Puhuva käärme suostutteli Eevan syömään kielletyn hedelmän. Hän huomasi sen hyväksi ja tarjosi sitä Aadamille, joka myös maistoi hedelmää. Teko oli perisynti, perustavanlaatuinen tottelemattomuus Jumalaa vastaan. Rangaistuksena Jumala kirosi maan, määräsi ihmiset kuolevaisiksi, sekä karkotti Aadamin ja Eevan paratiisista. Paratiisin sisäänkäyntiä vartioi kerubi jolla on palava miekka.
Oliko paratiisissa Aadamillä pyhä_kirja?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimmäinen_Mooseksen_kirja
Genesis Koraanissa.
3
510
Vastaukset
- sunnyriver
Ja kuka sen Aatamin lukemaan olis opettanut?
Muhammed kauppamatkoillaan mielenkiinnosta aikansa kulusta jutteli kristityiden ja
muslimien kanssa ja sitten kun aikanaan perusti oman uskonnon, kirjasi näiytä muistamiaan kertomuksia Koraaniin. Jotkut suurinpiirtein oikein, jotkut sun vaikka kuinka paljon muuntuneena, niin että eri seutujen ja eri aikausien ihmiset ja tapahtumat saattoivat olla samassa kertomuksessa. Ihmisen muisti kun on vajavainen.
Minusta se vain osoittaa, kuinka epäluotettava kirja koraani muutenkin on, olkoot, että osa
Luojan luomakuntaa sitä ulkoa kepinkin voimalla
(joissakin lasten koraanikouluissa perjantaisin)opettelee.
(Koraanihan on syntynyt 600 vuotta Jeesuksen syntymän jälkeen.)- miten mahdollista
Mieleenkiintoinen kohta:"Jutteli kristityiden ja muslimien kanssa"Perusti uskonnon jälkeenpäin.Mistäs ne muslimit tuli ennen uskonnon perustamista? Olikohan asialla se nykyisten kristittyjen mainostama Älykäs Suunnittelu,johon vedotaan silloin kun oma järki loppuu.Keksi seuraavalla kerralla parempi provo.Tuo kirjoituksesi on lähinnä säälittävä.
- sunnyriver
miten mahdollista kirjoitti:
Mieleenkiintoinen kohta:"Jutteli kristityiden ja muslimien kanssa"Perusti uskonnon jälkeenpäin.Mistäs ne muslimit tuli ennen uskonnon perustamista? Olikohan asialla se nykyisten kristittyjen mainostama Älykäs Suunnittelu,johon vedotaan silloin kun oma järki loppuu.Keksi seuraavalla kerralla parempi provo.Tuo kirjoituksesi on lähinnä säälittävä.
Ok, olet oikeassa.
Kirjoitin nopeasti ja hyvin, hyvin väsyneenä.
Tarkoitukseni oli tietenkin sanoa (ja sinäkin sen varmaan arvasit), että Muhammedilla oli yhteyksiä
kristityihin ja JUUTALAISIIN, ei siis muslimeihin, kuten kiireissäni kirjoitin.
Anteeksi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2723459Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1221816Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2751548- 751457
- 771406
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001130Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531126- 631011
- 22977
IS viikonloppu 16.-17.5.2026
Tänä viikonloppuna on Kärkkäisen ja Skyttän yhteistyönä syntynyt 3.0 arvoinen sanaristikko ratkaistavana.35893