Onko muita samanlaisia rapuja?

loukattu rapu

Hei!
Olen heinäkuun puolivälissä syntynyt rapunainen. Olen luonteeltani iloinen, positiivinen, seurallinen, sosiaalinen....jne. Elän tosiaan positiivisella mielellä yleensä, mutta auta armias kun minua joku loukkaa, niin huhhuh, sanoo perhe. En ymmärrä että toista ihmistä voi loukata mennen tullen, kunhan sanoo päätteeksi anteeksi. Minun on erittäin vaikeaa antaa anteeksi. Annan kyllä ehkä ajan myötä, mutten koskaan unohda kärsimääni vääryyttä. Huomaan etten oikein koskaan pysty pitämään koko ihmisestä, siis joka on oikein pahasti minua loukannut.
Nyt esim. on sellanen tilanne, kun miehellä oli netissä naisia ja jäi kiinni siitä, en pysty unohtamaan ja jotenkin tuntuu että tunteeni lopahtivat samantien. En enään tunne samoin, se jokin on poissa. Elämä jatkuu samaa rataa, mutta minä en pysty unohtamaan. Toivon että voisin.
Onko muita samanlaisia rapuihmisiä?

20

4718

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rapu myös

      Kyllä samanlaisia rapuihmisiä on muitakin, täälläkin on yksi.

      • ^^rampsu^^

        joo täälläkin on yksi yksinäinen rapu joka kuuntelee yrillaisia asioita mutta osaa valita vain oudoimmat asiat joita toiset ei tajuu erillainen musiikku,tyyli,adhd ja kaikkea muuta erillaista onko muita saman laisia kun minä en usko olen vissiin joku ihme rapu ei ole varmaan muita harmi.
        vastatkaa mun kysymykseen niin en oli yksin!
        miksi jotkut ravut ovat erillaisia ?
        miksi kaikki häpeävät meitä kaikkuvat selän takana ja ei osaa haukkua suoraan ja silloin se ihminen suuttuu kun se joku toinen haukkui sitä sen selän takana?
        me ravut yleensä itkemme emmekä hauku joten ne ravut jotka haukutte pyytäkää niiltä anteeksi ja lopettalaa haukkuminen


      • et viittis
        ^^rampsu^^ kirjoitti:

        joo täälläkin on yksi yksinäinen rapu joka kuuntelee yrillaisia asioita mutta osaa valita vain oudoimmat asiat joita toiset ei tajuu erillainen musiikku,tyyli,adhd ja kaikkea muuta erillaista onko muita saman laisia kun minä en usko olen vissiin joku ihme rapu ei ole varmaan muita harmi.
        vastatkaa mun kysymykseen niin en oli yksin!
        miksi jotkut ravut ovat erillaisia ?
        miksi kaikki häpeävät meitä kaikkuvat selän takana ja ei osaa haukkua suoraan ja silloin se ihminen suuttuu kun se joku toinen haukkui sitä sen selän takana?
        me ravut yleensä itkemme emmekä hauku joten ne ravut jotka haukutte pyytäkää niiltä anteeksi ja lopettalaa haukkuminen

        yleistää!! Jos sulla on vaikeeta ja oot eriskummallinen, niin ei se tarkoita että KAIKKI ravut ovat. Joka merkissä omat hullut- Ärsyttää toi sun aiempi aloituskin: Vihattavat ravut. Ettäs kehtasit! Provoa yksinäs. Kaikesta huolimatta pärjäile!


    • Rapu kuin rapu

      Ihan samanlainen olen minäkin, olen kesäkuun rapu. Vaikea koskaan unohtaa kokemaansa vääryyttä vaikka voisikin jatkaa elämää. Itselle kävi niin, että en pystynyt unohtamaan petturuutta ja erosin. Ihan turhaahan se on itseään kiusata vaikka kuori kestäisikin. Ollaan vain rapuina välillä liiankin kilttejä ja ymmärtäväisiä.

    • Jabitzu

      Joo tiedän kyllä mitä tarkoitat. Minunkin elämänvarrella on tapahtunut monenlaista ikävää ja olen törmännyt moniin ihmisiin, joka ovat minua syvästi loukanneet. En niitä tapauksia koskaan unohda ja hankalaa on heille antaa ihan täysin anteeksikaan.

