Täysin omanlaiset häät?!

Que

Hääsuunnitelma: Iltahäät, puutarhassa, syksyllä (toivon jopa hieman sateista ilmaa), omenapuista roikkuisi lyhtyjä ja itse tapahtuma olisi isojen pressujen alla mikä olisi viritetty omenapuiden ylle.

Seremonia olisi kumminkin aika Amerikan meiningillä toteuttu eli kaasot kävelisi peräkkäin "alttarille" ennen minua, vieraat saisi istua millä puolella ja missä tahtovat paitsi tietysti vanhemmat, tuolit olisi kaikki erilaisia - tähän asiaan mulla on pakkomielle :)

Kaavat haluaisin mielellään hyvin henkilökohtaisiksi enkä ihan perinteisiksi niitäkään - toki joitain perinteitä haluan säilyttää, mutta en sellaisia, että vieraat väsyvät niitä kuunnellessaan. Sellaiset, että mielenkiinto pysyy koko aika yllä!
Ja yksi mikä olisi aika hauska juttu olis se kun Jenkeissä pappi sanoo jokseenkin näillä sanoilla: "Saanko esitellä pariskunta Virtasen" ja sitten vieraat taputtaa. En tiedä toimiiko tuo Suomessa...

Mutta ongelmani on se, että hyväksytäänkö tuollaiset erikoisuudet kirkollisessa vihkikaavassa? Haluaisin kumminkin ihan oikean papin ja siunauksen...
Osaako kukaan vastata?! Ja kuullostaako suunnitelmani muiden mielestä aivan hölmöltä?

17

3431

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jag tycker att

      itse en tosin tiedä, mitä ylempiarvoiset tähän sanovat, mutta suunnitelma kuulostaa ihanalta!

    • tuota

      minun siskoni häissä pappi ainakin sanoi "Saanko esitellä pariskunta Virtasen" ja sitten vieraat oikeasti taputtivat ja sen jälkeen sai kuvata tuoretta paria alttarilla ja sitten vasta alkoi häämarssi.... mutta tapoja on niin monia kuin on pappejakin...

    • morsee

      Suunnitelma kuulostaa ihanalta, mutta kirkolisesta vihkikaavasta ei voi valitettavasti paljon poiketa. Käy katsomassa kirkon sivuilla, www.evl.fi

    • Pappi itsekin

      Mutta niin se vaan on, että toivomuksia saa toki esittää, mutta papin ei tarvitse niihin suostua, eikä vihkikaavasta juuri poiketa. Omassa suussani tuo "Saanko esitellä pariskunta Virtasen" kuulostaisi aivan pelleltä.

      Kyse on kirkollisesta avioliittoon vihkimisestä, silloin se sisältää rukousta, raamatunlukua ym. Jumalan sanaa. Jos tätä ei jaksa kuunnella, voi toki olla saapumatta paikalle. Uskomatonta, miten ihmiset kehtaavat edes sanoa moista, pappi ei ole mikään seremoniamestari.

      Voittehan aina mennä Ameriiiikoissa naimisiin? Siellä kun vihkimisoikeudet saa kuka vaan.

      Onnea ja siunausta!

      • tarkoita pitkän kaavaan

        mukaan menemistä, papin kanssa asioista voi sopia ja toimia sen mukaan mikä molemmista tuntuu hyvältä. Tietysti papilla on tietyt periaatteet jonka mukaan toimitaan mutta eroja löytyy eri henkilöiden väliltä. Kun tilaisuus on muualla kun kirkossa voidaan silloin toimia vapaammin, kirkossa kun ei taputeta jos tätä tiesitte.

        Siitä katoksesta sen verran että vastaatte vieraiden turvallisuudesta joten katoksen pitää kestää kovaakin tuulta ja jos omenapuiden ylöpuolelle sen nostatte tarvitaan kunnon telineet. Menkää Ramirenttiin tai telttavuokraukseen erikoistuviin firmoihin kyselemään mutta lasku on muutamasta tonnista kymppitonniin.

      • Que

        Ymmärrän kyllä pointtisi ja haluaisinkin kovasti rukousta ja otteita raamatusta, mutta kovasti vaan tykkäisin että kaava erottuisi muiden vihkiseremonioista... Tarkoitus ole ainakaan ketään loukata :)

      • Que
        tarkoita pitkän kaavaan kirjoitti:

        mukaan menemistä, papin kanssa asioista voi sopia ja toimia sen mukaan mikä molemmista tuntuu hyvältä. Tietysti papilla on tietyt periaatteet jonka mukaan toimitaan mutta eroja löytyy eri henkilöiden väliltä. Kun tilaisuus on muualla kun kirkossa voidaan silloin toimia vapaammin, kirkossa kun ei taputeta jos tätä tiesitte.

        Siitä katoksesta sen verran että vastaatte vieraiden turvallisuudesta joten katoksen pitää kestää kovaakin tuulta ja jos omenapuiden ylöpuolelle sen nostatte tarvitaan kunnon telineet. Menkää Ramirenttiin tai telttavuokraukseen erikoistuviin firmoihin kyselemään mutta lasku on muutamasta tonnista kymppitonniin.

        Kiitos vinkistä, olemme ns. remonttireiskasukua ja suvun miehet on vähän jo lupailleet pystyttää pressut tukevasti :) Ja pressutkin löytyy omasta takaa...

      • ja papeista

        Minulle on esitetty seuraavat toivomukset:

        - Mahdollisimman lyhyt kaava eikä sitten Jeesusta liikaa. (En voinut toteuttaa. Lisäksi toivomus tuntui jotenkin loukkaavalta, koska olen pappi sen vuoksi, että saisin puhua ihmisille Vapahtajasta.)

        - Ei lainkaan papin puhetta. (En voinut toteuttaa.)

        Toivomuksissa olisi syytä olla maltillinen. Papin vastuulla on toimituksen kirkollinen luonne. Kyseessä on jumalanpalvelus. Papin henkilökohtainen kutsumus on julistaa evankeliumia. Sen takia hän on virkaansa opiskellut ja ryhtynyt. Jos se on vihkiparista pitkästyttävää ja turhaa, ei sitä kannata papille ilmaista. Parempi olisi sitten kääntyä siviilivihkijän puoleen. Pappi on seurakuntalaisilleen, joita vihittävät ja useat heidän häävieraistaan ovat, hengellinen opettaja. Hänellä ei ole muuta tehtävää (seremoniamestari tms.). Pappia loukkaa hänen työnsä aliarvostaminen.

      • tessu71
        ja papeista kirjoitti:

        itsellä mies liittyy takaisin kirkkoon koska häitä ei haluta viettää "tuulikaapissa" eikä mieleenkään ole tullut sanoa papillemme että sitten ei veisata eikä rukoilla. Minusta on tärkeää että pappi on suunnitellut puheensa meitä varten keskustelujen jälkeen. Oma vihkitilaisuutemme on juhlapaikassamme joten tilaisuus on kuitenkin hieman vapaamuotoisempi...mutta olen varma että jos sopivaa virttä ei löydy niin varmasti on jokin rakas rippikoulu laulu tms sopiva. Naimisiin voi myös jättää menemättä:)))

      • toisen arki
        tessu71 kirjoitti:

        Pappi suunnittelee puheensa vihkiparille, mutta persoonallisuus näyttää hänen vinkkelistään ehkä hieman toiselta. Lähes jokainen pari kertoo tutustuneensa toisiinsa jossakin juhlassa tai ravintolassa, eläneensä yhdessä jo joitakin vuosia ("eli ei tässä nyt niin hirveästi muutu"), arvostavansa toisessa turvallisuutta, luotettavuutta, huumorintajua, toivovansa paria lasta (ellei niitä jo ole) jne.

        Eli ei ne ihmisten elämäntilanteet naimisiin mentäessä niin kauheasti toisistaan poikkea. Papin tehtäväksi jää miettiä, kuinka rakentaa 538. persoonallinen vihkipuhe em. aineksista. Ja kun vielä muistetaan, että samana päivänä on kahdet muutkin vastaavat häät ja seuraavana päivänä kolmet, niin saattaa olla niin, että pappi käyttää jo joitakin ennenkin mainitsemiaan ja hyviksi havaitsemiaan ajatuksia tässäkin tapauksessa.

      • kummastunut..
        ja papeista kirjoitti:

        Minulle on esitetty seuraavat toivomukset:

        - Mahdollisimman lyhyt kaava eikä sitten Jeesusta liikaa. (En voinut toteuttaa. Lisäksi toivomus tuntui jotenkin loukkaavalta, koska olen pappi sen vuoksi, että saisin puhua ihmisille Vapahtajasta.)

        - Ei lainkaan papin puhetta. (En voinut toteuttaa.)

        Toivomuksissa olisi syytä olla maltillinen. Papin vastuulla on toimituksen kirkollinen luonne. Kyseessä on jumalanpalvelus. Papin henkilökohtainen kutsumus on julistaa evankeliumia. Sen takia hän on virkaansa opiskellut ja ryhtynyt. Jos se on vihkiparista pitkästyttävää ja turhaa, ei sitä kannata papille ilmaista. Parempi olisi sitten kääntyä siviilivihkijän puoleen. Pappi on seurakuntalaisilleen, joita vihittävät ja useat heidän häävieraistaan ovat, hengellinen opettaja. Hänellä ei ole muuta tehtävää (seremoniamestari tms.). Pappia loukkaa hänen työnsä aliarvostaminen.

        Hei, olen ollut parissa häissä ja yksissä kastajaisissa ja niissä kaikissa (eri papit) ovat puhuneet aika kummia niissä vapaissa osioissa (papin puhe?). Vihki ja vapahtajajututhan on erikseen, mutta juuri tuossa osiossa jossa puhutaan ihmisläheisemmin ko. henkilöistä, perheestä jne. Itse en sellaisia spiikkejä omiin häihini tai lapseni kastajaisiin haluaisi, ja epäilen että onko ko. henkilötkään niitä halunneet??
        Voiko sen papin puheen siis nähdä etukäteen?
        Hääpuheista en enää yksityiskohtaisesti muista, mutta ystäväni lapsen kastepuheessa pappi sanoi selkeästi ja useasti PAINOTTAEN että te kolme olette perhe ja kokonaisuus, eikä mikään ole sen tärkeämpää, eikä aikaa riitä ystäville, ei sukulaisille, ei tuttaville. ???? Minkä takia ystävät ja sukulaiset suljetaan pois? Ei se perhe-elämäkään joka päivä pyöri onnella ja omilla kantamilla, niin miksi ei ihmissuhteita saa olla?
        Herätti suurta kummastusta myös muissa, läsnäolleissa ystävissäni tuo puhe ja niin ällistyneitä oltiin ettei edes toimituksen jälkeen tajuttu mennä papilta kysymään mitä hän sillä tarkoitti.
        No tuosta kastetilaisuudesta on 2,5 vuotta ja ystäväni on tainnut noudattaa papin sanomaa (ystävä käy säännöllisesti viikoittain kirkossa), ei ole tullut vastauksia viesteihin, ei muitakaan yhteydenottoja. Hiipuneet ovat mitättömiin viimeisemmän 1,5 vuoden aikana. Ei sitä yhteydenpitoa yksinään jaksa enää puhaltaa.
        Tuon tapauksen jälkeen aloin kiinnittämään tarkemmin huomiota pappien puheeseen ja nämä kaksi häätapausta ovat olleet samanlaista toistoa kummallisuudestaan (kyse ei sentään ole ollut ihmissuhteiden hylkäämisestä, mutta muista asioista...).

    • amerikkalaisesta

      saippua sarjasta kopioidut häätkö sitten on täysin omanlaiset. Kas kun ette laita pappia kysymään vielä sitä "onko jollain jotain liittoa vastan jos ei niin vaietkoon iäksi" lätinää? No ehkä ne sitten on omanlaiset jos saippuasarjat on sitä "omaa"elämää?

      • Que

        Haha, toi voiskin olla hyvä toi "onko jollain jotain liittoa vastaan, jos ei niin vaietkoon iäksi". Sekin olis ihan meidän tyylistä :D

        Tällasia me vaan ollaan, jokainen erilaisia - en ainakaan itse ole törmännyt vastaavanlaisiin seremonioihin Suomessa. Siinä olis sit taas sukulaisilla ihmettelemistä ja ihailua "sehän oli kuin Kauniista ja Rohkeista konsanaan". Hih, kivaa :D

      • veitikka1
        Que kirjoitti:

        Oikeasti haluat krsitilliset häät, siis evl-kirkon kaavalla, ei siihen tuollaiset lätinät kuulu. Taitaa olla maistraatti sopivampi paikka? Evl-kirkon kaavassa voi poiketa massasta esim. sormusvalan avulla, jos nyt nimenomaan sitä massasta poikkeavuutta kaipaa.

      • Que
        veitikka1 kirjoitti:

        Tuo edeltävä viesti oli hyvin huumoripainotteinen, jos et huomannut ;)

        No pointtihan on se, että emme halua maistraatissa vihkimistä, vaan haluamme ihan oikean siunauksen, raamatun lukua ja jonkin ihanan virren "isä meidän"-rukouksien kera. Mutta siihen kaavaan haluaisimme myös "meidän näköistä" tekstiä ja tapahtumaa, sellaista mikä painuisi myös vieraidemme mieliin positiivisesti :)

        Onneksi meillä on yhteinen tuttu pappi, joka meidät tuntien varmastikin suostuisi tekemään meille meidän näköisen vihkimisen (kun ei kumminkaan ole mikään "tiukka pipo"-tyyppi ja on huumorimiehiä :D). Toki kunnioitan myös hänen mielipiteitään ja arvojaan :)

    • Que

      *Que kiittää ja kumartaa asiallisista vastauksista*

    • Rehveli

      HYI HERRANJESTAS YÄK MITÄ ÄITELYYKSIÄ!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      119
      4605
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      28
      3346
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3235
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2969
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      50
      2846
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      121
      2806
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2580
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2125
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      8
      2022
    Aihe