haluan vielä pitää hauskaa kun siihen on mahdollisuus ja haluan, että minulla on omaa aikaa ja, että minun tarvitsee huolehtia vain minusta.
Siinä on suuria sanoja nuorelta. :D Tuskin kovin moni on samaa mieltä kanssasi ja tuskin sinäkään olet koko elämääsi. Noo. Sepä on sitten SINUN valintasi, todellakin. :D
"Minä löysin ukkoni 16-vuotiaana ja naimisiin mentiin heti kun ikä vaan salli, eli muiden mielestä pentuina. Vaan vapauden kaipuu ei ole koskaan minua vaivannut. Mikä siinä kukasta kukaan lentelemisessa on muka niin mahtavaa, että jos sitä ei ole kokenut, katsotaan jääneen paljosta paitsi?"
Minä koen aikuisuuden saavuttamisessa tärkeämpänä oman itseni löytämisen, omien arvojen oppimisen ja omien mielipiteiden muodostamisen kuin jonkun "kokemisen". Nämä asiat olisi hyvä tietää itsestään (ja toisestakin) ennen kuin lupaa loppuelämänsä tämän kanssa viettää. Lapsilla näiden muodostuminen on vielä kesken.
Ihan hieno kokemus on varmasti kasvaa toisen kanssa aikuiseksi, mutta ei siihen yhteenmuuttamista ja avioitumista tarvita. Seurustelu teinien välillä olisi hyvä olla vielä "harjoittelua", ja mikäs siinä sitten sitoutuessa, jos homma näyttää aikuisiälläkin vielä pelaavan.
En siis leikkisi tuntevani toista, jos en vielä tuntisi itseänikään. Halu pysyä yhdessä kun ei aina riitä.
Mä tunnen yhen joka on 16 vuotias,kihloissa n 30 vuotiaan miehen kanssa ja tämä 16 vuotias tyttö on jo raskaana niin ja asuu yhdessä...et onks tää kummallista. Niin nuorena ja niin vanhemman kanssa????????
Tuo on jo vähän epänormaalia ja jopa laitonta...
Tyttö parka, jää ennemmin tai myöhemmin yksin lapsensa kanssa.
Joka aikakaudella on ilmeisesti erilainen maailmanmeno, mutta sanonpa että yhdessä asuminen ei välttämättä ole hyvä idea ellei ole valmis hankkimaan lapsia, ja käpy olet aivan oikeassa siinä että lapsia ei kannata tuoda tähän maailmaan ennen kuin on tulot vakaalla pohjalla. hyvä käpy, oletko varma että kun vietät jokaisen päivän rakkaasi kanssa ja jaat vuoteesi hänen kanssaan, voit vastustaa kiusausta yhdyntään? Sillä mikään ehkäisy yhdynnässä ei silti ole 100% varma, joten "yhdyselämän" aloitettuaan kannattaa varautua raskaaksi tulemiseen. Ennen, silloin kun moraali oli hiukkasen korkeampi, ei olisi tullut mieleen asua puolison kanssa samassa talossa ennen naimisiin menoa ja lasten hankkimista. Siitä yksinkertaisesta syystä, että naimisiinmeno on lupaus toisillenne ja Jumalalle viettää loppuelämä yhdessä ja antautua toistensa valtaan.
