Sääliksi kyllä käy lestadiolaiset nuorettytöt.
Miten he näkevät elämän ja tulevaisuuden.
Seuroissa ollessa näkee välillä aivan pelästyneen näköisiä tyttöjä.
Eilen taas. Joku nuorityttö tuli vatsa paksuna varmaankin viimeisillään.
Huomasin miten nuoret 15-16 vuotiaat tytöt pelästyneenä katsoivat häntä. Varmaankin ajattelivat tuo se on minullakin pian edessä.
Traumatisoikohan lestadiolaisten oppi ehkäisynkieltämisestä ja vaatimus synnyttämään lapsia liuta.
Luulisi jokaisen nuoren haluavan elääkin ennenkuin liuta lapsia alkaa tulemaan. Jos naimisiin menon näkee vain synnyttämisenä ja vatsa isona kulkemista ja työnä niin mitä se tekee nuoren psyykkeelle?
No tämäkään aihe ei varmaankaan ole kauaa tässä palstalla, mutta totean nyt vielä, että rakkahat nuoret ei teitä ole tarkoitettu lakien ja vaatimusten mukaan elämään vaan vapauteen kristus meidät vapautti. Älkää antako sitoa itseänne lainsiteillä kristus on täyttänyt lain.
Kukaan meistä ei lakia täytä vaan olemme armonalla ja armon tulisi meitä kasvattaa.
Me olemme vaillinaisia ja erehtyviä ihmisiä me olemme armosta saaneet uskon, emme tekojemme tähden ettei kukaan kerskaisi se on Jumalan suuri lahja.
On olemassa muitakin kuin lestadiolaiset jotka ovat uskossa ja joilla on armo ensisijalla ja lähimmäisen rakastaminen. Esimerkiksi körtit. Hekin ovat uskomassa, mutta heillä usko perustuu ihmisen pienuuteen ja Jumalan suureen armoon.
Ottakaa selvää kun nyt teillä on tämä internetkin käytössänne. Ei lestadiolaisuus joka perustuu lakitekoihin ole ainoa paikka missä uskotaan.
http://www.h-y.fi/
Miten he näkevät elämän ja tulevaisuuden.
Seuroissa ollessa näkee välillä aivan pelästyneen näköisiä tyttöjä.
Eilen taas. Joku nuorityttö tuli vatsa paksuna varmaankin viimeisillään.
Huomasin miten nuoret 15-16 vuotiaat tytöt pelästyneenä katsoivat häntä. Varmaankin ajattelivat tuo se on minullakin pian edessä.
Traumatisoikohan lestadiolaisten oppi ehkäisynkieltämisestä ja vaatimus synnyttämään lapsia liuta.
Luulisi jokaisen nuoren haluavan elääkin ennenkuin liuta lapsia alkaa tulemaan. Jos naimisiin menon näkee vain synnyttämisenä ja vatsa isona kulkemista ja työnä niin mitä se tekee nuoren psyykkeelle?
No tämäkään aihe ei varmaankaan ole kauaa tässä palstalla, mutta totean nyt vielä, että rakkahat nuoret ei teitä ole tarkoitettu lakien ja vaatimusten mukaan elämään vaan vapauteen kristus meidät vapautti. Älkää antako sitoa itseänne lainsiteillä kristus on täyttänyt lain.
Kukaan meistä ei lakia täytä vaan olemme armonalla ja armon tulisi meitä kasvattaa.
Me olemme vaillinaisia ja erehtyviä ihmisiä me olemme armosta saaneet uskon, emme tekojemme tähden ettei kukaan kerskaisi se on Jumalan suuri lahja.
On olemassa muitakin kuin lestadiolaiset jotka ovat uskossa ja joilla on armo ensisijalla ja lähimmäisen rakastaminen. Esimerkiksi körtit. Hekin ovat uskomassa, mutta heillä usko perustuu ihmisen pienuuteen ja Jumalan suureen armoon.
Ottakaa selvää kun nyt teillä on tämä internetkin käytössänne. Ei lestadiolaisuus joka perustuu lakitekoihin ole ainoa paikka missä uskotaan.
http://www.h-y.fi/
Vastaukset 27
Vanhimmat
ei liene pahitteeksi, etteivät kaikki 18-vuotiaina heti suin päin ryntäisi naimisiin. Itse ihmettelen usein sitä, eivätkö nuoret tytöt ymmärrä, mihin ryhtyvät, kun heti ovat perhettä perustamassa. Vai onko heillä vain niin kova luottamus siihen, että Jumala auttaa?