    • Omituista

      Eiköhän tuo ole ihan normaalia.. Merkistä viis, kyllähän ihmiset loukkaantuu. Tuskin on nuo ominaisuudet ominaisia vain ravuille.

      • syksyn lapsi

        Mä osaan olla tosi pitkävihainen halutessani, enkä unohda (koskaan), että paras ystävättäreni vei ihastukseni kohteen huolimatta sopimuksestamme, ettei kaverin ihastukseen kajota. No, toki se ihastus jouti mennäkin, kun oli niin helposti vietävissä... eikä meillä mitään sopimuksia ollut sen kummemmin. Ystävättäreni ei silti saa tekoaan anteeksi!


    • rabunainen

      Hei! Kenenkään ei tarvitse suostua toisen kynnysmatoksi. Jos sellaista tekee, niin itsetunto laskee ja on vaikea nähdä isompien asioiden ylitse.
      Kun oppii tuntemaan itsensä ja olemaan itselleen armollinen, niin oppii hyväksymään toiset ja antamaan toisillekin anteeksi. Katkeruus on kuin leikkaisi omaa oksaa. Siksi kannattaa oppia antamaan anteeksi ja poistumaan loukattuna olemisen tunteesta. Sehän ei tarkoita, että hyväksyisit miehesi teot, mutta hyväksyt hänet ihmisenä. Asiat voidaan selvittää ja silloin molemmat hyötyvät ja oppivat kriiseistä.
      Joskus se voi tarkoittaa, että tiet menevät eri suuntiin, mutta ehkäpä niin on tarkoituskin, jos miehesi katselee muita?

      • loukattu rapu

        Ei kenenkään kuulu kynnysmattona olla, enkä olekkaan,ei kertakaikkiaan sovi mun luoteelle. Tosiaan pitäisi nousta tällaisen loukatun naisen lokerosta ylös ja lopettaa tällainen asian märehtiminen. Haluaisin ajatella mihestäni toisin, mutta en vaan pysty arvostamaan häntä tämän jälkeen. Varmasti miestä jokainen joutuu pyytämään elämässään anteeksiantoa, minäkin. Miksen sitten itse pysty antamaan anteeksi sisimmässäni? Kyllä mä olen yks murehtijoiden kuningatar voin sanoa! Joskus pitää vaan jatkaa elämää ja jättää asioita taakseen, en tarkoita hyväksyväni mieheni tekosia, mutta kerran voisi yritää antaa anteeksi. Olenkin päättänyt elää päivä kerrallaan ja yrittää unohtaa, ellei se vuodenkaan päästä unohdu, sitten vaan eri teille kulkemaan. Kyllä toiseen ihmiseen pitää pystyä luottamaan, vaan miten luotat?


    • kamo61

      Minä oon just tuommonen, ku sinäki. Jos joku mua tosissaan loukkaa, en unoha koskaan, eikä se ihminen tosiaankaan ole enää mun kaveri, vaikken sitä näytäkään.

    • ^^rampsu¨^

      on!!!!
      älä ole huolissasi o0lemme kaikki juuri tuollaisia rapuja olen syntynyt myös heinäkkuun puoli välissä mutta olen kuitenkin kaiheä höseltäja älä huoli et ole yksin!!!!
      T:^^rampsu^^

    • zopperi

      KYLLÄ MINUSSA ON SAMOJA PIIRTEITÄ ,MINKÄS TEET EI LUONNETTA VOI MUUTTAA MUSTA.

      • että olen ainoa

        joka ei koskaan anna anteeksi. En tiedä mikä minussa on vikana, sillä minua loukataan hyvin herkästi (vähätellään, ei puolustella muiden edessä, vaikka tiedetään, että olen oikeassa, haukutaan syyttä suotta, ei vastata kun kysyn jotain asiaa suoraan ym.)

        Olen tieten niin herkkä, että sitä koetetaan käyttää hyväksi. En tietenkään välttämättä näytä sitä loukkaajalle, vaan sitten jälkikäteen esimerkiksi sanon miehelleni, että taas kerran....

        Joskus ajattelen, että pidetäänkö minua niin tyhmänä, että kaikki menee jakeluun.


