Objektiivisesti ajatellen asiat meni näin:
Äidin äiti kuoli. Lyhyen ajan kuluessa yksi seitsemästä lapsesta osti mummon kiinteistön äidiltään nimelliseen hintaan. Myyntihinnalla hän patisti äidin ostamaan viereisen metsäpalstan. Tämä palsta pidettiin muilta perillisiltä salassa. Sen oli tarkoitus päätyä kaikessa hiljaisuudessa ahneen tyttären käsiin, kun äiti kuolee.
Isän kuoltua tytär pakotti äidin muuttamaan luokseen vieraalle paikkakunnalle, vaikka äiti tarvitsi jatkuvaa huolenpitoa, ja tytär kävi vuorotyössä. Samalla tytär halusi pitää lapsuuskodin jakamattomana, viitaten äidin hallintaoikeuteen - vaikkei äiti saanut asua siellä, tyttären painostuksesta. Tytär toivoo voivansa äidin kuoltua vaatia kotitalon itselleen sillä varjolla, että "hoiti" äitiä hänen elämänsä lopulla. Näin tytär saisi omistukseensa kaksi kiinteistöä, lähes ilmaiseksi, ja muut sisarukset eivät saa mitään.
Ahneen näkökulmasta asiat menivät kai näin:
Hän oli ainoa, jolle mummon kotitalo merkitsi jotain. Siksi hän "pelasti" sen joutumasta sisarusten käsiin. Hän neuvoi äitiä sijoittamaan nimellisen myyntisumman maapalstaan. Näin äidille jäi jotain konkreettista siitä rahasta - vaikkei soisesta maapalasta varsinaista iloa ole, ellei sitä myy.
Tytär tarjoutui epäitsekkäästi ottamaan vanhuksen luokseen asumaan, ja urheasti asettui vastustamaan hoitavan lääkärin ja muun perheen kantaa - heidän mielestään äidin olisi ollut parempi jäädä asumaan kotikylälle, asiantuntevaan ympärivuorokautiseen hoitoon. Hän kielsi äidiltä lääkityksen, joka hänen omasta mielestään ei ollut epileptiselle äidille tarpeen. Itse asiassa hän kielsi koko epilepsian.
Tyttären mielestä on itsestään selvää, että lapsuuskoti on pidettävä jakamatta, koska äiti elää yhä. Ja hän aikoo vaatia sitä itselleen korvauksena 'uhrautuvasta' työstään, kun äiti kuolee. Jos sisarukset eivät tällaiseen järjestelyyn taivu, heistä kirjoitetaan paikallislehtiin häväistysjuttuja, kuten isästä aikoinaan.
Sanokaapa, ulkopuoliset, kuka tässä näyttäisi olevan oikeassa?
Äidin äiti kuoli. Lyhyen ajan kuluessa yksi seitsemästä lapsesta osti mummon kiinteistön äidiltään nimelliseen hintaan. Myyntihinnalla hän patisti äidin ostamaan viereisen metsäpalstan. Tämä palsta pidettiin muilta perillisiltä salassa. Sen oli tarkoitus päätyä kaikessa hiljaisuudessa ahneen tyttären käsiin, kun äiti kuolee.
Isän kuoltua tytär pakotti äidin muuttamaan luokseen vieraalle paikkakunnalle, vaikka äiti tarvitsi jatkuvaa huolenpitoa, ja tytär kävi vuorotyössä. Samalla tytär halusi pitää lapsuuskodin jakamattomana, viitaten äidin hallintaoikeuteen - vaikkei äiti saanut asua siellä, tyttären painostuksesta. Tytär toivoo voivansa äidin kuoltua vaatia kotitalon itselleen sillä varjolla, että "hoiti" äitiä hänen elämänsä lopulla. Näin tytär saisi omistukseensa kaksi kiinteistöä, lähes ilmaiseksi, ja muut sisarukset eivät saa mitään.
Ahneen näkökulmasta asiat menivät kai näin:
Hän oli ainoa, jolle mummon kotitalo merkitsi jotain. Siksi hän "pelasti" sen joutumasta sisarusten käsiin. Hän neuvoi äitiä sijoittamaan nimellisen myyntisumman maapalstaan. Näin äidille jäi jotain konkreettista siitä rahasta - vaikkei soisesta maapalasta varsinaista iloa ole, ellei sitä myy.
Tytär tarjoutui epäitsekkäästi ottamaan vanhuksen luokseen asumaan, ja urheasti asettui vastustamaan hoitavan lääkärin ja muun perheen kantaa - heidän mielestään äidin olisi ollut parempi jäädä asumaan kotikylälle, asiantuntevaan ympärivuorokautiseen hoitoon. Hän kielsi äidiltä lääkityksen, joka hänen omasta mielestään ei ollut epileptiselle äidille tarpeen. Itse asiassa hän kielsi koko epilepsian.
Tyttären mielestä on itsestään selvää, että lapsuuskoti on pidettävä jakamatta, koska äiti elää yhä. Ja hän aikoo vaatia sitä itselleen korvauksena 'uhrautuvasta' työstään, kun äiti kuolee. Jos sisarukset eivät tällaiseen järjestelyyn taivu, heistä kirjoitetaan paikallislehtiin häväistysjuttuja, kuten isästä aikoinaan.
Sanokaapa, ulkopuoliset, kuka tässä näyttäisi olevan oikeassa?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kaikesta tuosta 'sähellyksestä' huolimatta, eikö se perinnönjako mene juurikin testamentin ja lakiosuuksien mukaan. Mitä perikunta sitten tekee kiinteän omaisuuden osalta, sehän se lienee sitten keskenään sovittava (tai tapeltava), liekö tuossa nyt sen kummemmin oikeaa tai väärää olemassa (siten että vaikuttaisi lopputulokseen), mielipiteensä kullakin.
että yksi vie kaiken, ja kuusi jää perinnöttä? Sopii varmaan yhdelle tässäkin tapauksessa. Sopiiko muille kuudelle, arvata voi.
Leikkiähän minä laskin!
Ei tuosta jutusta minulle jää kuin kaksi kysymystä: Miksi olette sallinut moisen tähän asti, ja mitä aiotte tehdä asioiden korjaamiseksi?
Perinnönjako äidin kuoleman jälkeen (jos nyt henkilöiden "kuolinjärjestys" on edes kovinkaan itsestään selvää...) lain mukaan. Eli lapsuudenkoti kaikille jaettuna. Älkää suostuko yhden pompotteluun. Kirjoituksia voi tietenkin kirjoitella lehtiin, mutta niistä voi sitten tehdä poliisille tutkintapyynnön herjauksesta. Kirjoitukset on vain kirjoituksia. Äidin jälkeen perinnöjaossa/perunkirjoituksessa otatte sitten myös tuon nimelliseen hintaan tehdyn kiinteistökaupan esille ja konsultoitte lakimiestä siitä, olisiko tuo kauppa katsottava ennakkoperinnöksi tai suosiolahjaksi.
ei ole missään päätetty. Jos ahnehtija kuolee ennen äitiään, tilanne muuttuu huomattavasti. Lapsettomana hänet perisi äitinsä, ja sitten taas hänen jälkeensä muut perilliset.
Äidin pilkkahintainen talokauppa ja maanosto kyllä listataan perukirjaan jo nyt isän kuoltua, lesken omaisuutena. Etsiköön lakimies omistussuhteet. Mainitsemme hänelle, että kyseiset asiat on pidetty salassa muulta perheeltä, ja vain juoruja on kuultu. Tästä syystä ahne haluaa olla pesänilmoittaja, ja koettaa jatkaa kauppojen/ennakkoperinnön salaamista. Se ei kuitenkaan tule hänelle onnistumaan.
Kirjoitus vaikuttaa sekavalta ja vainoharhaiselta.
Mainitsepa lause jossa näet 'vainoharhaisuutta'!
Olen puhunut tästä asiasta tällä palstalla jo usean kuukauden ajan, isän sairastuttua, ja nyt hänen kuoltuaan. Neuvoja on tullut jos jonkinlaista, mutta ei vielä sellaista, joka olisi varsinaisesti tilannetta muuttanut. Sinun kommenttisi nyt ei ollut kovin rakentava ollenkaan.