Minä en ainakaan nuorena tajunnut mihin kaikki johtaa. Hirveä hinku oli naimisiin ja sitten vasta tuossa 25 iässä ja sen jälkeen tajusi että turha kiirehtiä mitään.
Minäkin olen huomannut että aistin pelon niistä tyttöjen katseista. Silmät katsovat jostain syvältä kaukaisuudesta ja ilme on totinen. Katse kertoo enemmän kuin se mitä suusta ulos tulee.
Minä olen ollut kyllä lapsellisen ylpeä lapsistani. Olen nyt jo keski-ikäinen mutta muistan vieläkin sen ylpeyden tunteen lapsistani kun olin nuori äiti. Miksi ajatellaan että jos nainen saa lapsen/lapsia nuorena hänen elämänsä on pilalla? Ja kuitenkin jopa tutkimusten mukaan
nainen on hedelmällisin nuorena ja ainakin itse jaksoin hoitaa lapseni hyvin nuorena. Tiedän kyllä senkin että ison perheen pyörittäminen on rankkaa. Jopa niin rankkaa että en olisi voinut naimisiin mennessäni kuvitella.Itse olen pienestä asti tykännyt lapsista. jopa naapuriin piti karata lapsia hoitamaan kun kotona ei ollut kuin yksi hoidettava.
Miksi yritetään maailman luonnollisimmasta asiasta tehdä sairaus?
Silti mielestäni hullutuksiin asti ei pidä synnytyksissäkään mennä. En ymmärrä että terveyden/mielenterveyden kustannuksella synnytetään.Omaa jaksamistaan pitäisi tarkoin kuunnella.
minusta tuntuu että se sääli on turhaakin. Ainakin minua olisi aikoinaan turha sääliä. Lapset ovat mielestäni arvokkain "korkea koulututkintoni".
"Pelkoa" luo ehkä se, että on PAKKO jotakin. On pakko tulla jatkuvasti raskaaksi. Ei ole muita vaihtoehtoja tai tuomitaan epäuskoiseksi.
Muuten olen sitä mieltä, että on jossain mielessä vain hyvä, että lapset syntyvät, kun äitikin on vielä kohtalaisen nuori eikä siinä ole mitään sääliteltävää. Tosin 18-vuotiaana minusta ei olisi ollut vielä kypsäksi äidiksi. Nyt uskoisin, että olisi, jos Luoja lapsia antaa.
Kun ylpeilet, muistathan mitä Raamattu siitä asiasta sanoo. Sillä ylpeys käy lankeemuksen edellä. Mukavia kompurointeja vain teillekin.
Kun ylpeilet, muistathan mitä Raamattu siitä asiasta sanoo. Sillä ylpeys käy lankeemuksen edellä. Mukavia kompurointeja vain teillekin.
Minäkin olen huomannut että aistin pelon niistä tyttöjen katseista. Silmät katsovat jostain syvältä kaukaisuudesta ja ilme on totinen. Katse kertoo enemmän kuin se mitä suusta ulos tulee.
:::::::::::::
Ton kirjoitit lyhyesti ja hyvin.
Totisuus se vakavuus mietitytti muakin eilen seuroista kotiin menessäni.
Ikävää miten synkkänä ja pelottavana nuoret ihmiset joutuvat näkemään tulevaisuuden.
On olemassa iloisiakin uskovia kuten juuri körtit joiden parissa ei mittailla toisen uskomisia vaan hyväksytään toinen ja oma uskominenkin on enempi armon varassa olemista ei omissa teoissa.
Pelkään että kun paine tulee kovaksi ulkopuolelta, eli ihmiset alkavat lestadiolaisia nuoria pilkkaamaan tai kiusaamaan tai he joutuvat maailman kohtaamaan ilman, että on uskonystäviä ympärillä usko jää kokonaan. Sitä en toivoisi kenellekkään. Toinen pelko on että menee mieli maihin eli tulee masennus ja terapeuttien luona juokseminen alkaa.
Miten näitä nuoria auttaisi kun jotkut kuitenkin painostavat että perhe nuorena ja paljon lapsia ja muitakin sisäisiä kirjoittamattomia lakia on joiden vuoksi joutuu syrjityksi.
Joillekkin lestadiolaisuuden tiukat normit sopivat, mutta murrosikä ja perheenperustamisaika on sellainen, että kyllä siinä monelle tulee taisteluita.
Oletteko panneet merkille että 30-40 vuotiaita ei käy seuroissa moniakaan. Varsinkaan miehiä.
He ovat alkaneet ajatella omillakin aivoilla ja nähneet elämää ja jääneet pois seuroista.
olen sitä mieltä että omista lapsistaan voi olla terveesti "ylpeä". Enkä minä usko että raamatun kohta tarkoittaa jotain tälläista. Ja voisitko ystävällisesti laittaa missä kohtaa raamatussa on tuo paikka vai onko kyse vain jostain sananlaskusta?
Oma lapsi, sehän on aivan suurenmoista! Voiko ihminen suurempaa lahjaa täällä elämässä saada? Jos keksit jotain suurempaa, kirjoita se minulle.
Kompurointikin on minulle tuttua. Mutta en usko että minua on rangaistu ja siksi olen kompuroinut. Eiköhän meistä jokainen kompuroi joskus. Ei sellaista varmaan olekkaan joka ei joskus kompuroi tällä elämäntaipaleella.
Tässä iässä ei ole naimattomilla niin hirveää hinkua seuroihin, vaikka uskoisikin.
1. Paikan toisen sukupuolen edustajat on jo nähty. Ei niistä kumminkaan ole.
2. Ei ole hauskaa olla hierarkian alinna, 'vanhapiika' tai 'vanhapoika'. Muualla vapaampaa.
3. On kiva viettää omaa elämää vapaana yhteisön paineista. Yksityisyydenhalu lisääntyy ja omat jutut.
4. On kiva laajentaa sosiaalista kuviota muualle.
5. Tökkii koetut harmit.
everyone.
Elin lapsuuteni 1980-luvulla, josta muistan tosi raskaan tunnelman aikuisista. Silloin korostettiin sitä, miten uskovaisen osa on raskas, mutta kun sen juuri ja juuri jaksaa, päivän kerrallaan, taivaan kirkkaus loistaa kuoleman jälkeen. Laulettiin kammottavan apeaa laulua 'Kynttilä suitsevainen'. Ajatelkaapa sen viimeistä säkeistöä: "Armossa taivaan Herran / mä suljen silmäni / vaan avaan taas ne kerran, / kun aukee hautani / ja ruumis kirkastettu, / synnistä vapahdettu, / sieluuni yhdistyy."
Tästä laulustako imin sen tunteen, että elämällä ei ole mitään väliä, tunteilla ei ole mitään väliä, kokemuksilla ei ole mitään väliä, ainoa millä on väliä, on, että kuolet uskovaisena. (Miksi siis pakko ottaa elämä?) Ja elämä on sitä, että otat uskovaisen osaan kuuluvan raskaan ikeen eli menet naimisiin jonkun uskovaisen miehen kanssa, vaikka olisi muuten epäsopiva, erota ei saa vaikka se olisi kidutusta päivästä toiseen; jos et mene naimisiin, olet halveksittu 'vanhapiika', etkä koskaan saa kokea läheisyyttä; synnytät lapsia kuin siitostamma (anteeksi ruma sana, mutta juuri tämä oli kokemukseni jo hyvin varhaisilta ajoilta), lahjoitat sielusi ja ruumiisi väsyttävään mekaaniseen lasten- ja kodinhoidon palvelukseen (sillä jos et saa haluta ja toivoa, miten voisit tuntea jotain omaa?), ja sitten käyt apeasti laulamassa "Kynttilä suitsevainen" ja vahvistat itseäsi ja toisia pysymään taakkansa alla. Puhumattakaan että voisit opiskella ihan mitä haluat ja pitää jostain työstä. Ja jos nyt vähän voit vaikka opettaa, tai olla sairaanhoitajana, tai lähihoitajana, tai muussa uskovaiselle naiselle sopivassa työssä, kannat jatkuvaa häpeää, että olet aina äitiyslomalla 'syömässä toisten leipää'.
