Ei kai sellaista oikeasti ole kuin matkustuskielto? Tarkoituksena on mennä ensi kesänä armeijaan, mutta ennen sitä on kyllä tarkoituksena käydä ulkomailla pariin kertaan. Kuulin, että joskus muinoin oli matkustuskielto, mutta onko se vieläkin voimassa?
Matkustuskielto?
tyhymä
32106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei varmaankaan ole. Asepalveluksen aikana lomillakin voi käydä ulkomailla jos sattuu riittävän pitkää lomaa saada. Periaatteessa ulkomaille menoon intin aikana pitää saada ulkomaanmatkalupa jossa vakuutetaan ettei vieraile sotilaskohteissa ja ei esiinny intin asusteissa... Ei ne mistään kuitenkaan tiedä että ulkomaille olet menossa.
Muistaakseni sain matkustuskieltoa ja muutaman päivän jotain vapautustakin, kun kävin terveyskeskuksessa valittamassa "vatsavaivoista". Mulla oli siis viikonloppuvapaa päättymässä ja seuraavana päivänä olis pitäny lähteä leirille. Sain pidemmän loman ja onnistuin lopulta välttämään koko leirin. Jeah!
Ainakin ennen tarvittiin komentajalta lupa. Hakemukseen kirjoitettiin vakuutus siitä, että ei käytä ulkomailla univormua eikä tutustu sotilaallisiin kohteisiin.
Tällä on tarkoitus suojata lomalainen vakoiluepäilyiltä (puvun käyttökielto) sekä puolustusvoimat vakoiluepäilyiltä (henkilökohtainen vakuutus siitä, että ei tutustu sotilaallisiin kohteisiin), jolloin puolustusvoimat ei ole vastuussa siitä, vaikka asianomainen poimittaisiin kuulusteluun epäiltynä vakoilusta.