Tällä kertaa yritän tarjota myös tuon naikkosen näkökulmaa, siinä määrin, kun sitä voi normaali ihminen ymmärtää. Näetkö tämän vainoharhaisuutena? Tietysti en voi toisen aivoihin kurkistaa, eikä ahne nainen aikeistaan puhu, mutta voihan sitä yrittää tehdä diagnoosia hänen tekojensa perusteella. Jos tilanne vaikuttaa sekavalta, se johtuu siitä, että se on sekava. Ja toivottavasti se on aika ainutlaatuinen. Olisi surullista, jos tuollaisia ahnehtijoita on muissakin perheissä.
>>Jos tilanne vaikuttaa sekavalta, se johtuu siitä, että se on sekava>Mainitsepa lause jossa näet 'vainoharhaisuutta'!>Sen (metsäpalstan) oli tarkoitus päätyä kaikessa hiljaisuudessa ahneen tyttären käsiin, kun äiti kuolee.>tytär pakotti äidin muuttamaan luokseen>Tytär toivoo voivansa äidin kuoltua vaatia kotitalon itselleen sillä varjolla, että "hoiti" äitiä hänen elämänsä lopulla. Näin tytär saisi omistukseensa kaksi kiinteistöä, lähes ilmaiseksi, ja muut sisarukset eivät saa mitään.>Tyttären mielestä on itsestään selvää, että lapsuuskoti on pidettävä jakamatta, koska äiti elää yhä.>Sanokaapa, ulkopuoliset, kuka tässä näyttäisi olevan oikeassa?
kierosti. Toisaalta on hyvin vaikea esittää monimutkaista asiaa yksiselitteisesti - sen tietää vaikkapa lain laatija. Aina löytyy joku, joka lukee juuri päinvastoin kun oli tarkoitettu.
Mummolla oli yksi perillinen, ja perillisellä seitsemän lasta. Talokauppa sovittiin mummon ollessa vielä sairaalassa kuolemaa tekemässä. Me emme tiedä, tehtiinkö asiasta paperit - asiaa on yritetty salailla viimeiset parikymmentä vuotta. Kuinka niin ei ole mahdollista salata maapalstan omistusta? Jos kyseinen ahnehtija saisi olla pesän ilmoittaja (ei saa), voisiko hän jättää ilmoittamatta omaisuuden, josta muut eivät muodollisesti tiedä?
Tytär pakotti äidin muuttamaan luokseen, l♪2äkärin tahtoa, perheen tahtoa ja edunvalvojan tahtoa vastaan. Poliisiin oltiin yhteydessä, mutta vaikka äiti yksin ollessaan sanoo haluavansa asua kotikylällä, tyttären läsnäollessa hän ei uskalla muuta kuin sanoa olevansa hänen luonaan vapaaehtoisesti. Hän pelkää tytärtään! Me melkein pelkäämme sisartame, tai ainakin karttelemme häntä kuin myrkkykäärmettä. Muu perhe ei pystynyt töiltään ja olosuhteiltaan ottamaan äitiä luokseen. Ahnekaan ei pysty häntä hoitamaan, koska käy vuorotyössä ja opiskelee samalla, mutta hänellä ei olekaan äidin hyvinvointi mielessä, vaan oman pankkitilin tase. Kyllä, ahne on jo tehnyt suunnitelmansa tiettäväksi - hän aikoo vaatia korvausta äidin 'hoidosta', äidin kuoltua - hänen eläkkeensä ei riitä ahneelle.
Omalla kylällä, tuetussa asunnossa asuessa äitiä olisi kyllä käyty katsomassa, ja ystävät olisivat myös voineet vierailla, ja lääkärit ja muut hoitavat ihmiset. Nyt hän on 500km:n päässä kotoa, aivan yksin, hullun kynsissä, dementoituneena.
Voisiko vaikka sanoa, että se koira älähtää...
