Lähdön hetki

Huomenna on viimenen lomapäivä. Maanantaina pitäs olla taas töissä. Huomenna iltapäivällä lähen parin tutun kaverin kanssa kohti Kotkaa. Sitten loppuu taas kirjottelu. ei Lieksan palstalle voi kirjottaa muualla kun lieksassa. Se on periaatejuttu. Koittakaa pärjäillä kaikki asialliset. Asiattomat kiehukoon omassa nielusa limassa. tämä on ensimäinen ja viimeinen viesti minulta tänään. Tuo joka matkii minuu voi jatkaa matkimista jos haluttaa.
Mitenkä te lieksalaiset nyt tulette toimeen tällä palstalla kun ei ole ketä porukalla vihata ja haukkuu. Jos jollain on jotain törkeyuttä jonka haluus sanoo päin naamaa niin Yrmee Karju on huomenna Kären leipomolla lähtökahvilla. aikaa en osaa sanoo tarkkaan vaan ennen puoltapäivää kuiteski.
Suunsoittajat nyt näyttäkää että teissä on sisuu muuhunkin kun palstalla tuntemattomana ikeniään tuulettaa. No vellihousut hienosti ja ammattitaitosesti kirjottavat suunpieksäjät. Näyttäkää miten tyhmä ja vetelä lasoli pummi minä olen. Sen sanon kuitenkin etukäteen että turpaan tulee joka suunpieksäjälle eikä ihan mitenkään kevyesti tulekkaan. tämän jälkeen ei minulta tule yhtään kirjotusta ainakaan ennen ensi kesälomaa elikkä ainakaan vuoteen. Enkä usko sittenkään kirjottavani kun tällä palstalla on niin paljon sellasia pelkkiä turpasa soittajia joita minä halveksin.
Tuoki yksi haukku ja uhos muka minulle eikä osannu viestiä laittaa minulle vaan laitto jollehi toiselle. ei kovin älykäs sekään jätkä olle. Varmaan asuu avoliitossa toisen samanlaisen jätkän kanssa. oli niin neitimäinen tyyli ja muka mies olisi. Pthyii kun yökättävä neitimies.
No se on sitten soromnoo. Jos on jotain valittamista niin olen kahvilla aamupäivällä Kären leipomolla jossa on muuten maaliman parhaat piirakat ja muutki leivonnaiset.
Leipomon tytöille erikoiset kiitokset ja terveiset.
Kotkassa minut tavottaa vapaa aikana yleensä Sapokasta. siellä hermo ja mieli lepää.
Hyvää kesää toivoo kaikkien rakastama ja koko palstan suosikki Yrmee Karju.
141301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tuollaista vuodatustapa ei ole ihan äsken tullut luettuakaan.
Voin kuvitella miten kirjoittajalla on välillä sormi lyönyt näppistä rajusti. Elimistön tuottama adrenaliini kiehuttaa mieltä ja lukija saa turpaansa että tukka lähtee ja hampaat halkeilee.

Kummastipa se kalikka kalahti!

Onkohan niin, ettei kyseessä olekan toivoton tyhmyri vaan ihan "tervesieluinen narsisti". Mikähän sekin sitten lienee?
Mites olis jos vestäsit kaaliin ensimmäistä vastaantulijaa!
Se saattaisi helpottaa!
Ei tietenkään oikeasti, koska voishan siinä käydä niinkin, että kaltaisesi risu-ukko saisi takaisin kahta kovemmin ja taas jäisi vain paha mieli.

No tämä tästä. Mee sie "Kotkaan" ja kerro niille siellä et Lieksassa on tosi vittumaista jengiä.

Terveisiä sinne (mielikuvitusmaailmaasi) niille muille sippiukoille!

Miten sinä keksit kohteeksi tuon Kotkan?
Eikö sitä olis voinut kuvitella menevänsä vaikka Hankoon tai Maarianhaminaan?