Toivottavasti olet ottanut tämän kaiken huomioon, ja jos silti olet valmis toteuttamaan suunnitelmasi, toivotan paljon onnea teidän molempien elämään ja onnellista yhteiseloa! Sillä meillä kaikillahan on oma elämämme elettävänä, ja tuskin mikään niistä on toistensa kaltainen?:)
Tuo ei kuulostanut minusta kovin kummalliselta.. Böö, tunnetko todella tämän tytön ja tiedätkö mitään heidän suhteensa laadusta muuta kuin olet kuullut muilta? Sillä aikakausien kuluessa on ollut hyvin yleistä, että mies katsoo itselleen sopivan vaimon vasta sitten kun hänen tulonsa ovat vakaalla pohjalla ja hänellä on hiukan elämänkokemusta. Ei ole mitenkään outoa, jos sellainen mies valitsee nuoren ja kauniin vaimon, koska sellainen varmasti viehättää miestä kuin miestä. Ja nuori vaimo on hyvä siksikkin, että hänellä on suuri mahdollisuus saada jälkeläisiä jos mies sitä toivoo. Esimerkiksi Afrikassa, missä perinteet ovat vielä syvällä, elämänkumppanin valinta toteutuu yleensä juuri näin. Toivon kuitenkin että se mies, josta Böö puhui, todellakin rakastaa tyttöä ja otti hänet sen vuoksi. Koska nykysuomessa toimitaan valitettavan usein sillä lailla, että harrastetaan seksiä ties kenen kanssa, ja jos sitten lapsi pääsee syntymään, ne joilla on vähänkin kunnollisuutta jäljellä joutuvat sitoutumaan lapsen vuoksi. Parasta olisi tietenkin jos lapsi syntyisi perheeseen missä vanhempien suhteen pohjana on toistensa kunnioitus ja rakkaus, mutta nykyään monet (länsimaalaiset) ihmiset eivät tiedä itsekkään tietävän mitä arvostavat ja kunnioittavat :(
e-pillerit ja kondomi toimivat hyvin suojana. :)
"Yhdyntäelämä" kun ei meillä ole mikään uusikaan juttu...vältämme vain niitä tiettyjä erityis herkkiä päiviä ja huolehdimme kunnon ehkäisystä.
Jos näistä toimista huolimatta raskaaksi tulisin, se olisi jo korkeamman tahdon tulos.
Kyllä me tämän tytön kanssa kavereita ollaan tai voi ehkä paremmin sanoa että oltiin nyt ei niinkään enää olla yhteyksissä. Mies kyllä rakastaa tyttöä mut tyttö ei kuulema rakasta häntä, ainakaan niin paljon kuin tämä mies(tyttö tykkää tämän miehen kaverista ja on jopa pettänytkin häntä sen kanssa)Mutta tyttö ei ole uskaltanut ottaa eroa hänestä(siis tästä oikeasta miehestään).
jotku vaan kypsyvät aikaisemmin:) itse en voisi kuvitella vielä asuvani jonkun kanssa. (olen myös 16)korkeintaan ystäväni kanssa tai yksin. onnea vaan ja turha välittää muiden puheista :)
Itse muutin myös 16-vuotiaana oman silloisen "kultani" kanssa yhteen ja elämä oli edessä ihanine unelmineen ja toivoineen. Oltiin silloin niin rakastuneita. Sitten tuli 3vuotta täyteen ja "ensimmäinen" kriisivuosi. Ja siitä selvittiin ja jatkettiin taas onnellisena yhdessä oloa ja asumista. Kunnes 6vuotta seurustelun aloittamisen jälkeen huomasimme kuinka erilaisia meistä oli tullut, kuin silloin "teinivuosina", vaikka silloin tunsikin olonsa jo täysin aikuiseksi.
Sama tapahtui kaveripiirissä kaikille "teinivuosina" aloittaneille pareille. Että itse jos voisin kelloja kääntää taaksepäin niin olisin nauttinut siitä nuoruudesta kunnolla ja kokenut muita miehiä ja elänyt nuoruutta. Ei se enää onnistu!! Ja se silloinen "unelmien" mies, ei kaiken kokemisen jälkeen enää tunnu edes "unelmien" mieheltä, vaan vastaan on kävellyt jos toinen toistaan parempia.
Mutta mikäli 6-vuoden jälkeen olette vielä onnellisesti yhdessä niin nostan hattua ja alan odottamaan lottovoittoa. Koska sekin on varmaan sitten mahdollista!
Tsemppiä.
mutta minä aloin seurustella 17-vuotiaana ja siitä asti oltu yhdessä. Kihloihin tosin mentiin vasta 3,5 vuoden yhdessä olon jälkeen ja naimisiin 3 vuotta kihlauksen jälkeen. Kohta kymmenen vuotta oltu yhdessä eikä vieläkään toisen naama ärsytä. Niin että kyllä se onnistuu, jos oikean löytää.
tyttö on 16 ja mies 21? onko ikäerolla teidän mielestä vaikutusta siihen kuinka kauan pysyy yhessä? monethan sitä sanoo että toisaalta se kestäis pidempään koska pojat ovat teini-ikäisinä niin kypsymättömiä (yleensä, eivät kaikki) ja sitoutumisen halu on molemmilla kova. minä ainakin toivotan, käpy, teille paljon onnee muuton ja kihlauksen johdosta! viettäkää ihana elämä yhdessä ja rakastakaa toisianne! :)