Olen siis 15-vuotias nuori nainen Helsingistä. Mietin, että miten yleensäkin voi mennä virallisiin tarkkaavaisuushäiriötesteihin? Koulun terveydenhoitajalta kyllä varmasti saa lähetteen, mutta ei sitä kehtaa mennä sanomaan, että "hei, luulen että minulla on ADHD".
Olen nimittäin sangen ujo päälle päin eikä kukaan luultavasti ottaisi minua tosissaan. Mutta oikeasti minulla on vaikeuksia kontrolloida itseäni. Äiti on aina epäillyt, että minulla on ADHD, koska olen ollut koko lapsuuteni ajan silmiinpistävän ylivilkas ja nykyäänkin kotona vanhempani saavat kunnollisia hermoromahduksia kanssani. Äidin olen ajanut monasti itkun partaalle tempauksillani (ja äitini ei ole todellakaan mitään herkkää sorttia), en kykene hallitsemaan itseäni. Kun jokin tunnetila räjähtää käyntiin, en pysty lopettamaan venkoilua, huutamista tai kykene tottelemaan vaikka tiedän että tulen kärsimään siitä myöhemmin. Saatan alkaa myös ihan aiheetta hyppimään muiden silmille vain koska tuntuu siltä. Kärsin paljon seurauksista, mutten pysty tekemään asialle mitään. En yksinkertaisesti osaa kontrolloida itseäni. Tällä hetkellä meitä uhataan häädöllä, sillä huudan aivan mahdottomasti ja se jää joskus vaan päälle. Äitini ei enää jaksa minua ja haluaa vaan saada minut muuttamaan pois. Tiedän, että oikeasti se ei ole niin, ettei hän rakastaisi minua ollenkaan, mutta hän sanoo että hänenkin mielenterveytensä kärsii minun kanssani. Olen tehnyt paljon ikävää, väärentänyt henkilöpapereita, tehnyt luottokorttirikoksia, uhmannut virkavaltaa ja ollut myymälävaras. Vaikka en ole jäänyt siitä kiinni, olen varastanut ainakin tonnilla tavaraa kaupoista, koska mikään ei riitä.
Kavereiden kanssa olen rauhallisempi, vaikka kahden kesken juttelu on melkein mahdotonta. En yleensä edes pysty keskittymään kuuntelemaan, mitä kaverilla on sanottavana ja myöhemmin sitä kysyy, että mitä sanoitkaan. Kaverini alkavat olla jo kyllästyneitä tähän. Kyllästyn helposti mihin tahansa seuraan ja esimerkiksi kavereidenkin kanssa tunnen pakottavaa tarvetta liikkua, hyppiä, kiipeillä ja juoksennella.
Minulla on myös päihdeongelmia, olen polttanut jo pian vuoden ja kärsin myös addiktiosta alkoholiin.
Koulussa opettajat suuttuvat minulle, koska lintsaan näkyvästi, en jaksa keskittyä mihinkään, kysyn typeriä kysymyksiä ja kiukuttelen ja vaeltelen luokassa. Saatan lähteä kesken tuntia kotiin. Joskus tunnen tulevani hulluksi, kun tietty tunne valtaa koko ruumiini ja teen asioita joita en halua. Puheeni on huonosti tiivistettyä, koska en osaa ajatella mitään konkreettista. Tehtävien tekeminen luokassa on myös aivan mahdotonta, jos on ulkopuolisiä ärsykkeitä. Se koskee myös muuta elämää. Pyrin kontrolloimaan muita todella paljon.
Olen suututtanut monia ihmisiä sillä, että olen haukkunut heitä päin naamaa ja myöhemmin katunut. En voi vaan itselleni mitään, jos olen oikein vihainen. Impulsiivisuudesta kärsii koko lähipiiri, koska saatan tehdä tempauksia hetken mielijohteesta, esimerkiksi lähteä liftaamalla keikalle kauas Pohjois-Suomeen tai käydä baareissa ja juoda pääni täyteen, jopa alaikäisenä. Olen pitkään löytänyt itseni aivan vieraista paikoista vailla mitään reittiä takaisin kotiin ja miettinyt että miten tähän on päädytty. Jopa ilman että alkoholilla on vaikutusta asiaan. Olen päätynyt peräti Iltalehteen tempauksillani, menin liian pitkälle, koska minulla oli aggressio päällä, enkä todellakaan olisi jälkeenpäin halunnut että olisi käynyt niin.
Miten voin olla koskaan varma että minulla on jonkin sortin tarkkaavaisuushäiriö? Ehkä olen vain tavallinen murrosikäinen. Eli: kannattaako minun viedä ongelmaani eteenpäin? Sillä minä ja perheeni kärsimme tosiaan tästä kaikesta.
Olen nimittäin sangen ujo päälle päin eikä kukaan luultavasti ottaisi minua tosissaan. Mutta oikeasti minulla on vaikeuksia kontrolloida itseäni. Äiti on aina epäillyt, että minulla on ADHD, koska olen ollut koko lapsuuteni ajan silmiinpistävän ylivilkas ja nykyäänkin kotona vanhempani saavat kunnollisia hermoromahduksia kanssani. Äidin olen ajanut monasti itkun partaalle tempauksillani (ja äitini ei ole todellakaan mitään herkkää sorttia), en kykene hallitsemaan itseäni. Kun jokin tunnetila räjähtää käyntiin, en pysty lopettamaan venkoilua, huutamista tai kykene tottelemaan vaikka tiedän että tulen kärsimään siitä myöhemmin. Saatan alkaa myös ihan aiheetta hyppimään muiden silmille vain koska tuntuu siltä. Kärsin paljon seurauksista, mutten pysty tekemään asialle mitään. En yksinkertaisesti osaa kontrolloida itseäni. Tällä hetkellä meitä uhataan häädöllä, sillä huudan aivan mahdottomasti ja se jää joskus vaan päälle. Äitini ei enää jaksa minua ja haluaa vaan saada minut muuttamaan pois. Tiedän, että oikeasti se ei ole niin, ettei hän rakastaisi minua ollenkaan, mutta hän sanoo että hänenkin mielenterveytensä kärsii minun kanssani. Olen tehnyt paljon ikävää, väärentänyt henkilöpapereita, tehnyt luottokorttirikoksia, uhmannut virkavaltaa ja ollut myymälävaras. Vaikka en ole jäänyt siitä kiinni, olen varastanut ainakin tonnilla tavaraa kaupoista, koska mikään ei riitä.
Kavereiden kanssa olen rauhallisempi, vaikka kahden kesken juttelu on melkein mahdotonta. En yleensä edes pysty keskittymään kuuntelemaan, mitä kaverilla on sanottavana ja myöhemmin sitä kysyy, että mitä sanoitkaan. Kaverini alkavat olla jo kyllästyneitä tähän. Kyllästyn helposti mihin tahansa seuraan ja esimerkiksi kavereidenkin kanssa tunnen pakottavaa tarvetta liikkua, hyppiä, kiipeillä ja juoksennella.
Minulla on myös päihdeongelmia, olen polttanut jo pian vuoden ja kärsin myös addiktiosta alkoholiin.
Koulussa opettajat suuttuvat minulle, koska lintsaan näkyvästi, en jaksa keskittyä mihinkään, kysyn typeriä kysymyksiä ja kiukuttelen ja vaeltelen luokassa. Saatan lähteä kesken tuntia kotiin. Joskus tunnen tulevani hulluksi, kun tietty tunne valtaa koko ruumiini ja teen asioita joita en halua. Puheeni on huonosti tiivistettyä, koska en osaa ajatella mitään konkreettista. Tehtävien tekeminen luokassa on myös aivan mahdotonta, jos on ulkopuolisiä ärsykkeitä. Se koskee myös muuta elämää. Pyrin kontrolloimaan muita todella paljon.
Olen suututtanut monia ihmisiä sillä, että olen haukkunut heitä päin naamaa ja myöhemmin katunut. En voi vaan itselleni mitään, jos olen oikein vihainen. Impulsiivisuudesta kärsii koko lähipiiri, koska saatan tehdä tempauksia hetken mielijohteesta, esimerkiksi lähteä liftaamalla keikalle kauas Pohjois-Suomeen tai käydä baareissa ja juoda pääni täyteen, jopa alaikäisenä. Olen pitkään löytänyt itseni aivan vieraista paikoista vailla mitään reittiä takaisin kotiin ja miettinyt että miten tähän on päädytty. Jopa ilman että alkoholilla on vaikutusta asiaan. Olen päätynyt peräti Iltalehteen tempauksillani, menin liian pitkälle, koska minulla oli aggressio päällä, enkä todellakaan olisi jälkeenpäin halunnut että olisi käynyt niin.