Äänestä

Huomenna on viimenen lomapäivä... Huomenna ..loppuu taas kirjottelu... ei voi kirjottaa kun nielusa limassa. .. viimeinen viesti minulta tänään.
Mitenkä Yrmee Karju ..tyhmä ja vetelä lasoli pummi .. ..turpaan tulee joka suunpieksäjälle ennen ensi kesälomaa ..
Tuoki yksi.. kovin älykäs asuu
Kotkassa

Äänestä
  • kyllä nyt opitte kun KARMEE veti herneen nenään!
    Saakeli mikä arvovalta ja jopa taloudellinen tappio koitui nyt lieksalaislle.
    Eikä se yksin riitä!
    Saatte vielä turpaanne kaupantekijäisiksi.
    Että pittää olla hölömöö sakkia nää lieksalaiset.
    Maailman paras, ainoo, fiksuin, tyylikkäin ja kaikkee muutakin (superlatiiveja voitte lisätä halunne mukaan)... Karmuyrmy on nyt vihastutettu.
    Pysykää poissa kyliltä kun Jurmee Kurmee pyyhältää paikalle!
    Minen ainakaan uskalla tulla kylälle vaan käyn jopa kaupassa Joensuussa.
    Vittu minkä teitte te lieksalaiset!
    Niin vaan meni minunki elämä yheks pelekäämiseksi.
    Jokahan ens viikolla uskaltas kurkistaa vestornin kulman takkaa (eiku, sehän on pyöree - ei siin oo kulmia), jotta vieläkö Kurmeen jättämä pyörrevihuri pistää kylää sekasin.

    Se on semmonen hirmun kova sälli tuo Yrjöövä, että jättöpyörreki on kun Airbusin suurimmassa versiossa ja kahessa 737 jumbossa yhteesä.

    Äänestä

  • lieksalaiset kirjoitti:

    kyllä nyt opitte kun KARMEE veti herneen nenään!

    Ei tuo vielä mittään oo!

    Minä olen yrmeetä ollu karussa pielisen saaressa jo neljä viikkoa ja elänyt pelekällä kala vesi linjalla.

    Maihin en ole uskaltanut kun tänään ensi kertaa ja onneksi pystyttivät tämän nettipisteen tähän sokkarin kadun varteen mistä piäsin kurkistammaan lieksan menoa.

    Viimeki yönä heräsin heklassa ja kylymi niin perkeleesti ..heräsin painajaiseen jossa näin miten yrmee hakkas päätäni rantakivikkoon...no kun sain silimäni auki huomasin että ei se yrmee ollu vaan lokinperkele naputti nokallaan kallooni tavoitellen silmiäni.

    Onneksi piäsöö ihmisten ilimolle kun tuo yrmee lähtee pois.

    Äänestä

  • Arkajalaka kirjoitti:

    Onko teitä todella muitakin jotka on yrmee Karjua pakojaisissa?

    Minun piti perheeni ja sukulaisten kanssa lähteä kiireen vilkkaan pakosalle kun huomasimme eräänä iltana miten yrme tutkaili taloamme kadulta käsin.
    pysyttelimme piilossa verhojen takana ja aloimme pakata omaisuuttamme rekkaani jolla täällä suomessa olen tehnyt bisnestä kljetushommissa.

    Niiralan rajasemalla Venäläiset tullimiehet uhkasivat isoila tullimaksuilla koska olimme ottaneet koko omaisuutemme mukan.
    oli pakko palata suomen puolelle ja tyhjentää rekkakuorma tien varteen.

    Sinne jäi pesukone, astianpesukone, astiat, painepesuri, kompressori ja osa ruokatarvikkeista.

    Sitten kiireen vilkkaan rajan yli omaan kotimaahani karjalaan ja auton nokka kohti prääsää.

    Äänestä

Näin Tuon nimimerkki Yrmee Karjun oltermannin edessä ja siihen se tuli uhoomaan nenäni eteen !

Otin ja paljastin voemapahkurani ja tempaisin oltermannin edessä olevan suuren betonisen kukkaruukun arviolta 120kg ja nostin sen suorille käsilleni.
Siinä samassa kun Yrmee Karju huomasi mahottomat voimani hän säntäsi juoksuun yläkylälle päin ja lähti niin nopesti paikaltaan että kengänkannat jäi oltermanni eteen!

Äänestä
  • ryöttä on!

    Vai jotta tutkaili se teijänki taloa kadulta käsin - silmillään.

    Pitäsköhän pyytää Ympäriämpäristöministeteristöltä lupa karkottaa se jollaki konstilla pois näiltä nurkilta. Jos vaikka ampus ilimaan!

    Yrmmeetä ei olis passanna suututtoo.
    Vain kun nyt on kerran suuttunna niin panempa vielä vähän lissää.

    PLÄRPLÄRPLÄRPLÄR-NÄNNÄN-NÄNNÄN-NÄÄNÄÄ YRMEEPÄ ON RUMA!
    NÄNNÄN-NÄNNÄN-NÄÄ-NÄÄ!