      • nainen****
        että olen ainoa kirjoitti:

        joka ei koskaan anna anteeksi. En tiedä mikä minussa on vikana, sillä minua loukataan hyvin herkästi (vähätellään, ei puolustella muiden edessä, vaikka tiedetään, että olen oikeassa, haukutaan syyttä suotta, ei vastata kun kysyn jotain asiaa suoraan ym.)

        Olen tieten niin herkkä, että sitä koetetaan käyttää hyväksi. En tietenkään välttämättä näytä sitä loukkaajalle, vaan sitten jälkikäteen esimerkiksi sanon miehelleni, että taas kerran....

        Joskus ajattelen, että pidetäänkö minua niin tyhmänä, että kaikki menee jakeluun.

        näyttää muillekin todellinn karvas. Sinä olet RAPUNAINEN, et mikään tavistallero, jota saatetaan kohdella miten sattuu. Missä on ylpeytesi?!


      • ryhdisty!
        että olen ainoa kirjoitti:

        joka ei koskaan anna anteeksi. En tiedä mikä minussa on vikana, sillä minua loukataan hyvin herkästi (vähätellään, ei puolustella muiden edessä, vaikka tiedetään, että olen oikeassa, haukutaan syyttä suotta, ei vastata kun kysyn jotain asiaa suoraan ym.)

        Olen tieten niin herkkä, että sitä koetetaan käyttää hyväksi. En tietenkään välttämättä näytä sitä loukkaajalle, vaan sitten jälkikäteen esimerkiksi sanon miehelleni, että taas kerran....

        Joskus ajattelen, että pidetäänkö minua niin tyhmänä, että kaikki menee jakeluun.

        Kuulostaa vähän tutulta; olin ennen vähän samanlaisessa tilassa. Tuommonen vaan on useasti lähtee sisältäpäin. Ulkomaailma peilaa sitä mikä tunnet olevas ja jos on heikko itsetunto niin silloin helposti käytetään hyväksi. Älä anna kohella itteäs huonosti! Ajattele, että PERKELE, ja ota oma osuutesi. Jos itseluottamus on alhaalla nii ihminen loukkaantuu helposti, mutta jos tiedät olevasi HYVÄ siinä missä muutkin niin taulapäiden kommenteille voi vain hymähtää! Eikä kiltteys ole kynnysmattona olemista.. Ei saa alistua. Mieti mitkä on hyviä piirteitä sinussa, niitä varmasti piisaa!


    • mhn

      mulla on vähän samallainen tunne anteeksi annan mutta en pysty unohtaan. ja se syö minua sekä yhteis elämää kun asiat jää kuitenkin vaivaan. meillä kans on jääty kiinni mutta se on ollu paari reissuilla ja konkreettisesti nähtynä kaulailemassa toisia muijia. ja itse odotin miestäni kotona esikoisen odotus aikana se tuntui aikas pahalta

    • stimo

      Onhan täällä täysin samanlainen ja samoin tunteva rapumies,joka löytää noi piirteet itsestään.Ollaan me ravut outoja otuksia.-mt-T-

    • RapuneN39

      Itse olen ihan samanlainen,joskus ihan ottaa aivoon kun ei voi unohtaa,vaikka kuinka yrittäisin elää etten ajattelisi ikäviä silti ne vaan itsepintaisesti pysyy takaraivossa.
      Itseltäni lopahti tunteet kun rakastamani mies puhui paljon entisestä naisestaan kuinka ihanaa heillä oli ja nyt sit ajattelen jotta ainako hän sitä edellistä vain miettii vaikka vehtaa kanssani.

    • west west

      jos luottamus häviää häviää kaikki.menee kyl puol elämää äijältä et kaikki palautuu jos tajuu mitä kämmensi.älä lopeta tai kosta sexin lopettamisella silloin tuhoat kaiken mitä olet rakentanut,toivon että vuoden päästä naurat koko asialle.älä mene mustaan kulje valossa .

    • maalaiskolli

      Heippa. Kyllä minä olen samanlainen ............kestän kyllä arvostelut ja virnuilut mutta auta armias kun minua loukataan...... ja jos ei toinen pysty tunnustamaan loukkaustaan tai vääryyttään en enää välitä koko ihmisestä. Sama nyt juuri päättyneessä parisuhteessani jossa minua loukattiin pahasti niin tunteeni sammuivat eikä paluuta ole.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      832
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      538
      761
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe