MInulle tulee joskus todella tuskallinen olotila, kun mieheni ei todellakaan ymmärrä mitä raskaus oikeestaan on, tarkoitan lähinnä minun mielialan heittelyjä ja meillä riidelläänkin nykyään joka päivä. Mies syyttää mua hulluksi ja ei tiedä enään mitä tehdä mun kanssa:( Ja osittai on oikeassakin, olen erittäin vaikea luonteeltani ja nyt raskaana ollessa ( rv 22) vieläkin vaikeampi. Mua vaan niin ärsyttää, että mies kuvittelee mun käyttävän tilannetta hyväksi ja kiukuttelevan turhan takia. En pysty enään hänen kanssaan kunnon keskusteluun, koska mä alan heti itkeä enkä saa sitten enään mitään sanottua:( ja kuulemma itkukin on ihan itsetehtyä säälin kerjuuta !! ARGH !
Onko mitään kunnon linkkiä mistä voisi lukea tästä, tosin mies ei vaivautunut lukemaan mitään neuvolasta saamiaan opuksia tästä, joten turhaan menevät. Välillä mulle tulee fiiliksiä että lähen nostaan tästä suhteesta, ETTEN jaksa enään yhtään enkä voi sietää silmissäni miestäni.
Samoten mua vaivaa tämä olotilani, kun en näe mitään hyvää yhtään missään, kaikki on yhtä paskaa. Olo alkaa olla tukala, ja kaikesta "hauskasta" olen jäänyt syrjään ja mieheni mielestä olen ilonpilaaja, kun en jaksa istua mukana missään illanistujaisissa missä vedetään viinaa, en vaan jaksa katsoa sellaista !
TÄmä on nyt niin sekavaa tekstiä, mutta jos kokee samanlaista elämänvaihetta, jokainen samankaltainen tarina auttaisi ja lohduttaisi:=)
Onko mitään kunnon linkkiä mistä voisi lukea tästä, tosin mies ei vaivautunut lukemaan mitään neuvolasta saamiaan opuksia tästä, joten turhaan menevät. Välillä mulle tulee fiiliksiä että lähen nostaan tästä suhteesta, ETTEN jaksa enään yhtään enkä voi sietää silmissäni miestäni.
Samoten mua vaivaa tämä olotilani, kun en näe mitään hyvää yhtään missään, kaikki on yhtä paskaa. Olo alkaa olla tukala, ja kaikesta "hauskasta" olen jäänyt syrjään ja mieheni mielestä olen ilonpilaaja, kun en jaksa istua mukana missään illanistujaisissa missä vedetään viinaa, en vaan jaksa katsoa sellaista !
TÄmä on nyt niin sekavaa tekstiä, mutta jos kokee samanlaista elämänvaihetta, jokainen samankaltainen tarina auttaisi ja lohduttaisi:=)
Vastaukset 7
Vanhimmat
tutulta kuulostaa :-). Mutta tajuatte varmaankin molemmat, että tilanne on väliaikainen, tasaantuu kyllä sitten synnytyksen ja imetyksen jälkeen... minusta ainakin tuntui välillä, etten itsekään ymmärrä kun koko ajan v***ttaa ja on hankala olo, mitenpä sitten voisi miestäkään vaatia ymmärtämään... Raskasta se raskaana oleminen aina välillä on, mutta usko pois, kyllä se siitä! Mulla ainakin loppuraskautta kohden vähän helpotti, hulluimmat päivät taisivat olla juuri about 20-30 viikoilla.
kanssa just samanlaista,silti tein neljä yhteistä lasta,ja harmitti kun en ottanut eroa,kun neljättä rupesin odottamaan,kun silloin tuntui että mitta jo aivan täys...ei kiinnostanut olla kuskina,että se sai kavereiden kaa viikonloppusin juoda ja pitää hauskaa,mut muuten ois lähteny baariin,ja ite ois pitänyt sitä jaksaa katella...oisin saanut yksinhuoltajuuden,kun oisin kerenny erota ennen neljännen syntymää,niin ei tarttis nuorimmasta nyt saikata..tunsin itteni aina huonommaks kun muut raskausaikana.vauvan syntymän jälkeen eka vuosi meni aina o.k,mutta sitten taas,se ei voinut ymmärtää,jos joku asia itketti,ei siitä ollut tukemaan mua...nyt odotan kihlattuni kanssa ensimmäistä yhteistä lastamme,ja hän kohtelee minua niin hyvin,aivan päinvastoin kun ex,kohtelee minun lapsianikin paljon paremmin kun heidän oma isänsä,jonka luona eivät enää edes halua käydä...ei kaljan kaljaa ole ottanut,raskaustestin jälkeen,vaikka kuinka kaverit yrittäneet soitella ja houkutella...ollut tukena kun ollut vaikeaa,ja kyselee aina miten neuvolassa mennyt,töistä laittaa viestiä,iltasin hieroo mahaa,ja tunnustelee potkuja,kerrankin raskaus tuntuu hyvältä:).ja viettää vapaa ajan minun ja lasteni kanssa.jotku miehet ehkä oppii ymmärtään,mun ex ei,ei vieläkään,vaikka se kohta 40v...mä yritin monta vuotta saada sen tajuamaan,kuinka ihanaa on,kun on perhe ja lapsia,mutta sillä aina muut oli etusijalla...
meillä oli suunnilleen samanlaista ekassa raskaudessa mutta alkoi pikku hiljaa ymmärtää...
Nyt tässä toisessa vaikka 7 viikot vasta menossa niin ymmärtää jo että itken ja kuikkuan ihan mitättömistäkin asioista. hauskin (nyt jälkeenpäin) mistä rupesin itkemään oli kun esikoisemme laittoi lejula väärään koriin... et taidan olla hieman pölkköpää... ;) miehenikin vain sanoi että noh äläs nyt, ei tuo niin vakavaa ole. taisivat hormoonit tehdä kepposen!?? ja esikoisemme on vasta 9kk et niinpä niin...
toivotaan että miehesi alkaa pian ymmärtämään sinua.
yksi vinkki mikä on ihan hyvä niin jätät jonkun sivun netistä auki sillain että et ole kotona (siis jos kotona netti) hän menee koneelle niin näkee sen ja voi ehkä lukeakkin jos muita ei ole paikalla.
samanlaista myös koko raskauden ajan. Ja eniten pelottaa, että jää sit yksin myös vauvan kanssa. Oiskohan tässä maaailmassa yhtään lapsia, jos miehet joutuis käymään tän raskausajan ja synnytyksen läpi?
niin oikeassa oot ei varmasti olisi lapsia mailmasa jos ne miehistä synytyisi...ainakaan terveitä...
Kiitoksia jokaisesta kirjoitukesta, sain lohtua ja tukea niistä :=) ja uskon että ehkä tämä kuitenkin tästä helpottaa sitten kun vauva on syntynyt.
Hyvää jatkoa kaikille odottajille :D
se mies ala tajuamaan asiaa paremmin sitten kun maha alkaa oikeasti olemaan jo iso.. taitaa olla nyt sellaista pientä paniikin poikasta(ei halua vielä ajatella koko asiaa).. omalla miehellä oli vähän samoin, mutta kun ensikerran kuuli vauvan sykkeen paljaalla korvalla mahan päältä, oli aivan myyty ja muuttui asenne kertaheitolla. onko miehesi ollut mukana ultrissa?
omani ei päässyt eli tästäkään syystä ei alkuun tajunnut ehkä tilannetta..
mieheni taisi lukaista ensimmäisen sivun vau kirjasta rv36 tietämillä.. alkuun minua harmitti kun ei jaksanut lappusia lueskella, mutta luki niitä loppuajasta salaa itsekseen kun oli unohtunut minulta keittiön pöydälle tai sohvalle.
annan vinkin, älä ahdistele asialla miestäsi ja raivoa miksi sinua ei kiinnosta.. kaikkia ei ikäväkyllä kiinnosta alkuun, kai se on heille shokin paikka(tuntematon pelottaa).. kyllä se siitä, loppuakohden varmasti miehesikin jo tajuaa tilanteen.
onnea matkaan, kaikesta päätellen olet reipas vahva nainen, kyllä se heikompi osapuoli siitä muuttuu kunhan h-hetki lähestyy.. pidetään peukkuja!
onnellista odotusta!