    Äänestä

Juoksin samantien ja vauhdilla nurmekseen saakka!
Hyvä ettei mennyt paskat housuun siellä Oltermannin edessä.
Painelen tästä saman tien Kotkaan saakka mutta ensi kesänä kyllä kostan teille Lieksalaisille piruille.

Aloitan punttien noston välittömästi kun pääsen perille Kotkaan ja kun ensi kesänä tavataan, saatte maistella nyrkkiäni!

Äänestä
  • Tervetuloa taas ensi kesänä !

    Äänestä

jotin niin se oli lomalla Paiholasta. Sieltä pannaan aina kesäksi porukkaa ulos kun henkilökuntaa on lomilla. Sen jäbän loma loppu samalla kun Paiholassa hoitajien lomatkin loppu.

Eikä potilaat pääse talven aikana nettiin. Siinä se heppu oli.

Äänestä

eroon

Äänestä
  • Ehkäpä ette pääsekkään sillä minähän voin olla Gunnar tai joku muukin nimerkki ja vaikka kymmenen yhtä aikaa!

    Luuvitosta ääliöiden lanttuun on tuleman!

    Äänestä

  • Yrmee alkuperäinen kirjoitti:

    Ehkäpä ette pääsekkään sillä minähän voin olla Gunnar tai joku muukin nimerkki ja vaikka kymmenen yhtä aikaa!

    Luuvitosta ääliöiden lanttuun on tuleman!

    Tiedoksi vaan, että se aito ja oikea Gunnar käyttää vain Gunnarpässi-nimimerkkiä!
    Muut puhukoot mitä sylki suuhun tuo, mutta Gunnarpässi puhuu asiaa ja muut tulee perästä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Yrmee Karju kirjoitti:

Huomenna on viimenen lomapäivä. Maanantaina pitäs olla taas töissä. Huomenna iltapäivällä lähen parin tutun kaverin kanssa kohti Kotkaa. Sitten loppuu taas kirjottelu. ei Lieksan palstalle voi kirjottaa muualla kun lieksassa. Se on periaatejuttu. Koittakaa pärjäillä kaikki asialliset. Asiattomat kiehukoon omassa nielusa limassa. tämä on ensimäinen ja viimeinen viesti minulta tänään. Tuo joka matkii minuu voi jatkaa matkimista jos haluttaa.
Mitenkä te lieksalaiset nyt tulette toimeen tällä palstalla kun ei ole ketä porukalla vihata ja haukkuu. Jos jollain on jotain törkeyuttä jonka haluus sanoo päin naamaa niin Yrmee Karju on huomenna Kären leipomolla lähtökahvilla. aikaa en osaa sanoo tarkkaan vaan ennen puoltapäivää kuiteski.
Suunsoittajat nyt näyttäkää että teissä on sisuu muuhunkin kun palstalla tuntemattomana ikeniään tuulettaa. No vellihousut hienosti ja ammattitaitosesti kirjottavat suunpieksäjät. Näyttäkää miten tyhmä ja vetelä lasoli pummi minä olen. Sen sanon kuitenkin etukäteen että turpaan tulee joka suunpieksäjälle eikä ihan mitenkään kevyesti tulekkaan. tämän jälkeen ei minulta tule yhtään kirjotusta ainakaan ennen ensi kesälomaa elikkä ainakaan vuoteen. Enkä usko sittenkään kirjottavani kun tällä palstalla on niin paljon sellasia pelkkiä turpasa soittajia joita minä halveksin.
Tuoki yksi haukku ja uhos muka minulle eikä osannu viestiä laittaa minulle vaan laitto jollehi toiselle. ei kovin älykäs sekään jätkä olle. Varmaan asuu avoliitossa toisen samanlaisen jätkän kanssa. oli niin neitimäinen tyyli ja muka mies olisi. Pthyii kun yökättävä neitimies.
No se on sitten soromnoo. Jos on jotain valittamista niin olen kahvilla aamupäivällä Kären leipomolla jossa on muuten maaliman parhaat piirakat ja muutki leivonnaiset.
Leipomon tytöille erikoiset kiitokset ja terveiset.
Kotkassa minut tavottaa vapaa aikana yleensä Sapokasta. siellä hermo ja mieli lepää.
Hyvää kesää toivoo kaikkien rakastama ja koko palstan suosikki Yrmee Karju.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu