FEV1:n tulkitseminen?

Mulla oli Fev1 2,3 l (71%) viimeksi kun mitattiin, eli oli "selkeää obstruktiota". (Pef yleensä 400.) Lääkäri oli muuten kirjoittanut, että "mahdollisesti liittyy edellispäivän altistukseen". Aika hyvä, että myöntää sen - kävin iltasella 10 minuuttia keskiaikaisessa kirkossa ja tulin yskien ja pihisten pois (pidempään en kestänyt).
Koitin kattella niitä viitearvoja, mutta vaikka niiden olemassaolosta puhuttiin, en löytänyt itse taulukkoa mistään. Ehkä joku toinen tietää ja voi suoraan antaa osoitteen.

Tuntuu hölmöltä valittaa, että puhalsin VAIN 3,14 ja minulla on huono olo, kun sinulla on 1,8!

Paras arvo siinä altistus-seurannassa oli 3,95, mutta silloinkaan en ollut "terve", eli se ei kai voi toimia "vertailuarvona"...

pikku Myy kirjoitti:

Tuntuu hölmöltä valittaa, että puhalsin VAIN 3,14 ja minulla on huono olo, kun sinulla on 1,8!

Paras arvo siinä altistus-seurannassa oli 3,95, mutta silloinkaan en ollut "terve", eli se ei kai voi toimia "vertailuarvona"...

Joku laittoi kuukausia sitten tälle palstalle ulkomaisen linkin, josta saattoi helposti laskea oman oikean arvonsa. Yritän löytää sen uudelleen ja laittaa tähän. Itselläni normaali arvo olisi ollut muistaakseni jotain 3 paikkeilla. Mulla on paljonkin poikkeamia eri arvoissa, mutta kun PEF on hyvä, niin olen kuulemma terve:) Puolisoni ja lapseni ovat kokeilleet Pikoa ja FEV1 on kummallakin yli 4. Ja muutama ystävättäreni on kokeillut ja puhaltavat noin 3,5-3,8.

pikku Myy kirjoitti:

Tuntuu hölmöltä valittaa, että puhalsin VAIN 3,14 ja minulla on huono olo, kun sinulla on 1,8!

Paras arvo siinä altistus-seurannassa oli 3,95, mutta silloinkaan en ollut "terve", eli se ei kai voi toimia "vertailuarvona"...

tämä fev1 myös. Joskus terveyskeskuksessa lääkäri katsoi kiekosta ja 2,9 pintaan oli vielä ihan normaali arvo aika monelle. Yli 3 lienee aika hyvä, mutta en nyt menisi sanomaan mitään varmaa.

Oma arvoni oli joskus pitkälle päälle 3,4 - 3,7 pintaan. Nyt oli pitkään 2 pintaan, eikä nouse enää yli 3 koskaan. Mutta vähän olotilasta riippuen 2,4 - 2,7. Kun laskee alle 2 ja siihen pintaan, olen aivan tukossa. Silti pef voi olla yli 600. Sekin arvo on nyt keikkunut vain tuon 600 nurkilla, "parhaimmillaan" se oli lähelle 800. Parhaimmillaan sulkeissa, koska olo ei kuitenkaan ollut mitenkään hyvä, vaikka peffit nousivatkin.

Noiden arvioiden mukaan minun normaali pef olisi siinä 420-470 pintaan max. Mutta jos menee peffit näin alas olen aivan tukossa. Lääkkeiden tuplaaminen tapahtuu jo kun pef alkaa viitosella.

Joten tiedä nyt näitä arvoja, mutta noin hatusta vetäisten yli 3 fev1 arvoilla pärjää hyvin. Alle 2 arvoilla ei sitten enää pärjäilläkään niin hyvin ja 1,5 arvoilla on varmastikin jo aikaste pulassa.

Nyt olisi tarvetta lääkäreiden arvioista, mutta niitä tuskin näemme.

KIITOS!

Kävin laskemassa, ja voin vaan todeta että taas olen reilusti vertaulu-arvojen yläpuolella. Pitäisi olla tyytyväinen omiin arvoihin, vaikka ne nyt tänään ovat 79% siitä TTL:n jo huonosta arvosta. Toisaalta oli sivulla taulukko jossa oli prosenttiarvoja, mutta ei siinä otettu huomiota yksilön omiin arvoihin.

Minulla on PEF-arvojen kohdalla ihan sama kokemus kuin f123ly. Hyvän olon minulla on kun puhallan 560-580, kun arvot ovat 450 on jo raskasta ja sitten kun arvot ovat 320 on todella paha olo. Taulukkojen mukaan minun pitäisi tyytyä 450-490:een, mikä on noin 22% oman ihannearvon alapuolella.

pikku Myy kirjoitti:

KIITOS!

Kävin laskemassa, ja voin vaan todeta että taas olen reilusti vertaulu-arvojen yläpuolella. Pitäisi olla tyytyväinen omiin arvoihin, vaikka ne nyt tänään ovat 79% siitä TTL:n jo huonosta arvosta. Toisaalta oli sivulla taulukko jossa oli prosenttiarvoja, mutta ei siinä otettu huomiota yksilön omiin arvoihin.

Minulla on PEF-arvojen kohdalla ihan sama kokemus kuin f123ly. Hyvän olon minulla on kun puhallan 560-580, kun arvot ovat 450 on jo raskasta ja sitten kun arvot ovat 320 on todella paha olo. Taulukkojen mukaan minun pitäisi tyytyä 450-490:een, mikä on noin 22% oman ihannearvon alapuolella.

lääkäreiden taholta tarkoin. Joten olisi hyvä olla itselläkin tiedossa se oma hyvä arvo ja siitä sitten seurata vuosittain mitä tapahtuu. TTL:n tapa on seurata arvoja siten, että seurataan aina vain siihen edelliseen arvoon nähden, joten ihan oikeaa sitä hyvää arvoa ja sitä heikentynyttä arvoa ei seurata ollenkaan. Syynä kuulemma se, että kyseessä on aina sen hetkinen tilanne. Että jos arvosi oli 4 vuosi sitten ja heikkenee siitä kuukausittain, arvioidaan sitä edellisen kuukauden arviota, joka on ehkä 3 ja sitä uutta arviota joka on ehkä myös 3 tai 2,9 ja todetaan, ettei mitään merkittävää muutosta ole tapahtunut noissa arvoissa. Tämä nyt vain tälläinen heitto, mutta pääsääntöisesti se menee tällä kaavalla tuo terveyden seuranta näissä ammattitautitutkimuksissa.

pikku Myy kirjoitti:

KIITOS!

Kävin laskemassa, ja voin vaan todeta että taas olen reilusti vertaulu-arvojen yläpuolella. Pitäisi olla tyytyväinen omiin arvoihin, vaikka ne nyt tänään ovat 79% siitä TTL:n jo huonosta arvosta. Toisaalta oli sivulla taulukko jossa oli prosenttiarvoja, mutta ei siinä otettu huomiota yksilön omiin arvoihin.

Minulla on PEF-arvojen kohdalla ihan sama kokemus kuin f123ly. Hyvän olon minulla on kun puhallan 560-580, kun arvot ovat 450 on jo raskasta ja sitten kun arvot ovat 320 on todella paha olo. Taulukkojen mukaan minun pitäisi tyytyä 450-490:een, mikä on noin 22% oman ihannearvon alapuolella.

vuorokauden ajan mukaan? Vai millä aikavälillä? Entä altistuksen takia?

Mun Peffini kun pysyttelee kiltisti paikallaan eikä korreloi sen kanssa, olenko altistunut tai en,kuinka huonoksi oloni tunnen, eikä ainakaan vuorokaudenajan mukaan. Sen sijaan viime syksystä yleistason nousun voi huomata, eli lääkkeet on nostaneet sitä 50 astetta.

Peffit kirjoitti:

vuorokauden ajan mukaan? Vai millä aikavälillä? Entä altistuksen takia?

Mun Peffini kun pysyttelee kiltisti paikallaan eikä korreloi sen kanssa, olenko altistunut tai en,kuinka huonoksi oloni tunnen, eikä ainakaan vuorokaudenajan mukaan. Sen sijaan viime syksystä yleistason nousun voi huomata, eli lääkkeet on nostaneet sitä 50 astetta.

joskus on aamulla parempi ja illalla heikompi, ulkona käynnin jälkeen voi laskea 150 - 200 pykälää helpostikin, joskus ei laske. Yleensä lääkityksen jälkeen laskee vähän tai pysyy samoissa lukemissa, ei juurikaan nouse.

