Isä mukaan

Mihin tapaamisiin otatte vauvan isän mukaan?

Neuvolaan?
Ensimmäiseen ultraan?
Mihin??

Ensimmäinen neuvolakäyntini on ihan pian ja mietin, että kuuluuko mies ottaa sinne mukaan?

Vai sitten ultraan vasta?
111137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ollaan menty tulevan isin kans joka paikkaan yhdessä jotta hänkin voi olla mukana tässä mullistavassa tapahtumassa kun esikoinen syntyy. Hän on mielellään ollut mukana sekä neuvolassa että ultrissa, ja pysyy ajan tasalla vaavin tilasta. Jotkut menevät mieluummin yksin mutta meillä näin :)

Äänestä
  • joka paikkaan mukaan,ensimmäiselle neuvolakäynnillekin ensi viikolla :) ei tarvinnut edes houkutella,oli heti lähdössä.

    Äänestä

isukki joka paikassa mukana, enkä itse tahtoisi asiaa toisin. On todella innoissaan ekasta lapsesta, varaa mm. ultraan ajat ja sitä rataa. Kaikki lääkäri ja sairaala reissut on ollut mukana, mistään ei tarvi minun huolehtia yksin. Raskaus on ollut tosi vaikea ja raskas ihan alku viikoista asti ja miehen tuki on minulle korvaamatonta. Ota ihmeessä mies mukaan kaikkeen,mihin vaan tahtoo osallistua. Sillä tavoin hänkin tuntee olevan enemmän osa lapsen maailmaan saattamista.

Äänestä
  • ...hänet sitten mukaani!

    Ei kun tuli vaan mieleen et Haluuko miehet ylipäänsä käydä neuvolassa ja lääkärillä, aattelin et ne ei tykkää tommosista käynneistä, mut kyllä ne ilmeisesti tykkääkin!

    Ilmoitin hänelle vaan tuossa aikaisemmin että saa tulla neuvolaan mukaan jos haluaa mut ei ole pakko.

    Kaikki vaan on vielä niin uutta meille kummallekin että halusin kuulla miten toiset menettelee :-)

    Äänestä

  • ottaakin... kirjoitti:

    ...hänet sitten mukaani!

    Tuleva isä on ollut mukana np-ultrassa ja rakenneultrassa, lisäksi perhevalmennus, tutustuminen synnäriin ja synnytystapa-arvio on tarkoitus käydä yhdessä. Lisäksi synnytykseen tietysti. Normaali neuvoloissa en ole kokenut tarpeelliseksi miehen läsnäoloa, paino ja verenpaineet muut saadaan otettua ilman häntäkin :-) Lisäksi miehen työn vuoksi nuo neuvolakäynnit olisi todella hankala järjestääkin, joten siksikin näin.

    Äänestä

  • ottaakin... kirjoitti:

    ...hänet sitten mukaani!

    Ei kun tuli vaan mieleen et Haluuko miehet ylipäänsä käydä neuvolassa ja lääkärillä, aattelin et ne ei tykkää tommosista käynneistä, mut kyllä ne ilmeisesti tykkääkin!

    Ilmoitin hänelle vaan tuossa aikaisemmin että saa tulla neuvolaan mukaan jos haluaa mut ei ole pakko.

    Kaikki vaan on vielä niin uutta meille kummallekin että halusin kuulla miten toiset menettelee :-)

    Meillä kans isukki ollut mukana jo kahdesti neuvolassa. Meidän tapauksessa on käynnit mennyt vähän hassusti ihan asioiden sotkeentumisen ja väärinkäsitysten takia. Lisäksi kyseessä on eka raskaus, joten omankin epätietoisuuden takia käyntejä on jo kaksi. Menin ekalle neuvola käynnille nimittäin jo rv 6 ja nyt eilen olin sitten kans neuvolassa (rv 8 4). Molemmilla kerroilla on ultrattu ja onhan se hienoa isinkin nähdä kun pieni sydän on pamppaillut ja pieniä käden ja jalan tynkiä on jo nähtävissä (heh.. mie niitä en nähnyt, mutta mies muka ihan selvästi!! :)) Parin viikon päästä lekurille sitten ja mies tulee sinnekkin sitten mukaan, vaikka lääkäri kuulema passittaa miehen gynen tutkimusten ajaksi pois, mutta muutoin saa sitten olla paikalla.. ;)

    Niin ja kyseleehän ne siellä niitä isänkin tietoja, niin onhan se mukava, että saa omat alkoholin viikkoannoksensa kertoa! :D

    Äänestä

  • maatsi kirjoitti:

    Mukana se on jokapaikassa,aina kun vaan pääsee. Minusta mukava ja mies itseki haluaa.

    Niin piti sanoa, että meillä kyllä 8 jotain näky selvästi vauva ultrassa, heilu ihan hulluna ympäriinsä, välillä näky vain päälakea kun kaveri heitti volttia, kädet ja jalat heilu kanssa..

    Meillä ollu mies mukana ekalla neuvolakerralla, jolloin oli tosi hyväkin, kun kyseltiin suvun sairauksia yms. ja kuunneltiin sydänääniä. Np-ultraan ei ikävä kyllä päässy mukaan mut rakenneultrassa oli. Lääkärineuvolassakin oli mukana, ultralla kattottiin sieläkin. Meillä kyllä sai mies olla sisätutkimuksen ajan sisällä, kun siinä samalla ultrattiin eikä välillä laitettu housuja jalkaan.. Ei se nyt sinne alapäähän tuijotellu eikä lääkärikään mitään sanonu et olis pois pitäny mennä, eihän sielä mitään oo mitä ei oo aikasemmin nähny :D

    Äänestä

Mulla ei ollu mies mukana ekalla neuvolakäynnillä, ku se ei puhu suomea joten ajatteli ettei siellä mitään kuitenkaan ymmärrä ;) Mutta neuvolantäti sanoi että ota ihmeessä jatkossa mukaan, kyllä hän sen verran englantia osaa. Joten oli mies sitten tokalla käynnillä mukana..silloin kuunneltiin sydänäänet ekaa kertaa. Ja tietty oli ultrassakin mukana :D Tuskin jatkossa kaikkille neuvolakäynneille tulee..mutta ehkä välillä kuitenkin.

Äänestä

Lapsen isi on ollut mukana niin joka käynnillä kuin on vaan töiltänsä päässyt. ^_^
Etenkin eka käynnillä neuvolassa ja Ultrassa. Eka Ultra on isällekin ihana kokemus! Ja ihan yhtä paljon isäkin tykkää kuunnella sydänääniä neuvolassa käynnillä kuin äitikin.

Äänestä

mukana kun ensimmäisen kerran kuunneltiin sydän äänet rv 12 ja ultrassa rv 14.

Tavallisille neuvola käynneille en ole kokenut tarvetta että miehen pitäisi olla mukana, ja mies on samaa mieltä. Saa toki tulla mukaan kun haluaa.

Synnytysvalmennukseen mennään yhdessä ja synnytykseen mukaan mies on myös tulossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mihin? kirjoitti:

Mihin tapaamisiin otatte vauvan isän mukaan?

Neuvolaan?
Ensimmäiseen ultraan?
Mihin??

Ensimmäinen neuvolakäyntini on ihan pian ja mietin, että kuuluuko mies ottaa sinne mukaan?

Vai sitten ultraan vasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu