Minulla on nyt toinen kesä menossa vuokrapalstan viljelijänä, ja intoa riittää. Täällä Oulussa saa aarin palstan vuokrattua vuodeksi 12 euron hintaan, mikä on mielestäni vähintäänkin kohtuullinen vuokra, varsinkin kun kaupunki muokkaa maan valmiiksi. Se tietysti on ikävää, ettei mitään monivuotista voi palstalleen laittaa, kun koneellinen muokkaus tehdään kuitenkin.
Mutta ei se mitään. Olen opiskellut viljelyä ja tehnyt innostuneita kokeiluja. Tänä kesänä aarillani on pottua, porkkanaa, palsternakkaa, salaattia, tilliä, kesäkurpitsaa, mustajuurta ja herneitä. Lisäksi kukkia tietysti. Olen nautiskellut maata kuopsuttaessani, kitkeminenkään ei tunnu yhtään niin ikävältä kuin joskus lapsena. Tuntuu hyvältä nähdä kättensä jälki ihan konkreettisesti ja nauttia kasvun ihmeestä. Ainakin omalle täysin toisen tyypiselle työlleni se on hyvää vastapainoa. Minulle ei ole tärkeintä se, että kaikki kokeiluni onnistuvat, tärkeintä on käsillä tekeminen ja luonnonläheisyys.
Innostunutta kokeilua
5
1209
Vastaukset
- Juureskokeilu
Hei ! Kerrohan täällä, miten onistui mustajuuren ja palsternakan viljely, ja kerro myös miten aiot niitä hyödytää. Joskus kauan sitten yritin itse palsternakkaa, ja se kasvoi tosi hitaasti ja oli lopulta myös tosi mautonta. Raakana ei maistunut lähes millekkään, mutta käyhän se jonnekin lihakeiton sekaan. Mustajuuresta ei ole kkemuksia, onko muila ?
- Musta juuri
on mustajuuren viljely. Voi jättää syksyllä maahan jos ei ole tarpeeksi isoja ja poimia seuraavana vuonna. Itse asiassa mulla on kolmatta vuotta samat juuret. Ensimmäisenä vuonna harvoin ehtii edes kasvaa tarpeeksi.kannattaa istuttaa siemenet vaikka syksyllä (kunhan keväällä muistaa mihin laittoi..) Herkullista ihan keitettynä vaikka voisulan kanssa. Tai sosekeittona. Maukas juuri! Ikävä tosin putsaa ja kuoria.
- miinairmeli
Palsternakan viljely vaatii ainoastaan hiukan kärsivällisyyttä, kasvuaika on pitkä. Kylvön voi suorittaa keväällä jo heti roudan kadottua.
Satoa voi korjata vasta syys-marraskuulla, lumen tuloon saakka... ja muistathan harventaa ajoissa!
Raakana ei palstenakka maistukkaan juuri miltään; keitoissa ja padoissa taas mahtavan maukas vihannes. Ihanat kasvispihvit saa kevyesti esikypsennetyistä viipaleista, jotka sitten paistetaan ripauksella pippuria maustettuna kuten pihvit..joko leivitettynä tai ilman.
Osan sadosta voi myös jättää maahan jatkamaan kasvuaan lumen alla; heti keväällä roudan kadottua korjattu sato on lähes kaksinkertainen kooltaan ja sokeripitoisuudeltaan kolminkertainen...ja maultaan ihan uskomattoman aromaattinen ja makea!
- muokkausta?
Täällä meilläpäin eka kerta muokattiin,sitten ei enää.
Mulla meni selkä ja kädet...en enää voinut tehdä mitään enkä pitää palstaa,kerkesin pari marjapuskaa istuttaa. Harmittaa. Olisi olut mukavaa puuhaa.
Just sillon päätti selkä mennä ja kädet ;C
Mustajuurta mulla oli tossa takapihalla,samoin lipstikkaa.ihan ok. - varsikatkesi hei
vieläkön oet jaksanut rapsutellä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,724251Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt172720Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242437Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod152412Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072223Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1092183Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992141Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6071937MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141915Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231683