olen silloin tällöin lueskellut tätä palstaa ja ajattelin kertoa teille omaa tarinaani. Elin onnellisen lapsuuden vanhoillislestadiolaisessa kodissa, mutta jostakin syystä osa meistä ei koskaan kelvannut vl-piireille. Meitä syrjittiin ja kiusattiin ja pilkattiin. Lopuksi meitä ei edes haluttu nähdä, olimme täysin läpinäkyviä, kukaan ei suostunut edes seurapenkissä viereemme istumaan. Olin hyvin onneton tuohon aikaan, mutta viivyttelin pitkään ennen kuin uskalsin jättää kaiken sen mihin uskoin. Se oli elämäni paras päätös; nyt pystyn näkemään kaiken selvästi, ihmiset tervehtivät minua kuin normaalia ihmistä, ja mikä hassuinta, myös aiemmin läpi katsoneet lestadiolaiset tervehtivät vastaan tullessaan. Vl:n ulkopuolisessa maailmassa ihminen hyväksytään sellaisenaan, ei tuijoteta ulkonäköön tai kampaukseen tai vaatteisiin, ainakaan niin paljon kuin lestadiolaiset tekevät. Ja täällä myös ihmisille sallitaan virheitä, sillä kaikki me virheitä teemme. Vl- maailmassa jos ihminen tekee virheen, niin se muodollisesti annetaan anteeksi, mutta samalla kuiskutellaan selän takana koko seurakunnalle, ja sisäpiiritietona juttu kulkee kauas. (huom! itse en tällaisia virheitä tehnyt, seurasin vain sivusta). Itse usko on kyllä hyvä asia, mutta se ilmenee ihmisissä niin sokeana ja rakkaudettomana. Mutta ehkä turhaan kirjoitan, vl:t eivät kritiikkiä hyväksy ja muille tämäkin voi olla bensaa liekkeihin. Ehkä kuitenkin vl-ihmisille tämän kirjoitin, jospa jonkin syrjityn ja heikon lestadiolaisen tie voisi näin keventyä. Minulla on nyt asiat hyvin: Askeleeni on kevyt ja iloinen, vl:t sanovat minua omavanhurskaaksi, mutta uskon Jeesuksen lunastaneen ristillä syntini, en tarvitse pelastukseeni minua piinanneiden ihmisten syntien anteeksiantamis-julistusta. Minä olen valinnut siis tieni, en enää koskaan tahdo palata takaisin sille surun ja kärsimyksen tielle. Mutta teille jotka elätte liikkeen piirissä viestini on että älkää ihmeessä sortuko tuolla tavalla ihmisiä kiusaamaan ja alentamaan. Vaikka elämänne onkin hyvin kapea-alaista ja sisällyksetöntä, hakekaa sisältö muusta kuin toistenne kiusaamisesta.
Minun tarinani
kauas pois
8979
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vai miksi vl:t teitä hyljeksivät? Rahahan siellä ihmisen arvon määrittelee..
ei sen kummempia oltu kuin muutkaan siihen aikaan, ja mikä oudointa, ei kaikkia meidän perheen jäseniä sorrettu, osa kelpasi muille, osa ei. Ja jos asiasta yritti keskustella muiden kanssa, niin eivät hekään ymmärtäneet miksi näin oli mutta eivät myöskään halunneet menettää omaa paikkaansa auringossa. Eikä minä ole ainoa tämän kohtalon kokenut, tiedän muitakin, osa heistä on katkeroitunut, mutta jatkaa edelleen liikkeen piirissä, koska pelkää sokeana aivoihin istutettua "helvetti-tuomiota". Mutta niinkuin edellisessa viestissä ainakin yritin sanoa, tämä keskustelun aloitus ei ole tarkoitettu mitenkään bensaksi liekkeihin ulkopuolisille, vaan nimenomaan hätähuudoksi, että liikkeen piirissä olevat herättäisivät keskuudessaan yleistä lähimmäisenrakkautta toisiaan(kin) kohtaan. Mietin aikoinaan kirjoittaa aiheesta srk:n johdolle, mutta väsyin niin koko touhuun ja lähdin omille teilleni.
