No nyt sitten maksoivat päivärahat. Vääpeli kutsui isoon luentosaliin ja pisti pennit jonoon.
Kolme euroa ja kahdeksankymmentä senttiä päivältä. Ei hassumpaa. Mielessä toki on käynyt, että jos sittenkin olisi ottanut vastaan sen tarjotun kesäduunin hautausmaalla. Mutta nettoan jotain näinkin.
Kaveri soitteli tuossa eilen ja kysyi miten menee. Omatunto kolkuttaa vaiko kiinni jäämisen pelko? Sanoin ettei kannata tänne paljon soitella. Erehtyy vielä soittamaan yleisöpuhelimeen ja esittäydyttyään kysymään itseään nimeltä...no heh heh.
Itse pääsin yli jännityksestä kun huomasin ettei täällä mitään kysellä. Kun kerran olen tyypeille täällä Matti Mutikainen eli pelkkä Alokas Jotain, niin ei sitä kukaan selvitä olenko vai enkö.
Nyt on aika relata niin kuin muutkin ja laskea TJ:tä entiseen tapaan.
Aukkiin joutumisen uhka on kyllä olemassa. Meidän tuvan alikessu jo kyseli halukkaita. Täytynee rötväillä vähäsen, jäädä vaikka puntikselle - mutta ei liikaa etten tule tehneeksi laverille iltalomille vaikka rikosrekisteriä!
:D
Mutta nyt sotkuun jonottamaan. Tänä aamuna piti tulla kuulemma kuljetus uusia tuoreita munkkeja.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Taitaa siitä ensimmäisestä ja ainoasta armeijakerrastasi olla vähän aikaa... Päivärahoja ei nykypäivänä makseta käteisellä.