Miten tämä tunne elämä 'mahdollisuuksista' sitten vaikutti minuun? Ainakin kymmenen vuotta nuorta aikuisikääni olin niin masentunut, että halusin tappaa itseni joka päivä, ja tuskin jaksoin liikkua, opiskella tai tehdä muuta nuoren naisen elämään kuuluvaa. Enkä ollut edes naimisissa! Ja pahinta oli, että en tiennyt olevani masentunut. Luulin, että se oli 'uskovaisen osa'. Kenties olin imenyt masennuksen jo lapsuudessa äidiltä ja muilta seurojen naisilta.
Vasta pitkän terapian jälkeen paranin, aloin tajuta, mitkä ovat yhteisöllisesti tuotettuja tunteita, mitkä omiani, ja minkälainen elämä minusta tuntuu hyvältä. Myös aloin tajuta, että lapsikin voi oikeasti olla ilo, ja että on mahdollista löytää ihminen, jota oikeasti rakastaa. Ja rakkautta sinänsä ei synnytä mikään 'yhteinen usko' vaan täysin maallisesti persoonien sopivuus. Tajusin myös, että 'sairauteni' ei ollut sairautta, vaan terveyttä: satuin vain olemaan niitä, joiden mieli reagoi terveellä tavalla yhteisön epäinhimillisyyteen, eikä kyennyt manipuloimaan itseään.
Minulla on syviä ja rakkaita tunteita koskien vanhoillislestadiolaisuutta, mutta en voi hyväksyä pahuutta, mitä erityisesti hyvin 'hengelliset' tyypit harjoittavat. Elän elämäni ensimmäistä onnellista kesää, olen kohta 30.
Kiitos koskettavasta kirjoituksestasi.
Minäkin muistan tuon tunteen tämän elämän turhuudesta. Piti saada aika kulumaan, että pääsee kuolemaan.
Täällä vielä yksi saman kokenut. Masennusta ja terapiaa, onneksi ihana terapeutti joka palautti uskon elämään ja rakkauteen.
mullakin on ollut joskus vähän väsymystä ja masennusta.
Aivan ihana lukea tuo viestisi! Se oli rehellinen ja toi ilmi sitä samaa, mitä itsekin koen: vanhoillislestadiolaisuus on toisaalta ollut turvallinen kasvualusta, perusarvot sinänsä ovat hyviä, mutta koskaan en ole lapsena enkä nuorena täysin kyennyt ymmärtämään, miksi elämän pitäisi olla kärsimystä vain, koska on uskovainen?! Elämä on suuri lahja, jonka olemme saaneet ja usko on ilo. Ilosanoma eikös sitä niin sanota. En tiedä, mitä usko sinulle tänä päivänä merkitsee; minulle se on edelleen elämäni perustkallio, mutta nyt se on vapaata ja tuomitsematonta itseä ja muita kohtaan. Yhteisölliset paineet, jotka vl:ssa esiintyy eivät enää saa minua ahdistumaan. Ajattelen, että joillekin tuo vl:ssa eläminen sopii, mutta itse olen aina janonnut tiettyä itsellisyyttä oman elämäni ja uskoni suhteen, ja siksi kokenut tarkoin rajatun uskonnollisen yhteisön ennemmin taakkana kuin ilona.
Hyviä hetkiä minulla löytyy kautta elämän, mutta nyt elän toista kesää miehen kanssa, jota rakastan. Meitä ei todellakaan yhdistä usko, vaan samanlaiset luonteet, perusarvot, mieltymykset, harrastukset ja ... RAKKAUS =) Mekin kohta 30 =)
Kiitos kirjoituksestasi, olen ajatellut ja kokenut aivan samoja asioita. Minulle aina sanottiin, että usko on iloinen asia. Missä se ilo sitten näkyi? Ei missään. Olen joutunut katsomaan vierestä äitini väsymystä ja keskenmenoja. Silti hän ei koskaan ole kyseenalaistanut vl:n oppeja, pitänyt itsestäänselvyytenä, että tällaista hänen elämänsä kuuluukin olla! Hän on purkanut katkeruutensa isääni ja lapsiinsa.
Itse päätin jo lapsena, että tuollaista minun elämäni ei koskaan tule olemaan. Olen kai itsekäs, kun en suostu olemaan synnytyskone. Tuntuu, että olen liian vahva luonne uskovaiseksi, osaan ajatella järkevästi enkä pysty tekemään asioita järkeni vastaisesti. Vl:t yritetään mielestäni tasapäistää, oma persoona ei saisi näkyä millään tavalla. En halua olla osa yhtä, aivotonta massaa.