Nyt oli 582 tuolla Piko1 mittarilla, eilen aloitin kortisonikuurin tuota keuhkosairaiden kuntoutusta varten, tänään otin toisen kerran 16 mg/Solometia.

Vointi minullakin oli jo parempi, nyt sitten taas sellainen, ei vois vähempää kiinnostaa, olotila. Johtuneen siitä, että elämä jatkaa samaa rataansa mitä se oli jo kuukausia, enkä kestä sitä. Sovittiin tosin ystäväni kanssa, että itsesääli on ihanaa, mutta siinä saa kieriskellä vain vähän aikaa, nyt olisi taas aika ryhdistäytyä. Joten yritän sitä.

lienee se oire, jota seurataan kirjoitti:

lääkäreiden taholta tarkoin. Joten olisi hyvä olla itselläkin tiedossa se oma hyvä arvo ja siitä sitten seurata vuosittain mitä tapahtuu. TTL:n tapa on seurata arvoja siten, että seurataan aina vain siihen edelliseen arvoon nähden, joten ihan oikeaa sitä hyvää arvoa ja sitä heikentynyttä arvoa ei seurata ollenkaan. Syynä kuulemma se, että kyseessä on aina sen hetkinen tilanne. Että jos arvosi oli 4 vuosi sitten ja heikkenee siitä kuukausittain, arvioidaan sitä edellisen kuukauden arviota, joka on ehkä 3 ja sitä uutta arviota joka on ehkä myös 3 tai 2,9 ja todetaan, ettei mitään merkittävää muutosta ole tapahtunut noissa arvoissa. Tämä nyt vain tälläinen heitto, mutta pääsääntöisesti se menee tällä kaavalla tuo terveyden seuranta näissä ammattitautitutkimuksissa.

Arvoja verrataan aina sen ikäisen ja pituisen henkilön viitearvoihin. Itse puhalsin PEFiä ekan kerran joskus 7 vuotta sitten mittarin nuppiin 700. Viitearvo olisi ollut 500 paikkeilla. FEV1 en tiedä mitä oli silloin. Myöhemmiltä ajoiltakin on oikeita lääkäriasemalla tehtyjä spiroja, jotka erittäin hyviä. Jos nykyisiä arvojanai verrattaisiin näihin, vaikka 3 vuotta sitten tehtyihin spiroihin, arvoni ovat suorastaan romahtaneet. Mutta viitearvoihin verrattuna olen aika lailla vielä "kunnossa". Ei mene kyllä itsellä jakeluun.

f123ly kirjoitti:

joskus on aamulla parempi ja illalla heikompi, ulkona käynnin jälkeen voi laskea 150 - 200 pykälää helpostikin, joskus ei laske. Yleensä lääkityksen jälkeen laskee vähän tai pysyy samoissa lukemissa, ei juurikaan nouse.

Nyt oli 582 tuolla Piko1 mittarilla, eilen aloitin kortisonikuurin tuota keuhkosairaiden kuntoutusta varten, tänään otin toisen kerran 16 mg/Solometia.

Vointi minullakin oli jo parempi, nyt sitten taas sellainen, ei vois vähempää kiinnostaa, olotila. Johtuneen siitä, että elämä jatkaa samaa rataansa mitä se oli jo kuukausia, enkä kestä sitä. Sovittiin tosin ystäväni kanssa, että itsesääli on ihanaa, mutta siinä saa kieriskellä vain vähän aikaa, nyt olisi taas aika ryhdistäytyä. Joten yritän sitä.

Minulla on ihan sama tilanne, eli PEF:fit vaihtelevat altistuksien mukaan. Jos olen ollut "eristyksissä" pitkään ja minulla ei ole pahoja altistuksia takana, PEF:fit ovat välillä paremmat aamuisin. Jos on huono jakso takana, PEF-arvot ovat tietysti matalat aamuisin viiden aikaan, ja otan yölläkin lääkettä. Päivän aikana kun altistuu PEF-arvot sitten laskevat.

Pudotus voi altistuksen jälkeen olla jopa 250, mutta yleensä 150-200 aluksi.

