Kellä tietoa tarvitseeko hankkia mimmonen laskin kun alottaa lukemaan matematiikkaa yliopistossa. Lukiossa oli pitkällä käytössä Ti-86, pärjääkö?
Laskin?
tul. opiskelija
41526
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hankkia TI-89 vaikka kyllä tuollakin pärjäisi. 89ssä on kuitenkin kaikki mahdollinen.
ainakaan turussa ei saa käyttää graafista laskinta matematiikan tenteissä.
Helsingin yliopiston matikan laitoksen tenteissä laskimia ja taulukoita saa pääsääntöisesti käyttää samoilla säännöillä kuin yo-kirjoituksissa (eli TI-86 käy, TI-89 ei). Tosin eipä siitä laskimesta hirveää hyötyä ole - mutta eipä haittaakaan.
Yliopistomatikka on sen verran teoreettista, että ei siellä laskinta tarvitse ollenkaan. Ainakaan minä en ole tenteissä tarvinnut kertaakaan, ja silti on maksimipisteitä tullut. Laskin vaan ei osaa todistaa kompaktien avaruuksien tuloavaruutta kompaktiksi. Samoin Maolin taulukoista ei ole yliopistomatikassa hyötyä, tai ainakin minä opettelin tärkeimmät kaavat ulkoa ja niistä johtamalla saan kaikki Maolista löytyvät asiat.