"Olen kai itsekäs, kun en suostu olemaan synnytyskone."
Et ole, olet viisas.
"Tuntuu, että olen liian vahva luonne uskovaiseksi, osaan ajatella järkevästi enkä pysty tekemään asioita järkeni vastaisesti."
Korvaa sana uskovaiseksi sanalla vl:ksi, niin lauseesta tulee totta. Uskovan ihmisen kuuluu ajatella ja toimia järkevästi. Vl:n ei, koska vl ei ole todellisuudessa uskovainen.
oli Samuel Lehtola. Pyhännän seurakunnan pitkäaikainen suntio- ja monitoimimies, runoilija ja harrastajakirjoittaja. Saarnamieskin. Kirjoittaessaan tämän runonsa, hän oli hyvin sairas ja väsynyt mies, vaikka oli alta kuudenkymmenen kuollessaan v 1972. Odotteli kuolemaa, että pääsisi siihen "viimeiseen iltahuutoon". Sodassa ollut mies. Nuoruudessaan Samuel oli ollut
hyvinkin toimelias esim. nuorisoseurassa ym. riennoissa, vaikka olikin pettuleivällä kasvanut elämänsä ensi vuodet.
Oli niitä "aittakohtauksiakin" nuorella miehellä, vaikkakin säädyllisiä nykyaikaan verraten. Iloinen huumorimies oli Samppa Lehtola. Tuli toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Piti pitkiä saarnoja, ja joutui puhuttelemaan television omistajiakin aikanaan, mutta ei silti kovin ahdasmielinen mies. Eikä ollut hänkään aina "profeetta omalla maallaan". Arvosteluakin sai osakseen eläessään. "Epäuskoiset" lapset antoivatkin aihetta tähän runoon.
Olen itsekin ihmetellyt miten tuo laulu on uskovaisten keskuudessa tullut niin suosituksi.
Itse olen nuori lesta,eikä pelota yhtään,että saan liudan lapsia. En mene naimisiin,ennen kuin olen valmis perustamaan perheen. Sitten,kun sen aika koittaa, olen valmis ottamaan vastaan niin monta lasta,kuin jumala suo. Hän antaa siihen myös tarvittavan voiman.
se,että elämme armosta,ei tarkoita sitä,että voisimme tieten tahtoen elää Jumalan sanan vastaisesti,koska Hän kuitenkin antaa anteeksi.
meidän tulee armosta huolimatta elää Jumalan tahdon mukaista elämää. Armo on annettu meille siksi,ettemme me koskaan pysty täydellisesti täyttämään Jumalan tahtoa. Silti tulee kunnioittaa Jumalan sanaa.
Ei Jeesus tullut ottamaan lakia pois,vaan tuomaan sen lisäksi armon.
lailla on edelleen tarkeä tehtävä.
Sen tarkoitus on herättää synnin tunto. Sen jälkeen voi vasta käsittää armon.
"...olen valmis ottamaan vastaan niin monta lasta,kuin jumala suo. Hän antaa siihen myös tarvittavan voiman."
alan synnytyskoneeksi, vaikka henki menisi
"..elämme armosta,ei tarkoita sitä,että voisimme tieten tahtoen elää Jumalan sanan vastaisesti,koska Hän kuitenkin antaa anteeksi."
teemmepä mitä vaan, SRK-äiti antaa kaiken anteeksi
"...meidän tulee armosta huolimatta elää Jumalan tahdon mukaista elämää. Armo on annettu meille siksi,ettemme me koskaan pysty täydellisesti täyttämään Jumalan tahtoa. Silti tulee kunnioittaa Jumalan sanaa."
SRK on jumalainen-kunnioittakaamme ja peljätkäämme sitä ja sen määräyksiä
"...lailla on edelleen tarkeä tehtävä.
Sen tarkoitus on herättää synnin tunto. Sen jälkeen voi vasta käsittää armon."
harhaopilla aivopestyn alistamista
Onnittelen sinua, taidat olla vahva ja sopeutuvainen, toivottavasti elämä on sinulle hyvä, emme kaikki ole samanlaisia, emme ole saaneet kotoa hyvän elämän perustaa, mielen integriteettiä jne. kestää. Keskimäärin 90-luvulla nuoruuttaan eläneet vaikuttavat terveemmiltä kuin sitä ennen kasvaneet. Kukaan meistä ei voi valita osaansa, yhteisön pitäisi pystyä kantamaan myös niitä, joilla ei ollut hyvä onni, joilla kaikki ei mennyt onnekkaasti. Uskovaisuudessa pulma on siinä, että käytännön elämässä ei ole kuin yksi tie, ja jos sinulla on huono onni, et koskaan saa uutta tilaisuutta. Sitten kärsit... ja kärsit... ja kärsit, ja sitä eivät ymmärrä toiset, jotka puhuvat hurskaasti ja ovat onnellisia. Toivon sinulle onnea, että vielä 10-15 vuoden päästä voit kokea samaa turvallisuutta kuin nyt. Kaikille sitä ei suoda.
haista nyt vittu sen srkn kanssa se ei tarkota jumalaa ja missä ei nii opeteta
pitää muistaa että ihmisen elämä on niin lyhyt verrattuna iankaikkiseen elämään
Jer. 29:8
"Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Älkää antako keskuudessanne olevien profeettojen ja ennustajien pettää itseänne! Älkää uskoko unia, joita he teille kertovat.
Joku puhui tässä Raamatun kohdassa Jumalan nimissä ihan asiaa. Olisi vain puhunut avoimesti ja omalla nimellä.
On Raamatunlaki ja on srk n laki ne eroavat monessakin.
Juuri toi erilaisuuden tuomitseminen ja ihmisten perinnäissäännöt ovat ne jotka tuovat ahdistusta joillekkin, joillekkin ne tuovat turvallisuutta, vähän kuten ketut tarhassa. Ketut luulevat koko elämän olevan siinä häkissä olemista ja jos heitä yrittää saada vapaaksi, niin ne eivät halua häkistään pois, ainakaan kaikki.
Vaikka armo on, niin se ei pois sulje lakia, mutta se armahtaa lain kiroukselta tai tuomiolta.
Roomalaiskirjeestähän tuo selviää.
Armo vain puhujaveljien saarnassa on väärin, sillä Jumalan armo on ilmestynyt kaikkia ihmisiä varten ja sitä ei voi vain jokut puhujaveljet jakaa, sillä se on ja pysyy siitä huolimatta mitä puhujaveljet ovat.
Vapaus on siinä, että ei mitkään ihmisen teot voi siihen mitään lisätä.
Armo kannattaa. Kun me näemme itsemme täysin kykynemättömiksi Jumalan edessä olemme oikealla paikalla, meillä tulee olla kaipaava ja odottava usko, meidän tulee tulla pieniksi, jotta Jeesus tulisi suureksi meille, meissä.
Kun näemme itsemme pieninä ja syntisinä Jumalan edessä voimme rakastaa lähimmäisiämme samalta tasolta emme ylempää katsellen ja saarnaillen.
Seurakunnan hierarkia ei ole Raamatullinen vaan me olemme siskoja ja veljiä kaikki Jeesuksessa.
VL usko jossa asetutaan muita korkeammalle ja paremmiksi uskomisessa on juuri sitä mistä Biblia meitä varoittaa. Se joka on pienin ja kaikkien palvelija on Jeesuksen opetuksen mukaisesti oikeassa asemassa uskomisessaan.
Ennen puhuttiin alatien kristuksessa ja armonkerjäläisistä se on nykyään jäänyt ja on tullut vl uskon oikeassa uskomisessa olevia ja ties mitä vääriä hengellisyyksiä, joissa painotetaan ihmisen omaa osuutta uskonlahjaan joka on täysin Jumalalta tullut ettei kukaan kerskaisi.
Armosta te olette pelastettu ette omien tekojenne kautta, ettei kukaan kerskaisi.
tuhansia iloisia nuoria tyttöjä ja poikia Ranuan opistoseuroissa. Jokainen nautti Jumalan sanan kuulossa olemisesta ja kavereiden tapaamisesta. Kuulu siellä yössä joitakin häiritsevästi meluaviakin, mutta se suotakoon anteeksi heidän nuoruuden huikentelevaisuutensa takia.