Ehkä tuollaisia kahmimissuunnitelmia on monellakin. Ehkä meidän perhe ei ole ainutlaatuinen kahjoinemme.
ahneesta vaikka tästä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000156&posting=22000000027311135
tämä tapahtuikaan. Olet esittänyt saman tarinan joskus aiwmminkin, wn vaan nyt jaksanut sitä etsiä. Mutta näin omituinen juttu jä mieleen
olisihan vaihtoehto se, että tuollaista sattuisi monessakin perheessä. Toivon, ettei niin ole. Yksikin hullu, yhdessä perheessä on tarpeeksi.
Olen puhunut tästä asiasta monta kertaa, monella palstalla. Ne, joilla on luonnevikaisia sukulaisia, tietävät, miten turhaa olisi yrittää keskustella heidän kanssaan. Meidän perheen hirmu lukee näitä palstoja, ja onhan tämä jonkinlaista kommunikointia. Samalla saa hänkin ulkopuolisten palautetta. Se saattaa lopulta takoa jonkin verran järkeä hänen pieneen päänuppiinsa. Ja olemme saaneet hyviäkin neuvoja. Puhun kuitenkin asiasta, kunnes se on ratkaistu. Emme ole lain asiantuntijoita, emmekä ole aikaisemmin joutuneet tällaiseen tilanteeseen. Vie siis aikaa päättää, mikä on paras menettelytapa.
Muun muassa noissa alla olevissa keskusteluissa puhuttiin tästä tapauksesta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000082&posting=22000000026590349
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000156&posting=22000000027311135
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000082&posting=22000000026837035
"Mummolla oli yksi perillinen, ja perillisellä seitsemän lasta. Talokauppa sovittiin mummon ollessa vielä sairaalassa kuolemaa tekemässä. Me emme tiedä, tehtiinkö asiasta paperit "
>>Eihän asia teille kuulukaan ennen kuin äitinne kuolee! Siihen asti äiti hallitsee omaisuuttaan eikä ole tilivelvollinen lapsilleen mistään oikeustoimestaan.
ovat omat navat se pikku maailman keskipiste. He eivät tunne käsitettä 'perhe', tai 'oikeudenmukaisuus'. Mummon ruumis ei ollut vielä kylmennyt, kun silmät kiiluen oltiin asunnon kimpussa ja tehtiin rumat kaupat. Ahneus, ilkeys, pahantahtoisuus ja itsekkyys - niistä on tässä asiassa kyse.
Ahne tyttärentytär olisi voinut odotella, kunnes äiti kuolee, ja sitten jakaa perinnön muiden kanssa. Mutta se ei rohmulle riitä. Pitää saada kaikki, heti, nyt, minulle, eikä tilivelvollisuutta kenellekään. Enustan, että hän viruu vielä siinä mökissä yksin ja kaikkien hylkäämänä - perheen rakkauden hän on tyystin menettänyt.
"...ovat omat navat se pikku maailman keskipiste. He eivät tunne käsitettä 'perhe', tai 'oikeudenmukaisuus'."
>>Eihän sellaisia käsitteitä mikään laki toki pakotakaan tunnustamaan. Omaisuus on yhden, sen joka sen omistaa, eikä siitä ole mitään velvollisuutta jakaa tasapuolisesti kaikille. Vaan ihan niin kuin itsestä hyvälle tuntuu.
Ymmärrän, että tuollainen harmittaa sinua, mutta kuule, sellaista tämä elämä on. Jokaisen tulee katsoa omaa parastaan.
kirjoitin toisella palstalla seuraavan:
"Normaalit ihmiset hankkivat lapsia ymmärtäen vastuunsa heistä. Lapsissa tavallaan jatkamme elämäämme; onhan lapsemme geeneistä puolet isältä, puolet äidiltä.
Ihailen sukuja, joissa sukupolven vaihtuminen sujuu kunnioittaen ja hyvällä tahdolla. Leski ei tuhlaa perheen (huom. perheen, ei pariskunnan) omaisuutta oman ryppyisen ruumiinsa iloksi, vaan ajattelee rakkaudella perhettään. Ja lapset antavat mielellään lesken asua kotonaan kuolemaansa asti, ja sitten jakavat sovussa perinnön. Näin kunkin sukupolven työ auttaa seuraavaa sukupolvea, eikä tarvitse aloittaa tyhjästä joka polven uudestaan.
Narsistinen vanhempi on surullinen näky. Niin myös narsistinen lapsi. Rakastava, yhteistyöhaluinen perhe on yhteiskunnan kallisarvoisia tukipilareita. Nostan hattua niille perheille, joissa kunnioitetaan toinen toistaan."
Yhteiskunta, jossa laki ei perustu oikeudenmukaisuuteen, ei ole niin hyvä kuin se voisi olla. Nämä kaksi narsistia eivät kumpikaan itse ole työllään hankkineet kiinteää omaisuutta, kaikki, mitä on tienattu, on tuhlattu. Äidin äiti maksoi oman asuntonsa omalla työllään - tytär kohteli sitä yhtä vähän arvostaen kuin suurinta osaa lapsistaan. Isä maksoi oman talonsa omalla raskaalla työllään. Äiti istui ja valitti ja nalkutti ja juorusi, ei tehnyt ansiotyötä kuin hyvin satunnaisesti, ja ne rahat hän käytti omaksi huvituksekseen, ei koskaan perheen hyväksi. Nyt isän kuoltua noiden kahden silmät kiiluvat; miten voisi saada isänkin talon itselleen, kuudesta muusta perillisestä välittämättä.
Yhteiskunnan laki yrittää tehdä rajoja niille, joille ei ole kehittynyt sivistyneen ihmisen vapaaehtoisia käyttäytymismalleja - oikeudenmukaisuus, rakkaus, epäitsekkyys..
Nuo alemman tason ihmiset, joiden oikkuja on laeilla koetettava pitää kurissa, naureskelevat, kun laki ei voi pakottaa heitä olemaan ylemmän tason ihmisiä - rakastavia, viisaita, hyviä - ja he luulevat olevansa voittajia siksi. Miten surullista..
>>Nuo alemman tason ihmiset, joiden oikkuja on laeilla koetettava pitää kurissa, naureskelevat, kun laki ei voi pakottaa heitä olemaan ylemmän tason ihmisiä - rakastavia, viisaita, hyviä - ja he luulevat olevansa voittajia siksi.
mielessään kuvitella, että jotkut pyrkivät oikeudenmukaisuuteen, hyvyyteen jne. Heille oma tasku, oma suu, oma napa on ainoa, joka merkitsee mitään. He säälivät (tai paremminkin halveksivat) ihmistä, joka ei ole itsekäs, koska luulevat oman itsekkyytensä olevan vahvuutta.
Ehkä itsekeskeistä psykopaattia ei voi parantaa. Se on kovin surullista.
käsittämätöntä. He uskovat, että ne, jotka eivät hamua toisille kuuluvaa omaisuutta, ovat niin tekemättä vain siksi, etteivät uskalla, tai eivät ole löytäneet sopivaa porsaanreikää laista, tai ihan vaan tyhmyyttään. Ja narsisti pullistuu ylpeydestä - hän osaa ja uskaltaa viedä muilta kaiken. Omatunto ei kolkuta, kun omatuntoa ei ole. Ei sydäntä, ei moraalia. On vain minä minä minä, ottamassa, rohmuamassa, vaatimassa, syyttämässä.
se, että he jäävät yksin. Kumppanit jättävät, perhe ei halua olla missään tekemisissä, naapurit karttelevat. Ihminen, joka normaalit sukulaisuus-, ystävyys- ja työtoveruussuhteet säilyttäen voisi saavuttaa paljonkin, kuihtuu omaan mitättömyyteensä, kuin pisara vettä, joka on irrotettu merestä.
Narsisti on kuolinvuoteellaan yksin, eikä voi mukaansa ottaa mitään. Häntä ei saattele matkalle perheen rakastavat sanat, vaan joutuu lähtemään ilman rakkautta, aivan kuten itse on kohdellut muita. Häneltä kysytään kuoleman jälkeen: "Miten käytit elämän, joka sinulle annettiin?" Hän alkaa luetella: "Sain anastettua kaksi kiinteistöä sisaruksiltani, metsäpalstan, kaksi autoa,..."