lehtikaloista

Minulla on aina ollut miljoonakaloja akvassani ja kohta alkaa riittää...(hankkiudun niistä eroon)

Millainen parvi / pariskunta sopisi tuonne 140l akvaarioon niin ettei eripuraa synny..(jostain kuulin että ovat aika reviisitietoisia? )

- Muita jäljelle jääviä olisivat tuo "maatiaismonni" ja 2 tikrua pohjalle..

Onko lehtikaloista olemassa jotain kääpiömuotoa? (itse olen ihastunut noihin "seepraraidallisiin")

Haluaisin jotin näyttävämpää akvaariooni...
14655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Valitettavasti akvaariosi on liian pieni niin pikkulehtikalalle kuin tavallisellekkin lehtikalalle. Pikkulehtis tarvitsee väh. 200-litraisen ja lehtikala 250-litraisen akvaarion. Altaan korkeuden tulisi olla yli 50 cm.
Ovat hyvin reviiritietoisia kutuaikana varsinkin.

Mitäpä nuo kaksi "tikrua" ovat?
Tiikerinuoliaisia vaikos tiikeribarbeja?
Nuoliaisista olisi päästävä eroon, sillä niistä tulee jättimäisiä ja noille tiikeribarbeille suositellaan isompaa parvea tai ne voivat käyttäytyä väkivaltaisesti muita kaloja kohtaan.

Seuraava ehdottamani kalasto ei "kestä" tikrujen(Kummankaan lajin) läsnäoloa, joten pistäisin kalaston uuteen uskoon.
Lahjoittaisin entiset pois(Paitsi partis saa jäädä).

Jos jotain näyttävämpää "isompaa" kalaa haluat altaaseesi ja kun se ei ole tuon isompi, ottaisin jotakin pienemmäksijäävää rihmakalaa. Hunajarihmakala- tai vaikkapa hiukan herkempi kääpiörihmakalahaaremi. Tai jos taistelukaloista pidät niin vaihtoehtoisesti taistohaaremi.
Haaremi tarkoittaa siis yhtä koirasta ja useampaa naarasta. Rihmoille akvaario sisustetaa hyvin runsaalla kasvistolla.

Noiden seuraksi voisi ottaa parven kardinaalitetroja tai vaikkapa kiilakylkiä.
Jos pohjalla on hienoa hiekkaa, onko?
Niin sinne möyhimään vaikkapa piikkisilmiä. Jollei hiekkaa ole niin ei sitten niitä.

Äänestä
  • Pikkulehtikalalle suositan 120 litraa ja lehtikalalle 200 litraa.

    Äänestä

  • JukkaV kirjoitti:

    Pikkulehtikalalle suositan 120 litraa ja lehtikalalle 200 litraa.

    Uusimmassa Akvaariokalat-kirjassa on päivitetyt akvaarion suosituskoot.
    Sinunkin kannattaisi päivittää noita tietojasi. Mielestäni ammattilaiset osaavat määritellä altaankoot "oikein". :)

    Pikkulehtikala 200-litraa.
    Lehtikala 250-litraa.

    Äänestä

  • Rihma kirjoitti:

    Tuo on vain yksi kirja. Minä, joka olen harrastanut alaa yli 25 vuotta, tiedän myös kyllä asiat ihan hyvin. Lehtikaloja voi pitää hyvin 200 litrassa.

    Äänestä

  • JukkaV kirjoitti:

    Tuo on vain yksi kirja. Minä, joka olen harrastanut alaa yli 25 vuotta, tiedän myös kyllä asiat ihan hyvin. Lehtikaloja voi pitää hyvin 200 litrassa.

    Itsekkin olen harrastanut akvaarioita ties kuinka kauan, enkä missään nimessä laittaisi lehtikaloja ihan pieneen purnukkaan! Kaikki 200-litraiset eivät edes ole 50 senttiä korkeita.

    Pariskunta voi olla todella äkäinen kutuaikana ja kutua voidaan pukata jopa KERRAN viikkoon, sinne ei mahdu sitten muita kaloja ollenkaan.
    Ei ole hyvä suositella näille aloittelijoille ihan pikkupurkkeja, kun he haluavat varmasti enempi lajeja altaaseensa kuin yhden lehtispariskunnan. Käytä sinäkin järkeäsi.

    Ja tosiaan kannattaisi kuunnella niitä ammattilaisia, tietävät asian varmasti paremmin kuin "harrastalijat".

    Akvaarion mitat ovat tärkeimmät. Niiden avulla kannattaa edetä. Litramäärä on tosin vain ohjeellinen.

    Äänestä

Tiikerinuoliaisista on siis kyse - ja tiedän että kasvavat joten suunnitelmissa on kyllä isompi akva!! (vaikka eivät nuo kyllä ole vielä kasvaneet vuodessa kuin ehkä sentin)
Muita kaloja ne eivät ole häirinneet..no ehkä partiksen kanssa välillä kinaavat pohjatableteista vaikka kummallekkin omanlaisensa.
En millään tohtisi niistä hankkiutua eroon.. =)

Noita rihmoja mietin myös, mutta eivätkös nekin ole aika rähisijöitä?

HÖM..*miettii*
Voisikohan sitten tuohon hankkia jotain kaloja lisäksi? (joskus minulla oli intiaaninsulkia..ne olivat kyllä ihan symppiksiä)
-Tai jotain oranssin (tai muun) värisiä "erottuvia" pienempiä kaloja??