Miten voin olla koskaan varma että minulla on jonkin sortin tarkkaavaisuushäiriö? Ehkä olen vain tavallinen murrosikäinen. Eli: kannattaako minun viedä ongelmaani eteenpäin? Sillä minä ja perheeni kärsimme tosiaan tästä kaikesta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
arvelisin, että Sinulle on kehittymässä vaikea impulssiivinen persoonallisuushäiriö, joka on paljon vaikeampi, kuin ADHD konsanaan, mene nuorisopsykiatrian poliklinikalle Helsinkiin tutkimuksiin ja tärkeintä on, että pysy hoidossa, muuten Sinulle käy huonosti
Minusta vaikuttaa, että kysessä on vain kuriton kakara, jolta puuttuu vielä palikoita ja järkeä käyttää niitä elämässä. Mutta yhtälailla rakkautta ja omaa minuuttansa etsivä nuori. Ehkä jonkun ulkopuolisen, luotettavan henkilön kanssa asioista keskustelu voisi auttaa ellei vanhempien kanssa asiat hoidu keskustelemalla, jotta ne palikat sitten paremmin loksahtaisi kohdalleen. On hyvä pysähtyä, rauhoittua ja pohtia asioita ihan yksinkin. Alkoholi on viimeinen apu tälläisissä kasvukivuissa ja itsensähakemisessa, mutta valitettavasti sitä juuri nuoret eniten juovat.
Nykyään on tapana diagnosoida ja paketoida kaikki kasvukivut - ehkä näissä tilanteissa tarvittaisiin niitä mummoja ja pappoja, joilla on jo elämänkokemusta ja näkemystä sekä kypsyyttä elämää kohtaan tasoittamaan nuoren ihmisen kuohuja. Ei ihminen ole hetkessä valmis kakku, vaan jokainen kypsyy omalla vauhdillaan ja tahdillaan.
Kyse voi olla oman minän etsimisestä, itsensähyväksymisestä, kasvukivuista ja pohjattomasta rakkaudentarpeestakin - ja sehän on elämänpituista etsimistä se, mutta korostuu nuorella aivan eri mittakaavassa.
Yhdessä telkkuohjelmassahan viedään tämänlaisia impulsiivisia teinejä kurileirille keskelle ei mitään ja kummasti he siellä rauhoittuvat, oppivat arvostamaan vanhempiaan, näkevät itsensä ja elämänsä uudessa perspektiivissä - ja oppivat sanalla käytöstavoillekin uudestaan. Siellä kun ei ole ulkopuolisia impulsseja ( alkoholia, kavereita ym.) eikä liian ymmärtäväisiä vanhempia hoivaamassa ja ymmärtämässä heitä loputtomiin.
Murrosikä saattaa olla adhd:ssä tavallista voimakkaampi, mutta oli perusongelmasi mikä tahansa, niin tarvitset kyllä pikaisesti apua.
Ota tämä kirjoitus mukaasi ja näytä se kun haet apua. Ihme jos ei äitisi ole jo johonkin ottanut yhteyttä.
Jos olet kiinnostuntu miten paikkakunnallisi todetaan ADHD- niin ota yhteyttä ADHD-liittoon.
http://www.adhd-liitto.fi/
Sinulla taitaa melko varmasti olla dissosiatiivinen identiteettihäiriö.
Täällä puhuu aikuinen, jolla on paljon kokemusta lapsista ja nuorista.
Ota vaikka printti tänne lähettämästäsi kuvauksesta ja vie se koulun terveydenhoitajalle. Sano, että olet neuvoton, kärsit tilanteestasi ja haluaisit muuttua.
Luultavimmin opettajat ovat jo ottaneet asian puheeksi joko äitisi tai muiden opettajien kanssa, jos käyttäytymisesi on todella poikkeavaa.
Toimi heti, koulujen terveydenhoitajat ovat töissä vaikka koulut ovat kiinni. Päätä muuttua, sillä tuolla menolla olet pian hunningolla kerrassaan, jos itse et osaa ryhdistäytyä. Voit ottaa äidin mukaan.
Tarvitsette ulkopuolista apua. Olkaa myös avoimia sen suhteen, kaikilla on hyvä tarkoitus.