Voi, säälin sinua f123ly! Olemme samassa veneessä, kun mitään ei tahdo järjestyä ja taistelemme tätä sairautta vastaan. Minulla on nyt ja vähän toivoton olo, kun tulee koko ajan takapakkia. Eilisen lääkärikäynnin jälkeen (homeisessa sairaalassa) arvot puosivat 272 asti, vaikka minulla on 30 mg kortisonia päivässä ja nestemmäiset hengitettävät lääkkeet. Just kun on päässyt askeleen eteenpäin menee kolme taaksepäin.

Voisimme perustaa "säälikää toisiamme-yhdistyksen", niin ei ole harrastettavaa itsesääliä. ;) Minä olen onneksi päässyt sen "pakollisen" itsesääli-vaiheen ohi. Ikävää on, mutta se kuuluu tavallaan kuvaan, se on yksi vaihe joka on käytävä läpi. Oletko jo kokenut sitä vihaa- ja "minä en anna periksi"-vaihetta? Minulle tuli semmoinenkin...

pikku Myy kirjoitti:

Minulla on ihan sama tilanne, eli PEF:fit vaihtelevat altistuksien mukaan. Jos olen ollut "eristyksissä" pitkään ja minulla ei ole pahoja altistuksia takana, PEF:fit ovat välillä paremmat aamuisin. Jos on huono jakso takana, PEF-arvot ovat tietysti matalat aamuisin viiden aikaan, ja otan yölläkin lääkettä. Päivän aikana kun altistuu PEF-arvot sitten laskevat.

Pudotus voi altistuksen jälkeen olla jopa 250, mutta yleensä 150-200 aluksi.

Voi, säälin sinua f123ly! Olemme samassa veneessä, kun mitään ei tahdo järjestyä ja taistelemme tätä sairautta vastaan. Minulla on nyt ja vähän toivoton olo, kun tulee koko ajan takapakkia. Eilisen lääkärikäynnin jälkeen (homeisessa sairaalassa) arvot puosivat 272 asti, vaikka minulla on 30 mg kortisonia päivässä ja nestemmäiset hengitettävät lääkkeet. Just kun on päässyt askeleen eteenpäin menee kolme taaksepäin.

Voisimme perustaa "säälikää toisiamme-yhdistyksen", niin ei ole harrastettavaa itsesääliä. ;) Minä olen onneksi päässyt sen "pakollisen" itsesääli-vaiheen ohi. Ikävää on, mutta se kuuluu tavallaan kuvaan, se on yksi vaihe joka on käytävä läpi. Oletko jo kokenut sitä vihaa- ja "minä en anna periksi"-vaihetta? Minulle tuli semmoinenkin...

käyty useampaan kertaan lävitse, myös EI VOI OLLA TOTTA vaihe. Vihainen olen aika ajoin, varsinkin joidenkin ääliökommenttien jälkeen, tai kun työsuojeluvaltuutettu kertoo, "et saa mitenkään HYÖTYÄ ammattitaudistasi, siitä meidän on pidettävä kiinni ettet nyt mitenkään HYÖDY ammattitaudistasi" noiden sanojen jälkeen olisin varmasti lyönyt, mutta kaveri oli puhelimenpäässä, joten kiristelin hampaitani kotona.

Periksi ei voi antaa, mutta nyt kun aloitin tuon kortisonin on ääri huono olla. En tiedä millainen olo muilla on, jotka syövät kortisonia välttääkseen mahdollisen sairastumisen, mutta nyt on olo että kohta laatta lentää.

Kyllähän me loppuviimein pärjätään, mutta tiukkahan se tekee myös. Eikä mun tilanne ole niin paha kun sun, sun pitää elää vielä ne mun 20 vuotta jotka minä elin ihan terveenä. Kaikkein tärkeintä on muistaa se, että kehenkään ei pidä luottaa enää ikinä. Ei eri toten lääkäreihin, jotka kertovat että kyllä se tästä...

f123ly kirjoitti:

käyty useampaan kertaan lävitse, myös EI VOI OLLA TOTTA vaihe. Vihainen olen aika ajoin, varsinkin joidenkin ääliökommenttien jälkeen, tai kun työsuojeluvaltuutettu kertoo, "et saa mitenkään HYÖTYÄ ammattitaudistasi, siitä meidän on pidettävä kiinni ettet nyt mitenkään HYÖDY ammattitaudistasi" noiden sanojen jälkeen olisin varmasti lyönyt, mutta kaveri oli puhelimenpäässä, joten kiristelin hampaitani kotona.

Periksi ei voi antaa, mutta nyt kun aloitin tuon kortisonin on ääri huono olla. En tiedä millainen olo muilla on, jotka syövät kortisonia välttääkseen mahdollisen sairastumisen, mutta nyt on olo että kohta laatta lentää.

Kyllähän me loppuviimein pärjätään, mutta tiukkahan se tekee myös. Eikä mun tilanne ole niin paha kun sun, sun pitää elää vielä ne mun 20 vuotta jotka minä elin ihan terveenä. Kaikkein tärkeintä on muistaa se, että kehenkään ei pidä luottaa enää ikinä. Ei eri toten lääkäreihin, jotka kertovat että kyllä se tästä...

Mikäli tarkoitat, F123ly, että luottaa kehenkään esim. lääkäriin siinä mielessä, että "kyllä sinä tästä vielä paranet" (perusteettomasti sanottuna), niin oikeassa lienet useimpien kohdalla. Mutta luottamus sinänsä on elämän voimavara, jota ei kannata heittää hukkaan.. muuten toivokin alkaa horjua. Minä ainakin luotan siihen, että vaikka todennäköisesti en tästä paranekaan, niin ehkä kuitenkin voin tämmöisenäni elää elämisen arvoisen elämän. Joo, ei ole helppoa silloin ku kipeenä makaa eristyksissä, mutta sitten kun on taas parempi, on vain koetettava keksiä, mistä muualta saa elämään mielekkyyttä niin että se on elämisen arvoista. Elämiseen mielekkyyttä tuskin tuo kiukussa ja katkeruudessa TAVOIKSEEN möyhiminen - vaikka aikansa on silläkin! Sen sijaan jos vain anteeksi pystyy antamaan muille ihmisille, itselleen, tilanteille... saa taas voimaa katsoa eteenpäin :)

Raivokkaita kiukunpuuskia ja surkeita itsesäälikohtauksia teillekin SOPIVASSA määrin (kun sitä psyykkistä työtä on pakko tehdä näissä tilanteissa), ja niiden välillä ja jälkeen kykyä luottaa, antaa anteeksi ja elää :)

f123ly kirjoitti:

käyty useampaan kertaan lävitse, myös EI VOI OLLA TOTTA vaihe. Vihainen olen aika ajoin, varsinkin joidenkin ääliökommenttien jälkeen, tai kun työsuojeluvaltuutettu kertoo, "et saa mitenkään HYÖTYÄ ammattitaudistasi, siitä meidän on pidettävä kiinni ettet nyt mitenkään HYÖDY ammattitaudistasi" noiden sanojen jälkeen olisin varmasti lyönyt, mutta kaveri oli puhelimenpäässä, joten kiristelin hampaitani kotona.

Periksi ei voi antaa, mutta nyt kun aloitin tuon kortisonin on ääri huono olla. En tiedä millainen olo muilla on, jotka syövät kortisonia välttääkseen mahdollisen sairastumisen, mutta nyt on olo että kohta laatta lentää.

Kyllähän me loppuviimein pärjätään, mutta tiukkahan se tekee myös. Eikä mun tilanne ole niin paha kun sun, sun pitää elää vielä ne mun 20 vuotta jotka minä elin ihan terveenä. Kaikkein tärkeintä on muistaa se, että kehenkään ei pidä luottaa enää ikinä. Ei eri toten lääkäreihin, jotka kertovat että kyllä se tästä...

Joo, minullakin on ollut se "ei voi olla totta"-vaihe kerta toisensa jälkeen. Välillä uhkaa "en välitä vaikka sairastuisin vielä enemmän"-vaihe tulla päälle, ja se on todella vaarallista. Kuitenkin on joskus semmoinen olo, ettei jaksa koko ajan taistella 100% tätä tautia vastaan. Muistuttaa vähän sinun olotilasi tällä hetkellä, luulisin.