Tuo akva nyt näyttää tosiaan lähinnä kasviakvalta kauempaa katsottuna (vain tikruset erottuvat)-ja monni-mussuttaja

Äänestä
  • Jos sulla ei ole aikomusta sijoittaa TOSI isoon akvaarioon, ihan lähiaikoina, suosittelisin luopumaan niistä tiikerinuoliaisista. Mielestäni on todella väärin pitää, jopa 30 SENTTISEKSI kasvavaa kalaa liian pienessä altaassa.
    Ja vain vähän isompi allas ei riitä vaan, suosituksissa oli muistaakseni yli 500-litrainen. Tarkastan sen kun pääsen kirjan äärelle.
    Tiikerinuolainen on myös parvikala ja vaatii 4-6 kaveria ympärilleen.

    Viisainta olis luopua tikruista ja hankkia altaaseen sopivia kaloja, kuten ehdotin. Kalastoehdotuksia voimme keksiä lisää, jollei nuo rihmat kiinnosta. On olemassa paljon muitakin lajeja, kuten kääpiökirjoahvenia..

    Hunajarihma ei ole äksyimmästä päästä, eikä taistokaan, jos allas on sisustettu oikein. Toki poikkeuksia löytyy suuntaan jos toiseen.
    Mutta ehdottamasi lehtikalatkaan kun ei tuohon sovi..

    Äänestä

  • Tiikerinuoliainen tarvitsee minimissään 530-litraisen akvaarion.
    Ota se huomioon. :)

    Äänestä

Jos oikeasti tahdot eroon miljoonakaloistasi, niin sitten voit hankkia muitakin kuin lehtikaloja.

Oma suositukseni olisi ruostekirjoahvenpariskunta, muutamia monnisia ja jokin tetraparvi.

Äänestä
  • Eivätkös affenet ole kovia lisääntymään??

    Toki pidän noista rihmoista, mutta takaraivoon on aina jäänyt uros joka tappoi kaikki 3 vaimoaan jahtaamalla ne hengiltä.. (kun aloittelin)
    -Tosin myyjä möi 60l akvaan: Monnin,kuparimonnisen,2rihmaa,pari lehtikalaa, ja milliksiä...(noin muistelisin)

    Kuinkas nopeasti nuo tikruset sitten kasvavat kun eivät vuoteen ole kasvaneet kuin tuon sentin??

    Äänestä

  • tania kirjoitti:

    Eivätkös affenet ole kovia lisääntymään??

    Kun aloittelit harrastustasi, olivatko nuo "toisensa tappaneet" sinirihmakaloja?
    Ne ihan varmasti kurmuuttavat toisiaan, ainakin koiras naaraita kutuaikana ja liian pienessä altaassa voinee mennä raukoilta henkikin.

    Akvaariokauppiaisiin EI OLE luottamista, kuten olemme jo monta kertaa nähneet. Akvaristin pitää ottaa itse selvää lajien vaatimuksista.

    Äänestä

  • tania kirjoitti:

    Eivätkös affenet ole kovia lisääntymään??

    Toki pidän noista rihmoista, mutta takaraivoon on aina jäänyt uros joka tappoi kaikki 3 vaimoaan jahtaamalla ne hengiltä.. (kun aloittelin)
    -Tosin myyjä möi 60l akvaan: Monnin,kuparimonnisen,2rihmaa,pari lehtikalaa, ja milliksiä...(noin muistelisin)

    Kuinkas nopeasti nuo tikruset sitten kasvavat kun eivät vuoteen ole kasvaneet kuin tuon sentin??

    Tuo tikru kasvaa kyllä ihan livakkaan tahtiin. Ja eihän se liian pienessä akvaariossa raukka mahdukkaan kasvamaan.
    Luovu oikeasti niistä samalla kun laadit uutta kalastoa. Kalojen tulee olla asianmukaisessa akvaarioissa.

    Äänestä

  • Rihma kirjoitti:

    Tuo tikru kasvaa kyllä ihan livakkaan tahtiin. Ja eihän se liian pienessä akvaariossa raukka mahdukkaan kasvamaan.
    Luovu oikeasti niistä samalla kun laadit uutta kalastoa. Kalojen tulee olla asianmukaisessa akvaarioissa.

    Minulle nuo tikrut myytiin "pariskuntana" ja hyvin ne sielä ovat toistaiseksi voineet.. Mutta kuten jo totesin isompi akva on hakusessa! (pärjäisivätkö ne parina? )
    Haussa olisi tuollainen 250-300..muutoin loppuu tila oikeasti huushollissa kesken!! =)

    Muistelisin että (n.15v sitten) nuo olisivat olleet helmirihmoja...(sellaisia keltaisia/kellertäviä)

    Rihmaset ovat sikäli kivoja että "heiluttelevat" aina takaisin kun niille "pidät seuraa".. =)

    Eli jos hankkisin sinirihmaa niin mikä olisi kokoonpano??Kasvisto??Muut vaatimukset??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tania kirjoitti:

Minulla on aina ollut miljoonakaloja akvassani ja kohta alkaa riittää...(hankkiudun niistä eroon)

Millainen parvi / pariskunta sopisi tuonne 140l akvaarioon niin ettei eripuraa synny..(jostain kuulin että ovat aika reviisitietoisia? )

- Muita jäljelle jääviä olisivat tuo "maatiaismonni" ja 2 tikrua pohjalle..

Onko lehtikaloista olemassa jotain kääpiömuotoa? (itse olen ihastunut noihin "seepraraidallisiin")

Haluaisin jotin näyttävämpää akvaariooni...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu