tunnustautuuko

oitis sellaiseksi omien valintojeni suhteen.
Hyvin, hyvin harvoin otan neuvoja vastaan keneltäkään.

en tunnustaudu kaikkitietäväksi äidiksi, mutta ne valinnat, jotka olen tehnyt ja parhaiksi todennut, pitävät vaikka kuka sanoisi mitä. Ainahan uusia vinkkejä ja neuvoja voi kuulostella, kyllä niistä joskus jotain uuttakin keksii.

Tunnustaudun että en ole kaikkitietävä mamma, välillä vaan luulen niin ;)

No joo, tietyistä asioista olen aika jämpti mutta hyviä vinkkejä olen kyllä saanut joihinkin juttuihin.

Kantapään kautta on tullut opittua,että olisi jossain tilanteessa pitänyt toimia toisin.Aikuisilta lapsilta saa hyvää palautetta,miten he ovat kokeneet jotkut asiat lapsina ollessaan.Huomaa silloin,että aina ei kuitenkaan ole ymmärtänyt sitä,miten lapsi on jonkin asian mielessään ajatellut.Oppia ikä kaikki.

aivan pihalla olevaksi ja epävarmaksi äidiksi, joka ottaa neuvoja vastaan todella mielellään ja kyselee muiden mielipiteitä.

Mielipiteeni ovat jopa muuttuneet 'äiti-urani' aikana aivan toisiksi kuin mitä ne ovat alunperin olleet.

Nykyään olen sitä mieltä, että kaikki voivat olla oikeassa oman äitiytensä ja lapsensa suhteen, vaikka he olisivatkin eri mieltä minun kanssani. Äidit ja lapset ovat niin erilaisia, ettei sama totuus päde kaikkiin.

siis onhan monta tapaa tehdä oikein, mutta se mun tapa on helpoin ja järkevin jne. Eli jos tahtoo tehdä elämän vaikeaksi niin tekee ihan niin kuin tahtoo ja jos helpoksi niin niin kuin minä sanon..

Olen siis oikeassa tapani kanssa!

Toisaalta jos tahtoo mennä vaikeimman kautta ja erehtyä muutaman kerran niin siitä vaan.. En siis esim tuttuja neuvo kovin herkästi kysymättä ja silloinkin voi sensuuria tarvita. Vaikka jos joku ihan tosissaan kysyy niin toki vastaan, usein vaan ne kyselyt on vähän sellaisia joille ei odoteta vastaista joka ei miellytä kysyjää eli halutaan että toinen vastaa "hyvinhän teillä" tms eli vahvistaa toisen kannan lähinnä.

No täällä on yksi huippumutsi. Teen vauvanruuat itse, käytän kestovaippoja, lapseni ei käytä enää tuttipulloa, kylvetän vauvan joka ilta, vaihdan lakanat 2 krt viikko ja vien vauvani viikoittain vauvamuskariin ja vauvauintiin.

Vastustan subjektiivista päivähoito-oikeutta, lasten nähden juomista, liian aikuismaisia lastenvaatteita, kevyen musiikin soittamista lapsille, videoiden näyttämistä ja karkin syöttämistä alle 3-vuotiaille yms.

Minusta tekee varsinkin se huippuäidin, että olen lastentarhanopettaja ja luokanopettaja, joten tietysti tiedän kasvatuksesta kaiken.

Toisaalta minua naurettaa oma pilkun viilaaminen ja jatkuva "suorittaminen". Miksen voisi ottaa ihan rennosti? Vaikka nautin tekemisestä ja paljosta touhuamisesta, mikä on sen pohjimmainen syy. Kenelle yritän uskotella jotakin?

Ja se on hauskaa, kuinka monenlaisia mutseja ystäväpiiriini kuuluu. Ymmärrän yleensä täysin, jos joku kaverini vie esikoisensa hoitoon, vaikka on itse kotona vauvan kanssa tms. Eli koskaan en tuttuja mene ojetamaan. Minusta on hauskaa jutella monenlaisten äitien kanssa.

Mutta kai se oma lapsi on jotenkin niin henkilökohtainen juttu, että hänen kanssaan haluaa aina tehdä parhaansa. Siksipä se onkin kamalaa, jos joku tulee kertomaan, kuinka voisin tehdä jonkun asian vielä paremmin. Monta hernettä on mennyt nenään oman äidin, isoäidin ja miehen äidin sanomisista muista mutsikavereista puhumattakaan...