Ei ole helppoa joutua ilkeiden juorujen kohteeksi. En osaa sanoa muuta mutta tiedän mitä se on kun yksi tyttöporukka alkoi juoruilla minusta kun olin teini-ikäinen. Se oli hirveää turhaa mustamaalaamista.
Sinä uskallat tuoda hyvin arkaluontoisen asia keskutteluun.
Olen samaa mieltä, että lestadiolaisten keskuudessa on tiettyjä ryhmiä, joihin pääsee vain koulutuksen tai menestyksen avulla. Kaikki eivät ole tasa-arvoisia.
Mutta olen tajunnut, että näinhän se on, lestadiolaiset ovat todella raadollisia ihmisiä, he eivät todellakaan ole yhtään parempia kuin muut, melkeinpä huonompia, oikeasti paljon huonompia.
Mutta kun olen tajunnut tuon kauheuden, miten syntisiä lestadiolaiset ovat niin olen tajunnut myös sen, että heille jos kelle kristuksen armo kuuluu. He ovat sen tarpeessa jo oman sydämen pahuutensa vuoksi.
Oikeasti, minä näen tässä Jumalan tarkoituksen, Jumala näyttää, ettei Jumalanvaltakuntakaan ole erehtymätön, koska siellä on hyvin syntisiä ihmisiä.
Toivonkin, että Jumala ei hylkää lapsiaan vaan antaa armoa ja anteeksiantamusta.
Antaa nähdä, oman syntisyyden kaikki puolet.
Kun sen on nähnyt, asiat selviävät ja armo tulee suureksi.
tosiaan näkee. Olen nähnyt ja kokenut minäkin. Ja tiedän, että monen herkän nuoren tie on sen vuoksi vienyt pois seurapaikoilta. Kukapa sitä yksin haluaisi olla. Ei saisi olla parempia ja huonompia ihmisiä. Ei suosia ketään, vaan tasapuolista kohtelua kaikkien kohdalla.
Ei kuitenkaan kannata katsoa liikaa niiden ihmisten päälle, vaan yksin Jeesuksen päälle. Usko on se tärkein, mikä vie perille.
Samanlaista kokemusta tiedän olevan muissakin uskontopiireissä läheisten kertomuksia kuulleena. Ei yhtään kummempaa.
Seuroissa puhujien tulisi useammin ottaa puheeksi nämä epäkohdat.
>>>Toivonkin, että Jumala ei hylkää lapsiaan vaan antaa armoa ja anteeksiantamusta.
Antaa nähdä, oman syntisyyden kaikki puolet.
Kun sen on nähnyt, asiat selviävät ja armo tulee suureksi.>>>
hetkinä. hah hah hoo hii meitä kiusattiin. ketään muita ei ole koskaan kiusattu
ihmisissä. Jokainen tietää, niin kouluissa kuin työpaikoillakin, jopa päiväkodeissa jo pikku-naperoiden keskuudessa. Valitettavasti myös vl-seurakunnissa. Heiltä vaan odotetaan parempaa käytöstä. Se käytös huomataan ja se onkin suurennuslasin alla. Myöskin kaikissa eri hengellisyyksissä olen huomannut ihan samaa. Ihminen on raadollinen. Vain Jeesus yksin oli puhdas ja viaton.
Ottakaamme jokainen opiksi, että kaikki olisimme yhtä rakkaita toisillemme, sillä olemmehan kaikki Jumalan luomia. Ilman häntä ei meillä ole mitään. Sillä turhaan ihminen ylpeilet. Kaikki on lahjaksi saatua.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Fil. 2:1&rnd=1185634582826
Kaikilla meillä on näissä asioissa opeteltavaa.
Tähän sopii ne Jeesuksen sanat: "Se joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven"
(tämä kohta muuten taisi olla se syntinen nainen (huora), kun sitä alkoivat uskovaiset morkkaamaan)
On hieno, että joku uskaltaa kertoa tälläisiäkin kokemuksia, ne ovat ihan tosia ja kertovat meistä paljon, olemme todella raadollisia ja syntisiä pikkusieluja.
Onneksi näistä voi myös oppia, jokainen voi mennä itseensä ja miettiä omaa käytöstä kanssaihmisiä kohtaan oli ne sitten uskovaisia tai ei.