Häh?!! Mikä luottamusmies! Nyt iski kieltämättä EI VOI OLLA TOTTA vaihe... Miten voisit hyötyä siitä, että he ovat sinua sairastuttaneet? Terveys on mennyt, urasi kärsii, taloutesi kärsii, perhe- ja ystävyyssuhteet kärsivät - lista on vaikka kuinka pitkä. Missä ne hyödyt sitten ovat, tällaisessa tilanteessa? Ilmainen lääkärissäkäynti ja ilmaiset lääkkeet?!? Voi, mikä lohtu!

Oma työnantajani kysyi minulta, minkä takia minä "hain ammattitautidiagnosia, eikö olisi ollut helpompaa elää ilman sitä paperia"? Minulle kyllä annettiin sitä diagnosia, ei niitä voi hakea, eikä kukaan varmastikaan halua sairastua ammattitautiin...jotta voisi "hakea" diagnosia TTL:stä.

Kortisoni saattaa vaikuttaa psyykkeeseen, niin lukee ainnakin omassa kortisoni-purkissani, mutta minulla on toista sorttia. Minä huomaan että se vaikuttaa koko kehoon: turpoan, minulle tulee käsittämätön makeishimo, hikoilen todella paljon ja välillä oksettaa. Munuaiset myös kipeytyvät. Kaikki nämä sivuvaikutukset yhteensä antavat jo itsessään huonomman olon, ja sen lisäksi minullahan on samalla huonot peffit, mitkä lisäksi aiheuttavat väsymystä. Voi olla että ärsyntyy siitä hankalasta tilanteesta vaan eikä lääkkeestä, en tiedä. Itsehän tiedät sen parhaiten, jos seuraat oloasi eri kortisoni-kuurien aikana. Toistuvatko esim. aina ne tietyt oireet kuurien aikana?

Joo, olen kyllä huomannut ettei kaikkiin ihmisiin voi luottaa. Opin sen kantapään kautta, kun työpaikallani silloin sairastuin tähän tautiin. Silloin oli rumaa peliä. Suojellakseen itseään ei voi luottaa joka ikiseen ihmiseen, se vaisto kai kehittyy ajan ja kokemuksien myötä. Mutta jos ei luota kehenkään...

Luulen, että lääkärit yrittävät tällä "kyllä se tästä"-psykologialla saamaan potilasta jaksamaan. Onhan pitkään keskusteltu siitä, että ne jotka uskovat parantuvansa parantuvat muita paremmin. Tahdon voimalla ja taisteluhalulla pärjää paremmin. Mutta toisaalta, kun ajattelee tätä tilannetta ja on elänyt tätä elämää monta vuotta jo, niin... Tottkai toivon ja taistelen, mutta ei se tahdonvoima ole minua parantanut.

tuosta luottamisesta... kirjoitti:

Mikäli tarkoitat, F123ly, että luottaa kehenkään esim. lääkäriin siinä mielessä, että "kyllä sinä tästä vielä paranet" (perusteettomasti sanottuna), niin oikeassa lienet useimpien kohdalla. Mutta luottamus sinänsä on elämän voimavara, jota ei kannata heittää hukkaan.. muuten toivokin alkaa horjua. Minä ainakin luotan siihen, että vaikka todennäköisesti en tästä paranekaan, niin ehkä kuitenkin voin tämmöisenäni elää elämisen arvoisen elämän. Joo, ei ole helppoa silloin ku kipeenä makaa eristyksissä, mutta sitten kun on taas parempi, on vain koetettava keksiä, mistä muualta saa elämään mielekkyyttä niin että se on elämisen arvoista. Elämiseen mielekkyyttä tuskin tuo kiukussa ja katkeruudessa TAVOIKSEEN möyhiminen - vaikka aikansa on silläkin! Sen sijaan jos vain anteeksi pystyy antamaan muille ihmisille, itselleen, tilanteille... saa taas voimaa katsoa eteenpäin :)

Raivokkaita kiukunpuuskia ja surkeita itsesäälikohtauksia teillekin SOPIVASSA määrin (kun sitä psyykkistä työtä on pakko tehdä näissä tilanteissa), ja niiden välillä ja jälkeen kykyä luottaa, antaa anteeksi ja elää :)

mitään. Terveys on mennyt ja työpaikka katkolla, monilta mennyt talo ja terveys, omaisuus ja velkaakin on raskaasti, mutta sentään hengissä olette selvinneet eikös se ole pääasia kuitenkin. Ja se, että Suomessa ei ole sosiaaliturvaa, eikä rahaa tule mistään, lapset kulkevat vanhoissa kirpputorivaatteissa ja mistään lomista on turha haaveillakaan, niin helpompaahan se elämä niin on. Mitä sitä mammonalla tekee, jos tv meni samassa sötäkässä, niin eihän sitä rahaa kuitenkaan olisi mitään tv-lupaa edes maksaa, eikä sieltä tv:stä mitään edes katsottavaksi mainittavaa edes tule. Joten helpottaa sekin. Se että lapset yskivät yöt ja päivät ja joutuvat vielä homekouluja käymään on vain sitä Suomalaista elämää, ja eihän mitään homeongelmaa edes ole olemassa, koska politikot ja Hyssälä kertovat ettei mitään hätää ole. Joten kaikki on hyvin, luulotautia ja mitäs heititte kamat veke, ei voi mitään. Olisi pitänyt kysyä heti Hyssälältä ja muilta politikoilta sekä lääkäreiltä ja sitten olisi saanut tietääkin ettei ole mitään ongelmaa.
Ja koska ei ole mitään ongelmaa voi olla ihan iloinen siitä, että vetää lääkkeitä keuhkoihinsa ihan turhaan. No nekin rahat voi jättää käyttämättä ja ostaa ruokaa ja taas menee paremmin. Kun vielä jättää lääkärit oman onnensa nojaan ja kertoo heti että on ihan terve, mitä luulotautia tässä sairastaa säästyy rahat myös lääkäripalkkioiden kohdalla. Ja taas menee paremmin.

Mitä siitä jos tölli on homeessa, se kuuluu elämään, haisee pahalle, mitä siitä, ostaa vähän raikastetta ja pyytää tuon Hyssälän pussaajan kyllään. Voi jäädä pidemmäksikin aikaa, koska home ei ole vaarallista. Ja taas kaikki on paremmin.

pitää ylipäätään surra kirjoitti:

mitään. Terveys on mennyt ja työpaikka katkolla, monilta mennyt talo ja terveys, omaisuus ja velkaakin on raskaasti, mutta sentään hengissä olette selvinneet eikös se ole pääasia kuitenkin. Ja se, että Suomessa ei ole sosiaaliturvaa, eikä rahaa tule mistään, lapset kulkevat vanhoissa kirpputorivaatteissa ja mistään lomista on turha haaveillakaan, niin helpompaahan se elämä niin on. Mitä sitä mammonalla tekee, jos tv meni samassa sötäkässä, niin eihän sitä rahaa kuitenkaan olisi mitään tv-lupaa edes maksaa, eikä sieltä tv:stä mitään edes katsottavaksi mainittavaa edes tule. Joten helpottaa sekin. Se että lapset yskivät yöt ja päivät ja joutuvat vielä homekouluja käymään on vain sitä Suomalaista elämää, ja eihän mitään homeongelmaa edes ole olemassa, koska politikot ja Hyssälä kertovat ettei mitään hätää ole. Joten kaikki on hyvin, luulotautia ja mitäs heititte kamat veke, ei voi mitään. Olisi pitänyt kysyä heti Hyssälältä ja muilta politikoilta sekä lääkäreiltä ja sitten olisi saanut tietääkin ettei ole mitään ongelmaa.
Ja koska ei ole mitään ongelmaa voi olla ihan iloinen siitä, että vetää lääkkeitä keuhkoihinsa ihan turhaan. No nekin rahat voi jättää käyttämättä ja ostaa ruokaa ja taas menee paremmin. Kun vielä jättää lääkärit oman onnensa nojaan ja kertoo heti että on ihan terve, mitä luulotautia tässä sairastaa säästyy rahat myös lääkäripalkkioiden kohdalla. Ja taas menee paremmin.

Mitä siitä jos tölli on homeessa, se kuuluu elämään, haisee pahalle, mitä siitä, ostaa vähän raikastetta ja pyytää tuon Hyssälän pussaajan kyllään. Voi jäädä pidemmäksikin aikaa, koska home ei ole vaarallista. Ja taas kaikki on paremmin.

kurjia töitä. Vois vain räkiä keuhkojaan ulos ja voivotella. Ja sitten ei olisi mistään enää huolta. Kävis vain lääkärissä ja ne antaisi roppakaupalla astmalääkkeitä. Niitä sitten söisin aamiaiseksi ja päivälliseksi, välipalaksi ja illalliseksi. Ihanaa se olisi. Vois vain sairastaa ja olla huonovointinen. Mikä voisi olla ihanampaa. Ei enää turhaa ulkoilua, ei mitään töitä, kun ei vois tehdä mitään. Voi miten kateellinen minä olen, kun meidän työpaikalla ei ole hometta. Etsin kyllä uutta työtä jostakin homevirastosta jotta minäkin saisin noin kivan sairauden, olisi ihanaa kun tietäisi jo, että elämää ei pitkälti ole ja eläkeikää ei tarvitse murehtia. Ei tarvitse säästää mitään eläkesäästämistä ja ihan sama vaikka politikot käyttää kaikki eläkerahat itselleen, enhän minä niitä tarvitse. Olisi niin ihanaa olla koko ajan kipeä. Voi miten kivaa jos kurkkuun sattuisi, kuumekin olisi aika nastaa, ja tuo palelu se vasta kivaa olisikin. Vois sitten vain olla ja kipeillä. Aaah. Minä tykkään käydä lääkäreissäkin ne on niin tyhmiä, että niiden kanssa tuntee olevansa ihan samalla viivalla. Voi sitten pyöritellä silmiään ja voihkailla samaan tahtiin. Ihanaa ihanaa. Mutta mun täytyy vielä löytää se hometyöpaikka ja mistä minä nyt löydän sellaisen hyvän joka varmasti sairastuttaa, ettei vain joku typerä ole mennyt korjaamaan niitä vesivuotoja ja muita ongelmia. Niin. Ei niitä saa korjata, koska minusta kotona oleminen olisi ihanaa. Ja haluan sairastua. Se on niin ihanaa. Haluan että kaikki rahat menee lääkkeisiin. Niin sekin on mukavaa, ettei tarvitse syödä mitään kun oksettaa! Niin minusta on kivaa sairastua kunhan nyt vain löydän sen hometyöpaikan. Missä ne kaikki on! Onko kenelläkään tietoa, joku sairaala oliko se Meikku? Sinnekkö nyt töihin!!! Niin se olisi tosi kivaa sairastua.

tuosta luottamisesta... kirjoitti:

Mikäli tarkoitat, F123ly, että luottaa kehenkään esim. lääkäriin siinä mielessä, että "kyllä sinä tästä vielä paranet" (perusteettomasti sanottuna), niin oikeassa lienet useimpien kohdalla. Mutta luottamus sinänsä on elämän voimavara, jota ei kannata heittää hukkaan.. muuten toivokin alkaa horjua. Minä ainakin luotan siihen, että vaikka todennäköisesti en tästä paranekaan, niin ehkä kuitenkin voin tämmöisenäni elää elämisen arvoisen elämän. Joo, ei ole helppoa silloin ku kipeenä makaa eristyksissä, mutta sitten kun on taas parempi, on vain koetettava keksiä, mistä muualta saa elämään mielekkyyttä niin että se on elämisen arvoista. Elämiseen mielekkyyttä tuskin tuo kiukussa ja katkeruudessa TAVOIKSEEN möyhiminen - vaikka aikansa on silläkin! Sen sijaan jos vain anteeksi pystyy antamaan muille ihmisille, itselleen, tilanteille... saa taas voimaa katsoa eteenpäin :)

Raivokkaita kiukunpuuskia ja surkeita itsesäälikohtauksia teillekin SOPIVASSA määrin (kun sitä psyykkistä työtä on pakko tehdä näissä tilanteissa), ja niiden välillä ja jälkeen kykyä luottaa, antaa anteeksi ja elää :)

kun kaikki on melkein vielä ihan kohdallaan

mennyttä on

- työpaikka
- terveys
- omaisuus
- velkaa on ja paljon
-

jäljellä on vielä se että henki on tallella. Ja siitä PITÄÄ OLLA ILOINEN!! Mitä sitä nyt työpaikalla, rahalla, tavaralla tekee. PITÄÄ ottaa järki käteen ja miettiä MIKÄ ON OIKEIN TÄRKEÄÄ. Se että henki pihisee. SE ON TÄRKEÄÄ.